tiistai 21. kesäkuuta 2016

Arvauskilpailu, jossa voittaja saa pitää mahtavan fiiliksen siitä että voitti

Sen kummemmitta esi-esi-höpinöittä, arvatkaas moniko meidän perheen jäsenistä oksensi tämän meillä olleen taudin kourissa? Joo, tässä Kuplan blogissa voi arvauskilpailut todellakin olla jotain ihan tämmöstä (no mitäs luulit, hei, että arvotaan sisustuskirjoja vai?). Niin ja muuten jos on jotenkin epäselvää, että montako jäsentä meidän perheessä oikein on, niin vastaushan voip olla myös, että "kaikki", jos haluaa varmistaa että todellakin kaikki. Kun laskutavasta riippuen meitä on semmoset viistoista, ehkä. Eikä tämä ollut nyt kellekään lähisukua olevalle mikään suuremmanluokan dissaus jos siellä teette laskutoimitusta ja mietitte että ei muuten kuuluta tohon laskelmaan, vaan ajattelin vain näitä ihmisiä jotka täällä pyörii siihen tahtiin, että sen nimenomaisen saman taudin saaminen olis edes teoreettisesti mahdollista. Vaikka yhen ystävän kans kyllä melkein tultiin tulokseen, että yrjötaudin saa myös puhumalla puhelimessa siitä yrjöstä, yäh!

Sitten viä jotain muuta mun piti. No sitä muistinpätkää ettiessä voin taas kirota tän uuden läppärini. Hiiressä on jotain ihme ominaisuuksia, että en kyllä yhtään käsitä että mikä tätäkin nyt vaivaa. Siis tässä "neliössä jota klääpitään jotta nuoli liikkuu näytöllä" -hiiressä. Tää meinaan heittää mut alvariinsa jonnekin muualle kuin misä olin ja sitten joskus kun siihen koskin sillailla varovasti ihan, niin se palautti mut ihan päistikkaa takasin sinne misä mielestäni alun perin olinkin. Enste mietin, että kuvittelinko mä vaan olleeni just jossain ihan muulla sivulla vai mikä toi oli, mutta ehei, ei se ollu keski-ikäisen naisen kuvitelmaa lainkaan, vaan sama saakelin peli on jatkunut  - ja tiedättekö mitä? Enää mua ei palauteta sinne alkuperäissivulle! Ei, vaan aikani kun sitä siinä ihmettelen, niin joudun ihan osotteen kirjoittamaan uudelleen että niinkus tulen taas tänne (tai minne nyt olinkaan menossa). Ei oo ihan kiva, hei.


Ehkä eilisestä (ja viikonloppuisesta ja ja ja ) reissuamisesta johtuen mahani huusi aamulla puuroa ja sitä myös sitten saip. Puuroseuranani oli kolmevuotias, joka hyväntuuliseen päkitän-koska-olen-siinä-iässä tapaansa ilmoitti, että "en tykkää tästä puurosta" ja söi sitten sen puuronsa. Aina yhtä ilahduttavaa, kun lapsi kasvattaa itse itsensä, varsinkin kun itsellä oli aamukahvi vielä vaiheessa, heeh.


Sitten, koska ei tässä muutenkaan ole mitään päätä eikä häntää ollut tässä postauksessa, niin jatketaan samalla linjalla: kuvassa oleva mieshenkilö (joka ei sinällään liity tähän juttuun, paitsi että liittyy) on joku en nyt muista kuka, mutta aamutelkkarissa haastattelivat häntä kun kaverinsa veti jollain ihme härpäkkeellä jortanin päällä (joka ei kans kyllä liity sitten senkään vertaa tähän juttuun). Paitsi että kun kuopus näki tämän, niin huusi ilahtuneena "iskä"! Ja kun tyrskähdin sillailla naisellisesti siinä, että what-the-.... niin kyllä vain, tämä pieni puuronsyöjäni tervehti hyvin ilahtuneena telkkarin miästä ja toisti vaan sitä iskä-iskä-iskää. Ei kai siinä sitten, kaikki vaan jotka mun mieheni (ja tämänkin lapsen iskän, siis, sama heppu) tietää, niin ei ole kyllä näköä ei sitten vaikka sokeamummo katsois. Mun mies ei edes käytä lippistä! Siis minen nyt millään käsitä mitä ihmettä lapsukainen näki tuossa hepussa, eikä nyt millään pahalla heppua kohtaan, olen varmaan ihan nice person, mutta en usko että olemme koskaan tavanneet, yhtään missään merkeissä *emmehän*!


