lauantai 9. huhtikuuta 2016

Onpa siitä kauan kun viimeksi!

Heippa kaikille! Valitettavan pitkä aika on pujahtanut tässä välissä kun viimeksi kirjoitin, ei sillä että se ketään nyt kaivelisi niinkään (hah, kukaan oo huomannu!), vaan lähinnä sillä, että pitää oikein miettiä mitä tässä välissä on tehty! Sillä koko ajan on jotakin häärettä ollut, sen voin taata...

Minullahan siis tämä koko bloggaamisen idea on kirjoittaa just tasan siitä mitä mieleen tulee. Joskus se on jotain ankaraa paatosta jostain maailmassa on virhe - aiheesta, joskus seikkaperäistä selostusta siitä mitä olen tehnyt aamulla kello kuusi kolmekymmentä. Samaa uskomattoman päämäärätöntä settiä luvassa myös tänään...


Ensteks.
Viikko ilman miestä meni ihan heittämällä ohi. Enkä tarkoita todellakaan, ettei olisi tuntunut missään, vaan että kun oikeasti tekee pysähtymättä aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen, niin ei ehdi pahemmin päiviä laskeskella siinä niin. Yhtäkkiä se vaan oli mennyt ja ukkorakas tuli kotia. Jii-haa (ja toi muuten tuliaisiakin, ei sillä että niitä laskisin, mutta olipahan hyvät tuoksut)! Ihan hirveän kivaa on kyllä taas, kun on koko lössi koolla viikonlopun alkajaisiksi ja voi tiedättekö vaan "olla" tässä samassa pirtissä, vaikka omiamme puuhattaisiinkin. (No hetken se lössi todellakin oli koolla, mutta nyt on taas kato käynyt populaatiossa ja saa nähdä kuinka pienellä kokoonpanolla täällä illalla ollaankaan, tähän mennessä on kolme lähtenyt, yksi tosin jo tullut takaisinkin.).


Viikon sai sujumaan nopeammin muun muassa korjaamalla välillä tiskikonetta...
 
Ollaan kyllä melko liikkuvaista sakkia, vaikka just viikolla kuulinkin toteamuksen, että "sä kun olet vallan siellä kotona" (eikä minua siis ollut näkynyt lain, "missään"). Niin sitä voi nähdä tilanteen(sa) ihan niin kahdella eri tavalla kuin ikinä vaan voi! Omasta mielestäni olen saanut aika hyvään tasapainoon menemiseni, joita siis edelleen on ihan riittävästi, koska välillä on ollut aika jolloin velvoitteita oli kodin ulkopuolella todella (liian) paljonkin. Nyt niitä on niin sopivasti, että vaikka välillä tulee pientä kiirettä, niin aika hyvin olen kaikesta päässyt nauttimaan. Sillä sehän tässä kai tärkeintä on, että elää elämäänsä niin kuin itse parhaaksi katsoo - ja toivottavasti kukaan ei teekään asioita pelkästään vasten tahtoaan, vaan myös ihan omasta halustaan (ja tällähän en tarkoita että kaikki tekeminen on pelkkää ihkua, mutta kun niitä velvollisuuksiakin voi tehdä hyvillä mielin) . Myökin tehtiin tuossa äsken tortilloita niin mielet hyvinä ja syötiin oikein hyvät mahamme möllölleen, etten meinaa kahvikupposta tässä samalla jaksaa siemailla. Ei paha elämä ollenkaan, siis! (Tosin sitä edelsi ripuloineen koiran perskarvojen peseminen, että ainahan näitä just nyt en hirveesti kyllä nauti  - juttujakin päiviin osuu, heh, kontrastin vuoksi varmaankin.)


Toiseks.
Vuoden päästä (tasan, jos ei jälleen muutoksen tuulet puhaltele) on kuntavaalit ja niiden tiimoilta on ollut puuhaa jos toistakin. Minähän olen ihan ummikkona ulkokotimailla tässä vaiheessa, koska en ole ottanut ennen minkäänlaista kosketuspintaa mihinkään vaalihommeliin, paitsi äänestämiseen nyt tietysti (joka on sinänsä aika nopea yksilösuoritus, vaikka hetken jahkaiskin). Nyt olen sitten ihan siellä keskiössä, siellä niin missä kaikki jännä tapahtuu, koska aion olla itsekin ehdolla.  Huisia!
 
Aion olla silti edelleen yhtä hienosuorasanainen niin täällä blogissa, kuin oikeassa elämässäkin, enkä ajattele juurikaan sitä ettenkö kelpaisi jollekin (sanoessani jotakin). Minähän olen minä, eikä minulla ole aikomustakaan huijata ketään äänestämään minua luulemalla minua joksikin muunlaiseksi ihmiseksi kuin olenkaan. Mitä järkeä siinä nyt olisi? Jos joku katsoo, että voisin olla hänen äänensä eteenpäin viejä, niin hyvä niin. Jos äänet menee sen sijaan jollekin toiselle, niin varmasti hekin ovat ihan päteviä ihmisiä paikallaan. Ei tässä oikeastaan ole muusta kysymys, kuin että jollakin on enemmän halua (tai aikaa tai intoa tai viitseliäisyyttä) viedä yhteisiä toiveita eteenpäin, toiset ovat yhteiskunnan osasia toisella tapaa ja antavat äänellään tavallaan sen hommavuoron jollekin muulle. Minä nyt ajattelin olevani joutilas, utelias, riittävän päättäväinen sellaisessa elämänvaiheessa, että voisin kokeilla haluaako kukaan minunlaistani sinne mielipiteitä esittämään. Sitten sen näkee! Sanoinko jo iik?

 
Hurjaa ajatella, että vasta viime syksynä tavallaan otin ruutuvihkon ja kynän olkalaukkuuni ja menin kengät kopsuen kokoustamaan, tietämättä ja tuntematta mitä tuleman pitää. Edelleenkään en tietenkään tiedä kuin hippusen, mutta mukana ollaan ja meinataan pysyäkin. Maailmanparannusgeeni on aktivoitunut minussa jäädäkseen ja sitä ei enää pysty hillitsemään (as if tahtoisinkaan). En tiedä isompien kaupunkien (poliittisien) yhdistyksien käytännöistä, mutta täällä pienemmällä paikkakunnalla on kyllä tekemistä kaikille, ei kaikkien tarvitse olla valtuutettuja - todellakaan- ollakseen aktiivisia toimijoita. Minulle sopii oikein hyvin tämäkin tilanne missä juuri nyt olen, joten vaalien tulos ei voi ainakaan tilannetta huonontaa (vaikka hetken kirpeetä tekiskin).


Lopuks
Piti vielä jatkaa kirjoitushaasteesta, jonka sain toiselta bloggaajalta ja vähän terveydestäkin (tai no, kiikunkaakun ja sitaateissa siitä) olisi ollut juttua, mutta nyt pitää mennä viemään yksi lapsi kyläilemään! Palatkaamme asioihin siis toisella kertaa, olkaahan ilomielelllä siihen asti! Kevät on jo täällä! Kurkia, pikkulaululintusia, kaikkia niitä tsirputtajia on jo täällä! Älä missaa...


 
P.S. Sillisalaattivaikutelman varmistukseksi ruokakuvia viikon syömisistä. Helppoa (kasviksia pannulta lautaselle), ihanan tavallista (makaronilaatikkoa, lasten avustuksella tehtyä) ja vähän uutta ja ihmeellistäkin:
 

Oli niin NAM!

...Ja mä olen jo menossa...

2 kommenttia: