perjantai 29. tammikuuta 2016

Mitä (mun) lapset oikeasti puhuu?

Istutaan ruokapöydässä: minä, 5v ja 2v. Viisivuotias tyhjentää lautasensa ensimmäiseksi ja toteaa pöydästä noustessaan "Fak juu". Muutaman (jähmettyneen) sekunnin jälkeen kaksivuotiaskin toteaa iloisesti hymyillen "Fakjuu mun rakas äiti". Huom. Tarkoittivat toivottavasti tänkjuu sanoa, mutta.... no, ei mennyt niin kuin Strömsössä!
 
Legendaarista alkaa olla jo tämä 5-vuotiaan erityisspesiaalista herkustaan (jota ei siis saa edes ihan joka karkkipäiväkään todellakaan) käyttämä ilmaisu. Lapsi siis tarkoittaa "kolaa", mutta sanookin -tattadaa- "kaljaa"! Ei ollenkaan tule mitään hämmentäviä hetkiä missään. Kuten täpötäydessä Hesburgerissa kysyttäessä minkä juoman ottaisit siihen lastenateriaan ("No saanks mä äiti kaljan") tai muuten vaan kotiäitien täyttämässä kassajonossa supermarketissa. "Ihana äiti kun ostit mulle oman kaljan", totesi hyvin onnellinen poika kolapullo ostoskärryissään. Ehhhhhh. Ihana äiti on vähän punainen nyt...
 
Tai, kun puhun puhelimessa sellaista vähän ehkä virallisemman sävytteistä puhelua ja yhtäkkiä viereen pelmahtanut 2-vuotias kimauttaa " Äiti, aisssaaatana sattu varrrpaaseen! Puhalla!".
 
Tai, kun istun sielläniin, missä halutaan yleensä yksisteen istuskella, mutta meillähän ei ole sitä lukkoa siinä ovessa, niin 5-vuotias tulee puhelimen kera , linja tietenkin auki,  paikalle ja ilmoittaa että "äiti tässon puhelin kun joku soittaa ja mää sanoin että sää kakkaat kyllä viä varmaan kauan". No tota.... sano että äiti oksentaa myös eikä millään kykene puhumaan ainakaan...vuoteen. Tai kahteen.
 
Joskus äiti saattoi vähän innostua ja esimerkiksi muistipelit meni ihan kutitteluksi, jotta vastapuolta saisi hämättyä unohtamaan kaiken muistetun, niin koululaiselta on lipsahtanut hekotuksen lomasta "Lopeta tai mää kerron äitille!"..... no anna tulla!
 
Joku maailman hoksa tuli yhtäkkiä isommallekin, jo kouluikäiselle siis ja tokaisi kesken kaiken (tuttujen, hyvin hyvin tuttujen!) äitiystävien ja näiden lapsiystävien keskellä, että "Äiti onks mullakin sisko muka". Miten niin muka.... NIITÄ ON KOLME!!
 
Niin, että tällä tavalla. Esimerkiksi. Voi niitä kielenkantojaan käytellä.



14 kommenttia:

  1. :D Ihan kirjan sais kyllä, kun jaksais kersojen höperyydet (ja omansa myös) keräillä yhteen pinoon.

    VastaaPoista
  2. Haha :D ai apua mitä ihania <3
    Ja nää on just näitä :D Meidänkin Mimosa-rakas pieni prinsessa sanoo kun pipi tulee : ai peepeli :D (perkelettä varmaan koittaa tavata, haha, ja mistä oppinut? jaa-a :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kans ymmärrä mistä nää näitä oppii *eeeehhhhehhee* :D Ihana Mimosa siellä <3

      Poista
  3. Ai että lasten sutkautukset on niiiin parasta :D vitsit miten monta kertaa on revetty kotona ja ihmisten ilmoilla kun joku keksii väläyttää jotain ihan hullua :)

    Ja tuosta kaljasta puheen ollen, kysyin meidän neljäveeltä että mitä juotavaa hän haluaisi kerhoon mukaan. Ehdottelin pillimehua tai jotain niin tämä siihen tokaisi että "ei ku kaljaa!" Olin ihan että WHAT :D
    Olettaisin että tarkoitti kotikaljaa koska sitä toista kaljaa ei oo kyllä koskaan nähnytkään :D
    Jep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Salla, meillä on varmaan sama "vika" koska ei meillä kaljaa juoda (kotikaljaa kyllä, jouluisin varsinkin rakastan sitä itse kun on hyvin tehty), eikä lapsi ymmärrä että se olis jotenkin väärä sana tai aikuisille kuuluva siis :D

      Poista
  4. Hahaha eikä, nää lasten suusta jutut on kyllä niin parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo, kyllä ne naurattaa- vaikka joskus tuntuu että jossain ihmisten ilmoilla ei sais edes nauraa itsekään niille kun saa jo siitäkin paheksuvia katseita (joista mä en kyllä välitä tuon taivaallista) :D

      Poista
    2. Niimpä :D Mä sain kerran kamalan naurukohtauksen kun Evelyn haki lehdet ja meni katsomaan niitä sohvalle. Istui sitten yhden lehden päälle ja huomas kesken lukemista sen. Alko repimään lehteä pepun alta ja tokas "peeseen alla" :D

      Poista
  5. Mua nauratti ihan hillittömästi tuo kola-kalja- juttu. Muistuu mieleen, kun Maalistyttö sellaisena yksivuotiaana alkoi tehdä kaupassa havaintoja siitä, mitä siellä oikeastaan myydäänkään. Kaikki juotavat oli hänelle "mammaa." Käveltiinpä siinä sitten juomapuolen ohi, hyllyissä oli limsaa mutta myös suuret määrät kaljapulloja jonka vuoksi ko. hyllyn alueesta puhuttiinkin yleisesti kaljahyllynä. Tyttö ei kaljapulloja tunnistanut eikä tiennyt, luonnollisestikaan, mitä niissä on. Kuitenkin hän osoitti reippaasti kaljahyllylle päin ja sanoi kirkkaalla, kuuluvalla äänellä että: "MAMMAA!" Ensin nolotti, sitten nauratti. Lähellä kulkevat ihmiset katsoivat vähän oudosti. (Ja mä en edes juo kaljaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei!! Mä en meinannut kyetä kirjoittaan kun nauratti toi... voi eih noita lapsukaisia! Mä muistan senkin kuin eilisen, kun esikoinen (joka on siis jo 22v) oli ihan pieni ja mä mietin kaupassa ääneen että mitähän pitäis ostaa ja plikka totesi että "onko meillä siiteriä" - täh!? Olin ihan että what?! :D

      Poista
  6. Siis tätä lukiessa tuli väkisinkin hymy huulille, vaikka perheemme kulunut viikko on ollut sieltä ja syvältä.
    Ja keskilapseltamme kuulin taas saunassa (kipeän) totuuden... "äiti, on sulla kyllä aivan vaaaaltavan iso pylly, miksi se on noin iso". Kiitos lapseni kun muistutit. ;)
    Ja aina kun lennosta yritän korjata perjantaiksi sen lipsahtamassa olleen kirosanan, esikoinen näsäviisastelee justiinsa "äiti, ei tänään ole perjantai, tänään on tiistai". Kuka kerpele opetti tuolle 5v hukkapätkälle viikonpäivät ja miten pysyykin niistä kärryillä, minä kun en pysy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Voi noita pieniä, sepä se just on kun ensin toivoo että nassikat oppis jotain ja sitten että voi ei, se on oppinut jotain...... :) Ja voimi teille jokaiselle <3

      Poista
  7. Kiitos,päivän nauruista :D lapset ne osaa ;) <3

    VastaaPoista