sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mitäpä minä

Olen täällä, näpyttelen - ja vilkuilen hyvin epäluuloisesti tätä blogia. Mitään hienoja ajatuksiani en varmasti tähän kirjoita, kun kuitenkin blogger ne sylkee jonnekin huitikkoon ihan ilman mitään varoituksia! Kierolla tavalla ajattelen, että jos kirjoitan ihan liipalaapaa, niin mitään ei tietty silloin mihinkään katoakaan. *hmph*



Meillä on ollut varsin mukava venetsialaisviikonloppu, myrskytuuli iski eilen, joten ei kokkoiltu ihan kaikkinaisen turvallisuuden vuoksi, vaikka kokkoainekset ulos rantaan olikin jo järkätty hyvissä ajoin. No, ihan hyvä ettei sinne kokoonnuttu, koska ainakin yksi ihana pihlaja oli kaatunut sinne. Nyyh!


Mutta muuten meillä oli iso perhe koolla ja hipuloitiin täällä sitten ruokafestien äärellä, tehtiin vielä kesän viimoset grillaukset ja kaikki ermeet, jälkkäriksi omenapiirakkaa vaniljakasikkeella. Lapset painoi ilmapallojen kanssa pitkin huushollia niin, että vieläkin on nurkat riipin rääpin, mutta niillä (ja kaikilla muillakin) oli niin ihanaa ja hauskaa, päät punaisina ja hikikarpalot otsalla painoivat menemään!

Meillä on ollut viime aikoina nyt runsaahkosti tuota kuume-kurkkukipu-kröhää väestössä ja edelleenkin on, höh vaan, joten kukaan ei kyllä eilen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi uimaanmenijäksikään tuonne jokeen. Tänään pari poikaa sai älynväläyksen, että he voi kyllä mennä, mutta muuttivat onneksi mielensä vielä, kun ei ois millään huvituttanut mennä niitä sinne vahtimaan: siellä on nimittäin taas ihan tyyni ja tuhat ampiaista kuutiossa ilmatilaa pärräämässä ja pistämässä. Ihan turhaan sitten mitään "kun ei huido niin ne ei pistä" neuvojanne alatte siellä jakelemaan, sillä olen omin silmin todistanut niin monta pistämistä ihmisiin jotka ovat ihan hiljaa paikoillaan, että en usko enää yhtään.

Ensi viikolla taas normimenoa, kouluja ja kauppoja ja ruokia ja mitä näitä nyt on. Mä olen vähän ihmeissäni tästä elämän tilanteesta, jossa mulla ei ole enää yhtään pikkutaaperoa täällä. Ei vaippoja, ei päikkäreitä, ei mitään ratasjuttuja! What! Mähän olen ihan hukassa tässä tämänmoisessa elämässä, hei kuulkaa. Nuorimmainen oli perjantaina kaksi tuntia itsenäisessä kerhossaan ja aikoo nyt olla sitten kerran viikossa tästedeskin. Oli ollut niin kivaa ja oli ollut niin reipas ja yhtään (kukaan ryhmän kolmivuotiaista!!)  ei olut itkenyt kertaakaan. Jonkun mielestä pieni asia, joku pari tuntia viikossa, mutta meidän perheelle tämä on ihan uutta ja kamalaa erikoista, joten olen siitä kyllä asiaankuuluvan järkyttynytkin. Minä olin viimeksi sitten töissä sen kerhon ajan ja menen kai ensiviikollakin.

Tästähän on siis seurauksena elämä, jota en koskaan jotenkin kuvitellut eläväni, siis että se aika kuulkaa edes koittaisi juuri minulle, meinaan. Olen ollut kaksikymmentä kolme vuotta äitinä ja minulla on nyt edessäni tilanne, että kaikki muut ovat jo joko omaa itsenäistä aikuisen elämäänsä eläviä isoja-isoja- lapsia tai ainakin niin isoja, että ovat kaikki suomalaisen koulutusjärjestelmän piirissä, kun toiseksi nuorinkin on jo esikoululainen. Tämä nuorimmainen kerhotaipaleineen jysäytti sitten minulle sen tunteen - ja tilanteen - että perjantaina olin töissä käyvä äiti, joka haki lapsensa kerhosta ja tuli sitten kaupan kautta kotiin aloittamaan viikonloppua siivouksineen ja muine perjantaipuuhineen. En varmaan pysty oikein sanoin kuvaamaan tätä, mutta kummallista ja outoa tämä on.

Ja hei, kannattaa tulla kurkkiin tonne snapchattiin, siellä on muun muassa tälläistä matskua olut meikäläiseltä...:


Olen niin kauan ollut pienten lapsien äiti, että tämä vaatii kyllä nyt totuttelua. Ja hassuttelua ja hulluttelua ja kaikkea sellaista hepulointia! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Toivottavasti kaikilla on sähköt....

2 kommenttia:

  1. Voin jotenkin samaistua sun fiiliksiin. Koetin kommentoida yhtä sun postausta ja sitten kommentti katosikin savuna ilmaan. Argh. Ja sitten koetin kommentoida yhden toisen blogin postausta ja blogger herjasikin, etten ole kirjautunut. No, ehkä ensi kerralla sitten :D

    Kiva kuulla teidän venetsialaisista. Meilläkin ne sujui kivasti eikä sähkötkään menneet kertaakaan. Meillä ei tänä vuonna poltettu kynttilöitä tai soihtuja, vähän herkuteltiin tortilloilla ja irtokarkilla, ammuttiin kotona raketit ja käytiin katsomassa isompaa ilotulitusta. Innostuttiin myös tapojamme vastoin lähtemään koko sakilla soihtuajelulle Kokkolan suuntaan, seitsemän sillan saaristoon jossa porukka tuntuu joskus oikein kilpailevan siitä kenellä on eniten soihtuja. Kaunista ja tunnelmallista se kyllä oli :) Raketteja meillä jäi uutta vuotta vartenkin.

    VastaaPoista
  2. Meillä meni venetsialaiset todistaessa nuoren parin onnea. Siis häissä. Joo se on niin haikeaa ku lapset kasvaa,snif... Mulla ei muuten oo bloggerissa ollu mitään ongelmia.

    VastaaPoista