Ny kaikki kattoo onko näköä. Eeh heh heh. Mutta kyllä tää oikeen iskänsä äänen tunnisti kuitenkin, kun sille soitettiin tonne töihin. Arvatkaas muuten olenko krääsäkulttuurin uusi vannoutunut kannattaja nykyään? No daa, olen kai! Meinaan joskus tossa aikoja sitten talvella olin teinien kans mansesa asti luusuamassa ja nelttoist vee sanoi, että pikkuveljet ilahtuis suuresti (alennuksessa olleista) supersankari-roolivaatteista. Minähän olin kattokaas sitä mieltä näistä asioista ollu, että äireen vanha pöytäliina päähän ja joku hipulikoppa kainaloon, siinä sitä on mielikuitukselle tilaa ja pälä pälä pälä. Ostin kuitenkin, kun yllytettiin ja ette usko kuinka paljon noilla on leikitty! Toinen on teräsmies ja toinen tää ninjaturtles ja niihin kuuluu semmoset pipat kans, jokka peittää puolen naamaa. Kauhuissani katoin, että kohta käy haaruksista pieneks toi mitta, että täytyy varmaan alkaa kehitteleen jotain seuraavaa ratkasua asiaan....


Eilen me tehtiin pieni pyrähys kans sinne eellä mainittuun kaupunkiin (Tampere, on hän), minä ja neljä nuorinta jäpikkää. Kunei ne kaikki muista olleensa junassa, niin nyt muistavat. Näin meillä siis kehitellään näitä kesäkivoja, vaikka tää ei ollu kyllä ees enää niin halpaa, kunei ollu sitä perhelippua olemassakaan enää (josta on kyllä nurissut täällä aikasemminkin, joten jätän tän tähän). Mutta muuten oli hyvä palvelu veeärrällä, neidit/rouvat konnarit oli  kohteliaita ja jutustelivat lapsukaisille ja antoivat aarteiksi omat pikku lippusetkin.


Siis apua, mun toiseks nuorin ja kolmanneks nuorin oli jo niin isoja matkustajia, että istuskelivat ihan keskenään ja keskustelivat mukavia kuin aikamiehet. Eikä siis nuorimmankaan matkustamisessa ollut mitään moitittavaa lainkaan ja 11-vuotias hiisivie oli mun vieres molemmin matkoin ja höpötteli kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ninettä melkein unohdin että keskustelen tässä ykstoistavuotiaan kanssa. Tsööses, mää lähden niitten kans kyllä uudelleen minne vaan!
(mkana oli siis 3v, 6v, 8v ja 11v pojat)

 
Meillei ollu mitään ohjetta mitä mee tehtäis siellä matkasa, käytiin syömäs Pancho Villassa, koska se oli isompien taholta kehuttu näille pienemmille tahoille ja hauskaa meillä siellä olikin. Kaikki tilas itte ruokansa ja juomansa ja kaikki myös anto palautteen ihan itte. Kesken kaiken meinaan alko paistaan vähän kirkkaampi auringonpaiste sinne ravinteliin sisälle ja hetken paistettuaan se meni pilven taa niinkun yleensä nyt meneekin. Nuorimmainen kysäs tarjoilijalta, että sinäkö meiltä valot sammutit vai kuka se oli!? Tarjoilija meni niin hämilleen, ettei osannu vastata näihin elämää suurempiin kysymyksiin (mikä oli ihan hyvä, ehkä, koska siitä olis saattanu seurata vaan lisäkysymyksiä). 6-vuotias taas kertoi hyvin selkeästi lautasia hakeneelle tarjoilijalle, että kiitoskiitos, mutta mun pihviä oli paistettu vähän liikaa. Sekä minä että tarjoilija oltiin varmaan yhtä mykistyneitä tästä palautteesta (tai että kuusivuotiaalla on niin kehittynyt makuaisti kaiken makaroonilaatikon jäljiltä että yleensä mietti jotain kypsyysasteita?!), mutta hienosti homma otettiin haltuun mun kuusivuotiaani toimesta, joka jatkoi että hyvää se kyllä silti oli. Ehh. Vapise Gordon Ramsey, tämä poika tuloo vielä. (Ja mainittakoon, että yksi lapsista totesi kiitoksina, jotta Hesburgerista saa kyllä kymmenen kertaa parempaa, mutta söi silti annoksensa täälläkin).
 
