keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Keksiviikko part 2

No moi taas! Mähän oon ihan vauhdissa tän blogini kans taas nykyään, onpa hienoa! Aattelin tulla ihan vaan semmosen kertomaan, että järkytyin ihan totaalisesti tuossa äsken. Itseasiassa tämä asia järkytti mua jo aiemmin postista saapuessaan, mutta se järkytys vei muistinkin ja äsken sitten naputtelin menemään....
 
Miettikää nyt, kahdeksasta lapsesta TOISEKSI NUORIN  lähtee sille taipaleelle, jolle ei ihan heti loppua näy. Seuraavaa lausetta ei ole vaikea veikata: e-n e-h-k-ä k-e-s-t-ä. Jaa että olenko pikkasen sisimmältäni ripustautuva äiti? En. Olen aivanhelkkarinpaljon hyvin ripustautuva äiti, noin niin kuin mitä sisäisiin fiiliksiin tulee. Toki koitan elää ihmisiksi ja peitän kaikki moiset mietteet tän reippauden ja elämä nyt vaan on sellaista että se kulkee kulkuaan lausahdusten alle. Silti, kun tuo vielä kotona kiharoitaan heilutteleva poikaseni sanoo, että en kyllä nyt tänäpä menis kerhoon, niin otan hänet avosylin vastaan, että ei kuule tarvikaan! Ehdit vielä niin paljon joutua menemään pois kotoa, että onpa hieno jos nyt vielä saat valita. Kerho on siis kerran viikossa ja on kyllä tykännyt olla siellä joka kerta todella paljon. En yhtään pistä kuitenkaan pahakseni, että tänä tautiaikana välillä kotoillaankin (ihkua lukea facebook- päivityksiä, että missä sitä tätä tuota tautia taas onkaan...)
Joo, tiedänhän minä, että taudeilta ei välty kotonakaan olemalla. Koululaiset kuskaa pöppendöörejä kotio ja kaupoista ja mistä lie ovenkahvoista klähmien niitä tulee jokatapauksessa kuitenkin. Silti, mä voin vaikka vannoa, että me sairastetaan ruttotauteja promillen siitä mitä päivähoidossa / sunmuissakerhoissa käyvät perheet yleensä täällä. Kun ei ole sitä tarvetta kuitenkaan juosta jokahetki jossain virikkeissä kodin ulkopuolella, niin mikäs tässä, tää valinta sopii meille (ja on toiminut jo monta vuotta).
 
Mutta ens syksyn blogipäivityksen  voi olla itkuaparkua kyllä, koska mun pieni kiharapääni lähtee esikouluun ja mä en ehkä kestä sitä.
 
 

Njoo, olen mä nyt muuutakin ehtinyt jo tänään tehdä. Kuten lukemaan Harry Potteria koululaisille, siis 10- ja 8- vuotiaille (sai muutkin kuunnella, mutta niitä ei olis voinut vähempää kiinnostaa sillä hetkellä). Meillä on ollut aiemmin vähän lyhkäisempiä teoksia, mutta nyt kun joulupukki toi Harry Potter ja viisasten kivi -kirjan, niin mehän luemme! Ylläolevan kuvanlaiset maisemat oli meidän sohvannurkastamme lukuhetken alkaessa.

Olen varmaan ennenkin noin tsiljardi kertaa sanonut, että olen ihan lukuhirmuhiiritoukkahullu ihmisiä ja koitan tautia tartuttaa jälkipolveenkin. Omanlaisiaan lukijoita noista on tullutkin, meidän 8-vuotias poikanen on esimerkiksi ihan hulluna kaikenlaisiin kokkikirjoihin. Lukee niitä läpeensä ja tulee kyseleen multa kaikkea ihmeellistä, kuten mikä on kumkvatti. Meillä on meinaten ikivanha ruokakirjasarjakin (jostain varastosta löytynyt joskus) jossa on eri reseptejä maailman suurinpiirtein jokaisesta kolkasta ja ihan tulee sellainen kylmä rinki peffan alle, kun lapsi tulee silmät luottamusta loistaen selittämään kuinka haluaa kokata mun kans jotain bulgarialaista perinneruokaa jossa ensin juostaan joku sika kiinni metsästä, tai jotain. Yritä siinä sitten johdatella lapsi helpompien reseptien pariin ilman että innostus laskee astettakaan! Ei ole aina niin helppoa olla äiti *virn*.

Mutta helppoa tai ei (luultavasti ei...) niin mun miehenä olo on varmaan aika kiitollista, tänäkin aamuna sain kukkasia! Ja kyyyyllä, luit oikein:aamuna. Mies nimittäin vei lapset kouluun ja haki samalla maitoa kaupasta JA toi mulle kukkapuskan. Mitäs siihen sanotte? Kannatti kieriä rappusissa, vaimitensemeni...

Mutta jottei menis ihan paistatteluks, niin astuin mä koirankakkaankin. Paljaalla jalalla. Että ihan on normaalia katastrofialttiutta silti, vaikka nyt onkin oltu kopkopkop ilman (uusia) verenvuodatuksia tahi mäiskeitä tässä päivänpari. (ja ihan kyllä saan syyttää itseäni tostakin kikkarasta, ihan meinaan omin pikku kätösin annan sille saakelin koiralle omenankaroja syötäväksi, vaikka tiedän että noin siinä sitten käy - mutta kun se menee automaattisesti, eikä se gagga heti tule muistuttamaan asiasta siihen syöttöpaikalle....)

Edelleen aivan loistavaa päivää teille ja iltaakin, tais pimetä just kun tässä näpytän.

2 kommenttia:

  1. voi ei,niin ne meidän pienet kasvaa :) Snif,ihan iso iso SNIFF <3 meilläki muuten on ruvettu iltaisin lukemaan,tai siis minä luen 3.lle pienimmälle pätkän jotakin kirjaa.Oikein odottavat sitä hetkeä,köllötellään vierekkäin ja vietetään yhteinen pieni hetki.

    VastaaPoista
  2. Meillä ei tänä vuonna eskarilaista olekaan :)
    Johan siellä on istuttu eskarilaisten vanhempainillassa kolmena vuonna peräkkäin ;)
    Mutta se tunne on niin haikea, kun kotona olija onkin yhtäkkiä joka päivä poissa :O

    Ps. Harry Potter menossa täälläkin, se neljäs! Niin parhaita.

    VastaaPoista