perjantai 3. kesäkuuta 2016

Vähän sitä ja vähän tätä

Ihan ensimmäiseksi: kuinka hienoa, että tänään on viimeinen koulupäivä (meidän) kouluissa, tosin huomenna mennään vielä aamuvarhain kevätjuhlaan, mutta kumminkin. Kesäloma on aivan ovella ja sekös meitä kaikkia naurattaa! Aivan mahtavaa! En kestä odottaa! Yllättävän moni äiti on huokaillut kauhuissaan, että koko kesä lasten kanssa edessä voi apua, mutta minä nautin jokaisesta kiireettömästä ja aikatauluttomasta päivästä ihan täysillä. N-a-u-t-i-n ! Lapset saa olla ihan omissa rytmeissään (ja ovatkin, voin arvata) ja mennä ja tulla ovista miten haluavat (ja menevätkin, voin arvata). Meidän kesä on aina koostunut  rennosta kotoilusta, ex tempore - lähdöistä jonnekin päin (vaikka naapurikaupungin toreille), uimisesta ja jäätelöistä. Nuotiolla valvotuista illoista, trampoliinin jousien jyrskeestä, virvelin pienestä pirinästä. Kavereista, pyörien nostattamista pölypilvistä, ruohonleikkurin pörinästä, aurinkorasvan tuoksusta.

Sellaista on meidän kesä, eikä enempää toivota tällekään kerralle.

Eilen oltiin jo vähän villin holtittomia ja porukkaa meni uimaan vielä yhdeksän jäljestä tuonne omaan rantaan. Siis pienintä piipertäjää myöten! Minämuori se paistelin sitten lättyjä vielä siinä, joita syötiin sitten myöhäisiltapalaksi. Porukka tais olla nukkumassa hyvinkin kymmenen jälkeen vasta. No melkein loma, hei! Kaksi poikaa oli aamulla niin virkeinä, että olisivat lähteneet pyörillä sotkemaan koulumatkaansa, kun kuulemma se on niin hauskaa. Olisivat saaneetkin mennä muuten, mutta kevätjuhlanäytelmiin oli rekvisiittaa sen verran mukana, että sitä määrää ei mikään pyörä olisi ollut kyllä varautunut kuskaamaan. Lupasin, että pääsevät koulun jälkeen käymään kotoa pyörillä kylän Salessa. Hah, näin meillä maalla viihdytetään lapsia! Eksoottista, eikö?

Nyt on pakko avautua teille vähän meikäläisen kenkämuodista. Tai "muodista", kuten varmaan joku siellä sanoisi. Kattokaas kun tarpeeksi paikat prakaa, niin sitä alkaa väkisinkin kiinnittämään huomiota siihen minkälaisilla popoilla sitä päivänsä klopsuttelee. Minähän olen suurimmaksi osaksi kotona aina paljain jaloin, talvellakin, ja ulos mennessä mieluiten laittaisin jalkaani whatever siinä nyt hollilla sattuisikaan olemaan. Muille maille (siis omien piha-aitojen ulkopuolelle mennessä, hehe) olen koittanut katsoa vähän jotain sellaista neutraalimpaa jalkinetta, vaikka olen kyllä mennyt kumisaappaissa kauppaankin, jos siltä on tuntunut. Ei se kuulkaa ole lainkaan niin vakavaa, tää elämä!

No jos maalaiselämä on (ainakin minulle) helppoakin, niin on siinä ne ikävämmät puolensakin, tällä pukeutumisen vapaudella. Meinaan sitten kun pitää lähteä jonnekin tilaisuuteen vielä kauemmaksi oman kylän rajojen ulkopuolelle, niin ihan ei lenkkarit tai kumpparit ole ne joista valita sais, niinkun kamoon. Edes minä. Pikkasen olenkin joutunut vaivaamaan pientä päätäni tällä asialla, että mitä ihmettä sitä jalkoihinsa laittais, kun yläosassa on esimerkiksi pitkä juhlahame - tai "suorat housut"- ja silti pitäisi jaksaa ja pystyä kävelemään kilometrikaupalla ja seisoskella tuntikaupalla niissä vermeissä ja niillä jaloilla. Mieluiten ilman että seuraava viikko menee hirveissä selkäkivuissa. Ihan kokonaan en ole asiaa vielä ratkaissut, mutta jotain löytöjä olen tehnyt. Varmaan ootte kaikki jo jossain kuvissa nähneetkin, mutta tässä näitä nyt vielä on:







Ei mitään mullistavaa, neljä kenkäparia siis. Kahdellakin pärjäisin, mutta kun nämä eivät ole löytäneet tietänsä minun luokseni siinä pärjäämisjärjestyksessä! Siniset on olleet ruskeiden sandaalien kanssa minulla yhtä kauan, tilasin ne Crocsin alennusmyynnistä joskus (Vuosi sitten? Kaksi vuotta sitten?) ja kummillekin tuli hintaa jotain vähän yli kympin pari muistaakseni. Ja voin kertoa, että kummatkin on jalassa kuin ei mitään olisikaan jalassa. Kevyet ja mukautuvat ja niillä voi vaikka juosta. (olen juossutkin, sen seittemätsadat kerrat, kuulkaa ja aika monessa maassakin). Ihan parhaat!

Beessin väriset kenkulit esittelinkin jo aiemmin ainakin tuolla somen puolella, koska ne luiskahti jalkaani kuin hanska (ja olin tästä kovin ällistynyt). Menee hameenkin kanssa ja vähän virallisemmissakin kokouksissa. Käyttäisin niitä ihan jokapaikassa jos raaskisin! Mutta varjelen väriä ja kenkiä nyt yleensäkin tietenkin, koska minähän en kenkiä juuri ostele (Kuljin viisitoista vuotta talvisin maihareilla, jotka olin ostanut kirpparilta viidellä MARKALLA, miettikääs sitä. Sitten muutama vuosi sitten tuo rakas mies osti yhdestä alennusmyynnistä minulle sellaiset tallukkaat, hehheh, jotka menee vähintään seuraavat kaksikymmentäviisi vuotta ainakin. Anopilta olen saanut paljon hienoja korkokenkiä, mutta niissä on vikana ainoastaan se korko!).

Nuo mustat samettipintaiset ballerinannäköiset kengät on viimeisin hankintani, kun viimeinkin löysin juhlavat mutta matalapohjaiset kengät joilla voi huoletta kulkea silti pitkin poikin katujakin (luulisin). Paitsi kylmillä keleillä, mutta onhan minulla tallukkaani! No oikeasti tämä on vielä ratkaisematta, mutta eipä noita tilaisuuksia kipsutella menemään ole ihan joka viikko syksyisinkään. Toivoa sopii.

[Mustat kengät on Vagabond-merkkiset, vaaleissa punoskengissä lukee Rock Spring. Mistään en ole mitään mainosetua saanut, kirjoitan ihan omasta halustani. Ja omilla rahoillani. ]


Lopuksi vielä vinkki, jos jollekin itsensä kovin hermostuneeksi tuntevalle on vaikea ymmärtää kirjoitukseni sisältöä muuta kuin omien negatiivisten ajatusmaailmoidensa kautta, OLE NIIN YSTÄVÄLLINEN JA LUE JOTAIN MUUTA BLOGIA. En millään jaksaisi lähteä kirjoittamaan sellaisille ihmisille vastauksen hiventäkään, jotka kirjoittavat "no et sinä niin kirjoittanut mutta minä tässä luulen niin ja koska minä luulen niin, niin sehän tarkoittaakin jo että se on niin äläväitääläkäyritä" , koska se on sellaista käytöstä aikuisissa ihmisissä, jonka nähdessäni alan kirkua ja repiä hiuksia yksitellen päästäni menettää uskoni ihmiskunnan tulevaisuuteen (ja evoluutiobiologiaan yleensäkin). Ymmärrän kyllä, että todellista tekstiä on vaikea lukea jos se osuu omalle kohdalle, mutta siitä kolinasta kannattaa ottaa ihan opiksi (turhahan se on mainita, mutta kannattaisi silti). Ymmärrän myös sen, että nykyisessä takanapuhumisen kulttuurissa edessäpuhujat ovat pöyristyttäviä aidon rehellisine sanoineen, mutta kannattaa nyt vaan totutella - sitä se elämä sitten loppujen lopuksi kuitenkin kun on. Jokaisen kaupassa kirkuvaa ja juoksentelevaa lasta sivustaseuraavan päässä on ajatus siitä missä se vanhemmat on, jos eivät ole näkyvillä. Niin se VAIN ON, eikä sitä kenenkään itku tai marttyyrimäinen huokailu muuksi muuta.

Minä kirjoitan jatkossakin tätä blogia juuri niin kuin olen ihmisenäkin. Jos sinä et ole kuten minä, niin se ei varsinaisesti ole minun ongelmani, vaan pikemminkin siellä toisessa päässä.  En käytä täytesanoina turhaa kauneushöpinää ihmisille jotka eivät niitä ansaitse, mutta kun jotain sanon, niin sen todenperäisyyteen voi todellakin luottaa. Jos sanon, että oletpa onnistunut/mukava/hauska/kaunis/paras, niin se ei ole sitä huulien läpi kulkevaa diipadaapaa jota kaikki tuntuu nykyään syytävän, vaan minä todella tarkoitan sitä. Se on tietysti sitten sinun asiasi ymmärrätkö sen arvon tai toimitko itse samoin. Minun lähtökohtani vähän joka puolella on, että asioista keskustellaan. Jos kommentoija aloittaa kertomalla miltä ihmisenä hänestä tunnun, niin tiedättehän, että minulla on myös se roskapostinappi tuolla asetuksissa. Voisin alkaa vaikka sitä käyttämäänkin, jos siltä tuntuu. Hirveän paljon haluan kiittää niitä ihmisiä, jotka kommentoi asiallisesti (ja katsokaas, kun se ei silti tarkoita että olisi samaa mieltä, monet ei todellakaan olekaan) ja niitä, jotka eivät minusta riippumattomista syistä halua kirjoittaa julkisesti, vaan joilta olen saanut henkilökohtaista viestiä ja syvällisiäkin pohdintoja. Olen oikeasti otettu, että niin moni haluaa minulle uskoutua ja toivon jatkossakin, että postia tulee jos siltä tuntuu. Täällä olen.

Pitäkäähän hauska perjantai, ihmiset! Täällä on edelleen kuuma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti