torstai 11. elokuuta 2016

Koulunalku, miltäs tää nyt tuntuu

Niin kuin kaikki varmaan on todenneet (mun blogia luettuaan), niin rakastin piiitkää kesälomaa, jonka ansiosta oltiin kaikki melkein kokoajan kotona (tai ainakin kimpassa missä sitten oltiinkin) ja kun kaikki oli vaan niin kuin meistä itsestämme kiinni, eikä jonkun muun laatimista aikatauluista ja systeemeistä ja "määräyksistä". Vaikka äitinä ja ihmisenä rakastankin rutiineja (koska ne nyt vaan on järjenhippusten säilymisen ehto tässä härdellöimisessä, eiks vaan?), niin siihen liittyen rakastan sitä, että voidaan poiketa niistä rutiineista ja ... olla vaan. Tiedättehän? Syödä kun nälättää ja loikoa kun loiotuttaa. Kaikkea sellaista hetken iloa ja autuutta. Toisin kuin yleisissä keskusteluissa nähtävästi kaikki muut, niin pelkäsin syksyn tuloa kuin ruttoa, koska ajattelin että se kaikki yhdessäolon hyvä ja ihana menee iäksi ja sitten on taas sitä täytyysitä ja täytyytätä - menoa ja hankintaa ja kuskaamista päivät täynnänsä. Ajatuksena tuo kaikki rasitti mua ihan hirveästi ja siksipä olinkin sitä mahdollisimman paljon ajattelematta. Jopa onnistuen, heh!



Nyt sitten kun on eilinen koulupäivä käytynä ja tämäkin jo hyvää vauhtia menoillaan, niin voinkin huokaista ihan ilosta, että eihän tää ollutkaan iin kauhean kamalaa. Eikä rasittavaa. Eikä ahdistavaa. Eikä kellokädessäjuoksuttavaa.

Vaikka onhan se ollut aika hurlumheitä, sittä meidän kylällä tapahtui historiallinen muutos ((siis seriously historiallinen) ja koulujen alkamisaikoja muutettiin (minkä seurauksena myös loppumisajat muuttuivat, ofkoos). Aina niin kauan kuin minäkin ja edelliset sukupolvetkin ja ties mitkä muistavat, niin täällä on koulut alkaneet puoli jotain. (yhdeksän, yleensä). Ja loppuneet samoten sitten puoli yksi, puoli kaksi tai puoli kolme. Aina ja ikuisesti. Forever and ever. Ja nyt ne alkaakin kello YHDEKSÄN. Ja loppuu TASAN jotakin, aina. Sisso, että ollaan aamulla jo ennen seiskaa oltu puuronkeitossa ja ihmetelty kuinka tässä on nyt tätä aikaa niin paljon hei vielä. Jopa 14-vuotias ehti syödä aamupalansa istualtaan, mikä on sinänsä ihme, koska koko viime vuoden hän pureksi leipänsä siirtymätaipaleellaan ulkona odottavaa autoa kohden juosten.

Ihme sen sijaan ei ollut se, että koulukyydit, niille jotka meidän väestä nyt sellainen vielä kuuluu, eskarilaiselle nyt ainakin, eivät oikein taas kulkeneet kuten piti. Kun ei oikein kulkenut ollenkaan! Eskarilainen jouti tunnin ootteleen koululla missähän toi kyyti olis, eikä sittenkään näkynyt. Semmosta pientä kivaa. Meinaan kun sen saman auton, jonka piti kuskata kello yks päässeet, piti kuskata myös kello kas pääsevät lapsukaiset. Sinänsä vaan hankala, kun ei ollut sitä ensimmäistäkään satsia vielä syystä tai toisesta ehtinyt hakemaan.... en edes halua aatella mihin kellonaikaan viimeset mahto olla kotona vihdoin. Me haettiin sitten omia ja naapurin lapsia, kun meillä oli pojilla parturit siihen varattuina iltapäivälle.

No mä olen jo niin vanha, lannistunut, kyllästynyt, turtunut ja flegmaattinen tottunut tohon koulukyyti-fiaskoon, että en jaksa hämmästyä enää mistään. Enkä pahemmin edes antaa palautetta. Mä vaan koitan saada lapset edes illaksi kotia ja hyvä niin. Eskarilaisen jännittäessä muutenkin kaikkia uusia juttuja, mitä nyt on elämässään, tämä ei tietenkään ole paras mahdollinen tapa antaa luottamusta siihen, että kyllä siellä koulussa kaikki sujuu ja tietää ja neuvoo. Kun ei nekään siellä tiedä, että mistä hvtistä tää johtuu joka ikinen syksy. Ja oi kun voiskin tähän huokaista, että ei ne ketään sinne tienpäälle kuitenkaan jätä, koska kyllä vaan on jättäneet, useana vuonna ja useampia lapsia... että senkun tietäiskin aina, että koska joku auto on vaan myöhässä eikä vallan jättänyt hakuja välistä, koska on ajettu kolari ja koska on vaan muuten tehty tuntia pidempi lenkki.

No mutta mites meillä muuten on mennyt? No todella hyvin! Ollaan siis tuon 3-vuotiaan kanssa tässä kaksin (YHYY ja SNIIF), käyty kaupassa ja vähän siellä sun tuolla. Syöty mustaamakkaraa lounaaksi ja juostu pakoon päällekäyviä ampiaisia. Hän on myös kovasti leikkinyt ja minä olen vähemmän kovasti tässä krhm siivonnut.... siis ai että muuten kuulkaa, kun muutaman päivän on reissussa (kaupoilla) niin ettei kotona käy kuin kääntämässä, niin kyllä menee huusholli aika siivottomaan kuntoon! No tästä se menee taas kuosiin, kunhan saan kaikki ajelehtivat huonekalutkin tuolta lykittyä jonnekin (ai miten niin meillä aina jotain vähän vaiheessa). Kurkussa kiristää kuitenkin joku ärsyttävä flunssalta tuntuva kröhä ja pelkäänkin, että menee ihan hukkaan koko putsaus, jos sen jälkeen kaadun taas horroksessa sohvalle! Hyvänen aika *virn*.

Parin viikon päästä tuo kuopus pääsee kokeilemaan kerhoilua (itse!), vaikka keväällä pidin häntä vielä niin vauvana (ja itseäni etenkin vauvan äitinä, haah) etten ilmoitellut mihinkään. Nyt kuitenkin kun ryhmässä on tilaa ja kerhotädin kanssa on juteltu, että koittaa vois, kun on niin reipas  ja itsenäinen ollut kesäleireilläkin. Jos joku nyt ajattelee, että pääsen siinä huilimaan ihan yksin kotona heh sitten viimeisenkin lapsen "lähtiessä", niin kyllä se kuulkaa on työ-työmaa joka silloin kutsuu. Ja se on ihan okei. (kaikki varmaan huomaa haikeuden äänessäni...)

Muuten, kun ilma on muuttunut kertaheitolla ihan syksyiseksi, niin tuntuu ihan reippaalta. Ihme kyllä, heh. Tosin mä olen aina tykännyt myös vilpoisemmista ilmoista, olisin kuulkaa ostanut itselleni kirkkaanpunaisen sadetakinkin Tampereelta (kun ne näytti nyt olevan jollakin tapaa muotia taas nuo sadetakit ja iloisen värisinä!) mutta hinta oli kyllä vähän liian huima mun nuukalle mielelleni (jotain n 70 euroa), joten jätin asian vielä ajatuksen asteelle!

Mutta!

X

Noin. Siinä on rasti, koska minä tyttö hain itselleni kaksikin asiaa, joita on pitänyt tehdä viimeset tsiljoona-biljoonaa vuotta, enkä vaan ole. Ensinnäkin: hain itselleni aurinkolasit vahvuuksilla, jotta vihdoinkin voin turvallisesti kulkea tuolla liikenteessä ilman että pidän kättä otsikolla lippana ihan koko matkaa. Ja toiseksi: hain myös itselleni silmälasit ennen kuin istuin mäsäksi näitä entisiä. Mulla kun on ollut erittäin hankala tapa hakea itselleni uudet lasit vasta sitten kun  vanhat hajoaa päreiksi. Siinä on vaan aina se ikävä odotteluaika muutaman päivän verran, jolloin ei ole siis laseja lain! Kyllä, on koettu ja moneen kertaan. Ja kyllä, on istuttu elokuvissa teipatuissa rilleissä, koska muuten olis mennyt lippurahat hukkaan.

Ei kai kaikki tää tämmönen järkevä käytös tarkoita, että alan vanheta. Jopa aikuistua? No eipä hätää, olen silti myös ollut oma höpsö itseni ja aiheuttanut myötähäpeää varmaan useammallekin läheiselleni kaikella touhoomisellani, että onhan tässä vielä kuitenkin sitä kasvunvaraakin jäljellä! *virn*

Hauskaa päivänjatkoa kaikille!



2 kommenttia:

  1. Olipa ihquu lukea tätä(kin), varsinkin kun nuo lasiasiat järjestyi noin helpon kuuloisesti :) Mulla ei tosiaan ajatus juokse yhtään, seliseli, joten jätetään tähän tämä (sekopää)kommentti.

    VastaaPoista
  2. Jos ne koulu kuljetukset sekoilee ni sekoilee tiedon antoki. Hah ja pah...meidän ekaluokkalaisen kyyti- hommista ku ei koululla tiedetty mitään. Kuljetus- vastaavan ja kuskin listoissa nimi näkyi. Että näin meillä.

    VastaaPoista