perjantai 4. maaliskuuta 2016

Niin paljon, niin vähän

Mielessäni pyörii koko ajan ajatuksia (ja aiheita) joista jokaisesta voisin kirjoittaa ainakin yhden kirjan postauksen, mutta kun siihen päälle tulee jatkuvalla syötöllä vaan lisää ja lisää niitä ajatuksia (ja aiheita) niin kaikki jää kirjoittamatta. En saa oikein mistään kiinni ja harmittaa laittaa puolihuolimattomia lauseita tänne esille.

Senkin uhalla, tässä niitä nyt on:

-olen huolissani luonnosta, suomalaisesta ja koko maapallon laajuisesta
-järkytyin kun luin suomalaisen maatalouden (aina vaan jatkuvasta) ahdingosta, nyt jostakin systeemin uudistuksesta johtuvasta maksatuksien viivästymisestä on tullut joidenkin surmaloukku
-minusta Suomen hallitus on koittanut tehdä hyvin aikein jotakin, kuitenkin äärimmäisen huonolla tiedotuksella ja vielä huonommalla tiedotuksen korjaamisella
-mietin lähes päivittäin onko lapsieni lapsuus harvinaista sukupuuttoon kuolevaa toimintaketjua, vai saako tulevaisuudenkin lapset olla vielä lapsia meillä (Suomessa)
-mietin lasteni tulevaisuutta huolensekaisin tuntein
-mietin omaa tulevaisuuttani myös huolensekaisin tuntein (mutta en niin usein kuin lasteni)
-mietin mitä tekisin ruuaksi, miten saisin kauppareissujeni lukumäärän vähenemään ja järkiperäistymään muutenkin
-mietin onko gore-tex (yms) todellakin myrkyllistä, kuten Maria Nordin kirjoittaa ja miksi uv-suojatuista lastenvaatteista ei puhuta ollenkaan (ja niiden kemikaaleista)
-mietin miten saisin yhden ala-asteikäisen koulupojan huoneen näyttämään kohta täysi-ikäisen italialaisen lukiolaispojan silmiin mukavalta asuinpaikalta ilman että joudun käymään huonekalukaupassa
-mietin tuleeko kesästä lämmin ja ihana, vai kylmä mutta silti ihan ihana
-mietin saanko itseni tästä perjantaifiilikseen millään kun unettomuus vaivaa jälleen ja väsymys kasvaa kasvamistaan lomaviikon huvetessa kohti loppuaan
-mietin mitä järkeä tässäkään blogitekstissä on ja onko sillä muka ollut joskus minulle jotain merkitystä, sillä järjellä...

Heipat!

3 kommenttia:

  1. Niin tuttu tunne, että pienessä (ei niin järin sievässä) päässä tulee pyöriteltyä jos jotakin huolta ja murhetta.
    Nytkin olkapääenkeli ja -piru vetää Aku Ankka tyyliin käsirysyä. Olenko nyt sitten paska mutsi, joka pelaa venäläistä rulettia kahden vielä terveen lapsensa tulevaisuudella pelkästään harkitsemalla vesirokkorokotteita? Näitä turhien rokotteiden kritisoijiahan löytyy. Ja possunuharokotteella oli ikäviäkin seurauksia. Mutta toisaalta aika monen sairastama harmittoman kuuloinen vesirokkokin voisi olla kuopuksen kohdalla nyt kohtalokas. Niin tai näin, aina väärinpäin??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mikään asiantuntija, mutta suosittelen vesirokkorokotetta kahdestakin syystä : meidän lapsissa vesirokko, ja varsinkin kuopuksen ollessa alle 1v ikäinen sen saadessaan, on ollut ihan kamala sisältäen kiinni muurautuneita silmiä muun muassa. Ei siis mitään pientä vaivaa vaan todella rajua sairastamista. Toiseksi, tiedän erityisessä tilanteessa vesirokon saaneen lapsen surullisen kohtalon ja sen kaiken "peruuntumisen" jos rokotusta olisi joku tajunnut heille silloin tarjota. Ei ole varmaan helppoa sutjakoida kaiken viidakon keskellä, mutta teet varmasti teidän perheelle parhaan päätöksen, enkä siis tarkoita että vain silloin jos se on minun ehdottamani :D Voimia <3

      Poista
    2. Itse sairastin vesirokon varsin livänä, viikko kevyttä 38,5-39C kuumetta ja näppyjä lähinnä lapaluissa ja käsivarsissa. Kiva viikko 9 vuotiaana lintsata koulusta, samaan aikaan sairastanut 6 vuotta vanhempi siskoni oli paljon pahemmassa kunnossa. Mutta ei sentään silmät muuraantuneet umpeen. o_o
      Jälkitaudiksi saamani keuhkoputkentulehdus olikin sitten se pahempi rasti, kuumetta pahimmillaan 41,8C ja koulussakin olisi ollut sen 2 viikkoa paljon mieluummin.
      Kyllä me päädyttiin siihen ratkaisuun, että isommat ipanat saavat rokotteet ja vieläpä tehosteen kera.

      Poista