perjantai 22. tammikuuta 2016

Perjantai on aina hyvä päivä, pohdiskeluunkin


Heissulivei! Olen ollut enemmän tai vähemmän "pelkästään" lasten kanssa kotona reippahat kaksikymmentä vuotta. Mahtuuhan siihen sekaan paljon kaikenlaista: työtä, opiskelua, järjestötoimintaa ja harrastuksia (yhtä aikaa, väliaikaisesti, silloin tällöin, miten vain), mutta siis kaikenkattavasti voisi sanoa että päävastuu lasten hoidosta on ollut minulla - koska olen ollut täällä paikalla enemmän. Silti, mikään tästä ei olisi meillä toteutunut, ellei mies olisi ottanut omaa osaansa tähän kasvatusvastuuseen. Meillä ei olisi näin monta lastakaan todellakaan, jos en tietäisi, että maailman paras turvaverkko mitä voi äidillä ja lapsilla olla on tuo mies joka meillä asuu. Yhtäläillä minä olen hänen. Työmatkat - ja yrittäjän työasiat yleensäkin -mahdollistuvat kun on molemminpuolinen ymmärrys näiden asioiden päälle.

Se ei silti tarkoita etteikö minua ihan kamalanpaljon ärsyttäisi, jos mies lapsia nukuttaessaan ei senvertaa tajua katsoa, että onko se lapsparka riisunut edes esimerkiksi kolmia villahousuja jaloistaan tai muuta vastaavaa, kun sinne peiton alle on pujahtanut. Tai että nakit ruisleivän päällä ei käy kolmena perättäisenä päivänä ruuaksi vaikka lapsille kuinka maistuisikin tietenkin.

Siitä huolimatta, että tottakai noista ylläolevista esimerkeistä (jotka taivohan tähden on vaan jäävuoren huippu) keskustellaan, jotta asiat menis jatkossa enempi oppikirjan mukaan, niin silti mun täytyy ymmärtää sekin seikka, että miehellä on myös oikeus kirjoittaa omat lukunsa siihen oppikirjaan. Ja ne luvut ei minua välttämättä ihan hirveästi ilahduta, mutta minulla ei ole niistä yhtään sen enempää (eli ei yhtään) valitusoikeutta, närästysoikeutta tai murjotusoikeutta, kuin miehelläkään minun kasvatusteeseistäni.

Tottakai on asioita, jotka on tietyllälailla oli vanhemman sukupuoli mikä tahansa. Terveydelliset seikat (se ruoka ja ne nakit!) ja toisaalta mukavuus /käytännöllisyys versus epämukavuus /epäkäytännöllisyys. Eli ulkona ollaan asianmukaisesti pukeutuneina  ja nukkumaan mennessä ei pidetä montaa vaatekertaa yllä jos ei talon lämmitysjärjestelmä ole prakannut tai muu hyyde iskenyt makuukammareihin.

Mutta sitten on nämä muut seikat, jotka on täysin epäolennaisia muussa paitsi ehkä omassa tietyllä tavalla järjestäytyneessä mielessäni /mme.  Ulkotakki ja housut voivat olla keskenään eri sarjoista ja värit reväisty yhteen kuin taidemaalarin oksennuksesta. Ei merkitystä! Vaaveilla voi olla (aikuisten) miesten sukat vedettynä nivusiin saakka "vaatteena" sopivalla kelillä eräissäkin ratsastuskisoissa ja sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, jos lapsella on hyvä olla ja pukimet ajaa niille nimetyn asian...
Ruokaa ei aina tarvitse laittaa lautaselle kuin neuvolan ruoka-aineympyrässä on tapana sarakkeittain, vaan ne voi kääräistä omituisen näköiseksi puuroksi siihen kaikki, perunatkastikkeenporkkanaraasteenraejuuston, ja asetella viinirypäleen keon keskelle kuin kirsikan kakkuun.

Miehen tapa olla vanhempi saa olla miehen tapa ja se saa poiketa siitä naisen tavasta olla vanhempi, olis jopa ihan suotavaakin. Lapsikin kun on sekoitus useampaa kuin yhtä ihmistä ja hänestä muotoutuu vielä siinä niin kuin kolmannenlainen ihminen, niin määrittääkseen sen oman tapansa olla ja elää, on ihan hyvä nähdä että tapoja on useita. Ainakin kahta erilaista nyt ensalkuunsa!

Minkä takia naisia yleensä joskus sitten niin hirveästi riipoo, kun mies tekee kaiken väärin erilailla? No veikkaisin villinä korttina, että siksi kun se koto on usein naiselle kaikki; järjestys ja toimintatavat on muotoutuneet ja muodostettu jonkinlaisiksi jonkin vuoksi ja kun siitä poiketaan, tuntuu että mies a) tulee vaan sotkemaan kaiken hyväksi havaitun b)sanattomasti arvostelee naisen tapaa koska toimii itse eritavalla. Vaikka ei, ei ne miehet sitä niin (pitkälle) ajattele - miehet vaan tekee mitä omaan mieleensä milloinkin juolahtaa. Ja välillä ne juolahdukset on kaikkea muuta kuin putkessa meneviä (silloinhan niillä olisi joku näköyhteys kuitenkin johonkin...toiseen asiaa, eikö olisikin?) vaan ovat kuin sattumanvaraisesti taivaalta tipahtelevia pulunkakkoja. Plups siellä ja plöps tuolla, tuollapa ei ollenkaan, mutta tuolla sitäkin enemmän. Siinä se miehen logiikka, noin niin kuin yksinkertaistettuna.

Meidän naisten kontolla on tässä parisuhdetilanteessa olla sallivana osapuolena näiden asioiden suhteen. Se tarkoittaa, että miehen tapa käy. Ei muttia! Sellainen seikka, että nainen kenties siellä kotona niitä juttuja enempi tekee, on ihan sivuseikka jos mies ei kysy neuvoa tai apua. Etkä todellakaan sano, että joku naapurin Jorma on noissa kotihommissa paljon kätevämpi. Sinäkään et halua kuulla, että työpaikan Sirkka tekee muuten paljon parempaa kastiketta kuin sinä *virn*.

Olen joskus kuullut todettavan, että on miestenhommia ja sitten niitä naistenhommia ja kaikki feministit varmaan kirkuu aariaa, kun sanon että niin munkin mielestä on. Tai niitä vois kategorisoida että toisenlaisia hommia ja sitten niitä vielä toisemmanlaisia hommia tai miten kukin nyt haluaa. Niihin ei mielestäni kuitenkaan lukeudu lastenhoito. Lastenhoito on tasan tarkkaan kummankin hommia ja molempien niin sanotusti sataprosenttisesti. Ei niin, että ajankäytön suhteen menisi tässä nyt kaikki tasan, vaan niin, että molempien huoleksi kuuluu mitä meidän lapsille kuuluu. Miten meidän lapsia hoidetaan ja mikä heille milloinkin on parasta. Tämän asian ajatteleminen on molempien homma.

Voihan toki olla ja varmasti onkin, monissakin perheissä tilanteina, että "mikä meidän lapsille on parhaaksi" toteutuu esimerkiksi sillä, että äiti hoitaa heitä kotona (yhtäläillä se voisi olla isä, että sillä ei sinänsä ole tässä mitään merkitystä) jolloin isän osalta se päivän kulku jää mietintöjen ulkopuolelle. Toisaalta, siinä tapauksessa moni muu asia, esimerkiksi työssäjaksaminen lapsen valvotettua edellisen yön sitä isääkin tai työasioiden hoitaminen niille aiotussa ajassa jotta kotiintuloa odottava toinen puolisko saisi oman päivän rupeamansa myös päätökseen, jäävät nyt sen kotoa poislähtevän huolehdittavaksi. Näin se perheen yhteinen hyvä kuitenkin on molempien ansiota, vastuulla ja oikeus eritotenkin ja se toimii (esimerkiksi edellämainitun esimerkin tapaisesti), jos se on molempien yhdessä niin päättämä. En sanonut haluama , koska aina ei ole kyse siitä mitä kukin haluaa.  Joskus (aina) elämässä on vaan tehtävä päätöksiä ja niihin päätöksiin pitää sitoutua. Jos jollakin on tilanne, että on kallis asunto vaikka ja sen ylläpitäminen vaatii molempien palkat (jos niitä töitä oletetusti on, kun on kerran kallis asuntokin, juu nou thö point) niin sitten ei vitistä että mää olisin halunnu olla kotona ja oon katkera tästä lopunikääni. Toisaalta, jos ollaan päätetty että lapset on kotihoidossa ja vaan toisella on työpaikka, niin sen kotiin jäävän pitää sitoutua myös siihen päätökseen. Kukaan, siis kukaan, ei kasva suoraan sellaisessa ilmapiirissä, jossa ollaan kokoajan omaan olinpaikkaan tyytymättömiä. Haaveita, päämääriä, tavoitteita ja väliaikaisia päätöksiä saa olla, mutta niihinkin pitää vanhempana sitoutua oikealla asenteella. Se kuuluu siihen vastuuseen joka on vanhempana - ja sanoisin minä, että puolisonakin. Mukapäätökset kuitenkin jatkuvine natkutuksineen sais mutkin ottamaan jo eron itsestäni, jos sille tielle rupeaisin! *hihhei*

Niistä miestentöistä ja naistentöistä tulikin mieleeni, että meillä ne asiat on jakautuneet osaksi niin perinteisesti, että puuttuu enää vellikello jota kilkutan ruoka-ajan tullen ja toisaalta sitten käytännön (eli elämän tuon siipan kanssa yhdessä, kaksi vuosikymmentä!) saattelemina hyvinkin epätavallisesti.

*Minä tykkään tehdä ruokaa ja leipoa. (mutta mies tekee parasta uunilohta)
*Pelkäsin pitkään auton tankkaamista, koska kerran tankki aivan tyhjänä olin kaukana kotoa kylmäasemalla ja tankin korkki ei auennut. Sen trauman seurauksena mies tankkasi autoni vuosikausia minulle valmiiksi. (itseasiassa "vika" oli jotenkin korkissa joka imaisi itsensä kiinnemmäksi ja vika poistui autonkin poistuttua!). Nykyään tankkaan itse kyllä jo, mutta jos valita saan niin omalla kylällä, ettei vaan käy tenkkapoo.
*Mies vaihtaa autonrenkaat ja öljyt.
*Minä pesen pyykit (en pidä sitä minään urotyönä, kun taas miehelle se on järjetön kauhistus ja epätoivo iskee pelkästä ajatuksestakin).
*Minä asennan televisiot, luen kodinkoneiden käyttöohjeet ja etsin viat tai muut korjaustoimenpiteet netistä tai ohjekirjoista ja korjaan ne myös.
*Mies pesee matot!
*Mies katsoo lasten kanssa piirrettyjä/lastenelokuvia mielellään!
*Minä luen lapsille kirjaklassikoita ja joskus tietopohjaisiakin juttuja
*Mies laittaa useammin tiskit koneeseen, mutta minä pesen aina altaan röörit ja muun ympäristön.
*Mies ostaa vaatteita meille muille reissuiltaan ja useimmiten oikean kokoisia ihan kysymättä.
*Minä muistan lasten syntymäajat ja hammaslääkärit ja parturit ja sellaiset.
*Mies vaihtaa kukkamullat ja kasvattaa ruusuja ja orkideoita.
*Minä leikkaan nurmikon ja kolaan lumet.
*Minä olen 95 prosenttia ajastani lasten kanssa, 80 prosenttia ajastani yksin lasten kanssa.
*Mies lähtee mieluummin vaikka heti uudestaan kauppaan jonkin unohduttua!
*Minä koitan ajoittaa kaikki menemiset ja tulemiset samaan lähtemiseen aikatauluttamalla ja jos jotakin jää niin sitä ollaan ilman *heh*

Siinä niitä, nyt jotakin. Mites teillä nämä asiat menee? Kiva jotenkin itsestäkin näin huomata, että hyvin me tää klaarataan, täydennetään sopivasti toisiamme ja pääasiahan on se, että kaikki hommat tulee kuitenkin hoidettua!

P.S. Vaikka olenkin aikaani jäljessä ja tiedän sen (Finlandia palkinto vuodelta 2014, mutta Kuplanpa joulupaketti vuodelta 2015) niin silti suosittelen:

1 kommentti:

  1. Huippu kirjoitus :) Mieletön,ja samasta aiheesta täytynee kirjoittaa minunki postausta...:P Miesten ja naisten työt :D

    VastaaPoista