maanantai 18. tammikuuta 2016

Perhe-elämää ei sen enempää

Eilen oli taas menoa ja meininkiä näillä koordinaateilla, jotka osoittaa meidän talon kohtaa. Ihan semmosta normisettiä, melkeinpä. Kaksvuotias kulki (pelkkä) pipo päässä ja oli Pyyppi (tyyppi *eks muka tienny*). Koska pipa oli joltain vauvemmalta ajalta, niin oli pikkasen tiukka ehkä ja peitti korvatkin sillätavalla , että saatiin huutaa jotta pikkukaveri kuulikin jotain. Päivänselvää meininkiä, mutta varmaten näyttäs ulkoopäin katottuna hieman oudohkolta. Siihen hässäkkään pässäkkään tuli (tai ei se mitään tullut, vaan haettiin *saivartelee hän*) poika Tampereelta Varalan urheiluopistolta  jossa oli viettänyt viikonlopun A-juniorien maajoukkueryhmän leirillä (taekwon-dosta). Komeeta oli ollut ja treenit tuntuivat vieläkin jossainpäin. Minä pistin kamppeita pesukoneeseen ja olin niin mahottoman ylpeä mun reippaasta lapsestani. Ei ole mikään itsestäänselvys, että kaikki nuoret harrastais liikuntaa. (vaikka se olis jossakin muodossa tuiki tärkeetä ihan jokaiselle). No Pyyppi rupes kans harrastaan liikuntaa ja juoksi se liian tiukka pipo päässä päin kivitason reunaa. Onneks oli pipo, vähän pehmensi. Mutta tietenkin mä menin ottaan sen pipon sitten pois lohdutushalatessani ja parkuhuudon tilanteen rauhoituttua otin taas askeleita sinne pyykkipeijaisiin päin - kunnes kas vain taas kuului hirvee parkaisu. Pyyppi oli kuin olikin juossut vielä toisenkin kerran sitä kivitason kulmaa päin ja tällä kertaa tuli sitten tällikin , kun ei kerran ollut sitä pipoa....

Suakeli mutta pelästyin, kun verta valui pitkin päätä. Muutenkin tuli sellaista livakkaa liikettä meidän huusholliin, isäntä kohkotti, kaikki muutkin paikalla olleet kohkotti pakastimella ja vesihanalla ja koirat tietenkikn haukkui ja kohkotti koska kaikki ihmistekin kohkotti ja minä yritin pitää sitä pientä ihmistä paikoillaan vaikka ympäristö menikin kuin pikakelattu elokuva siinä meidän ympärillä. Onneks, kun sitten saatiin päätä puhdistettua sen verran, että nähtiin minkälaiset teutamat siellä mahtoikaan olla, niin näkyi pienen pieni nirhama vain, kynän pään kokoinen. Joka oli lakannut vuotamastakin hetimiten melkein, mutta mun siihen laittama kylmä vesi tietenkin avitti kammottavaa verenvalumisnäkymää vaaleassa lapsenpäässä... (ja tiedoksi: päässä ei ole edes kuhmua tällä hetkellä, joten alles gut. Päinjuoksemisen syyksi luulemma että poitsu on vain kasvanut niin paljon ettei itsekään ole ihan kartalla  siitä ettei mahdu enää siitä kulman ali juoksemaan kuten ennen!).
 
 Ja koska muutenkin oltiin jo vähän sekalaisen oloista sakkia, niin tottahan mä uuniakin siivosin siinä kaiken tämän keskellä. Mitä, etteks te muka tee tämmösiä hommia just silloin kun on saatu siivottua veret lattialta ja hiljennettyä vauhkoontuneet elikot? Mutta me tehdään, koska sinne uuniin nyt oli makaronilaatikosta kuohunut yli sörsseliä oikein komeesti aiemmin päivällä ja sanoin silloin miehelle, että kunhan uuni jäähtyy niin muistetaanhan tämä putsata. No muistettiinko? Ei todellakaan! Ja kun plikka väänsi hienoja pekoni-suletajuusto-nyyttejä menemään uuniin, niin ai kuinka hieno sinervä käry tulvikaan sieltä kuumenemaan laitetusta uunista meidän köökkiin (ja vähän muuallekin). Tää on vakio, näin käy aina!.No mutta nyytit oli hyviä, ihan siis superherkullisia ja kärykään ei haise enää kovin paljoa mistään turtuneeseen nenään, jos en puistele päätäni niin että hiukset helmuaa *ehhhhehh*.
Pyyppi
 
Sunnuntaiaamuna oli päät ehjinä vielä


Miten te vietätte mieluiten sunnuntai-iltaa? Samoin kuin meillä, ehkä? Mutta palohälytin ei tällä kertaa alkanut moikaamaan, joten jotain ollaan mekin opittu (ainakin siirtämään hälytin kauemmaksi uunista jos ei muuta!).

Noo, yö meni periaatteessa rauhallisesti, paitsi teutaroinnin takia mun piti tietenkin sitä rauhaa kukkua valvomassa. Kävin tarkistamassa Pyypin  tilannetta kännykänvalolla tasaisin väliajoin ja tiedättehän sen tunteen, yön pimeyden ja väsymyksen tuomat kaikki pelot: se että laps juurikin nukkui ihan rauhallisesti, oli mun mielestä sillä hetkellä merkki kaikesta mahdollisesta epäterveestä.
 
Tänä aamuna jo lenkillä, terveinä ja kunnossa!


Uutta lunta sateli hiljakseen, ihanaa!
Tänäaamuna tää sotcom jatkui, kun laittelin fiksuna äitinä kahden nuorimmaisen ulkovaatteita  (ja yleensäkin vaatteita, koska kyseiset naperoiset olivat vielä nukkumassa ) esille, jotta on oikein komiaa sitten siitä hypätä vaan haalareihin kuin pienet palomiehet ja lähteä viemään yhtä tytsyä bussipysäkille jotta pääsee työssäoppimispaikkaansa, - niin tottahan toki sekin meni ihan putkeen, hukkaputkeen nimittäin. Toinen ääliö saakelin idiootti minen kestä yhtään tälläistä koirista oli meinaten jättänyt perskarvoihinsa kakkelssonin roikkumaan (anteeks vaan jos tuli liikaa realiteetteja ilman varoituksia silmille, mutta niin ne tuli tälläkin!) ja sillehän oli oikein oiva paikka tipahtaa siihen mun laittamiin vaatteisiin. Tie-ten-kin. (Koiran) onneks meni vaan sisävaatteille!! Mutta että pesin siinä sitten shittaa vaatteista ja jynssäsin mattoakin aamunpuhteikseni, kun kerran olin kaiken niin hienosti järjestänyt että moisellekin oli sopivasti aikaa. Mää vaan sanon että riittäs jo nää ylimääräset siivoustoimenpiteet, kun niitä ihan perustoimenpiteitäkin on riittämiin ja niidenkin välttelemisessä on ihan työnsä...

Mutta nin vaan ehdittiin mekin Hölmölät bussille ja ulkoiltiin kiiltokuvaperhemäisesti sen jälkeen ihanassa pumpulilumisateessa tässä meidän huudeilla, ihan kuin ei oltaiskaan astetta hulinamaisempaa perhettä ollenkaan. Käveltiin hitaasti mutta varmasti peltotietä pitkin postilaatikolle ja haettiin kainaloomme läjä Aamulehtiä. Katseltiin keltaisena heräävää taivaanrantaa ja kuunneltiin pakkasen nirskunaa (ja pusikoissa piipittäviä pikkulintuja!). Lämpimät kaakaot ja muhkeat kinkkuleivät siihen päälle sitten kotona, niin voiko tästä päivä oikeastaan enää parantua? Paskasta huolimatta?

Ihanaa talvipäivää kaikille! Nautitaan lumesta ja valosta! Ja muutenkin, elämästä!

10 kommenttia:

  1. Justiinsa passelia elämä-kuvausta. Sellasta elämä on :)

    VastaaPoista
  2. Myö täällä ootellaan että olis ees vaan -25 pakkasta jotta vois lähteä ulos. Teillä ei vissiin näitä -32 lukemia?
    Autokin halusi olla tallissaan, jotta voimme pienten kanssa viettää ihanaa lorvimispäivää. Kohta sitten ulos.
    Kuule, nyt mä tiedän mikä meissä ei oo samaa!! Arvaatko??
    No paljastan: sukkahousut. Sulla oli tässä yhdessä postauksessa sukkikiset. Mä sit kirjoittelin pitkät pätkät ja hups, sinne katos taivaan tuuliin koko kirjoitus.
    Mutta mä en sitten suurin surminkaan voi käyttää sukkiksia. Ahistaa ja kutittaa ja henkeen ottaa ja jalat menee mutkalla ja mullin mallin ja mitä vielä.
    Että siis näinkin tärkeän tiedon nyt jaoin näin maanantaipäivän kunniaksi.
    T. Aina asialliallinen ja vakava tyrvis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tyrvis!! <3 <3 Ja toivottavasti tulee säälliset ilmat pian että piäset pihalle :D Ja ihana toi sukkisjuttu, koska onhan se nyt hyvänen aika tärkeä asia. Mutta kuulepa. Minäpä kerron sulle salaisuuden: olen tänä talvena vasta käyttänyt sukkiksia, monestakin syystä: meinaten minähän kulen tossa ulos-sisälle- kuskaan autolla-vien-tuon aika moneen kertaan.Ja olen sitten tyylilleni uskollisena ollut paljain varpain sisällä (kuten aina). Noh nyt oli lukemat jo sellaiset, että piti etsiä sukat talvisaappaisiin ulos lähteissä - enkä mä ikinä ikinä löytänyt siinä kiireessä niitä! Joten: meikä sujautti sukkikset jalkaan ja siihen talvihousut ja takin ja tyylilyyli oli valmis. Sisälle tullessa otin ne yleensä KAIKKI pois, kyllä vain, mutta kuinka ollakaan ne on jääneet pariinkin kertaan kiireessä jalkaan. Ja niin vain putosin portaistakin tasan varmaan niiden takia.....
      että välttäkäämme sukkiksia jatkossakin! (noi on muuten ainoat jotka ei kutita ja on siis jostain hm:ltä ostettu jonkun "talvihameen" kaveriksi vaikka en tasan ole niitä niin käyttännä :D

      Poista
  3. Sellaista tyypillistä perhe-elämää teilläkin vietetään. Tuli tuosta pään haavasta heti sellainen olo itselle, että onneksi nuo lapset ovat jo aikuisia. Mä en enää jaksaisi. Mutta saman olen huomannut, että omasta hermostumisesta hermostuu aina koira ja meteli on hirveää. No, koira sitten tasoittaa elämää, kun ei viitsi sen kuullen riehua.
    Täällä pakkasta on onneksi vaan sellainen -10 astetta ja pientä lumisadetta, joten ilma olisi ihana, jos vain pääsisi ulos. No, tänään pidän liikuntatunnin ja lähden koiran kanssa lenkille. Mukavia talvipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ja jo tokkiinsa, mulla oli monta vuotta taas kun kukaan ei telonut itseään, ollaan meinaan todella vähällä päästy. Aina se on semmosta häslinkiä kuitenkin ja välillä sattuu kun tapahtuu...

      Täällä on kyllä toden totta vaihdelleet pakkaset! yhtenä aamuna oli -9, nyt on -20 ja kaikkea mahdollista siltä väliltä mahtuu päivien kulkuun! Meidän kuusamolainen keeshond nauttii mitä kylmempi on :D

      Poista
  4. no huh huh,lasten kans tapahtuu monenlaista <3 vastaavassa tapauksessa me kiikutettii vuotava poika päivystyksee,toho 2km.n päähän,ja siellä oliki jo vuoto tyrehtyny :) vähän oli "nolo olo" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän päivystys olis ollut 60km päässä Tampereella joten onneks tyrehtyi kotona... huhhei noita vilivilperttejä <3

      Poista
  5. Uijui, onneksi pieni Pyyppi selvis säikähdyksellä <3 Mutta voi hitsi, kun mä repesin tuolle kakkaepisodille..sä osaat jotenki niin hyvin kirjottaa. Mua vain lohdutti, että jossai muuallakin luututaan ees välillä lammikoita ja kikkaroita. Meillä on 10-viikkoinen pentu talossa ja kyllä kai tuon kusemisen kans vielä järkensä menettää. Hää on kyllä muuten supersuloinen ja raivostuttava samalla. Mut ehkäpä se joskus oppii tavoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea pennusta! Ne on ihania kun ne nukkuu :D Ei vaan, järki meinaa just lähtee siinä vaiheessa kun koira kasvaa ja jätöksien esiintymistiheys ynnä koko kasvaa samaa tahtia! Mutta tiätkö, yhtäkkiä sä huomaat että se on oppinut. Se tulee ihan yhtä yhtäkkiä kuin kaikki muukin tommonen elämässä ;) Jaksuja ja kiitos kommentista! Pyyppi voi mainiosti <3

      Poista