tiistai 26. heinäkuuta 2016

Hellehommia


Maanantaina käytiin Porin Yyterissä uimassa meren rannalla, jonne ei meiltä nyt tuntia kauempaa ajele, mutta useinkaan ei tule käytyä kuin kerran kesässä. No nyt oli sen kerran aika ja lähdettiin heti aamupäivästä liikkeelle, kunhan olin ensin käynyt kylän Salessa tekemässä olemattomia ostoksiani. Voih senkin kerran, kun siihen kauppaan taas niin luottais (vaikkei pitäis) niin olis kannattanut ajella vaan suosiolla kaupungille asti, koska ei leivän leipää _oikeesti_ koko kaupassa (tee siinä sitten eväsleipiä) eikä oikein muutakaan, mitä oltaisiin mieluusti otettu evääksi mukaan (kuten hedelmiä, mitä vaan hedelmiä).

Saatiin kuitenkin lopulta kylmälaukku ja pussi poikineen pakattua ja sitten vaan pyyhkeet ja viltit ja lapset kyytiin ja menoksi.




Oli kyllä ihana päivä olla siellä, porukkaa riitti, mutta meillä oli hyvä paikka lähellä vettä ihan, koska niin meistä aikuisista toinen pystyi  vahtimaan pienintä lutraajaa matalassa vedessä ja toisaalta meidän omaisuutta siinä rannalla , toisen ollessa syvemmällä keskikokoisten polskijoiden kanssa nauttimassa vähän isommista aalloista. Ilma oli justiin sopiva, koska tuuli vilvotti senverran ettei tukalaa hetkeä tullut lainkaan, mutta silti oli kyllä lämmin ihan riittävästi. Ensimmäisen kerran kyllä kävi minulle ohraisesti, sillä aurinkorasvauksesta ja muusta suojauksesta huolimatta unohdin yhden kohdan itsessäni rasvata ja se sitten näytti tänään seurauksensa. Kaikki me tiedetään, että aurinko-ja silmälaseista tulee helposti vaaleat pyörylät naamalle, joten oli kyllä senverran fiksu, että otin välillä laseja pois, jotta mikävärinytminuuntarttuisikaan levittäytyisi tasaisesti. Mutta no kas, silmäluomiin en laittanut aurinkorasvaa! Jaiks! Miten sitä edes sinne saisi, ilman että se valuisi lopulta silmiin...? No enivei, tänä aamuna heräsin komiasti silmälumet pullollaan ja punaisina, sinänsä ihan todella kamalan näköisenä, että kaikki muuhan mun naamassa oli aurinkosuojan ansiosta ihan kelvollisen väristä! *viheltelee että kävi kyllä kaupassakin looking like that*.


Kuvasta ei oikein näe, että paistaa ja sataa yhtä aikaa, mutta niin vaan teki. Ihana, vaikka ei se kyllä raikastanut kovin paljoa...

 
Ja tässä sitä laminaattia nyt sitten on lattiassa! (Hullu) mies väänsi ja pätki sitä tänään paikoilleen, vaikka oli hirveä helle ja hiki ihan vaan olemassa olemallakin. Hienoa jälkeä tuli kyllä ja odotan jo innolla sen valmistumista. Nyt sakki meni elokuviin katsomaan Ice Age "jonkun en muista minkä" ja minä jäin pitämään sohvasta hyvää huolta sillä aikaa, muahhha. Eilisen rantsupäivän jäljiltä tuli muuten pyykkiä ihan kiitettävästi, kun kaikki oli pienessä hiekassa tietekin, eikä siinä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta koita nyt tällä kelillä saada jotain kuivaksi! Hih, hiukan ottaa aikaa, mutta eipä ole onneks kiirettä. Pari lasta on jo jutellut koulun alkamisista ihan ilolla mielin ja eipä tässä enää kauaa edes mene, kun se on edessä! Huuh, ainahan se kesä nopeasti menee, mutta tämä meni erityisen, koska tuntui ettei säiden vuoksi ollut kesä vaikka kalenteri muuta väittikin, ja pitkään.
 
Mutta vielä on kesää jäljellä, heinäkuutakin vähäsen ja nautitaan siitä siis. 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Moi! Jostain syystä ei meinannut vastaukset lähteä, mutta toivottavasti nyt oot jo saanut munkin postini (varmaan ne kaikki sata jotka yritin lähettää mutta ei ne lähtenytkään...) :D

      Poista
  2. Minä kävin tänäön yksin 4.n tenavan kanssa rannalla ja 20 min kuluttua kiireen vilkkaa tahoin sieltä pois. En vaan yksinkertaisesti pysty olemaan auringossa saatikka varjossa pitkään, ellen sit ihan välttämättä halua hirveetä päänsärkyä. En ole helteen ystävä en sitte tippaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis juotavaa ja suolaista naposteltavaa kannattaa aina olla, se pitää mulla päänsäryn loitolla ainakin! <3

      Poista
  3. Kateellinen täällä hei. Jaska vippasi jo kylmän kivenkin ja mulla on yhä talviturkki riisumatta.
    Kelit ovat olleet aika mainiot täällä Suomen etelässä, vettä sais sataa useamminkin ettei laiskan taevis koko tontin rehuja kannulla kastella. ;)
    Kesäsesonki kesäkaupungissa kuumimmillaan...ja me jurotetaan kotona. Aikamoinen henkinen sormenojennus universumilta joutua viettämään "kesätöntä" kesää sommarstadissa. Onneksi isot ipanat pääsivät edes mummilaan lutraamaan järveen. Vietä täällä sitten biitsipäiviä kun pienin ei saa uida, olla väkijoukoissa jne. Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *halaa* <3 Vi höh! Ja teillä ei oo vettäkään , apua, meillä siis kasvit mätänee pihalle kun vettä tulee joka toinen päivä aina viikon annos kerralla! No hei nyt teillä on tällainen kesä, jonain toisena sitten toisenlainen. Eiks nii? Jak-sa-mist-ta !

      Poista