Shoppailemassa käytiin vähäsen, Henkkamaukassa ja lelukaupassa. Niin ja Stadiumilla. Yhtään kriisiä ei tullu paitti yks, kun kolmevuotiaan mielestä jos kerran mennään kauppaan sisälle ja lastenosastolle niin että käytetään liukuportaita niin sieltähän sitten on mentävä myös ulos. Eikä menty. Kun mentiin sivuovesta, koska oltiin suuntaamassa Koskikeskukselle. Pienet ristukset siinä jalkakäytävällä käytiin sanomassa toisillemme, ennen kuin lähdettiin jatkaan matkaa. Mutta kaikilla oli kuitenkin omavalkkaamat vaatteet mitä halusivatki, siis niin että äitirajoitin toimi vieressä koska äitirajoitinta rajoitti kukkarorajoitin. Tosin kukaan ei edes tarvinnut äitirajoitinta, ainoastaan kokoja kurkkailin niiden puolesta. Lelukaupasta kaikki sai valita ihan pienet leluta jakuvan vesipyssy ei siis liity tähän mitenkään, se on jo vanha ja poika pruuttailee sillä menemään iloisena ilman vettäkin - mutta silti se pistää aina vähän epäileväiseks äidin mielen, kun se tulee ja sanoo, että arvaa onko täällä vettä vai eikö ole.......
 



Heki ennen katastrofia, eikun siperiantuulia. Otin meinaan kuvan ja siinä se "kesä" sitten olikin, kun meni pilveen ja tuuli niin että koivut melkein katkes.



viikonloppuna meilloli noi synttärit ja mikä maaliman tuuri, kun oli niin hieno keli! Saatiin sitten muitakin käymään kuin lapsen koulukavereita vaan ja vedettiin niin sanotusti kaikki mahdolliset vierailut siinä putkeen. Paitsi kummit, jotka oli jossain raviloissa.


Mitä sää näät tässä kuvassa sun mielestä? Muuakin kuin sen , että bloggaaja esittelee kerranvuodessa pyyittyä pöytätasoa, eeeh hehe (ja noi tarjoomukset oli tossa vaan vähän niinku menossa etteenpäin, että ei me kahdellekymmenelle tarjottu yhtä pizzaa ja popppareita, *kuhan mainittin*). Mää nään nimittäin tässä sen parempi-myöhään-kuin-ei -milloinkaan - sanonnan, taas kerran. Katossa on meinaan lamppu, joka ostettiin joskus yli viis vuotta sitten. Eisenniinväliäoo! Kuka kiireellä mittään tekkee! Paitsi ettei toi ole edes sähköverkossa vielä kiinni, mutta se nyt oliskin jo vähän liikaa yhdellä kertaa.

Nyt mää meenkin tästä astetta kriittisempiin hommiin, meinaan eilen ostettiin stadiumista koripallo ja arvatkaas minkälaista on kun on sellainen pomppiva koripallo matkassa ja neljä poikaa samassa rytkeessä? Vaati kasvattajalta tahdonlujuutta että pallo yleensäkään tuli koti asti. Ja arvatkaas onko se nyt missä se pallo? No ei me tiedetä!!!

Että näin meillä...

2 kommenttia:

  1. 5! Tai pistetään 6! (menikö ees oikein?) :D ;D Kivoja kuulumisia ja kuvia! Kuullosti oikein kivalta reissulta tuo teidän tekemä matka :)

    VastaaPoista
  2. Mie en uskalla etes arvata. Siellähän hulinaa piisaa,ihanuuksia noi teitin pojat.

    VastaaPoista