lauantai 18. kesäkuuta 2016

No hei, se on lauantai tässä kun kirjoittelee


Minustahan kehkeytyy hyvää vauhtia antimuotibloggaaja, kun näitä kyseenalaisia kotiäidin asujani tänne oikein urakalla nykyään kuvailen. Jos eilinen hame oli Lidlistä, niin kuvan paita (ynnä huivi) on Tokmannilta ja hame ostettu laivaristeilyltä joskus  -70% alennuksesta (ainoa jäljellä ollut kappale) , merkiltään Esprit. Niin on meinaan minun makuuni oleva, jos nyt hameesta niin voi sanoa tällainen housuihminen. Tämä nyt kuitenkin on pese-ja-pidä -vaate todellakin parhaimmillaan, ei rypisty millään vaikka missä mytyssä olisi(t) ja ei ole nihkeä eikä kiristävä päällä *iso peukku*! Ja hei,  minun naamani kohdalla oleva ruskeahko roiskale ei ole mitään miltä se näyttää - peili on vaan iki-iki-ikivanha ja siinä on jälkiä niistä iki ajoistansa. (Ihan kyllä kuin minun naamassanikin, ei sillä...mutta ne eivät ole kyllä ruskeita.)



Tämä päivä on ollut muun muassa tätä, eli suunnistuksen Jukolan viestiä. Tämä on laji josta olin kyllä kiinnostunut jo nuorena, ihan siitä kummallisesta syytä, että vaikka minulla oli ja on totta vieköön edelleen tapana eksyä ihan joka paikassa muualla (tai kun olen nyt tiedostanut tilanteeni, niin en varsinaisesti enää säntäile sinne sun tänne vääriin suuntiin niinkään, vaan minulla on vain niitä hetkiä jolloin en varsinaisesti tiedä missä olen, ehh) niin metsässä minä en kuitenkaan onnistunut koskaan eksymään kartalta lain. Voin kertoa, että yläasteen ja lukion aikana oltiin kyllä molemmat opettajan kanssa yhtä hämmästyneitä tästä piirteestäni *hah*! No varmuuden vuoksihan minä sitten menin naimisiin suunnistusta harrastavan ihmisen kanssa, joten siitä asti Jukola ihan kerta kaikkiaan on ollut osana kesäkuutani, aina.
 

Tänään tein ruuaksi jauhelihapihvejä, jos instagramiani tai blogin Facebookia seuraa niin tietää, että hain vähän vahvistusta tähän kotiäidin puurtamiseen käymällä kaupassa konditorian kautta ja tekemällä ruokaa tortillasipsejä salsaan dipaten... Äideillä on keinonsa...

Meidän jauhelihapihvien valmistusprosessi näkyy muuten kuvassa, juuri noin se tämän kokoisessa perheessä menee, kun pihvitaikinaan laitetaan jauhelihaa 1,5-2 kiloa. Kulhossa on taikina, jota siinä samalla muovailen, keskellä pannu paistamispuuhissaan ja oikealla folioitu vuoka jossa odottelee kypsät tekeleet kavereitaan, säilyen kuumina sinne ateriointiin saakka. Ilman foliota tästä ei tulisi lämmintä ruokaa laisinkaan, tai vaihtoehtoisesti emme söisi kaikki samalla tunnilla laisinkaan, koska paistamiseen menee lihamäärästä riippuen nyt ainakin tunti.


 
 
Jonkun (sinkkuelämääcarrien?) elämä on vallan kahvilakahveja ja sensemmoisteluja, mutta minun ei siis todellakaan. Ensinnäkin, minä en pysty juomaan edes mitä tahansa kahvia, koska maha ei kerta kaikkiaan kestä jos on sattunut olemaan väärällä jalalla noussut kahvinporojen annostelija, tai muu vastaava. Yleensä juonkin "julkisilla paikoilla" teetä, etten ole vessassa kaksinkerroin vatsakramppieni kanssa hetken päästä. Mutta on minulla silti minun luottojuottolanikin, heeh, joissa uskallan sitä kahvia ostaa ja nauttia siitä koko rahan edestä. Sastamalan Pyymäen Konditoria on sellainen. Siihen kupposeen laitetaankin silloin loraus oikeata kermaa ja föliin ostetaan joku ihana leivonnainen, jota ei kotona tule edes ajatelleeksi. Olin vielä yhden tyttäristä kanssa liikenteessä ja vaikka olenkin aina tietenkin häikäistynyt jälkikasvuni lahjakkuuksista, niin en ihan heti olisi uskonut sen häikäistyksen tänäpäivänä olevan runon, jonka lapsi lausui äidilleen kesken kahvinjuonnin! *pus*

 



Tässä vielä kuva eiliseltä myöhäisillalta, itse livetilanne oli kyllä punaisempi kuin tämä kuvatallenne, mutta siinä se tuokin nyt on. Ja etualan luumupuunkränä on esimerkki siitä että joskus unelmat toteutuessaan eivät ole ihan sitä mitä luulisi. Istutimme aikoinaan luumupuita tuohon paikalle ja unelmoin joskus kyseisen huoneen (joka silloin oli firmamme toimisto) olevan makuuhuoneeni ja näkisin sitten aina keväisin kuinka luumupuut kukkii kammarini ikkunan takana. Aikaa kului ja puut kasvoivat - ja kukkivat. Vaan minun kammarini se ei ollut vielä. Nyt sitten, ne muutamat vuodet kun se on ollut asemoituna meidän makuuhuoneeksemme, niin miten on käynyt luumupuun, varsinkin siis tuon joka varsinaisesti on ikkunani edessä? Joka vuosi joku ötökkä siihen iskee niin, että puu on varsin kränähtänyt näky ja kukkia on aina ehkä muutama. Jostain syystä viereiseen luumupuuhun ei ötökkä iske ja se tuottaa satoakin hienosti vuodesta toiseen. Nämä puut muuten eivät ole samanlaista luumulajiketta, toinen on punainen ja toinen keltainen, joten tuhoilija-ötökkä lienee erikoistunut vain tietyn värisiä luumuja tuottavan puun nakertamiseen. Emme ole kuitenkaan malttaneet puuta karsiakaan, joten siinä se on nytkin sitten, kauniin maisemani keskiössä.

Tältä illalta ei vastaavanlaista kuvaa kyllä tulla saamaan, sillä pilvet ovat tummia ja raskaita ja siellä viidenminuutin vaihdoilla aina sataa kaatamalla ja ei sada. Nuorisoa lähti Tampereelle ja oman kaupungin keskustaan (elokuviin), jäljelle jääneet aloittelevat saunomista ja suunnittelivat vielä lähtevänsä kalaan illan päätteeksi. (tai miehen ilta ei taida päättyä koskaan, koska tuijottaa sitten läpi yön sitä suunnistusta telkkarista!) Minä käyn vähän haistelemassa ulkoilmaa pihamaalla (hitsit että kaipaan lenkkeilyä tai edes missä vaan hiukankin rivakampaa liikehdintää!) koska jalka ei anna myöten niihin määriin mitä pää vaatisi...

1 kommentti: