keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

(Suur) perheen arjen kompastuskivet ja niistä yli pääseminen

Ei, nyt ei todellakaan ole tulossa joku niksipirkko-täällä-hei kirjoitelma, vaan kerron tästä kaikesta taas omasta näkökulmastani, vähän itsellenikin ikään kuin, koska huomaan näiden (suur) perheen perusasioiden olevan joskus niin itsestäänselvyyksiä, että niitä ei edes huomaa (ennen kuin joku kysyy).
 
1.Miten sitä ehtii tehdä kaiken, ne kodin perushommat?
No täytyy sanoa, että jos perushommiin lasketaan pyykinpesu, ruuanlaitto, tiskit, imurointi ja muu sellainen siivoaminen, niin periaatteessa siihen ei mene yhtään sen enempää aikaa kuin pienemmässäkään perheessä, mittasuhteet on vain vähän erilaiset. Meillä pyykkikone vetää kahdeksan kiloa pyykkiä ja se on kutakuinkin puolet enemmän kuin sellainen pienen perheen (tai tilan) pesukone. Ja puolet enemmän tarkoittaa siis kaksinkertaista määrää pestyä pyykkiä yhdellä latauksella, joten ei tuota tavallaan yhtään enempää työtä, kuitenkaan. Ajansäästöä! Toisaalta meillä on sellaisia peruskokoisia tiskikoneita keittiössä kaksin kappalein, joten kun kohdalle sattuessa joko latoo likaiset sisään tai nostelee puhtaat kaappeihin, niin kyllähän se prosessi siinä pyörii. En tiedä mitä muut ihmiset tekee esimerkiksi odottaessaan perunoiden kiehumisen alkua tai hämmennellessään riisipuuroa. Minä teen juuri silloin näitä astiahommia. Tiskikoneen täyttää tai tyhjentää myös tasan siinä ajassa kun odottaa kahvipannullisen valmistumista keittimestä.

 

Ruuanlaittoon pitääkin ottaa ihan oma asenteensa jottei siitä muodostu ahdistusta, varsinkin jos on kotona kaiket päivät, kuten minä. Minä rakastan ruokaa ja ruokkimista, se on selkeästi minun tapani osoittaa rakkautta - ja haluan kyllä itsekin syödä hyvää ja mieleistä ruokaa, en niinkään pelkkää ravintoa, ymmärtänette tarkoitukseni. Käytän jonkin verran aikaa tulevien päivien aterioiden suunnittelemiseen, koska sillä tavalla kaikki muu häsläys sen aiheen ympärillä vähenee huomattavasti: kaupassa tietää mitä ostaa ja päivän kulun voi suunnitella kotona sen mukaan onko aikaa vaativa vai pikaisesti valmistuva ruokalaji vuorossa. Silti minullekin tulee laiskapäiviä, eivoisvähempääkiinnostaapäiviä ja silloin minä annan itselleni todellakin luvan mennä sieltä mistä se aita on matalin. Meilläkin syödään siis ranskalaisia ja nakkeja, jos siltä tuntuu. Ja ostetaan einesmaksalaatikkoa koulupojille, jotka sitä kaikenlisäksi rakastavat ja syövät sitten laatikot mieheen, liikkuvaisia kasvavia lapsia kun ovat.

 
[Ja kuin esimerkiksi tähän kirjoitukseen, eräskin lapsi tuli tätä kirjoittaessani tyköni ihmettelemään, kuinka reppu vähän tuoksuu. Vaikka vastahan siitä on viisi päivää kun sinne unohtui uimakamppeet! No, ne on nyt pesukoneessa...  näitä liikkuvia osasia kun perheessä, jos missä, aina silloin tällöin tulee ja suurperheessä etenkin. Siksi yksi neuvo kotitöihin on myöskin se, että älä lyö lukkoon mitään pyykkipäiviä tai muita kiveen hakattuja sääntöjä, mistä suotta vaan menetät hermosi sitten, kun mikään ei menekään kuten suunnittelit. Koska ei ne kuitenkaan mene ja parempi vaan sopeutua. Sitten jos sattuukin menemään niin sanotusti putkeen, niin mikä ilon paikka!]

 
 
Kodin siivouksessa meneekin sitten vähän enemmän sitä aikaa, varsinkin jos perhekoon laajetessa on neliötkin ympärillä laajenneet. Mutta tähän pätee se sama sääntö kuin missä tahansa muussakin melkein: päätä ja tee ja sitten se on tehty. Älä jää miettimään pitäisikö tänään imuroida vai imuroisiko vasta huomenna. Sitä pohtiessa olisit jo kaivanut sen kapineen esiin ja tehnyt siistiä jälkeä! Ja sitä paitsi, jos hyvin sattuu, niin joudut silti imuroimaan myös huomenna... Ylläpitosiivous on yksi avainsanoista - joka itselläni kyllä pääsee notkahtamaan välillä hyvinkin pahasti, mutta aina sen sitten palautan pinnalle kun vähän otan itseäni niskasta kiinni. Mitään siivouspäiviä ei kannata eikä oikeastaan voi edes enää pitää, koska liikkuvat ihmiset sotkevat kokoajan! Joka päivä! Pikkutavaraa siirtyy paikasta toiseen ihmisten mukana ja meidän perheen maaseutuasuminen (lue: kuraa ja hiekkaa pihalla ja sitä mukaa sisälläkin) ja koirat huolehtivat kyllä ihan selkeän liankin leviämisestä pitkin kotimme lattioita. Kaiken tämän siivoaminen onkin enemmän asennetta: vessaan mennessäsi pese samalla vessa. Kukkia kastellessasi pyyhi samalla pölyt. Ja niin edelleen.



Pähkinänkuoressa siis:
-kasvata kodinkoneiden kokoa tai lukumäärää
-ennakoi ja suunnittele (jätä joustovara)
-toimi heti kun asia mieleesi putkahtaa





2. Miten (suur) perheellinen on ajoissa paikalla yhtään missään?
Yksinkertaisesti lähde liikkeelle ajoissa. Siis liikkeelle siinä valmistautumisessa. Päätä mihin mennessä teidän on oltava ovesta pihalla ja pysy sitten siinä. Jos mukanasi on lähdössä pukeutumiskyvytöntä (tai yhteistyökyvytöntä, kenties) pikkuväkeä, aloita valmistelut lähtemisen suhteen ilman heitä. Anna lasten olla puuhissaan niin pitkään kuin mahdollista ja etsi kaikkien kaikki varusteet valmiiksi pinoihin tai kasoihin tai mihin muotoihin haluatkaan ne sitten asetella. Itse laitan kertakaikkisesti vaatteet (itse pukevalle) juuri kuusivuotta täyttäneelle niin, että ulkovaatteet ovat alimmaisena. Eli pinon huippu alkaa alimmista vaatekerroksista ja lapsi osaa siitä laitella niitä päälleen kerros kerrokselta. Pienimmälle laitan kasan valmiiksi itseäni varten ja sujautan kaiken sitten järjestyksessä hänen päällensä. Vaan kaikki alkaakin- siinä vaiheessa kun piltit ovat niissä omissa puuhissaan siis vielä -  siitä, että valmistaudun itse. Harjaan hiukset, etsin ja puen vaatteet, etsin autonavaimet, laitan takinkin valmiiksi eteiseen (koska sitä en pue etukäteen, koska hikoilisin aivan liikaa tempoilevien lasten kanssa pukemisurakoidessani). Sitten kun minä olen sitä takkia vaille lähtövalmis, niin lapset kehiin ja sitä ollaankin menossa ennen kuin kukaan ehtii kissaa sanoa.
 Mutta koska on olemassa niin sanottu tsäkä, tuuri, kuka miksikin sitä kutsuu, niin muista aina varata ainakin kymmenen minuuttia ylimääräistä aikaa, aikaa jota kutsun niskapaska-ajaksi (anteeksi brutaali kielenkäyttö, mutta se nyt on juuri sitä). Niskapaskat kun tulee, siis lapselle (yleensä melko pienelle mutta sattuu niitä isommillekin, ehkä), niin siinä menee vaihtoon aivan kaikki vaatekappaleet ja pesuun tietenkin koko pirpana niskasta varpaisiin asti. Mutta senkin ehtii, kun on laittanut vaatteita varapinot alkuperäisten kasojen viereen ja huljauttaa vaan sen mukelon vedellä ja saippualla. Ei siinä sitä kymmentä minuuttia kauemmin mene (oikeasti), kun olette hyvältä tuoksuvina siellä matkassa. Jos sinulla on potentiaalisia niskapaskojia enempi kuin yksi, niin tämä on siis kymmenen minuuttia per pää. Huomioi siis tämä kun valmistaudut.
 
 
 
Joskus saattaa käydä niinkin, ettei niitä niskapaskoja tule ja oletkin yhtäkkiä kaksikymmentä minuuttia etuajassa jossakin. Tai puolentuntia, kuten minä kerran ja sain neuvolan terveydenhoitajan katsomaan minua ihmeissään odotushuoneessa, koska niin harvoin siellä näkyy äitejä hyvissä ajoin! Ylimääräisellä ajalla voi tehdä paljon muutakin, kuten korjaamaan auton kesken hammaslääkärimatkan, kuten minä kerran...
 
Myöhästyminen kuitenkin lienee ihan inhimillistä perheellisille, (suur) perheellisille ehkä vielä inhimillisempää jollakin tasolla, mutta silti minä katson, että on kohteliasta ja hyviin tapoihin kuuluvaa olla aikonansa siellä missä pitääkin. Ja ainahan voi ilmoittaa jos tietää myöhästyvänsä. Aivan kuten sinäkin haluat ettei sinun aikaasi tuhlata suotta, niin koita parhaan kykysi mukaan olla tuhlaamatta myös muidenkaan. Älä kuitenkaan hermostu jos sattuukin käymään vaikka niin, että sinun ainoa niskapaskojasi tekeekin sen kahdesti. Tätäkin tapahtuu pahimman tuurin vallitessa perheessä. Hermostuessa sinun tulee vain (ylimääräinen) hiki ja ylimääräistä hikeä kaipaat kyllä viimeiseksi siinä, kun peset sitä lasta toista kertaa peräkkäin ja koitat edelleen olla kastelematta omia vaatteitasi siinä samalla. Mietit siinä todennäköisyyttä sille, että onnistut tässä kahdesti. Ota rauhallisesti, luultavasti olet kuitenkin nopeampi iloisena kuin vihaisena. Sitä paitsi se kakka ei vois vähempää välittää sinun mielentilastasi, joten älä anna sen vaikuttaa siihen!


Eli tipsit lähdön hetkiin:
-laita kaikki valmiiksi etukäteen, myös itsellesi!
-varaa ylimääräistä aikaa jokaiseen siirtymiseen joka ikinen kerta
-arvosta muiden aikaa
-stay cool



3. Kun shoppailusta tulee yhtä jatkuvaa painajaista, selviääkö siitä?
Kuten ruuanlaittokohdassa saatoin jo ylevästi mainita, niin suunnittelu helpottaa huomattavasti tätäkin osuutta (suur) perheen elämässä. Minäkin mietin siis pääpiirteittäin ruokia kolmeksi neljäksi päiväksi eteenpäin (olen tehnyt ruokalistojakin joskus), lounaita, välipaloja, iltaruokia, kaikkea sellaista. Silti, koska perheeni-sanan edessä on meillä tuo "suur" niin suur on se rahamääräkin, minkä sinne ruokakauppaan kannan - joten kaikki mahdolliset keinot on otettava käyttöön jotta budjetti pysyisi kasassa. Ja budjettihan sinulla täytyy olla, muuten kaikki leviää käsiin. Jos et päivittäiseen ruokailuun laskisikaan hintakattoa, että paljonko saa mennä kuhunkin ateriaan, niin laita edes viikolle joku maksimi, jota et saa ylittää ever. Ja ei mitään poikkeustapauksia, koskaan.  Siksi minäkin annan itselleni armon (tai suorastaan käskyn)  katsoa tarjouksia kaupasta vasta siellä ollessani,koska monesti siellä säästää paljonkin kun vaan on avoin spontaaneille ideoille - joka taas muuttaa etukäteen mietittyä suunnitelmaani siltä osin kun ne eivät kohtaakaan. No big deal!  Annetaan kauppiaan välillä päättää "mitä tänään syötäisiin" *heh heh*!
 
 
Perusajatuksena kun kaupassa käymisessä on, että siellä vaan on käytävä. Joko teet sen positiivisin mielin tai negatiivisin mielin, mutta itsepähän mielesi kannat. Minä en erityisemmin tykkää ruokakaupassa käymisistä, koska sitä saa tehdä jatkuvasti ja sinne on aina lähdettävä, koska yhtään kauppaa ei ole meillä nurkan takana eikä edes kävelymatkan etäisyydellä.  Se on ehdottomasti minun heikoin lenkkini, mitä tulee mielen positiivisena pitämisen suhteen. Mutta olenkin ottanut siihen kolme erilaista lähestymistapaa, joita sitten vaihtelen sen mukaan miltä itsestä tuntuu (tai täytyy).


Ensinnäkin: voiko olla parempaa paikkaa opettaa lapsia tavoille? No ei ole! Pikkuihmiset mukaan ja ostoksille. Siinä sitten opetellaan kuinka äitiä kuunnellaan, opetellaan "kauppalistan lukemista" (joka saattaa siis olla kaupan mainoslehtisestä leikattu ketsuppipullon kuva, tai muu vastaava) puhumattakaan siitä kuuluisasta itkupotkuraivarista ja siitä selviämisestä.
 
Toiseksi: isot lapset, isompi apu! Nuoriso mukaan ja menoksi. Sieltä tulee ehdotuksia aterioista ja shampoo-merkeistä, ihan pyytämättäkin ja lopuksi vielä pakkaavat tavarat kasseihinkin (koska pienestä pitäen siihen on opetettu, nääs nääs). Lisäksi automatkalla pääset jyvälle kaikesta mikä on in ja top juuri tällä hetkellä! Älä siis missaa tätä!
 
Kolmanneksi: jos (jostain ihmeen syystä) meinaa huushollin seinät tulla liian liki, lähde kauppaan. Yksin. Haahuile hyllyjen välissä just niin kauan kuin huvittaa ja osta itsellesi suklaapatukka tai vaikka kimpullinen kukkia, koska olet sen arvoinen! Sitten vaan kotimatkalla radion nuppi kaakkoon ja laulat mukana, tuli sieltä sitten mitä tahansa. Tadaa, uudestisynnyit!
[Ja on näitä tapoja neljäskin, sen nimi on "soita miehelle töihin ja käske käydä kaupassa kotimatkalla". Käytettäväksi etenkin sairaspäivinä. Varsinkin omina.]


Kaupassakäynnin tärpit siis:
-suunnittele, myös rahankäyttö
-ota muita mukaan, aina se jossain päin tuntuu hyötynä
-käytä sitä hengähdystaukona, jos tuntuu ettet niitä muuten löydä



4. Nukkumaan - vai onko se vaan toiveunta?
Lapsiperheen nukkumisrituaalit on aina haluttu puheenaihe! Perhekerhossa sitä kysytään melko usein, jos ei jopa joka kerta, kun joku uudempi kuulee että paikalla on tällainen useamman lapsen äiti. Nukkuminen puhuttaa tietysti eniten juuri siksi, että jos ei sitä ole lapsilla, niin ei sitä ole vanhemmillakaan.
Meillä on ollut hyvin erilaisia nukkujia, todellakin, mutta vauva-ajat olen mennyt aina (tuonne yhden vuoden ikään asti siis) täysin sen vauvan omilla ehdoilla. Lapsi on nukkunut kun on nukuttanut ja valvonut kun on virkeältä tuntunut (siis omasta mielestään). Äidin vireystasolla ei ole siinä vaiheessa mitään merkitystä,  kun ajattelee, että se on vain vuoden kestävä periodi, tässä pitkässä elämän kulussa- Vuoden! - niin sen kyllä kestää vähän tukka hapsotellen ja jostain lehdenkulmasta (tai puhelimesta nykyään) päivämäärää tarkistellen. Sinun maailmasi ei siihen vuoteen kaadu mutta vauvalle se on elämän ensimmäinen.
Ja siitä vuoden ikäisestä lähtien meillä (ja korostan että puhun ainoastaan meidän perheestämme) on alettu nukkumaan täydet yöt, siitä  huolimatta  miten  vauvavuoden  yöt  on  menneet. Jos siis minulta kysytään, niin älä ala vääntämään vauvaa mihinkään sellaiseen rytmiin joka juuri hänelle ei ole luontaista, äläkä suotta menetä omia hermojasi (lapsen hermoista puhumattakaan) jollakin unikoulun pitämisellä. Kun lapsi tulee tiettyyn ikään niin hän nukkuu yöt, koska niin se vaan menee (no, ainakin meillä).
 
 
Nukkumaanmeno"rituaalit" on sitten meillä myös kaukana mistään tuntikausien iltamenoista, joilla jotkut supernannyt valmistavat lapsia tulevaan koitokseen - eli nukkumiseen. Meillä mennään tiettyyn kellonaikaan (riippuu viikonpäivästä, mutta arkisin klo 20-20.30, talvella aiemminkin jo, siis nämä alle teini-ikäiset) hammaspesulle, sitä on edeltänyt aina iltapalan syönti. Puhtain hampain hypätään sänkyyn, joko unilaulu tai joku kirjanpätkä vanhemmilta, sitten sanotaan hyvät yöt ja heipat. Se on siinä.

 
Katson kuitenkin, että nukkuakseen rauhallisesti lapsen on täytynyt saada päivän aikana purkaa energiaansa myös fyysisesti (ulkoilu on poikaa, mutta kyllä sitä sisälläkin saa hypittyä itseltään tehot pois) ja toisaalta saada henkisesti läsnäoloa vanhemmiltaan (tai edes toiselta). Jos lapsi huutaa seitsemäntoista kertaa janoa ja pissahätää illalla sängystä saaden näin vanhempansa joka kerta tulemaan paikalle, niin huomiota vaillahan tuo lapsi silloin on ja tällöin on päivän kulku mennyt siltä osin pieleen joltakulta ( -eikös?). Ja vähän on huono enää korjata siinä vaiheessa, ainakaan ilman katkeruuden ja huonon vanhemmuuden tunteita, tai pahaa mieltä keltään. Kun on antanut itsensä (ja lapsen) tieten tarpeeksi aikaa yhdessäololle silloin kun sen aika on ollutkin, niin voi kumpikin hyvillä mielin illalla pötkähtää omiin suuntiinsa: lapsi nukkumaan ja vanhempi omiin juttuihinsa/kotitöihin/muiden perheenjäsenten tykö/itse nukkumaan/jne. Toimii! Ei se tämän kummosempaa ole!
 
 
Se kannattaa sitten muuten muistaa, että lapsihan ei ole velvollinen pitämään huolta sinun unen määrästäsi, että jos lapsen saatkin ajoissa nukkumaan, mutta itse kukut aamuyön tunneille ja valitat sitten perhe-elämän väsyttävyyttä, niin ratkaisu pulmaasi löytyy sieltä peilistä eikä mistään muualta. Kyllä minäkin olen kuunnellut vähän ihmeissäni äitien valitusta siitä, että lapsi herää jo seitsemältä jonain lauantaiaamuna, että mokomat kiittämättömät. No jos olet sen kahdeksalta laittanut nukkumaan, niin ei lapsikaan kuitenkaan määräänsä enempää nuku, joten eiköhän se mene just ihan oikein silloin! Minä en henkilökohtaisesti ikinä (ennen lapsia) pitänyt itseäni aamuihmisenä, enkä kyllä ollut sitä ensimmäiseen kymmeneen äitivuoteenikaan, siitä huolimatta että heräsin kyllä tietenkin anivarhain näiden pienten pikku peipposteni kanssa, aamusta toiseen ja viikonpäivästä toiseen. Mutta aikain saatossa elämä teki tehtävänsä ja minusta on tullut ihan aamuihminen, vähän väkisin vasten tahtoanikin, jos pitää oikein tätä rehellisesti kuvailla. Mutta nykyään siis pidän aamuista, siitä, että saan ihan rauhassa latautua päivääni ja nauttia milloin mistäkin näkymästä mitä ikkunasta aamuisin nyt näkyykään (maaseutuasumisen ihanimpia puolia kun luonto on ikioma aamutelevisio). Myös viikonloppuisin! Arvostan kuitenkin omaakin untani ja olenkin ihan suruitta laittanut sen prioriteeteissa etusijalle, siitä huolimatta olenko imuroinut tai onko tiskikoneet täytetty. Sillä tavalla minä olen mielestäni pärjännyt ihan hyvin.
 
 
Kultaisen unen säännöt, tällä meidän tyylillä:
-älä tee liian suurta numeroa "unimenoista"
-hyvän unen hakeminen lähtee sieltä päivän puuhista jo
-vaikka kuinka onkin tärkeää, niin vähemmilläkin unilla voit elää
 
 
No nyt tuli pitkät pätkät, en tiedä oliko kellekään tästä mitään iloa, mutta tulipahan tehtyä! Moi seuraavaan kertaan!


7 kommenttia:

  1. niin masentavaa kuin se onkin, niin jonkinasteinen etukäteissuunnittelu taitaa ylipäätään olla onnellisen perhe-elämän kulmakivi. Tämmöisessä pienemmässäkin perheessä.
    Ainakin se helpottaa olemista huomattavasti.

    Iloa tähän päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on :) (Tylsät) rutiinit helpottaa myös rutiineista poikkeamista! Iloa myös sinulle, kiitos!

      Poista
  2. Olipa kiva kirjoitus!

    Paljon löytyi tuttua, perusjuttua! Ei elämä suurperheessä yleensä ole sen kaoottisempaa kuin pienemmässäkään lapsiperheessä. Asenteesta riippuu niin paljon! Suunnitelmallisuus, rutiinit, armollisuus. Niillä pärjää pitkälle :)

    -9:n äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ja kiitos kommentista :D Itsekin ajattelen, että suurin "harmistus/hermostus" tulee niistä paineista mitä itselleen asettaa ja kun tosiaan on armollinen itselleen(kin) niin paljon helpommalta tuntuu niin arki kuin kiireinenkin arki <3 Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Heh, tältä pienperheen äidiltä löytyy 9kg pesukone. ;)
    Ja ihan hyviä pointteja kirjoittelit. Vielä kun tämä meidän arki tästä joskus palaisi normaaliksi, niin voisi ihan käytännössä ottaa oppia. Nyt kun kuopuksen kanssa asutaan pitkiä pätkiä sairaalassa, niin hommat on levällään kuin jokisen eväät.

    Mä en kyllä näitä adhd-tuhotaneleita uskalla kauppaan viedä. Ensimmäiseen kaupan koluamisen kestäisi ehkä vielä omat hermot ja poikien kärsivällisyys...siellä kolmannessa molemmat olisi muisto vain. :P
    Nythän mä muuten keksin, miksi pölyt on meillä aina pyyhkimättä...tapoin jo vuosia sitten kaikki kukkaset janoon. ;)

    VastaaPoista