keskiviikko 25. toukokuuta 2016

En haluaisi valittaa, mutta

Pakko kai se on, jotta asia tulee selki. Ehh. Ja nyt sitten hei, tämä ei ole millään tavoin mikään kirjoitus siitä, kuinka minua pitää sääliä, koska olen jonkinmoinen parka tai raasu ja sen vuoksi vähän niin kuin erityisasemassa tässä (läski)maailmassa. Jos sellainen olo tulee minun kirjoituksistani, niin pahoittelen huonoa kirjoittamisen taitoani, sillä kaikki minut vähänkin pintaa syvemmältä tuntevat tietänevät etten ole mikään itsesäälijä.

Äh. Olen oikeastaan ihan kyllästynyt jauhamaan itsellenikin jo näistä minun vaivoistani, enkä siis todellakaan niitä tässä nyt teidänkään vaivoiksenne tuo tämän enempää. Haluan vaan, koska tällä on asiayhteys, kertoa semmoisen seikan tästä, että tämä (nämä, mun riippani selkärankareuma, psori, nivelpsori, anemia..) on todella ailahtelevia sairauksia oireineen ja juuri se tekee tästä kaikesta ihan persettä! Ikinä et tiedä koska heräät selkä aivan s-u-p-e-r jäykkänä, koskaan et tiedä oletko jostain tosi kivasta kevyestä puuhasta seuraavat päivät ihan rampana kun jokapuolelle vaan sattuu ja kaikki nivelet on joko jäykkiä tai sairaan kipeitä - tai että et koskaan tiedä onko sattumoisin just oikein hyväkin päivä tulossa tai menossa, jolloin vaikkas mitä teetkin, niin mihinkään ei satu tai ei ainakaan mitenkään mainitsemisen arvoisesti.

Ja koska se on tommosta paskaa , niin ellet ole ihan täysin murtumaton luonne, niin et kyllä pysty elämään edes hentoisten suunnitelmiesi mukaan, vaikka kovasti yrittäisitkin.

Mulla siihen kaikkeen, kolottamiseen ja vihlomiseen liittyy vielä ihan mun ihka oma oireeni, jonka olen tähän kehittänyt. Sen nimi on v..utus. Sekin tulee koska itse haluaa, eikä paljoa kysele tai kuuntele mun varovaisia yrityksiäni olla huomioimatta sitä. Ja kun se tulee, niin se asettuu taloksi ja pakottaa minut sitten mukaansa sohvalle mököttämään ja lekottelemaan, eikä ollenkaan esimerkiksi sano, että lenkille siitä tai mitään semmosta. Kamala, eiks ookin?!

Siksipä mun kuntoilukuurini kävi (silloin joskus viimeksi, koska ikinä olikaan) niin kuin asioille tuppaa käymään: ensin estyy lenkki (kolotus, kiire tai se vee-sana), sitten tulee pari syöpöttelypäivää peräkkäin ja sitten onkin vuorossa huonosti nukutut yöt, sen vähempitehoisen energian suuntaaminen kaikille muille kuin olen niin hip ja olen niin hop ja laitan tässä itseäni ketterästi kuntoon pop -ajattelulle, joten kun sellainen hipjahop-tunne sitten taas tulee, niin se tulee kovin kaukana toisesta sellaisesta. Ja niin se käänne tapahtuu, huonoja päiviä on pian enemmän kuin niitä terveitä ja sitten ollaankin tässä kohtaa, kun herätään yhteen keskiviikkoaamuun ja todetaan että tänään on läskipäivä.

Sellaista se on kai (minun) elämä, ei sen kummempia selittelyjä sinne eikä tonne tämän enempää, sillä tokihan minä tiedän kuinka sitä tahdon lujuutta pitäisi olla eritoten niiden päivien varalle, kun kolottaa ja mikään jäsen ei liiku niin kuin pitäisi. Oma valintahan se on, koska olen huomannut, että pieninä annoksina lepo ja laiskottelu tekee kuitenkin oikein hyvää varsinkin pääkopalle, joka on oikein mainiosti siis pysynyt kuitenkin mukana tässä kaikessa. En ole masentunut, en ole tyytymätön elämääni, olen todellakin elänyt elämääni siitä nauttien kaikesta huolimatta! Että tämä tilitys tässä ei ole katkeraa vuodatusta siitä, kun selkäranka on liian heikko (ehh hehh mikä vertauskuva, koska... sehän on!) vaan ihan tällainen tavallinen tarina. Ehkä joku jossain lukee tämän ja ajattelee, että joku toinenkaan ei aina jaksa. Joku toinenkin antaa välillä paikkojen repsahtaa. Joku toinenkin tykkää olla välillä laiska. Jonkun toisenkaan elämä ei silti mene siitä piloille.

Tällä hetkellä on niin hyvä olo, kun tuli kuntoiltua ja ravintopuoli on ollut täyttävää, mutta ajatuksenkulkua virkistävää silti.







Tein itselleni tavoitteita - en ankaralla kädellä, mutta vähän topakammalla kuin viimeksi, jostain oppineena.

- viikossa yksi lenkitön päivä sallittu, kaikki muu liikunta on vapaaehtoista, myös voimailu
- jos lenkittömiä päiviä tulee viikolle toinen, niin saan luvan tehdä tilityksen ihan oikean videon muodossa (jota siis kammoan ihan viimeisen päälle!! joten jos tämä ei motivoi niin jo on ihme), toivottavasti säästymme kaikki tältä :)
- kaikki syöminen on sallittua
-juon vettä vähintään kaksi litraa joka päivä

 
Joskus kanapaketin ottaminen jääkaapista voi olla liian suuri voimainponnistus ja silloin esimerkiksi tonnikala raejuustopurkin kanssa sekoitettuna on oikein oiva pikaruoka.
 
 
Taidan myös laittaa (vähän niin kuin pakolla) ihan itseäni lisämotivoidakseni facebookiin joka päivä lenkkikuvan, koska siellä ne sitten on. Koko kansan silmien edessä ja jos ei jotain joskus ole, niin se sama kansa myös tietää, ettei rouva ole itseään silloin liikkeelle saanut. Ei ole julkisen häpeän voittanutta! Hah! Tämä (se) myös toimikoon samalla dokumentointina tästä kynnysvaiheesta elämässäni, sillä luultavasti alun innostuksen myötä en aina kaikkea tänne blogiin tule kirjoittaneeksi, sillä jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin kaikkea muutakin saattaa tässä olla silloin ja tällöin mielen päällä.

Nyt kuitenkin, täydentääkseni tämän todella hajanaisen postausysköksen , totean että
mieli on kirkas (vähän väsy, mutta valvoin viime yönä puoli yhteen hups...),
 pakaralihakseen sattuu (vain toiseen) ja
 otsaa särkee ilmiselvästi kamala sokerimikäliehiilari "krapula".
Nälkä ei ole ja vettä on jo se pari litraa juotuna, joten tavoite ylittynee tälle päivälle oikein mainiosti.

 
 Että heipat nyt teille sitten! Näillä mennään! Kannattaa seurata tota Facebookia!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti