maanantai 29. helmikuuta 2016

Karkauspäivänä ajatuksetkin harhailee

Ohhoi, josko tämä nyt pelittäisi, mokoma mrrrr.... Kirjoittelin eilen pitkähkön pätkän tänne ja kesken kaiken hävisi avaruuteen. Nyt sitten ei meinannut millään edes aueta koko kirjoitusalusta, joten näinköhän tämäkin jää vain minun silmilleni. (no olisko sekään nyt mikään iso murhe)
 
Eilen taisin jotakin vääntää selkäkivuistani siinä tekstissäni, siis siitä että pikkuhiljaa alkaa helpottamaan (jipiijipiijipii). Jos mahdollista, niin tänään selkä on vieläkin parempi, kivuttomampi ainakin ja jäykempi.
 
Ihana luminen pakkasaamu paistaa ikkunan takana ja lapsilla (melkein kaikilla) on koulusta lomaa. Itse olen terhakkana luvannut kirjastoa, pulkkamäkeä ja nuotiomakkaroita tälle viikolle. Niihin pystyn, ehkä enempäänkin, mutta mitään huvimaailmoita en kykene tähän järjestämään, meidän loma perustuu juuri siihen, että ollaan ja tehdään tai ollaan tekemättä, ihan miltä yleinen mielipide milloin sanookin.
 
Ja sitten itse asiaan (ai joko nyt...), sillä tarkoitukseni oli kirjoittaa näistä kaikista maailman ruokavalioista, joita ihmiset täällä somessa ja tuolla live-elämässä kannattavat, vastustavat, kokeilevat, levittävät ja niin edelleen. JA KUINKAS SITTEN SATTUIKAAN. Avasin telkun aamukahvikupposeni seuralaiseksi ja siellä Huomenta Suomen haastattelussa oli Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Denis Vinokur, jota kuuntelin ihan vain puolella korvalla, kuten nyt tapanani on (aamuisin yhtään mitään aparaattia kuunnella).
 
Siis kiinalainen lääketiede olkoon mitä tahansa, niin minulle on aina tullut ajatuksenakin mieleen kaikki ihmeelliset uskomukset ja vähintäänkin oudot "hoitomuodot" (siis ilman ihan mitään kokemuspohjaa). Että joku mato laitetaan jonnekin ja lopuksi se sitten syödään tai jotain vastaavaa. Ja että varpaankynnen asennosta näkee että nuku toisella kyljelläsi niin saat työpaikan huomenna, tai jotain vastaavaa. Eli hirvee luotto ollut siihen aina, not.
 
No sanomattakin selvää, että ihan noinhan se ei mene ja en kyllä vieläkään tiedä miten se oikein meneekään, - mutta Denis Vinokur sanoi muutamia seikkoja joita todellakin KANNATAN (ja minä todella todella harvoin kannatan yhtään kenenkään mitään suoraviivaista sanomista).
 
-jokainen ihminen on erilainen, jokaisen ihmisen tarvitsemat ruoka-aineetkin on siis täysin erilaisia
-pitäisi hoitaa oireiden lisäksi myös sen aiheuttajaa (kun puhutaan vaivoista)
-pikakeinoja esimerkiksi laihtua ei ole (tai eivät ole hyväksi siis)
 
Ja todella todella hyvä pointti:
-ravinnossa kannattaa käyttää hyödyksi sitä mitä on saatavilla itseä lähellä
 
Okei! Siis OKEI!! Mitä nämä minun mielestäni sitten tarkoittaa?
-kaikki gluteenittomat/hiilarittomat/maidottomat/lihattomat/jne dieetit ovat vain todellakin yhden kapean ryhmän asioita, sopivat jollekin kapealle ryhmälle ihmisiä, eivät ole portti autuuteen kaikilla eikä edes usealla
 
-jos päätä särkee, niin särkylääke varmaan auttaa, mutta eikö sinua todellakaan kiinnosta mikä sen on aiheuttanut? Vai kiinnostaako sinua kuitenkin enemmän jatkaa vain samaa elämäntyyliä mieluummin sitä särkylääkettä nappaillen, kuin muuttaa jotakin elämässäsi ja katsoa toimiiko se?
 
-kun syö sitä ruokaa mistä tulee hyvä olo ihan kokonaan, mutta muistaa kohtuuden kaikessa, niin paino kulkee oikeaa latua ihmisen voidessa muutenkin hyvin
 
-kotimaiset viljat, juurekset, kasvikset ja marjat ja liha ovat meille sopivaa ravintoa, meidän geeniperimämme on sopeutunut näihin oloihin ja tähän ravintoon
 
 
Tiesitkö että SIPULI , ihan tavallinen tuollainen sipulin pyörylä, on superruokaa parhaimmillaan. Helppo viljellä, pystytään säilyttämään talven yli ja sisältää vaikka mitä mahtavuutta.  Ja valittiin muuten viime vuonna vuoden vihannekseksi mutta on se niin hyvä, että voi olla toisenkin vuoden! Lisää siitä sivulla satokausikalenteri.fi

lauantai 27. helmikuuta 2016

Sukupuoli ei ole sama kuin sukupuolirooli

Sukupuoli
Sana joka määrittää mekaanisen rakenteemme ja osin biologisen toimintamme.


Sukupuoliroolit
Nimitys asialle, joka määrittelee meidän tietynlaista toimimistamme yhteiskunnassa. Eli? Töissäkäymistä, lastenhoitoa, kodinhoitoa, röyhtäilyä, voimankäyttöä, tunne-elämää, jne... joko ymmärsit? Kaikkea mitä me kaikki mahdollisesti teemme. Eli roolitus on jokaisen kohdalla avoin ja ihan itse voi ottaa omakseen sen, minkä parhaakseen kokee. Jotkut joutuvat tekemään yksin kaiken! Joku toinen ei halua tehdä mitään.
 
Sukupuolirooli on sananakin niin vanha, että jopa sen käänteisyys on jo ehtaa retroa. Koti-isä ei ole enää mikään henkeäsalpaava nähtävyys ja kylän tunnetuin sankari, vaan se hiekkalaatikon reunalle asettuva äiti onkin yhtäkkiä kaiken naisasialiikkeen ajaman asian maahanpolkija ja muutenkin taantunut kummajainen - tai sitten ihan yhtä votevö kaikille muille kuten ihmisten elämät muutenkin. Miksi kenenkään mikään oleminen tai tekeminen olisi edes muille mikään "asia"?
Tuntuu, että ihmisten sietokyky kaikkia omia tunne-elämän vivahteitaan kohtaan on täysin kadonnut ja siihen oman elämän hallintaan vaaditaan muilta ihmisiltä asioita, joihin ei itse kyetä. Kuten hyväksymistä.


Kantakaa ihmiset itse itsenne, ottakaa sellaiset "roolit" joissa itse kykenette olemaan.

Tänään tällä kertaa tällaista.
P.S. Saatan olla pikkasen verran ärmäkkä at the moment, koska olen kierinyt tuskallisissa selkäkivuissa viime päivät (ja yöt) ei sillä että haluaisin asiaa enempi korostaa mutta sanonpahan vaan että jurkele.

torstai 25. helmikuuta 2016

Minä tulin!

Jep, meikä is back! Lomaviikko oli kamalan ihana ja ihanan kamala. Tiedättehän? Viikko erossa minun pullukkaposkistani sai melkein maidoneritykseni alkamaan, kun niin äidinsydäntä riipi välillä se ikävä. Silti toisaalta, jossain torstain - lauantain tienoilla en ilman kameran päiväyksiä olisi tiennyt missä kohtaa lomaa oikein mentiin, koska kelluin jossakin täysin kummallisessa olotilassa - ainakin kotiäidin normaaliin elämänkuvaan verrattuna kummallisessa *heh*.

Aina yhtä rauhoittavaa istua siiven kohdalla koneessa. Metalliset härpäkkeet räpättää tuulessa ja silmiin osuu hieman hämmentävät teksti "do not walk outside this area". Hmm - en ollut ajatellutkaan, mutta kiva kun mainitsit...?

Pointsit silti lentoyhtiölle, kaikki toimi ajallaan ja hyvin. Unbelievable.

Olin jo meinaan tyystin unohtanut, minkälaista on
-mennä nukkumaan kun on uni
-herätä kun ei enää nukuta
-syödä kun on nälkä
-lähteä (hotellihuoneen) ovesta ulos laittamalla veska olkapäälle ja  valmistautuminen oli sit siinä
-miettiä vain omaa vessahätää ja sen helpottamista
-matkustaa puolityhjällä matkalaukulla koska yksi ihminen ei paljoa tarvitse

Menee sitä vähemmästäkin ihminen sekaisin, luulen ma.

Silti nautin viikosta ihan täysillä: auringosta, maisemista, aikatauluttomuudesta. Kanarianperunoista. Tuliaisten etsiskelystä, matkojen sujumisesta, mukavista ihmisistä.

Edes ensimmäinen matkatauti ikinä ei saanut oloa kovin alamaihin, siis heti sen jälkeen kun siitä yhden vuorokauden totaalisesta itseni tyhjentämisestä vihdoin toivuin stabiiliin olotilaan.

Kotomaassa on vilinä ottanut taas kiinni heti alkuunsa ja olen ehtinyt käymään kokoustamassa ja miitingissäkin, eikä loppua ihan heti näy, kun kalenteriin tänään on lisätty taas kaksi uutta merkintää.

Oma rakas mussukkaperhe oli täällä tietenkin pärjännyt oikein hyvin sillä aikaa, tosin yksi punttipentti minulla on täällä ollut nyt nämä päivät, kun kaksivuotias tulee koko ajan "mukaan mukaan" vaikka matkani kävisi sitten pyykkikoneelle tai roskakaapille. Silläkin on ollut ikävä! Ja aamulla nuo alkoivat kuin linnunpoikaset hihkumaan "äiti" "äiti hei" "äitiii" "äi-ti" kun vaan pääni keittiöön ilmestyi. Minen lähde enää ikinä mihinkään, ihanat höpöpeppuseni!

Nyt on taas kiire, koska pyykkikone on laulanut taukoamatonta lauluaan (kissat huomaavaisesti ajattelivat vielä antaa oman panoksensa tähän kotiinpaluupesurumbaani ja merkkailivat vähän vuodevaatteita, how nice) ja eilen täällä oli sähköt poikki mun parhaimman pesuaikani muutaman tunnin jonkun huoltotyön vuoksi ja istuin siis lasten kanssa leikkimässä koko päivän ilman sähköisiä kotityövempaimia tai tätä blogipäivitystä. Ei ole muuten sanoja kuvaamaan sitä tunnetta, miltä maistui ruisleipä ja piimä, kun siinä leikkien tauolla vähän välipalaa haukkasimme. Eikä tuo lumikaan mikään ruma asia ole, valostaahan se tätä pohjoisen pallonpuoliskon päivääkin niin hienosti. Muutenkin päivä pidentynyt tänä aikana jotenkin humauksen taas eteenpäin ja ihan tässä kevättä jo odotellaan, vaikka toki ensin nautitaan tästä mitä on just nyt. Ja ensi viikolla on lopuilla koululaisilla hiihtoloma (tällä viikolla jo yksi "lomailee", siis on töissä, koska elämä on laiffii) ja sittenhän onkin jo maaliskuu, ensimmäinen kevätkuu.


Mutta lomakuviahan kaikki aina odottaa, eikös? No tässäpä niitä, Kuplan tyyliin:


Syödähän ihmisen pitää jotta jaksaa ja olin hyvin kuuliainen kyllä tämän asian suhteen (varmaan ihan hirveenä shokkina tuli teille tuo uutinen) . Tavoilleni uskollisena tykkäsin myös lentokoneruuasta (joo joo, tiedän, onhan tämä aika säälittävää) ja muutenkin söin kaikkea mitä mieli teki. Hyviä olivat kaikki, kuvassa olleet ja olemattomat ateriat!

..ja kun syödään, niin myös juodaan ja kyllähän me niin tehtiinkin! Oltiin tosin terveellisillä linjoilla, mitä nyt (vink : vasemman alakulman kuva) vedettiin tuopilliset jotain banaaninmakuista juomaa, jotka saatiin nähtävästi ilostuttamaan laskun maksamisen tuomaa raskautta, hih! Nuo korkeat lasit joissa on keltaista (mangoa) ja punaista (vadelma-mustikka-jotainmarjaa) ovat muuten italialaisen (kyllä, menepä espanjassa ensimmäiseen eteen tulleeseen kiskaan ja se onkin italialainen...) smoothie-baarin superannokset, pikkasen tuhtia tavaraa meinaan, olisi saanut olla haarukka ja veitsi pillin sijaan apuvälineenä, mutta maku oli naminamia! Kaffesysteemi yläkulmassa on tietysti suomimatkaajan laifseivöri juhlamokkaan yhdistettynä *muisk*!


Muilla on varmaan aina blogit pullollaan maisemakuvia, mutta minäpä lättään ne tuohon noin. Kato ja ihastu! Minä elän jokaisen kuvan mukana lomani aina uudelleen. Ei huono!

Ja siitä huonosta tulikin mieleeni, että kyllä maiseman kuvaaminen kuitenkin on vielä aika helppoa. Se pysyy suht koht paikoillaan ja ei tee mitään äkkinäistä just siinä, kun on painamassa sitä kamerannappia.

Vasemmalla:  kauhunhetkiä hotellihuoneesta, josta tipahteli valokatkaisijoiden kuoret lattialle, haisi voimakkaasti paska ja home viemäri ja jonne piti mennä ensinnäkin sisälle potkaisemalla ovesta melkein jalka läpi. Jep, saatiin uusi huone!
Keskellä: Ota kuva, muista ilme ja varsinkin muista varjostaa naama sillä kameralla...
Oikealla ylhäällä: muista näyttää kassialmalta.
Oikealla alhaalla: kunoot omat kuvas jo pilannu, niin mee ny toisenkin kuvat koristaan lehahtamalla keskelle maiseman kuvaamista *iik*!

Vas. Kun otat auringonottokuvia lähetettäväksi pohjoiseen (maahan kylmään sohjoiseen), niin varmista ettei palmutkin taittava tuuli vie viimeisiä hiushapsuja just silloin päästä. Kärsii uskottavuus.
Kesk. Ota itsestäsi selfie ja naura jo valmiiksi lopputulokselle!
Oik. ylh. Ota yksi aamunaama ja ota siitä sitten kuva. Ehh. Eikun älä ota.
Oik.alh. Vie se aamunaama sitten hienon aamumaiseman eteen ja ota edelleen kuva siitä naamasta. Ny en sa ennää mittää.

Pidä. Aina. Suu. Kiinni. Aina! Tiedät kyllä miksi.

Muistathan aina sijoittaa itses mahdollisimman kuvaukselliseen paikkaan! Kuten:
Vas. Mene hotellihuoneesi pimeimpään nurkkaan ja kuvaa itseäsi keittämässä kahvia pikku vekottimella. Juueitoimi!
Kesk. Kierrä tuulta, merta, lenteleviä irtokappaleita ja kuolemaa uhmaten linnakkeen kieleke ulkopuolelta ja laskeudu urakan jälkeen iloisena ja helpottuneena poseeraamaan kieltomerkin viereen, joka kertoo ettet olisi ensinkään saanut koko kierrostani tehdäkään.
Oik. ylh.Näytä huiviin kietoutuneelta möykyltä, koska kuvassa ei tietenkään näy kuinka tie on äärimmäisen jyrkästi nouseva pystysuora seinä melkein, petollisen liukaskin vielä ja olet jo muutenkin kävellyt kolme tuntia henkeäsi uhmaten (kuten yllä mainittuna on). Kele.
Oik.alh. Liukuoven ikkunahan on melkein kuin peili. Joka siis heijastaa jalkoväliisi jakkaran ja tarkentaa muutenkin kuvan hienoon tarraan joka muistuttaa ettet juoksisi lomapäissäsi otsaasi littanaksi siihen.

Näiden lomakuvavinkkien lisäksi voit tietysti ihan säveltää itsekin.

Otapa vaikka kuva lentokoneessa edessäsi istuvan penkin selkänojasta - safety first - ja ihmettele sitä sitten kovasti kotona. Oi noita lomamuistoja! Ne vasta oli aikoja!

Tai sitten yksinkertaisesti kuvaa käsi.
 


Eloisaa torstaita kaikille sieluille siellä, täällä ollaan niin linjoilla taas, ettei mitään rajaa!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Nyt se supati-supati -paljastus sitten tulee :

 

Daa!
 

En oikein tiedä mitkä sanat kuvaisi tätä tilannetta eniten, mutta koitan sen jotenkin pukea tähän teidän luettavaksi.
Rakkaus, kumppanuus, huolenpito, pyyteettömyys - ystävyys, ilo, jakaminen. Tätä kaikkea olen kokenut (onnekkaana ihmisenä tietysti ennenkin mutta) nyt  yllin kyllin, ihan yhtäkkiä! Tuo oma mieheni kun järjesti minut tuosta noin vaan matkalle ystäväni kanssa, joka matkaseuraa itselleen kaipasi. Minulle siis vain kerrottiin tämä iloinen uutinen että pian olen matkalla kylmästä lämpimään ja pyydettiin etsimään passi. Ei tällaista tapahdu kuin elokuvissa! Ja niin vain tapahtuu, minulle! Mi-nul-le!?
Juurihan täällä kerroin siitä, kuinka minulla on ollut intensiivisempi ote tähän kotielämään viime aikoina, koska ajat on niin vaatineet - ja niin vain kotiväki ilmoitti, että hommat kyllä hoituu, äiti menee nyt vaan loikoilemaan ja palaa sitten taas ruoriin.
Voinette ymmärtää, että olen aika pökerryksissäni täällä, miettinyt ylöslaitettavia aikatauluja lasten (ja miehen itsensä) menoista ja katsonut, että kaikilla on kaapit täynnä puhtaita vaatteita joita muistaisivat vaihtaa päälleenkin edes koulupäiviksi. Omaan matkalaukkuun heitin vain jotain mitä ensimmäisenä kaapista eteen tuli, kovin pieneltä näytti pakaasini sisältö verrattuna normipakkauksiin, joissa aina on tornadoista ja heinäsirkkavitsauksista nälkävuosiin asti selviytymisromppeet koko jälkipolvelle. Mitään uutta en ajatellut ostaa mukaan (koska tämä on helmikuu, jonka julistin pienen budjetin kuukaudeksi täällä meillä, mutta matkakuluja ei vissiin lasketa nyt lainkaan... *hämillään on hän*), mutta kävinpä sitten aurinkorasvan edes hakemassa kaupasta, jottei nenänpää kärähdä ja jotta on sellaista valmistelun tuntua. Lenkkitossut laitoin ensimmäisten joukossa matkikseen, koska meidän lomalla rentoudutaan meille  molemmille matkaanlähteville sopivimmalla tyylillä: liikkuen ja leväten. Kuulostaa niin unelmalta nytkin kun sen tuohon kirjoitin, että ottaa ihan hengen päälle. Tai sitten olen saamaisillani jonkun keuhkotautikohtauksen *eehh*.
Niin että nähdään sitten taas viikon päästä, kun tulen takaisin! Jos tuulet ja wifit ovat puolellamme, niin blogin Facebook ainakin päivittyy joillakin lomatunnelmilla varmasti, sitä kannattaa siis seurata jos tuntuu ettei kestä viikkoa ilman minun hupinoitani *ja vaikka ei tuntuiskaan, niin sinne vaan*!
Loppuu vielä runko kuntoon -päivitys: kiloja lähtenyt tässä yllätyksellisessä viikossa 1,4 kg. (jep, tullut on takaisin sitä mitä pois jo sain).
Voin kertoa, että ihan ei ollut ilo ylimmillään näissä nahoissa, kun sen jälkeenkin olin samassa painossa kuin edellisenä päivänä - vaikka periaatteessa olin tyhjentänyt itseäni oikein olan takaa kuluneen vuorokauden, ainoana ravintona vettä ja mustikkasoppaa! How weird is that?! ONKO SE SIIS NIIN, ETTÄ PAASTOAMALLA EI LAIHDUKAAN  niin kuin VIPPASKONSTINA? Keksinkö juuri pyörän uudelleen, halkaisinko atomin? Ihminen laihtuu siis syömällä (oikein)? Onhan se nyt kiva, että tulee tämäkin oikein oman kantapään kautta koettua sitten. Mutta siis niin, tulihan sitä hupsistakeikkaa,syötyä yksi hampurilainenkin lauantaina ja ystispäiväjuttuja sunnuntaina, mutta ne oli sen arvoisia!
 
Arvannette, että ihan en ehkä pelkkää rahkaa ja vehnänleseitä syö seuraavaakaan viikkoa (sikäli mikäli pystyn nyt mitään kunnolla edes syömään forgodssake), mutta ihan ei lomaperunana olla siellä kuitenkaan, joten toivotaan ettei paino ole ainakaan lisääntynyt sen reissun jäljiltä, se on minun tavoitteeni sen suhteen!
 
Solong, beibs!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Naurattaa niin että itkettää (jos siis olisin sellainen joka tästäkin jotain vääntäis)

Jos joku sanoo vielä, että kotiäitien elämässä ei tapahdu mitään, niin ottakaapa simmosta ihmistä tanakasti hartiasta ja ohjatkaa tännepäin. Koska taas on niin tapahtunut, että en tätäkään viikkoa meinaa todeksi uskoa.

Katovaikkaitte:

-Alkuviikon pamahdus (josta kerron kyllä, pysykää nyt housuissanne!)

-Säätilat (talvi, kevät, talvi, kev.. okei okei, uskotaan jo että sääherralla on hanskat hallussaan, mutta pliis onko siellä niin tylsää etteikö vois hetken ees antaa olla sitä samaa ilmaa kahta päivää peräkkäin? Ihan niin kuin joku pikkulapsi olis räpläämässä valokatkaisijaa, hei kamoon...)

-Mahamuikku ( joka siis tässä rahoittuu kokoajan, eiks niin vaan rauhoitukin, enkä yhtään huomaa mitään oireita, enhän vaan huomaakaan...) just silloin kun otan sen niskalenkin itsestäni ja alan kuntoilemaan niin että ei mitään rajaa (vaikka tässähän se raja just tuntuu olevan). Miusta pikkasen epäreilulta haiskahtaa, vai mitä olet mieltä?

-No sitten vielä aloitin blogin Lily:n sivuillakin! Se nyt on semmoinen hairahdushurahdus, että kannattaa mennä katsomaan selitys sieltä ihan itsestään ja palata sen jälkeen takaisin tänne, koska tämähän se minun kotiblogini on (osoite on http://www.lily.fi/blogit/puhekuplia ). Tarkoitus ei ole lopettaa tätä blogia, joten ällös huoli lukijaiseni (hah niin varmaan just iski kamala huoli kaikkiin).


-Kaiken tämän tässä keskellä (perjantaina) soitettiin entisestä opinahjosta ja kysyttiin joko olen ollut tarpeeksi äitiyslomalla ja voisinko kenties harkita itseni kehittämistä loppuun asti eräissäkin opinnoissa, jotka ajattelin jättäneeni jo taakse, koska sain sieltä jo minkä halusin (kaupallista englantia vaille kurssit suoritettua) ja en ole yhtään tittelien perään (ai minä vai?! haaahhhhahhha sallikaa mun tikahtuapakahtuajakuolla nauruuni) ja varsinainen tutkintonimike on siis tenttimättä eräänkin vauvan syntymän osuttua juuri viimeisen vaadittavan kurssin kohdalle. No nyt olis tarjolla sitten opintoja! Jännityksellä jään odottamaan opinto-ohjaajan seuraavaa siirtoa, kun katsoo ensin miten tässä pitäisi edetä. Ystävällisesti totesi myös opinto-ohjaaja hän, että voisin kyllä aloittaa yhden toisenkin tutkinnon opiskelun, jos vaan kokisin että minusta siihen olisi (kylläpä osasikin valita sanansa oikein, sillä juurikin minustahan on niin kaikkeen! -paitsi että välillä tuntuu ettei mihinkään.).

Shii-it. Se lie se päivän kuvaavin sana (vaikka missä merkityksissä *hohottaa hän*), nyt sitten liikekannalle systeemiin, jonka nimi on ystävänpäivätapahtuma kyläseuralla. JA kauppaostoksille JA varovasti katsomaan sitä toista blogia, josko se on selvinnyt yöstä ja haluaisi nyt jotain aamupalakirjoitusta.

Eiliset ostokset. Perus. Huomenna tulee vieraita, niin josko vähän hakisi lisää vielä...

perjantai 12. helmikuuta 2016

Mikäs se siellä just pärähti...?

Joop. Niin se vain on, että saitte juuri otsikon verran informaatiota, jota ette välttämättä olisi halunneet saada, jos olisin niin kuin antanut tähän joitakin vaihtoehtoja. Vaan minun blogissani minun tavallani, joten siinäpä se pääpiirteittäin tämänhetkinen asiani olikin sitten.

Että tässä hengaillaan niin kuin näillä kotohuudeilla aika tiiviisti juuri nyt, ettei käy niin kuin sille joka pidätti vasta sitten kun oli pöksät täynnä tavaraa. En oikein osaa sanoa kovin montaa muuta iloista virkettä tähän kohtaan, kuin että ehkä minä nyt tästäkin laihdun sitten, joten jee *sanoo hän pienellä vaimealla äänellään*.

Jos minä kuitenkin piristäisin teitä tähän lopuksi taas parilla pienen ihmisen oivalluksella, joita olen saanut taas viime aikoina kuulla?
Lapsi 2v: Voi pittu! (takoo samalla kukkuu-kurkistus-lelua, joka nähtävästi vähän jumittaa)
Äiti 43v : Ei saa puhua rumia!  Mites kuuluu hei sanoa?
Lapsi 2v: No pittu anteeks!!

Lapsi 5v: Äiti jos sää joskus meet jonnekin niin kuin vaikka kauppaan... niin mulla tulee tiäkkö ikävä sua. Sitten mää voin soittaa sulle ja sitten mulla ei oo enää ikävä tiäkkö.
Äiti 43v: Voi sua, just niin, voidaan aina soitella ja sitten on kiva kuulla toisen ääntä ja...
Lapsi 5v: Niin ja siinä voi siis sanoa että tua mulle karkkia samalla. Tai voi sen oikeastaan laittaa viestilläkin.

!!!

Semmosemmat sitten, voikaahan hyvin!

Eilen illalla jo kärsin.
 
Mutta mitäs meillä täällä onkaan? The snow has landed (again)!
 


Maljakollinen rakkautta mun mieheltä! Jos ei tästä parane niin ei mistään - hyvää perjantaita siis!

torstai 11. helmikuuta 2016

What?! Nyt ette kyllä usko silmiänne, sillä seuraa historiallinen....

....jaa niin mikä?!

No tittidii *kuulkaa torvet ja rummut korvissanne* ... blogin ensimmäinen vaatepostaus! OU MAI GAAD!

Hei kamoon, moniko odotti nyt jotain valkoisia taustoja ja aseteltuja vaatekappaleita? Edelleenkin minä olen ihan vain minä ja juuri minä ja siksi todellakin esiteltävät kuteet on heitetty (edelleen jatkosijoittamista odottavalle parisängylle joka koristaa kauniisti meidän olohuoneen lattiaa näköjään läpi talven!) tuohon vain sängylle (no okei, mä myönnän, yritin asetella paitojen hihoja jotenkin, mutta ryppykurttuseen nekin näytti menevän! Sou vot!) ja sitten eikun kuvia räpsimään samalla kun kaksivuotias huuteloitti kintuissa punasilmää (Joo, tää on tämän aamun hitti käänteisessä mielessä, kun poika bongas eteisen katosta palohälyttimen vilkkuvan silmän! Meillä on hälyttimiä pirtti täynnä, mutta jotenkin hän huomasi nyt tuon joka näkyy vähän joka suuntaan ja ai kamala kun me nyt pelätään sitä vaikka ollaan käsi kädessä kuljettu siitä alta jo monta kertaa ja todettu ettei se punasilmä tee mitään ) ja viisivuotias heitteli lennokkiaan päin seiniä niin, että odotin koska joku elämänmuutoksessa visusti tarvittava peili tippuu maahan tuoden meille onnea onnea vaan seuraaviksi vuosisadoiksi.

Niin että ymmärtänette kuvausolosuhteet, joten aika hyvin siihen nähden, eiks?

Mutta kais te ymmärrätte, etten minä tässä ole varsinaisesti näitä vaatteita esittelemässä, koska se ei oikein sovi minun blogini pirtaan eikä elämäni varsinkaan, heh. Kun minähän olen varsinainen nuukailija perusluonteeltani ja sitä se on tämäkin: nuukailua! Kun ajattelin valottaa vähän tätä suurperheen (no meidän ainakin) talouspolitiikkaa silloin, kun niihin vaatteisiinkaan ei käytetä satoja euroja, kun vaatteita ei osteta uusimman trendin mukaan ever ja toisaalta kun aina kun mahdollista ja kannattavaa ostetaan käytettynä. Mutta tässä tapauksessa uuden ostaminen on se kannattavin vaihtoehto (ja monessa muussakin, voin sanoa, että kun lapset ei ole enää ihan taaperoita niin vaatteita isommille poikalapsille on äärimmäisen vaikea löytää kirppareilta - siitä samasta syystä kuin miksi niitä yleensäkin pitää muutenkin olla kokoajan ostamassa: rikkihän ne kuluvat "käytössä", housut on ihan taatusti polvista hajalla ennenkuin ehtii kissaa sanoa ja paidatkin oho tarttuu johonkin ja hups mä maalasin tällä lähtemättömällämaalilla muuten tostakin... ehh.)

Vitsit kylläpä minä nyt jaarittelen... siis asiaan! Kun mehän asutaan täällä matkain päässä kaikesta sellaisesta josta muuten saisi edullisia lastenvaatteita, niin netistä tilaaminen on aina ihan varteenotettava vaihtoehto, silloin jos koko on tiedossa ja postikulut ei aiheuta hintaan liikaa painoa niin ettei se enää olisi nuukailua. Minä olen se ihminen, joka näissäkin katsoo aina ALE-kohdan ensimmäisenä, koska hei, sieltä saa halvalla sitä samaa vaatetta joista joutui maksamaan muutama viikko sitten monin verroin enemmän! Viime talvena ostin Reiman haalarit kahdelle nuorimmalle ja sain se jotain about 70 eurolla - siis kaksi Reiman toppahaalaria yhteensä! En tiedä miten te yleensä hoidatte nämä vaateasiat, mutta minä tosiaan koitan ennakoiden ostaa alennusmyynneistä jos ei käytettynä löydy. Oranssit shortsit maksoi 4 euroa.


Ensi syksyksi housuja noille koulupoikasilleni: beiget housut 7 euroa, tummemmat 12 euroa.


Tummansininen "vaarinpaita" 5 euroa, vihreäraidallinen paita 4 euroa, harmaa paita 4 euroa.

Nämä on siis kompattu H&M:n alennusmyynnistä verkkokaupasta ja edelleen ihan täysin omalla kustannuksella! Ajattelin vain, että valotan teillekin kuinka mielestäni tein edulliset ostokset ja aion jatkossakin näitä löytöjä bongailla, monissa tarjouksissa on enää muutamia kokoja jäljellä, mutta suuren perheen etuhan on myös se, että aina löytyy joku jolle se sopii! *muaaah hah hah*

Tällä minun systeemillä en siis mitenkään paheksu niitä, jotka haluaa että lapsenkin vaatteet on aina niitä uusimpia kuoseja ja trendikkäimpiä malleja, minä vaan en näe muotia tai trendejämitäneon mitenkään varteenotettava itseilmaisun asiana. Minulle no vaatteissa tärkeintä on ne ominaisuudet, että ne suojaa ja tiedättekö, siis vaatettaa mut (ja lapset) ja toiseksi merkillepantavin pointti on se väri. Muuta minä en vaatteilta kaipaa - vaikka siis koitankin kovasti ostaa kestävää, edullista ja niin edelleen. Olisi ihan mahtavaa jos voisi kotimaista kannattaa tässäkin, mutta siihen en taivu kyllä joka kohdin! Vai pitäisikö sanoa, että no jos neljällä eurolla väännätte mulle kotimaisen lasten trikoopaidan niin sitten.

Ostatteko te alennuksesta vaatteita? Jos ette, niin miksi? (kyllä, olen utelias!)


Loppukevennykseksi tähän mun vaateaiheiseen päivitykseeni vielä kuva siitä, kuinka tunnustan väriä! *heeeh he he* Kokoomus-pipo päässä, niin pysyy muija pää kuumana!


P.S. Runko kuntoonpäin menossa ja paino tippunut maanantaista 1kg 600 grammaa. *kuulen(ko) aplodien valtavan myrskyn* !

TOKA P.S. MEILLON KARVANLÄHTÖAIKA tuolla nuorimmalla karvaperkasalla!!!!  Todellakin, vietin eilenkin koko sen ajan harjaamiseen, kun muu Suomi varmaan katseli telkkaria tai hääräsi harrastuksissaan, mutta meikätyttö se ruoppas koiraansa (ja lopulta itteäni, koska ne karvat todellakin lenteli joka suuntaan eikä vaan imeytynyt kiinni siihen harjaan). Tänään taas uusiksi, odotan jo innolla että lapset on nukkumassa ja pääsen puuhaamaan näitä omia juttujani! Heh!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Täyttä höyryä eteenpäin! - päivä 3 /viikko 1

Joskus kannattaa olla vähän hidas ja muistamaton vatipää , kuten esimerkiksi minä satun olemaan aika usein silloin tällöin. Joulusta jäi yksi laatikko nimittäin olohuoneen "kirjahyllyn varjoon", nurkkaan ihan hukkapiiloksiin ja kun eteeni tupsahti poikien ruuantekoleikit, niin muistin jonkinlaisen hellanviritelmän jossakin nähneeni: ai niin se hukkapiilo! Niin, helmikuu kohta puolessa ja joululahjaleikit senkun jatkuu vaan meilläpäin. Kuskasin köökin puolelta tuon söpön pikkupöydän (ihana kirpparilöytö joskus) tuohon avarammille leikitysmaille ja meillä on niin kauppa-ja ravintolaleikit meneillään at the moment. Ja näette aivan aivan oikein: meillä ollaan ihan au naturel täällä, sekä koti että sen asukit, joten jos jonkun stailaus silmään nyt pisti tikku, niin kannattaa käyttää suojalaseja jatkossa jos mun blogia siitä huolimatta lukoo...

Taisin mainita jostain kuvista edellisiltä päiviltä? Tuossa on sitten ainoa otos joka suostui siirtymään tänne blogiin asti. En tiedä minne ihmeeseen ne nyt jumittaa osa (siis vikahan ei voi olla minussa) kun yritän niitä tänne laittaa. Mainittakoon, että poikien leikkikuvat tuli ensin kolmeen kertaan, mutta esimerkiksi mun ruuantekokuvia ei näy yhtään! Äsh! [annoksessa vähärasvaista naudan jauhelihaa n 100 grammaa, kypsennetty pikkutilkassa rypsiöljyä, sekaan tavallista sipulia reippaasti ja Apetit kasvissuikalepussi. Maustoin mustapippurilla sekä valkosipulirouheella ja jaoin annoksen kahtia.]
 
 
Mutta hyvillä mielin (lue: keveesti, ilman herkutteluja) täällä mennään ja edelleen allekirjoitan sen heti toteamani vaikutuksen, että nukun noin kymmenen kertaa laadukkaampaa unta kun aiemmin. Uneni määrä ei kyllä ole yhtään lisääntynyt, joten sen täytyy olla jotenkin muuten syvempää. 
 
 
Ja sitten seuraa vinkki niille jotka painivat samojen asioiden kanssa:
- kokeile (esimerkiksi jos olet illalla kova käymään jääkaapilla vaikka et todellakaan ole kuolemaisillasi nälkään noin niin kuin ravintotieteellisesti katsoen) pistää päällesi sellaisia kivasti krinnaavia vaatteita. En nyt sano epämukavia, en sitä tarkoita, koska minun mielestäni jokaisella ihmisellä täytyis olla hyvä olo omissa nahoissaan, mutta sellaisia esimerkiksi t-paitoja ja trikoita, joista näkyy tasan se minkä muotoinen olet. Ja sitten kun tekee mieli mennä jääkaapille, niin vilkaisepa peiliin ensin, jos sittenkin vielä tekee mieli mennä syömään niin sitten sun varmaan tarttee mennä.
 
Mun jotenkin tekee mieli tähän laihdutusbuumiin ottaa kantaa myös, mutta jotenkin on hirveän vaikea selventää (edes itselleni) mitä minä itsekään tällä kaikella tarkoitan ja mitä nimitystä mistäkin käyttäisin.
 
Olisi niin kiva sanoa vaan, että kohtuus kaikessa, elämästä pitää myös nauttia, ei saa olla liian ankara itselleen, hyväksy itsesi niin muutkin hyväksyy sut sellaisena kuin olet.
Kaikki kyllä oikein päteviä lauseita ja varmaan ihan tottakin myös minun niin kuin just sinunkin kohdalla. Silti ne ei yksin riitä (ainakaan minulle) ja toisaalta vähän ovat epätarkkojakin, koska jos minä hyväksyisin itseni ja olisin tyytyväinen itseeni, niin miksi taivohan tähden haluaisin sellaista olotilaa muuttaa?! Häh? En óikein ymmärrä itsekään itseäni.
 
Sitten toisaalta on lauseita (joita käyttää aika moni jo tavoitteitaan saavuttanut) joita toiset sanovat liian ankariksi ja elämänilon syrjäyttäviksi, kuten: se on sinusta itsestäsi kiinni, tee äläkä valita, itse olet itsesi lihavaksi syönyt niin itse ne joudut sulattamaankin kuules,- hae itsellesi hyvää oloa liikunnasta ja siitä että olet sopusuhtainen vartaloltasi ja pidä se päämäärä mielessäsi.
Nämäkin kun on niin pelkkää silkkaa totta.
 
Miten ihmeessä pieni (noh... isohko siis) ihminen tässä sitten löytää itselleen ilman mitään itseruoskintaa tavan keventyä, jos on elämästä nauttimalla just sen elopainonsa saanut ylemmäs nousemaankin? Miten löytää energiaa piiskata itseään kohti päämäärää, jos samaan aikaan pitää olla tyytyväinen siihen mitä on just nytkin? Miksi pysyvä muutos elämäntapaan keskittyy vain niihin keittiö- ja lenkkitossuhommiin, eikä koko elämään, koska sitähän se elämäkin on: kaikkea muutakin kuin ruokaa ja lenkkeilyä - myös sen jälkeen kun on hikoillut itsensä hoikaksi kuin heinänkorsi?
 
On tää vaikeeta kuulkaa!
 
Mutta tässä sitä koitetaan saada vähän kaikesta kiinni, jotta ennestäänkin ihan hyvä elämä olisi jatkossa vieläkin miellyttävämpää. Tämä uniasia minua ainakin niin ilahduttaa, jokainen yö on tietenkin omansa, mutta nämäkin jo riittävät pitkään.
 
Hellikää itseänne, keskiviikon kunniaksi ja muutenkin!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Pikainen muistutus liittyen ystävänpäivään!

 
Oliko pari vuotta sitten, kun meidän perheessä ensimmäisen kerran otettiin ystävänpäivään tämä omintakeinen lahjomis-rituaali, josta joku pyysi muistuttamaankin, kun seuraavan kerran tämä juhla on tulossa. No oli miten oli, vuosia sinne tai tänne, niin tässä tämä muistutus nyt tulee!
 
Eli laitetaan perheenjäsenten nimet hattuun/kippoon ja jokainen nostaa sieltä jonkun nimen (paitsi omansa, se menee vaihtoon). Sitten mennään ostoksille, mieluiten parina reissuna (ainakin näin isolla porukalla) ettei tule kurkittua mitä kukakin siellä kaupassa hiplailee ja tietyllä rahasummalla joka on etukäteen määritetty (vaikka 10 euroa) ostetaan jotakin sille henkiölle jonka nimen hatusta nosti. Sääntöihin kuuluu (meillä) nämä seuraavat seikat: EI KYSYTÄ VIHJEITÄ ASIANOSAISELTA ja EI KOKO RAHALLA KARKKIA.
 
Lahjan antajan velvollisuuksiin kuuluu sitten myös paketointi - ja sitten laitetaankin nyssäkät jonnekin yhteen paikkaan oottamaan että se 14.2. saapuu ja silloin on aika jakaa lahjat ja katsoa mitä omasta löytyykään. Kokemuksesta voin sanoa, että on todella hauskaa ja jännää katsoa mitä kukin kellekin hankkii, ikäeroja ja sukupuolieroja kun meidänkin pesueessa on, mutta silti kaikki on mennyt todella nappiin!
 
 
Itselleni en tästä  -hienosta ja yhdistävästä tavasta juhlia muuten aika tylsää ystävänpäivää - meriittiä ota kuitenkaan, vaikka onkin ihan "meidän näköinen juttu" ,vaan olen ihan suoraan Suurperhe Bates - ohjelmasta tämän napannut meille, joten kiitokset sinnepäin sitten!
 

Joten vassokuu jos joku haluaa ja ehtii vielä tämän mukaansa napata! Katsokaas nyt tekin muuten tuoota valuvaa kermaa ja pilkottavaa hilloa tuolta pullasta ...... niin katsoin muuten minäkin. Vain katsoin. *peukku mulle!*

Moips murut!

Tota...välipäivä? Joo, semmonen! Päivä 2/viikko 1

No heissan taas!
Pitemmittä puheitta tässä kipeillä lihaksillani (kröhöm, huomasit kai että jotain on tehty) näpyttelen tänne tätä "välipäivääni". Sillä mulla on oikein hyvä selitys sille, miksei tänään oikein mennä kellon mukaan *eeh heh heh*. Älkää nyt pyörtykö vaikka mä heti alkumetreillä välipäivättelen...

Siis kun eilinen meni oikein mallikkaasti, oli kevyttä ja oli nälkäkin. Illalla killittelin kattoon (tai oletettuun kattoon, enhän minä pimeässä mitään kattoa nähnyt, mutta mitä suurimmassa määrin kuvittelen sen siellä olleen) ja mietin nälkääni. Joo, näin alkuun se mokoma nälän tunne kun antaa energiaa, mutta ei tätäkään riemua kauaa kestä *been there done that*. Sen voin nyt kuitenkin näin unettomuudesta muutenkin kärsivänä sanoa, että unen laatu oli ilman muuta parempi sitten kun sitä oli, koska aamulla en ollut edes kovin väsynyt! Miettikääs nyt! Minä joka olen raahustanut silmät lumpsuen viime viikot ihan täysin!

Mutta sinne lenkille en mennyt sitten eilen, koska ilma oli niin karsean kylmä ja sateikas. En halunnut tulla kipeäksi (enkä kyllä halua edelleenkään tulla ja siellä on edelleenkin ihan kaamea keli). Hiukan nyt mietityttää että mites tässä pääsee mitään edes tekemäänkään! Mulle toi ulkona liikkuminen olisi se tärkein juttu koko tässä touhussa, rautaa pystyy kyllä nosteleen ja ymmärrän sen merkityksen jollakin tavalla, mutta ulkoilu tekee hyvää pään sisäisesti niin paljon enemmän kuin mikään muu.

Mutta, mulla on tulossa yksi jännä juttu, josta kerron sitten myöhemmin (voi venättä, tiedän kuinka ikävää on tällainen muka-paljastelu, mutta tääkin niin kuin liittyy siihen miksi tänään oli pasmat sekaisin) ja olen ihan täpinöissäni (kai)! -enkä ole sitten muuten raskaana!

Tänäpä aamuna olin ihan pirtsakkana ja en edes tiedä miksi en huomannut syödä aamupalaa ollenkaan (vain kahvia) ja sitten mun olikin jo aika mennä parturiin, jossa meni kaksi tuntia ja sieltä kauppaan ja vasta sitten kotiin. Että niin. Olen tässä hetken aikaa ollut siis kotona ja lämmitin vähän eilistä risottoa itselleni ja söin kourallisen kirsikkatomaatteja siihen jatkeeksi. Ei kai se ollut niin paha nyt sitten, eihän? (isäntä oli kyllä osannut hoitaa ja ruokkia lapset täällä sillä aikaa kun olin poissa, että jos en nyt maininnut niitä tässä niin se johtuu siitä että olivat ruokailleet jo mun tullessa kotio).

Vähän tuntuu käsissä (ja päässä) että sokerit pääsi liian alas ja sitten varmaan taas ylös ja on ihan sellainen puolipöhnäinen olotila. Loppupäivä menee varmasti tarkemmalla rytmillä, niin pääsen taas jonkun rotin kulmaan kiinnikin.

Olen ihan tuiki tyytyväinen, että olen saanut energiaa itselleni, kaikki asiat tuntuu paljon positiivisemmilta noin muutenkin, mullahan oli jonkin aikaa aika iso tukos mielenpäällä tuon työn suhteen, koska en päässyt sinne kouluunkaan josta ei tietenkään jäänyt mitään traumojakaan kuten huomaatte, jotenkin omat kyvyt tuntui olevan ihan kadoksissa ja oma uskalluskin. Luotto omaan itseen, sitä ei ollut oikeastaan ollenkaan. Miettikää! Mulla! Mä kun olen aina sanonut, että ihmisestä on just siihen mihin ryhtyykin ja ehkä just siks tuntui että tähän ei pidä ryhtyen (vaikka olinhan jo siinä syvällä, heh heh, joten myöhäistä) mutta nyt olen löytänyt taas sen innokkaan uteliaan pienen (hah!) myyntinaisen itsestäni ja vaikka vähän jännittää, niin ei tunnu kuitenkaan mahdottomalta tämäkään.

Nyt on sitten laskiaistiistai ja lapset saa pullaa kermavaahdolla, minä otan kahvia ja olen hyvin tyytyväinen siihen. Sokerikoukusta pääsee eroon olemalla ilman sokeria ja sitä tässä nyt sitten ollaan. Katsotaan nyt, kun iskee se himo siihen ruisleipään ja kaikkeen sellaiseen, että kuinka hyvin pystyn silloin olemaan avaamatta patoja... nyt kuitenkin tuntuu siltä, että tämä päivä on ainakin hyvin kuosissa (vaikka alkoikin luvattoman pitkällä paastolla joka tekee olonkin ihan hassuksi ja jota en suosittele kellekään todellakaan).

Pysykäähän pystyssä siellä liukkailla teillä ja koittakaa pitää mielessä, että ihan kohta on kesä. Nyt on aika valmistautua siihen, kerätä voimaa itsensä täyteen ja syödä terveellisesti. Eiks joo?

P.S. Mulla oli eiliseltä jotain kuviakin, mutta ne on puhelimessa ja puhelin latauksessa, joten painampa "julkaise" ja saatte ihan pelkkää tekstiä nyt eteenne. Sori siitä, sanoin se yksin.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Tsippa dippa duu daa!! Päivä 1/ viikko 1

Hehei! Täällä on alkanut aivan mahtava maanantaiaamunen! Kuten ennenkin, en tiedä kauanko tätä intoa kestää, mutta jokainen päivä tai hetki on kuitenkin kotiinpäin , joten jiihaa antaa mennä vaan!


Ilme on vähän tommonen, kun ne olikin mustaherukoita eikä mustikoita. Ens kerralla merkitsen pakastusrasioihin mitä niiden sisällä on!!

Olen jo tähän huimaan aikaan mennessä ehtinyt syömään hyvin ja heiluttelemaan käsipainoilla itselleni veltot käsivarret *eehh hehe*. Kyllä tuntui!


Nuorimmainen on pikkasen nuhanenuinen, joten pihalle ei mennä, vaikka ihme kyllä tuota vesisadetta katsoessa voisin jopa sitä itseni kohdalla harkita! Pyhä tarkoitukseni kun on nyt saada ne neljä aerobista liikkumista joka viikolle, tarkoittaen omalla kohdallani lenkkiä pihalla. Näillä keleillä se täytyy ottaa sillä asenteella, että sateen sattuessa sateessa, koska toiveita auringonpaisteesta ei nyt voi sanoa kovin realistisiksi. Koska olen ihan hirvittävän kilpailunhaluinen itsenikin kanssa siis, niin tottakai haluaisin suorittaa kaiken heti alta pois! Vaan joku tolkku tässäkin on oltava ja lapsia ajateltava, joten tässä se tahtojen taistelu sitten nähdään, kun ilta saapuu ja pimeys saapuu varsinkin ja mun tulis potkia itseni silloin pirtistä pihalle. Huomenna kuulette miten sitten kävi! *jännittää tässä jo itteenikin*

Nyt sitten äkkiä jotain tekemistä, että pysyy vire yllä ehtooseen. MAHTAVAA VIIKKOA ihan jokaiselle!



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

No niin ne päivät vaihtelee!

Eilen oltiin välillä niin lumen saartamia, että piti mennä pizzalähettiäkin vastaan isommalle tielle asti, kun nämä meidän pikkuiset väylämme täältä rantaryteiköstä oli ihan extreme-autoa vaativassa kunnossa. Ja siis moniko huomasi sanan pizzalähetti?! Kyllä vain, tuolla kaupungilla toimiva Kotipizza on ottanut viikonlopuksi ohjelmistoonsa kotikuljetuksen noin kymmenen  kilometrin säteelle ja kysyttyäni erikseen asiasta tuodaanko meillekin vaikka meneekin vähän niin kuin "hilkulle" (riippuen siitä uskooko googlemapsia vai auton omaa mittaria ja niin edelleen), niin sieltä vastattiin reippahasti, että kyllä tuodaan! Että pelkästä mahtavasta asenteesta pitää tätä toimintaa kannattaa, eikö?
 
No niin, siis itseasiassa osa nuorisoa kotiutui eilen tänne ja heiltä tämä pizzaidea lähtikin (seli seli) ja me saatiin siis nauttia poikien kanssa myös ylläripizzaillasta kaiken muun kivan lisäksi.
 
 
Mutta yöllä se sitten alkoi. Lotina. Sateen lotina ikkunaan ja maahan. Ja jep jep aamulla ikkunasta näkyi karu totuus: kaikki lumet on mennyttä ja tilalla on kuraa kuraa ja kuraa ja jossain paikoitellen vähän jäätikköä. Pikkupojat oli ihan suruissaan, mutta lohduttelin niitä että onneksi eilen vielä toiseltakin tallireissulta tullessamme oltiin pari tuntia pihassa ihan vaan lumileikeissä. Että otettiin kaikki irti siitä mitä saatiinkin!
 
 
Tänään onkin ollut sitten hidas "aamu", tai päivähän se jo on, mutta aamuna minä tätä vielä pidän, kun toisen kahvikupillisenkin hain vasta hetki sitten. Velvollisuushommien jälkeen on vaan oltu, minä olen selannut telkun tallenteita ja joitakin lehtiä samalla "aamu"palaani nautiskellen, jälkikasvu on levittäytynyt ympäri taloa ja kehitellyt kaikenmoista tekemistä.
 
Oulun kisaajat ovat lähteneet jo kotimatkalle ja viestiä tuli senkin reitin varrelta, että reippahasti plussan puolella on sää sielläkin. Illalla varmaan syödään hyvin menneiden kisojen kunniaksi jäätelöä ja mansikoita - ne lienee samalla meidän laskiaisherkkumme tältä erää. Tiistaiksi olin ajatellut niitä varsinaisia laskiaispullia mäenlaskun kera mutta saadaan me nyt ainakin ne pullat, jos ei mäkeen päästäkään!

lauantai 6. helmikuuta 2016

Hrrrr - lauantai!

Täällä sitä istun sohvalla läppärini kanssa ja katselen ikkunan takana vellovaa lumituiskua. Ei edes ehkä se lumi siinä ole se pahin tällä hetkellä, vaan se tuuli! Olemme päivän ulkoilumme jo tehneet poikakaksikon kanssa ja voin sanoa, että naamaan otti turkasen paljon kun tuonne meidän hevostallille päin taivalsimme (ja silloin ei edes satanut vielä juurikaan mitään, ainakaan mennessä).

Näin kun perheen toinen aikuinen on reissussa ja lapsista isoimmat myös, niin kaikkiin näihin talon hommiin pitää ottaa nuo lapsukaiset mukaansa. Niin siis aamutoimien jälkeen me  marssimme peräkanaa tallille (tallihan ei ole tässä pihassa vaan pellon toisella puolella) ja laitoimme heppakaksikon pihalle. Hevosilla on ulkona katos jonne voivat mennä halutessaan viimaa tai mutta kurjuutta karkuun, mutta tuolla ne näyttävät tönöttävän avonaisen taivaan alla hyvinkin tyytyväisinä, kun tästä niitä kurkin. Molemmilla on kyllä ihan komea talvikarvakin, joten kyllä siellä tarkenevat olla. Illan tullen pääsevät sitten valmiiksi katettuun "pöytään" hehh eikun karsinaan, vaikka meillähän ovat nuo hepat jo kauan olleet vapaalla heinällä eli niillä on kokoajan syötävää tarjolla.

Muistan kun joskus lauantaisin oli ihaninta, kun sai olla lötköverkkareissa pitkin päivää ja välillä jotain ehkä leipoa tai kokkailla siinä, olla sillätavalla aikatauluttomasti koko päivän. Näin kun on näitä tilanhommia, niin aikataulut on jonkinmoiset, ei toki mitkään niin minuutin päälle. Kelistä huolimatta, kun siihen asennoituu jo etukäteen sillätavalla perusjuttuna, niin ei se pukeminen ja lähteminen sen ihanan kuuman aamukahvin jälkeen ole nyt niin kamalan iso juttu.

Takaisintulo kestikin meiltä astetta kauemmin, kun nälkäjanovessahätä meinas iskeä ensin toiseen tenavaan ja sitten toiseenkin,  ihan silkasta myötätunnosta. Ja kun äiti vielä johdatti joukkonsa liukasta tienviertä pitkin postilaatikoillekin, niin olihan siinä jo reissua kerrakseen. Näin täällä maalla kulutetaan aikaa *hehh hehh* kun postilaatikotkaan ole lähimaillakaan huushollia, niin sinne meneminen on se Päivän Reissu.  Tai kun jokatoinen maanantai tulee roska-auto ihan autotallin kulmalle asti - tai kun eilen tuli "kakka-auto" joka peruutti ihan pihan poikki perille asti! Siinä kuulkaa meinasi lähteä olkkarin verhotkin paikoiltaan, kun meidän metsäläiset ihmetteli tätä kerran vuodessa tapahtuvaa tapahtumaa.

****** tässä välissä vähän jauhelihakeiton tekoa tai siis lihan lisäystä juuresten sekaan ******

Viime yö meni meiltä kolmelta kotolaiselta hyvin, tietenkin, mutta se täytyy mainita että meidän Bruno-koiralla ei mennyt ihan putkeen! Se kun on tottunut nukkumaan yläkerrassa jonkun lapsen huoneessa tai jonkun lapsen huoneen oven vieressä "vahtimassa" tai mitä ikinä sitten tekemässäkään - ja nyt kun yläkerta oli tyhjillään, niin koira oli sekaisin kuin käkikello. Kuulin sen tassujen rapinan aika moneen kymmenen kertaan, kun juoksi portaita ylös ja alas ja ylös ja alas..... Kävin sitten vessareissullakin ihan vain näyttääkseni, että kotona ollaan kuitenkin täällä, mutta ei juurikaan auttanut. Se kulki ees taas vaan ja päästi sitten pari kertaa ne kuolevan norsun töräykset joita aina tositosi jännän paikan tullen päästelee. Siis se ääni on sekoitus jotain valaan merenalaista huutoa ja norsun jumalatonta törinää .... ja lujalla volyymilla! Onneksi muksut ei heränneet, vaikka minä hätkähdinkin ääniin. Suunnittelin jo makkarin oven avaustakin sille, mutta ei se ollut asiasta ollenkaan innostunut - se suri vain poissaolevien yläkertalaisten perään, raasu! Nyt sille on sitten kyllä uni maittanut! Rankkaa tuo koirankin elämä, heh. Paitsi Pablon , joka nukkui kyllä yön ja nukkuu muuten tälläkin hetkellä, se kun otti itsestään taas kaiken irti kun kiskoin poikia pihalla pulkassa sen tallireissun jälkeen. Pablo Papusen mielestä tuulessa kuuluu riehua ja se meinas ihan seota kun en juossut sen kanssa yhtä päättömästi ympäri pihaa ...

Oulusta ovat lähetelleet terveisinä jo kolme kuvaa mitalikauloista, joten hyvin menee siis silläkin osastolla. Me tuossa ruuan jälkeen laitetaan lastenleffa pyörimään ja illalla saunotaan. Sitä ennen kuitenkin laitetaan hopukat sinne talliin ja käydään kanalassa.
Minkäsmoista lauantaita teillä vietetään? *heiluttelee hän*

perjantai 5. helmikuuta 2016

Pirtsainen perjantaimoi !

Kuten varmaan kaikki (muutkin) niin olen antanut itseni lukea kaikkea sellaista uutisointia, joissa sanotaan, että normaalisti syömällä on hyväätekevä vaikutus. Ja en vois enempää olla samaa mieltäkään! Niin hyvää tekevä vaikutus oli tuollakin jäätelöllä (vaikka olen todellinen jäätelöahmatti, niin tuota purnukkaa en loppuun asti pistellyt menemään, koska oli senverran makea, että riitti vähempikin) että olin aivan riemumielellä eilisehtoonkin (siis kaiken pöhköilyn välissä, kuten koirien karkailun koska joku miespuolinen meillä ei osaa sulkea ovea perässään kele ja en enää edes muista mitä kaikkea muuta taas oli, mutta kyllä sitä OLI ).Ihan vaan laulellen sujui sekin ilta, ilman mitään atomiräjähdyksiä tai vastaavia tunteenpurkauksia.
 
Katsokaas, kun olen viime aikoina ollut todella todella sidottu tähän lapsiperhe-elämään, niin että niitä omia säännöllisiä pikkubreikkejäkään tästä ei ole ollut edes joka päivä. Breikeillä en nyt tarkoita mitään äidin-omaa-aikaa-harrastuksen-parissa tms. vaan näitä jokapäiväisiä hengenvetoja, joita minä olen tarvinnut aina jotta jaksan taas olla läsnä itsessäni tässä ympäröivässä maailmassa juu nou. Tiedättehän: istun sohvalla edes 30 minuuttia muka-katsoen telkkarista hömppää mutta oikeasti lataan vain aivojani tuijottamalla ajatuksettomana tyhjyyteen. Tai: otan kirjan ja luen hyvän pätkän ja valmistaudun sen jälkeen nukahtamaan itse kun olen valmis kirjasta otteeni herpaannuttamaan. Tai: istun päiväkahvikupin kanssa selaamassa sanomalehteä, katsellen lintuja ulkona talipalloissa tai vaan aah ja uuh - sanoja päästellen nautiskellen siitä kahvistani. Jep?
 
 
Elämä nyt vaan on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että minua tarvitaan aika paljon (koko ajan?) olemaan läsnä nyt ja se on mulle ihan fine. Se kun kuuluu tähän diiliin eli elämään perheellisenä ja en sitä mitenkään siis edes protestoi (kenelle edes? itsellenikö?), mutta en silti kiellä etteikö se rasittaisi aivoja oikein olan takaa. Tiedätte varmaan?
 Nyt on sattumoisin sellainen aika elämästä, että tuo kaksivuotias haluaa todellakin mennä nukkumaan "äidin kanssa", eli hän menee omaan sänkyynsä ja äiti omaan ja siinä ei tarvita sen enempää vippaskonsteja, koska alle viidessä minuutissa lapsi nukkuu ja sitä ennenkin loilottaa popsi popsi porkkanaa ihan itseikseen. Mutta tiedättehän sen olotilan, joka iskee, kun olet ensin koko päivän ollut tsirppana joka suuntaan ilman pysähdyksiä melkein ja sitten illan päätteeksi meet makuulle viideksi minuutiksi kuunnellen vielä sitä unilaulua? No todellakin sitä joko A) nukahtaa siihen paikkaan niin että kitarisat heiluu ilmavirran mukana vaan tai B) jonkun (typerän pesukoneen tai muun vastaavan helvetinvempeleen) äänimerkin havahduttamana kömmit ihan haamuna ylös ja susta kuuluu sellainen raahautuva äänikin kun etenet hi-taas-ti sinne minne olitkin sitten menossa. Että ei mitään kirjojenmaailmoita ja ihania uuvahtamisia tarinoiden keskelle... *sniisk* .
Koululaistenkin kanssa on menossa vaihe, jossa äidin läsnäoloa läksyjenluvun hetkellä tarvitaan enemmän kuin ennen ja siinä yleensä sitten iltapäiväni vietänkin: kahvikuppi kyllä on kädessä, mutta teen ja tsemppaan muistisääntöjä, tarkistan, harjoitutan ja kannustan läpi ongelmallisten aiheiden.
 
 
Saattaa kuulostaa ihan normaalilta lapsiperhe-elämältä ja tokihan se sitä(kin) on, mutta siinä on tällä hetkellä astetta enemmän intensiteettiä kuin ennen ja se intensiteetti otetaan äidin päästä *eehhhh*. Iltaisin sitten on sen jo entisen hyörityksen päälle tullut kahden nuorimman joku ihmeellinen yhtäkkinen ja samanaikainen herääminen kaikkeen luettavaan. Kuten olen varmaan ennenkin täällä maininnut pari kolme (kymmentä) kertaa, niin aina meillä on kirjoja luettu ja katseltu, mutta nyt sitä lapset haluaapi tavallistakin enemmän. Ja minusta ei ole kieltämään tätä asiaa heidän elämässään! Jostain muusta voisin sanoakin, että tämä vielä ja sitten jo jotain muuta tekemistä jooko, mutta lukeminen on sellainen klimppi mun kurkussani, että luen samankin kirjan vaikka viisi kertaa putkeen jos lapsi niin tahtoo. Ja viime aikoina ovat tahtoneet! Yksi aamu nieleskelin jo (sitä klimppiäni varmaan hhehheh) että lähteekö multa ääni, kun olin monta päivää polottanut ääneen erinäisiä kirjoja.
 
 
Joten täällä ollaan oltu asioiden ytimessä ja se on hieman alkanut tuntumaan jo päänahassakin. Yhtenä iltana en jaksanut edes saunaan mennä, vaikka hiukset huusi yökmeollaanlikaisia ja mitä kaikkea, mutta en vaan jaksanut. Klompsin petiin ja nukuin huonosti aamuun asti.
Tän kaiken seurauksena tietenkin kun se unenikin laatu on ollut ihan ö-luokkaa, en ole aamuisin yhtään virkeä ja otsaa saattaa särkeä ihan jo sen päivän ajanlaskun alusta lähtien. Sitten jo valmiiksi väsyneenä tsempppaat itsesi senkin päivän läpi ja illalla menet yliväsymyksestä ylivirittyneenä "nukkumaan". Jep! Kierre on valmis (tervetuloa unettoman maailmaan...).
 
 
Mutta, kuten sanottu, tämä on ihan luonnollista ja luonnollista on sekin, etten jaksa nyt olla mitenkään erityisen sosiaalinen sitten muuten ja kutsua kaikkia ihmisiä meille kahville (tulla saa, kahvit kyllä keitän!). Tätä on nyt tämä aika, elämä on silti oikein nautinnollista ja ihanaa, joka päivä olen kiitollinen näistä nassikoista - isoista ja pienistä. Ihania ihmisiä olen tähän maailmaan lähelleni saanut!
 
 
 

Tänään paistoi aurinko ja mehän oltiin heti pihalla kuin jotkut menninkäiset vaan (vai päivänsäteetkö ne oli... olimikkäoli!) Osa perheestä lähti suuntaamaan Ouluun taekwondokisoihin, jossa ovatkin koko viikonlopun. Mutta jäi meitä tänne kotosallekin silti niin, etten ihan yksikseni joudu olemaan *virn*! Etukäteen jossain vaiheessa ajattelin, että miten sitä jaksaa olla taas seuraavan arkiviikon virkiänä jos viikonloppu menee kahden pikkunaperoisen kanssa , mutta sittenhän mä tajusin että täähän on silkkaa lomaa! Haettiinkin heti kaupasta meille karkkejaherkkujapoppareitalimua ja valkattiin elokuva, mikä aiotaan katsoa niin kuin elämästä täysillä nauttien. Saan kuulemma kainaloisenkin itselleni ensiyöksi viisivuotiaasta, joten ei voi olla kovin huono viikonloppu tiedossa hei!  Mukavaa alkavaa viikonvaihdetta ihan jokaiseen kotiin!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Elämä just nyt, kun helmikuu 2016 on alkanut

Lapset on ihania, on ne!!

Tuolien moninainen kirjo kertoo moninaisista ruokailijoista (ja se on ihan parasta) !

Eilen oli kirkas valo, kuin keväällä (eiliseltä myös ylempi kuva)

Tänään on oksat notkollaan LUNTA! Voi sitä riemua (sekä lapsilta että äidiltä) joka pääsi ilmoille tämän huomattua!

Eilen ei  ulkoiltu, mutta kirjastoreissun ja lukemisten jälkeen piirteli tämän näköinen nelikko

Ja jotkut muovaili vielä illan päätteksi!!

Tämä poika tuli eilen koulusta ja halusi salaattia välipalaksi - ja saamansa piti. Salaatinlehteä, kurkkua, tomaattia ja edam-juustoa ( ja ilme ei ole vihainen, oli vaan vähän kirkasta) nam.

Meillä keittiö näyttää keittiöltä, eikä mitään ole integroitu mihinkään. Sopii meidän pirtaan! Ei olla itsekään mitenkään integroituneita ympäristöön *virn*



Tittidii, näin meillä koristellaan: jotkut ehkä vuoden takaiset pömpelit katossa roikkumassa, keskellä muutama ilma(ton)pallo ehkä viime vapulta. Hyvin on mennyt läpi vuoden näinkin!

Joskus tein kirjastolistaa tännekin, että mitä sitä tuli lainattua sieltä oikein ja tässä tulee taas tämänkertainen:
Vähän on kuva himmee, mutta olkoot! Ja todellakin, olen teipannut lainauskuitin jääkaapinoveen tuolla "lääkintäteipillä" vai mikä hitsinpimpula sen nimi onkaan. Ei olla niin nuukia sen suhteen että kaikki menis aina just sen tietyn oppikirjan mukaan, välillä voi ottaa jotain konsteja vähän toisestakin opuksesta, eiks ni?!