perjantai 5. helmikuuta 2016

Pirtsainen perjantaimoi !

Kuten varmaan kaikki (muutkin) niin olen antanut itseni lukea kaikkea sellaista uutisointia, joissa sanotaan, että normaalisti syömällä on hyväätekevä vaikutus. Ja en vois enempää olla samaa mieltäkään! Niin hyvää tekevä vaikutus oli tuollakin jäätelöllä (vaikka olen todellinen jäätelöahmatti, niin tuota purnukkaa en loppuun asti pistellyt menemään, koska oli senverran makea, että riitti vähempikin) että olin aivan riemumielellä eilisehtoonkin (siis kaiken pöhköilyn välissä, kuten koirien karkailun koska joku miespuolinen meillä ei osaa sulkea ovea perässään kele ja en enää edes muista mitä kaikkea muuta taas oli, mutta kyllä sitä OLI ).Ihan vaan laulellen sujui sekin ilta, ilman mitään atomiräjähdyksiä tai vastaavia tunteenpurkauksia.
 
Katsokaas, kun olen viime aikoina ollut todella todella sidottu tähän lapsiperhe-elämään, niin että niitä omia säännöllisiä pikkubreikkejäkään tästä ei ole ollut edes joka päivä. Breikeillä en nyt tarkoita mitään äidin-omaa-aikaa-harrastuksen-parissa tms. vaan näitä jokapäiväisiä hengenvetoja, joita minä olen tarvinnut aina jotta jaksan taas olla läsnä itsessäni tässä ympäröivässä maailmassa juu nou. Tiedättehän: istun sohvalla edes 30 minuuttia muka-katsoen telkkarista hömppää mutta oikeasti lataan vain aivojani tuijottamalla ajatuksettomana tyhjyyteen. Tai: otan kirjan ja luen hyvän pätkän ja valmistaudun sen jälkeen nukahtamaan itse kun olen valmis kirjasta otteeni herpaannuttamaan. Tai: istun päiväkahvikupin kanssa selaamassa sanomalehteä, katsellen lintuja ulkona talipalloissa tai vaan aah ja uuh - sanoja päästellen nautiskellen siitä kahvistani. Jep?
 
 
Elämä nyt vaan on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että minua tarvitaan aika paljon (koko ajan?) olemaan läsnä nyt ja se on mulle ihan fine. Se kun kuuluu tähän diiliin eli elämään perheellisenä ja en sitä mitenkään siis edes protestoi (kenelle edes? itsellenikö?), mutta en silti kiellä etteikö se rasittaisi aivoja oikein olan takaa. Tiedätte varmaan?
 Nyt on sattumoisin sellainen aika elämästä, että tuo kaksivuotias haluaa todellakin mennä nukkumaan "äidin kanssa", eli hän menee omaan sänkyynsä ja äiti omaan ja siinä ei tarvita sen enempää vippaskonsteja, koska alle viidessä minuutissa lapsi nukkuu ja sitä ennenkin loilottaa popsi popsi porkkanaa ihan itseikseen. Mutta tiedättehän sen olotilan, joka iskee, kun olet ensin koko päivän ollut tsirppana joka suuntaan ilman pysähdyksiä melkein ja sitten illan päätteeksi meet makuulle viideksi minuutiksi kuunnellen vielä sitä unilaulua? No todellakin sitä joko A) nukahtaa siihen paikkaan niin että kitarisat heiluu ilmavirran mukana vaan tai B) jonkun (typerän pesukoneen tai muun vastaavan helvetinvempeleen) äänimerkin havahduttamana kömmit ihan haamuna ylös ja susta kuuluu sellainen raahautuva äänikin kun etenet hi-taas-ti sinne minne olitkin sitten menossa. Että ei mitään kirjojenmaailmoita ja ihania uuvahtamisia tarinoiden keskelle... *sniisk* .
Koululaistenkin kanssa on menossa vaihe, jossa äidin läsnäoloa läksyjenluvun hetkellä tarvitaan enemmän kuin ennen ja siinä yleensä sitten iltapäiväni vietänkin: kahvikuppi kyllä on kädessä, mutta teen ja tsemppaan muistisääntöjä, tarkistan, harjoitutan ja kannustan läpi ongelmallisten aiheiden.
 
 
Saattaa kuulostaa ihan normaalilta lapsiperhe-elämältä ja tokihan se sitä(kin) on, mutta siinä on tällä hetkellä astetta enemmän intensiteettiä kuin ennen ja se intensiteetti otetaan äidin päästä *eehhhh*. Iltaisin sitten on sen jo entisen hyörityksen päälle tullut kahden nuorimman joku ihmeellinen yhtäkkinen ja samanaikainen herääminen kaikkeen luettavaan. Kuten olen varmaan ennenkin täällä maininnut pari kolme (kymmentä) kertaa, niin aina meillä on kirjoja luettu ja katseltu, mutta nyt sitä lapset haluaapi tavallistakin enemmän. Ja minusta ei ole kieltämään tätä asiaa heidän elämässään! Jostain muusta voisin sanoakin, että tämä vielä ja sitten jo jotain muuta tekemistä jooko, mutta lukeminen on sellainen klimppi mun kurkussani, että luen samankin kirjan vaikka viisi kertaa putkeen jos lapsi niin tahtoo. Ja viime aikoina ovat tahtoneet! Yksi aamu nieleskelin jo (sitä klimppiäni varmaan hhehheh) että lähteekö multa ääni, kun olin monta päivää polottanut ääneen erinäisiä kirjoja.
 
 
Joten täällä ollaan oltu asioiden ytimessä ja se on hieman alkanut tuntumaan jo päänahassakin. Yhtenä iltana en jaksanut edes saunaan mennä, vaikka hiukset huusi yökmeollaanlikaisia ja mitä kaikkea, mutta en vaan jaksanut. Klompsin petiin ja nukuin huonosti aamuun asti.
Tän kaiken seurauksena tietenkin kun se unenikin laatu on ollut ihan ö-luokkaa, en ole aamuisin yhtään virkeä ja otsaa saattaa särkeä ihan jo sen päivän ajanlaskun alusta lähtien. Sitten jo valmiiksi väsyneenä tsempppaat itsesi senkin päivän läpi ja illalla menet yliväsymyksestä ylivirittyneenä "nukkumaan". Jep! Kierre on valmis (tervetuloa unettoman maailmaan...).
 
 
Mutta, kuten sanottu, tämä on ihan luonnollista ja luonnollista on sekin, etten jaksa nyt olla mitenkään erityisen sosiaalinen sitten muuten ja kutsua kaikkia ihmisiä meille kahville (tulla saa, kahvit kyllä keitän!). Tätä on nyt tämä aika, elämä on silti oikein nautinnollista ja ihanaa, joka päivä olen kiitollinen näistä nassikoista - isoista ja pienistä. Ihania ihmisiä olen tähän maailmaan lähelleni saanut!
 
 
 

Tänään paistoi aurinko ja mehän oltiin heti pihalla kuin jotkut menninkäiset vaan (vai päivänsäteetkö ne oli... olimikkäoli!) Osa perheestä lähti suuntaamaan Ouluun taekwondokisoihin, jossa ovatkin koko viikonlopun. Mutta jäi meitä tänne kotosallekin silti niin, etten ihan yksikseni joudu olemaan *virn*! Etukäteen jossain vaiheessa ajattelin, että miten sitä jaksaa olla taas seuraavan arkiviikon virkiänä jos viikonloppu menee kahden pikkunaperoisen kanssa , mutta sittenhän mä tajusin että täähän on silkkaa lomaa! Haettiinkin heti kaupasta meille karkkejaherkkujapoppareitalimua ja valkattiin elokuva, mikä aiotaan katsoa niin kuin elämästä täysillä nauttien. Saan kuulemma kainaloisenkin itselleni ensiyöksi viisivuotiaasta, joten ei voi olla kovin huono viikonloppu tiedossa hei!  Mukavaa alkavaa viikonvaihdetta ihan jokaiseen kotiin!

3 kommenttia:

  1. ...että kitarisat heiluu ilmavirran mukana vaan... Mää kuolen nauruun. :D :D Mistä sää etsit noita kielikuvia? :D

    -Taina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin heiluu kuule :D ..ja mä luulen että ne kielikuvat etsii mut enkä mä niitä! ;) Kiitos kommentista Taina!

      Poista
  2. hih,toi oli kyllä hyvä ilmaus :D Toi kitarisat-juttu meinaan :) mutt...4 aurinkoahan siellä paistaa,tai paistoi siis perjantaina,määhän sanoin jo niin :P

    VastaaPoista