torstai 26. toukokuuta 2016

At The Moment

Tsiisös kraist mutta väsyttää. Varmaan siis kaikenkin takia, mutta ekoina tulee mieleen tietysti vähähköt kalorit (tai siis vähemmät kuin ennen), jumppapumppa ja viimeöinen ukkosmyrsky joka iski tänne ja pysyi koko yön. Tai siis ei se tänne iskenyt mitään salamaa, siis tänne meille, mutta kyllä paikkakunnalla uutisoinnin mukaan muutamakin pirtti oli syttynyt palamaan ja mitä kaikkea. olen kyllä ollut elämässäni muutamassa kovassa ukkosessa - pelkään kuin ruttoa silloin kun olen jossain pihalla taivasalla ja kyllä vain, olen ollut keskellä hirveetöntä peltoaukeaa joskus (kolmekymmentä vuotta sitten) koiran kans ja niin vaan tuli ukkonen, gaaddämit se oli hirveetä - mutta tää oli kyllä kovin mitä muistan kymmeneen vuoteen. Salamoiden määrä oli siis niin järkyttävä, että tuntikausia kokoajan välkkyi. Siinä on vähän haastetta meinaan silmäluomille ja -munille koittaa olla ilman elohiirimäistä nykimistä.

Mutta siis, kaks nuorinta veteli ihan täysiä sikeitä läpi yön ja toinen koira samoten - loput tästä huushollista sitten ei. Eniten pelkäsi toi kuusamolainen karvakorva, joka puski ittensä läpi välioven (tai siis ei läpi oven, vaan junttasi niin lujaa että se ovi aukesi vaikka oli kyllä aukeamatonta mallia) ja juoksi yläkertaan sellaisella jytinällä, että se kuului läpi sen ukkosjyskeenkin. Koira parka, mutta hän sai paljon hellyyttä ja huomiota pikkukansalaisilta, jotka patjailivat yläkerran aulassa vieri vieressä ukkosta paossa. (ja jonne minä komensin isännänkin, koska se jyrinä oli niin kovaa että en kyennyt kuulemaan mahdollista lapsukaisen itkuunparahdusta alakertaan asti ja mielestäni tietysti sellainen kuului kokoajan, kun en kerran voinut olla varma) (no kukaan ei kyllä parkunut koko yönä, jos koiraa ei lasketa, mutta varmuus ennen kaikkea!).

Aamun pala. Tai siis kulaus...

Mutta aamuhan se alkoi toiveikkain mielin että satais varmaan koko päivän ja tästä tulis se mun yksi sallittu luppopäiväni lenkeistä  kuinka tässä ollaan ihan korkeen luokan kuntoilufiiliksissä yhä vaan (siis ihanko totta, kokonaisen yhden päivän jälkeenkö) ja niin vaan kuulkaa pikkasen eilisestä rasittuneet perspaikkanikin saivat kyytiä minun kyykätessä ja heilutellessa pikku kätösiäni, joiden päissä rotvotti viidenkilon jotkäleet. Lenkille lähtö oli siis ihan vaan pienen ajatuksen kysymys.

No sitten muistin että
-pääsen hakemaan pikkuprinessan mummuloimaan
-mulla ei ole kahdenistuttavia rattaita enää

Joten hiukan tässä oon nyt sitten arponut, että mitä tekis. Ulkona roikaa vettä - välillä oli kyllä aurinkoistakin, mutta ei auttanut mua sillä hetkellä, paitsi muuten tykkäsin kyllä - ja taivaanrannassa jyristeleekin. Jos meinaisin jonnekin mennä, niin se olin nyt. Pian lähtee isäntä harrastuskuskaamaan ja häntä juuri tässä tarvitaan, koska pikkuväkeä en voi nyt mukaani ottaa. (saati että ne lähtis, sateeseen).

Mutta kun telkkarista tulee eduskunnan kyselytunti! Mun all time favorite ohjelma!

1 kommentti:

  1. Hei isot tsempit pumppipamppeihin! <3 Mulla on lipsunut jo ja pahasti. Pakko ottaa taas itseäni niskasta kiinni ja hieman ravistaa. Mulla on aina niin hyviä tekosyitä miksi voin syödä namia tai muuta lihottavaa :D

    Ukkonen on kyllä jotain ihan kamalaa. Mun tekis mieli juosta aina peiton alle piiloon. Mun kaverin kanssa istuttiin pari vuotta sitten mahat pystyssä (raskauden takia, ei liian syömisen :D) nurkassa ja pelättiin ukkosta :D

    VastaaPoista