torstai 16. kesäkuuta 2016

Mitä yhteistä on laulukilpailulla ja politiikalla?

No mun mielestä se, että molemmissa näyttää olevan merkitystä pettymyksen määrään ainakin sillä, minkälaisessa possessa liikkuu. Squadissa. Gängissä. Ympyröissä. Porukoissa. Juu nou? Kaikki me ollaan taidettu katsoa ja varsinkin kuunnella telkkarista niitä koelaulajia jossakin The voice of tähdenlentoemäntäviidakossa - kisoissa tuntien suurta tarvetta lähteä juuri silloin ihan minne vaan pois siitä tilanteesta jääkaapille. Enkä minä hyvänen aika sentään nyt hauku tässä porukkaa, joka ei osaa laulaa nuotilleen, koska minä kuulun mielestäni (ja aivan varmasti kaikkien muidenkin mielestä) itsekin niihin (paitsi että en laula, ollenkaan, samaisesta syystä), vaan tämä nyt ei ole mielipidekysymys ollenkaan että kuulostaako joku biisi säkkijärvenpolkalta vai love me tenderiltä. Se on niinkun joko niin tai ei ole niin. Ja sitten on nämä laulajakokelaat, jotka kaikella kunnioituksella (oletsää mielensäpahoittaja? luehan siis toi!) ovat siellä kaikkensa antaen- ja se valtava pettymyksen ja epäuskon määrä mikä tulee niiden naamalle, kun ne kuulee, ettei menny ny niinku Strömsössä. Siis nehän ei meinaa uskoa! Ja tässä päästään siihen mitä mää oon tässä ajanut takaa tän aamun: niitten ympärillä on ollut nin pal semmosta porukkaa, jokka sanoo että siis vau. Ihan oot pavarotti!

Ajattelin vaan, kun katsoin herra Alexander Stubbin ilmettä (uusintana uusintana aina vaan se tulee uusintana) tässä aamukahvini ylitte telkkarin ruudulta tilanteesta, jossa kerrotaan ettei hän tullut valituksi. Että koska hänen pettymyksensä määrä oli niin valtava, niin nähtävästi ne toiveetkin oli yhtä valtavat. Mutta miksi? Näkihän sen jo korvallansakin tällainen maallikkokin, että ei hän tule tätä pottia korjaamaan. Mutta hänellä oli se toivo kuitenkin, se usko viimeseen asti ja mulla ei siihen ole mitään muuta selitystä, kuin ympärilläns olevat ihmiset.

Ja tässä kohtaa mun mielestä on ihan selkeesti nähtävä ero kannustamisella ja tukemisella verrattuna epärealistiseen informaatioon.  Jossain tilanteessa ihminen uskoo niin paljon muiden ylisanoihin, että sokeutuu itse tilanteelle. Ihan vaan analyysinäni, että jos tämä posse olis hajaantunu aikasemmin jo hänen ympäriltään ja maisema tarkentunu hänelle ittelleenkin, niin hän olis voinut korjata tilanteen ihan ittekin niin halutessaan. Sen sijaan kun porukka ympärillä ikään kuin vaan tiivisti rivejään, niin ei sieltä keskiöstä mitään muuta sitte nähnykkä.

