perjantai 27. toukokuuta 2016

Seiso ja selvi(t)ä !


Enpä tiennyt tätäkään voimalausetta ihmetellessäni kuinka todeksi tämänkin saan elää ihan just. Tai siis, koitan tässä paraikaa stand and deal, on niin kuin prosessi meneillään.

Meinaan eilisen ihanan ja happirikkaan lenkkini (kyyllä vain, menin kuin meninkin ja nautin kuin nautinkin, niin se vaan menee ja tatta daa) jälkeen alkoi ilmetä ongelmia. Oikeasti ne ilmeni jo matkan varrella, mutta minätyttö se vaan painelin menemään, vaikka toinen jalka tuntui joka askelella olevan kuin puukolla olisi isketty jalkapohjaan aina enemmän ja enemmän. Jostain kumman syystä juostessa ei sattunut ihan niin paljon,  joten juoksin, mutta kun hiukan hiljensin (ottamaan kuvaa, tietenkin, koska on tämä projekti tässä teille ) niin sen jälkeen liikkeelle lähtö olikin jo astetta kivuliaampaa. Suihkun jälkeen onnuin vielä enemmän ja illalla nukkumaan mennessä huutelin jo muille ohjeita tällä pienellä (muahh) äänelläni, koska jalat (jalka) ei vaan kertakaikkiaan halunneet minun liikkuvan yhtään ylimääräistä.

Aamulla tilanne oli sen sorttinen, että tässä aamupäivän selvittelyjen jälkeen on tullut selväksi että mulla on jalassa plantaarifaskiitti.



Että jos ei ollut edellisessä valituskerrassani vielä tarpeeksi, niin lisättäköön tämä nyt vielä siihen. Huoh.

Saatan kuulostaa siltä, että tämä olisi ihan pikkujuttu ja tästä ihan muitta mutkitta ponnistellaan eteenpäin, vaikka jalalla ei juurikaan voi tällähetkellä edes astua. Voin kertoa, että kaikki tunteet on käyneet kyllä mielessä: ensimmäisenä ehkä se suurin v..harmistus. Oikeesti. Että kun ihminen sais itseään niskasta kiinni, niin tarttee sitten tämmönenkin tulla! Mutta en tiedä olenko ollut niin monta kertaa vastaavanlaisessa tilanteessa - että aina vaan on jotain tullut - koska hyvin pian tajusin ettei tässä ole kuin yksi vaihtoehto. Se stand and deal . Tässä ei auta ruikutus eikä paikalleen jääminen eikä oikeastaan tätä tekstiä enempää asian märehtiminenkään - se kaikki on sitä hukkaanheitettyä aikaa niiltä ajatuksilta ja teoilta jotka oikeasti saa positiivisia juttuja aikaan tässä elämässä. Vähän piti hakea kuitenkin minunkin vertaistukea kaltaisteni vaivaisten vertaistukiryhmästä ja sen jälkeen olin ihan viidessä minuutissa jo kipugeeli jalkapohjassa ja miettimässä mihin soitan ensimmäisenä kysyäkseni geelikantalappuja.

Näin se homma menee ja elämä varsinkin, nyt sitten vaan kaikki muut kuntoilumuodot käyttöön ennen kuin jalka on taas kulkukunnossa (tällä hetkellä kävelykin on todella vaikeaa...). Katsotaan mihin tästä mielikuvitukseni kans taivunkaan vielä!

Mutta jos nyt jotain huonoa (mitämuka, unohdin jo, bygones) niin onpa jotain hyvääkin! Nukuin neljään asti kuin tukki, sitten kiekui kukko ja mua alkoi naurattaan niin, että jos olisin jaksanut, niin olisin äänittänyt sitä kiekumista teillekin, koska siinä oli asennetta ja puhtia, voin kertoa! tällaista se elämä kuulkaa on, että muutaman tunnin sikeät unet ja kukolle nauramiset painaa vaa`alla paljon enemmän - eniten!

Positiivista perjantaita kaikille! Rakastetaan höpönassujamme ja ollaan iloisia sadepisaroistakin!

P.S. Kuntoprojektini päivittyy edelleen sinne facebookiin joka päivä, vaikka vaikeusastetta vähän tulikin mukaan matkaan! Älä missaa! Linkki blogin etusivun yläreunassa *vink* :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti