keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Loppiainen maalla

Tänä vuonna onkin ollut ihan hassu loppiainen. Ollaan meinaan saatu päivä iltaa myören kulumaan siihen, että mikään paikka ei jäätyis tällä tiluksella. Pakkaset paukkas oikein kunnolla meinaan paikalle ja kun ei ole kuitenkaan kunnon lumihankea antamassa eristettä, niin putkethan sitä meinaa jäätyä jokapuolella!

Tallilla piti saaha hevosille vedet- saatiin.
Kanalassa piti kattoo että pärjääkö ne kotkottimet - pärjäs!
Kotona meinas toimenpiteistä huolimatta köökinnhana jo jäätyä hetkeks - saatiin auki!

Ja kokoajan vielä tulipesien lämmitystä ja puiden kantoa ja tulien kohentelua tietenkin. Ihan meni koko päivä siinä eikä tehny tiukkaakaan.

Autopuoli oli sitten jo omansa työmaa sekin, kun ei sitten meinannu käynnistyä millään. Onneks kuitenkin lopulta lähti huriseen, niin pääs lapset elokuviin kattoon Dinosaurusta. Sitten ollaankin vaan taas lämmitelty, eristetty, sulatettu ja hoidettu niitä elukoita ettei nes jäätyis. (Meidän keeshond on kyllä oikea vällypalttoo, makaa kylmimmällä kivilaatalla eteisessä tassut kohti kattoa ja naattii kun ei ole hiki sitten yhtään! )

Huomenna alkaapi koulut , joten skidit on olleet jo tovin nukkumassa ja katotaan ny mimmoset hetket meillä aamulla koetaan kun kukonlaulun (haha, tai siis ennen, kun se meidän kukko ei varhain laula!) aikaan noustaan pimeyteen ja jääkauteen. Mutta tästä se sitten taas lähtee ja vastaan ei auta pyristellä vaikka kuinka hieno olis ollutkin vaan jatkaa lomailua!

Mutta joulu meiltä ei ole vielä lähtenynnä. Ei todellakaan keretty ees kuusta viedä pihalle siinä kaikessa muussa touheessa. Niinpä vaan siis kynttelikötkin loistaa loimottaa ikkunoilla, kun mun mielestä nekin vähän niin kuin lämmittää - ainakin mieltä!

Mukavaa tynkäviikonloppua kaikille *vinks*!

5 kommenttia:

  1. pakkasta pidellessä,niinpä niin :D aamuin illoin uunin lämmitystä,ja patteritki on pitäny yöks laittaa päälle :) Silti...muutamassa ikkunassa kellottaa jää-kukkia <3 Pitääki napata kuvia,muistoksi ;)
    ihanaa loppu-viikkoa sinne,äkkiä se tää koulun alkuki menee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Jääkukkia lööyty meidänkin yhden lapsen huoneesta, oli sitten ne uloimmat ikkunat raollaan!! Sisäikkunat kyllä visusti lukittu kiinni.... ilmankos oli pikkasen vilakka keli siinä huoneessa..... Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Siis apua sun blogi oli kadonnut johonkin mun lukulistalta ja en tosiaan ole poistanut. Mitähän tää bloggeri sekoilee. Jostain tulit mun mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, moikka! Älä välitä, bloggeri elää ihan omaa elämäänsä. Ei tää munkaan anna aina kaikkia lisätä lukulistalle, se valikoi mun puolesta :D *muahh hahh*! Ja eilen ainakin tää koko bloggeri sekos!

      Poista
    2. Okei :D No onneksi muistin sut :D Nyt on kyllä luettavaa ku on niin monta postausta jäänyt lukematta :D

      Poista