Sitte seuraavaan aiheeseen, joka on oksennustauti. Ei ees ahista niin kauheesti enää, joskus olikin jossain blogissa varmaan muistaakseni puhetta, että melkein kauheinta siinä on se aika just ennen pahinta äksöniä. Sitten kun on siinä keskiössä (vati-desinfiointisuihke-pyykkikone-vati...) niin sitä sittevvaan on. Kolme lasta jo yrjöillyt, joten äkkiäkös tää tästä saadaan juhannukseks pakettiin! Tänä aamuna jopa heräsin, eli tarkottaa että jopa nukuin. Edellisenä yönä en juurkaan. Mutta tänäaamuna olin ekana hereillä (note for that) ja köpyttelin kahveenkeittoon. Meinasin ottaa kuvan ikkunasta avautuvasta maisemasta ja laittaa tekstiks, että ihailen tässä kaunista aamua - sato meinaan kaatamalla vettä (ja edelleen loikaa). Mutta en sitte viittiny tai siis ehtiny, kun mun piti kuspissattaa koirat. Tiättekö? Hirveen kätevää, kun avataan vaan ulko-ovi ja koirat jolkottaa itte metikköön ja merkkaa puunrunkoja aikansa. Juuei. Unohdin, että nää on meiän koiria, jokka on sitä mieltä että aina välillä pittää jottai jäynää olla emännän elämässä. Toinen koira (siis kuusamolainen, tullu sieltä kylmästä pohjosesta turkkinsa kans tänne hei) rupes pakittaan kun huomas satehen ja sain just pläjäytettyä oven kiinni sen takaa niin että oltiin pihapuolella (katoksen alla tietenkin). Ja mitä tekee tää hurtan turjake? Vapisuttaa itteensä niinku palelis muka ja pönöttää mun vapailla! Kamoon! Myyn sen elokuvateollisuudelle tosta näyttelemisestä! Mutta eihän siinä just sillä hetkellä auttanu mikään muu kuin painella keskelle pihaa meikäläisenkin, jotta koiraketalekin tuli. Saanen huomauttaa, että olin paljain varpain ja yöpaitasillani. Yllättävän tehokas heräystapa, täytyy myöntää! Eikä tullu enää selfiet tai muut kivanpäivän päivitykset mieleen....

Tää blogihan ei siis oo ollu päivittämäti sen takia, ettenkö mää välittäsi teistä tai tästä tai elämästäni yleensäkään. Tai että mulla olis niin hienoo kokoajan ettenkö keksis mitään jurputtamista tänne. Vaan kun se vanha rakas läpykkä meni ka-putt, ja tää uus on ihan peevelistä, niin mää en vaan pysty enkä kykene! Menee nin hermo! Eilenkin tää alko päivällä päivittään ja illalla kello 20.00 lopetti. Siis ja kokoajan jotain se mulle siinä yritti määräilevään sävyyn sanoa ja mää poltin lihapullapellillisenkin uunissa sen takia. Tai melkein poltin. Oli vaan vähän tummempia silläkertaa, eiks ni. Ihan hyviä o! Sitte joku entiämikä iski mun facebookiinikin ja en saanu sinne mitään hienoo ja poikkitaiteellista informaatioo siirrettyä teiänkä päivien iloiks. Ekaa kertaa elämässäni kirjotin sinne siihen kohtaan viestiä, jossa luki jotain semmosta että "ilmoita Facebookille teknisestä ongelmasta " ja kunolin kirjottanu, niin siinä luki jotta kiitos ei kyllä pystytä sitte vastaan näihin mutta käytetään näitä tuotehkehittelysä kyllä hyväksemme. Nivvarmaan! Thanks for nothing!


Ei ihan heti tuu mieleeni mitään tärkeempääkään. Taidan suorastaan siirtyä alalle.

Määki oon aatellu suurella surulla Orlandolaisia. Ja Nigerialaisia. Ja Syyrialaisia. *sydämiä*


Shit happened! Kyä se niv vaan o, että pyykkitelineiden määrä on vakio ja se on meillä tasan kaks. Ostin meinaan kolmannen ja yks edellisistä heitti veivinsä samantein. Oksennustaudin aiheuttamaa pyykinlajittelukaaoksen osuutta asiaan tutkitaan. Eikä täsä vielä mitään.  Tota kaaosta oli käyny koirakin sitten ihmettelemässä. Onpa kiva, pääsen peseen uudestaan noi vaatteet käymättä lähtöruudun kautta, hehe.

 
Tää (Iltalehdestä napattu) on asia josta en oikein tiedä mitä ajattelisin. Että onk tää nyt hyvä vai niinku huono asia? Pelastetaanko tässä naapurimaan kansalaisia oikein työksemme, vai onko se vaan meiän panos tätä ihmisyyttä varjellaksemme, joka nyv vaan on meiän kohtaloks annettu?
 

Neiti Näpsä meets Desperate Housewife. Ehkä Facebook rajotti tän kuvan julkasua ihan syystä, eeehhe!


Tai tän! Kun ihmisellä on veryvery-bad-hair-day! Tai kunoot kumminki miettiny miltä se näyttää valvottuaan yön yrjön kanssa. No tältä! Niin on haaskan näkönen!

Nymmoi!


3 kommenttia: