sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kiskot vei

Kuulostaa ihan tylsältä pelkkä (oma) ajatuskin siitä, että kertoisin tässä kuinka me mennä tössötellään junalla Tampereelle, kierrellä tössötellään (ilman päämääriä) muutamia kauppoja ja tulla tössötellään sitten taas takaisin. Niin kuin että talking about wild life of mine woohoo...  Mutta usko tai älä, kestä tai älä, niin minun elämässäni tämä on huippusuperia, sitä erikoisempaa settiä, sitä joka saa koko (melko suuren) äiti-ihmisen ihan (positiivisella tavalla) pois raiteiltaan ja sitten taas takaisin. Vaikka joku saattaisi ajatella jotain muuta (kun olen juuri ollut siellä etelänmaillakin, siis määhän olen ihan maailmannainen sano), niin olen ihan oikeasti melkoinen maalaishiiri - ja maalaishiirellä tarkoitan todella maalais. En kuulu niihin joiden mielestä Helsinki on Suomen ainoa edes kaupungiksi luokiteltava. Enkä todellakaan niihin joiden mielestä Helsinkikään ei ole kunnolla kaupungiksi luokiteltava. Minun mielestäni jo meidän (kun tämä on niitä liitoskuntia, tiedäthän, eli rajoja vaan vähän siirrelty ja annettu yhteinen nimi) oman paikkakuntamme keskustakin on jo ihan tarpeeksi kaupunkimainen. Siellä on sentään yksi risteys jossa on liikennevalot ja muitakin kauppoja kuin ruokasellaisia. Siinä jo ihan hyvät määritelmät kaupungille (eikö?), kun minä taas asustelen täällä maalaiskylässä ja paremmin katsottuna vähän syrjässä senkin sykkeestä (parka minä....eikun siis minähän viihdyn täällä, niinhän se olikin). Joten Tampere täältä katsottuna on siis osa sitä suurta muuta maailmaa, joka siintää kaukana ja on aina yhtä vilisevä ja ihmeellinen.
 
 
Tampereella on kaunista arkkitehtuuria, kun vaan katsoo ja huomaa. (ja minä rakastan vanhaa rakentamista kaupungeissa, olen sellainen vanhojenkaupunkien elämyskeräilijä, suorastaan!)
 
 


 
Meidän (siis minun ja kolmen nuoreni) päivä sujui kaupoissa kierrellen, syömässä ja kahvilla käyden, kulkien ja jutustellen. Juuri sellaista leppoisaa ja mukavaa yhdessäoloa, joka on tyystin erilaista näiden nuorten kanssa kuin huushollin pienempien perheenjäsenten kera tehtynä. Minä niin nautin (molemmista, tietenkin) ja oikeasti viihdyn niin hyvin näiden kanssa, että en parempaa seuraa tuollaiselle reissulleni tietäisi.
 
Ja kuinka ihanaa olikaan tulla takaisin! Omaan kotiin, tänne landelle böndelle mualle mikätääon, kuunnella illan tullen sateenropinaa peltikattoon ja aamun kajastaessa heräillä lintujen tarmokkaaseen sirkutteluun luumupuun oksistossa ikkunan takana. Ei huono, sanoisin!

 
Ainoa miinus oli nämä uudet lipunhinnat, kun VR alensi junalippujen hintoja nähkääs, joten maksoin meidän reissusta kympin enemmän kuin ennen. Arvatkaapas millä tavalla tuo hintapolitiikka on naamioitu alennukseksi? Yksittäisen (aikuisen) lipun hinta on nähtävästi jonkin sentin alentunut, mutta ennen olemassa ollut perhelippu (jolla matkusti vähän yli kympillä tämän reissun kaksi aikuiseksi luokiteltavaa ja yksi juniori) on vallan poistettu valikoimista. Eli se etu joka kiskoliikenteellä siis ennen oli puolellaan (hinta) on siis poissa ja tulimmekin takaisin kätevästi bussilla, jonka aikataulut antavat paljon enemmän taas myöten valita vaihtoehtoja ja hintakin on lähes sama kuin junalla kulkiessa.
 
Semmosta pöytään tällä kertaa! Mukavaa sunnuntaita itse kullekin säädylle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti