torstai 3. joulukuuta 2015

Tiedättekö mitä tein vuosi sitten??

Ihana haaste tupsahti Aarteeni-blogista Sallalta ja innostuin heti tietenkin. Minä niin rakastan muistella elämää(ni) ennen, semminkin niiltä ajoilta kuin sen muistan. Sattuneista syistä mun varhaislapsuudesta ei ole kunnolla edes kuvia (löysin kaksi, KAKSI!) joten kaikki se menneisyys josta on jotain dokumentteja, on kultaakin kalliimpaa.

Haasteen tarkoitus on siis kertoa elämästä tasan vuosi sitten ja pohdiskella niitä tunnelmia silloin ja mikä on muuttunut siitä tähän päivään. Ja haasteita saa heitellä tietenkin menemään eteenpäin!



Njoop. Siinä sitä emäntä näyttää mallia kuinka jumpataan, osallistuin silloin(kin) Liikunnalliseen touhukalenteriin, jossa joka päivälle oli joku jumppajuttu jota sitten tehokkaana kuvasin (koska kamerani oli silloin vielä pelityskunnossa, ei sillä että katkerana tässä tilittäisin muttaniin). Lisää voit lukea : täältä. Pikkumies kuvassa on yhtä tomera kuin tänäkin päivänä, kommunikaatio kasvanut uusiin sfääreihin kyllä, vaikka eihän tuo hiljaiseksi jäänyt tuolloinkaan (no ihme, meillä). Vaikka onhan se aika juossut. Muistan kyllä, kun mua ahdisti veromätkyt ja kuralieju ulkona. Muutenkin oli kovin hektistä, koska olin läpi syksyn neljänä iltana viikossa liikuntahallilla joko ohjaamassa tai itse treenaamassa taekwon-doa ja se veti kyllä kaikki energiat pois näistä kotihommista ja elämästä muutenkin jossain muualla (kuin siellä hallilla). Sinänsä oli kyllä tosi mukavaa , koska tykkäsin ihan hirveesti niistä muksuista siellä treeneissä!

Tähän päivään on muuttunut todella paljon, vaikka itse huushollissa ei kyllä ole, samat jutut on tänäpäivänä edelleen meillä tossa samassa kohtaa (noo, kukat on inan kränempiä kyllä nyt, myönnetään), matto on kans pois lattiasta oottelemassa pestynä tuolla sitä, että tulisi lunta ja pakkasta. Mun oma stressileveli on sensijaan tasoittunut kertaa miljoona, olen niin tosi tyytyväinen tähän syksyyn ja koko touhuun jota elämäksikin kutsutaan , että hurraat sille! *hurraa*

Vuosi sitten postasin myös täällä olleesta Leffa-rojektista, jossa yksi tyttäristä oli mukana. Tekivät itse, tämän kaupungin nuoret, elokuvan käsikirjoituksineen ja kuvauksineen ja niin edelleen. syksyn harjoittelivat, talven kuvasivat ja keväällä oli ensi-ilta punaisine mattoineen. Sinänsä IHANA palata tähän, sillä kyseinen elokuvan tekeminen on tämän kaupungin Vuoden Kulttuuripalkinnon saaja ja palkitseminen tapahtuu nyt tulevana viikonloppuna. Risteyksiä-elokuva onkin ollut niin paljon enemmän kuin elokuva, se on ollut iso asia kaupungille, nuorille, asenteille - jopa elämän suunnille. Oma tyttäreni on siis tästä kimmokkeen saaneena ilmaisutaidon lukiossa opiskelemassa tätänykyä.

Mutta nyt. Joulua tässä ootellaan taas sydämet killillään ja luntakin ootellaan noi silmät killillään, sais toi jälkimmäinen tulla ensin niin ois aika mahtavaa. Mutta kyllähän se on nähty, että joulumieli tulee vaikka olis mikä keli! Mä rakastan tätä joulunaikaa niin paljon! Ja muutenkin tätä vuodenaikaa, uusi vuosi kohta, jotenkin se on aina uuden alku, vaikka vanhassakaan ei mitään vikaa olis niinku.

Kaikki on nyt niin ihkua, että taidanpa mennä katsomaan mikä meillä haisee, jotta putoan taas tukevasti paljaille kanoottijaloilleni, enkä ala leijaileen missään korkeammalla kuin on tarviskaan. Moronts!

P.s. Haastan Tuulenpesän Suvin!

1 kommentti:

  1. Täälläkin odotellaan lunta ja pakkasta. Kodinhoitohuoneen kalajoen hiekkasärkät ei oikein näin joulukuussa enää innosta, siltä siellä ainakin iltaisin näyttää kun rymyeetut ovat kuravaatteistaan kuorituneet.
    Jouluihmistä musta ei varmaan saa enää tekemälläkään, kitos lapsuusjoulujen, mutta jotakin pientä jouluista olen yrittänyt pikkumiehilleni väsätä.
    Heh, meillähän on ilmeisesti muutakin yhteistä, kuin Iron maidenin luukuutaminen yksin autossa, Mullakin on todella vähän lapsuuskuvia tai muutakaan dokumenttia varhaisvuosilta. Ja kanoottijalat, check. Piti ilmeisesti kasvattaa räpylät ettei uppoa Loimaan savipeltoihin. ;P

    VastaaPoista