keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Niin ihanaa että itkettää

Jokin aika sitten mä hokasin, että elämä on just sitä minkälaisena sen näkee. Vähän niin kuin olis joku vääristynyt elämänkuva, sillai (kai) positiivisesti vääristynyt meinaan!
Must tuntuu että mää kattelen elämää välillä tosta vinkkelistä.

Kun tavallinen puunertaminen ei riitä, niin tää hippiäinen veivaa näin
(kais huomasit meidän rikkipierryt jakkarat :D )

Kun kaikilla (muilla) tuntuu olevan niin paha olla. Vihataan, kirotaan, hyökätään, pilkataan. Saadaan siitä omasta äänestä bentsiiniä liekkeihin ja lopulta roihutaan rumaan loppuun asti. Lopulta ne (palo) vammat on suurimmat tietenkin sillä itsellään, joka siellä on ollut pyromaanina. Kuvainnollisesti, peeps, kuvainnollisesti!

Minä plikka se porskutan onnellisen (tietämättömän) näköisenä menemään, kunen ymmärrä että munkin pitäis olla hirveän harmissani kokoajan jostain. En ymmärrä, että pitäis murehtia olematonta uraa, kipuilevia keski-ikäisen emännän kremppavaivoja ja ihan kamalia päättäjähuijareita, jotka ihan pahuuttaan nyt jossain mun elämääni jotenkin kurjistavat. Ei vaan mee tän blondin jakeluun!Sori siitä, eeehhhhhhheeee...

The Blond

Minä olen niin onnellinen tästä elämästä joka mulla on, niistä huonoistakin päivistä. Toki mää ne Huonoimmat Top Vitoset antaisin heti pois jos joku ottais, mutta ei ne mun maailmaani tän enempää mullistakaan. Ja kukaan ei ny sitten ala miettiin, että no eipä ole tarpeeks totakaan elämä koetellut. On kyllä, kiitos vaan huolehtimisesta. Mutta jos mä jäisin niihin jurnuttaan, niin multa jäis kaikki tää ihana kokematta! Ja mikä sääli se sitten olis!
Kyä ne pakata osaa. Tää pas...roskaläjä tuli siis yhdestä tuolista...


Esimerkiks mä olen iloinen siitä, että sunnuntaina täällä olin ja ihmettelin television ääressä huonoa ohjelmatarjontaa elämän menoa ja meidän naapurin lapsi pimputti ovikelloa ja toi meidän sinne himputelleen koiran kotia. Mähän en edes tiennyt että kyseinen koira oli ulkona (joo, meillä ihan mahdollista, kyyllä kyllä), saati että se oli lähtenyt pihasta kurkkimaan antoisampia antimia muualta, mutta ilahduin ihan hurjan paljon, että tuulta ja viimaa uhmaten tämä herttainen lapsonen sen meille palautti. (ilahduin mää siitäkin, että pojat tuli taas kisoista kaulat täynnä mitaleita, mun parhaudet!)
Mää missään ollu! Oon niin pörrönenkin eikä pörröset tee semmosta!

Maanantaina meidän lukiolainen muutti opiskelijakämppäänsä sitten (meinasin sanoa että lopullisesti, mutta en varmana sano, kun se kuulostaa niin lopulliselta...ehh, juu nou?) ja oli saanut kaksi täyttä muovikassillista kaikkea tarpeellista Lidlistä  ostettua halvalla. Tääkin ilahdutti mua ihan hirveesti! Vaikka mä siis olinkin kotona kaukana hänestä ja ostoksistaan (leipomassa pipareita niiden kanssa jotka ei viä olleet mua hylänneet vielä olleet kotoa pois muuttaneet) ja surin kuinka mun lapseni nyt pärjää ja siis miten mä pärjään kun mun kaikki lapseni ei ole kokoajan mun helmoissani?! Iloitsin siitäkin tunteesta, että äitiys on aina sillai sopivasti hereillä pitävää hommaa, meinaan kun yhtä aikaa on iloinen ja haikea, haluais pitää kiinni ja päästää irti, olla aina läsnä, mutta silti antaa tehdä omiakin päätöksiä. Muun muassa. Mieli on kuin äks (X)-asento tässä äitiyshommassa!

Tiistaina minä olin iloinen kuin pikkulapsi siitä, että oli joulukuun ensimmäinen päivä! Hip hip ja tip tap! Joulukalenterit, joulusukat, voi sitä kihinää ja rapinaa! Aloitin taas korkeelta ja kovaa, niin kuin elämässä aina pitääkin, ei mitään varovaista tilanteeseen hipsuttelua, vaan kunnolla kynnyksen yli jotta kaikki näkee koko komeuden kerralla. Aloitin siis liikunnallisen touhukalenterin (linkki) kuten viime vuonnakin ja sitten yhtäkkinen harhaannus päässä sai mut lupaamaan, että joka päivä muka teen jotain uutta ja ennennäkemätöntä! Pyhä tarkotus oli sittenniin, että opettelen käyttään twitteriä, kun en oikein saa sinne kuin tekstiä ja kuvaa liitettyä. Sitten kun haluaisin liittää jonkun toisenihmisentekstin tai jonkun hyvänlinkinmistämullaonasiaa (kuten muutkin tekee) , niin mä en saakaan niihin lisättyä sitä suht tärkeetä tietoa että se on sen jonkun muun. Nooo, meni hankalaks selittelyks, mutta kuitenkin ymmärrätte varmaan. Minä sen sijaan en ymmärtänyt yhtään mitään, varsinkaan sitä että ei siihen yks joulukuun päivä riitä että mää semmosen opin! *muah hah hah haa* Mutta eipä hätää! Mahdollisuuksia tulee kuin munia kanan pehvapuolesta ja niinpä minä eilenkin sitten opettelin tekemään jotain mitä en ole ennennään teheny .

Söin etanoita. Arvakkaas miks? Koska ystävä hyvä yllytti. Tietenkin. Eihän mulla vois ollakaan vaihtoehtona joku sellainen oma harkinta tai mikään muu joka kertois jotain siitä että mietinkin jopa näitä asioita (eeeh hehhh). Sitä paitsi liikaa miettimällä saattaa juna mennä jo. Joten etanoita olla piti!!
Eikä ne olleet edes pahoja! Tietenkään, eihän kukaan nyt mitään pahaa kai söis. (Vai?) Maku oli kyllä herkullinen, valkosipulinen ja aurajuustoinen (sinänsä hyvä koska niissä oli valkosipulia ja aurajuustoa, ettei ollu pelkkä mielleyhtymä), ainoastaan tietenkin se tunne, joka tulee, kun sun suussa on jotain sellaista.... hmmm... muljua ja sitten sä alat miettiin että munsuussaonetana munsuussaonetana. Mutta kuulkaa, kaikille luonteenpiirteille löytyy joskus joku käyttökelponen tarkotus ja mun  onneks mää oon näin ruuansuhteen ahne ihminen, niin nälkä vei voiton ja söin hyvällä ruokahalulla kaiken. Pääruuaks oli peuranpataa ja sepäs vasta oli nannaa kans. Siis aivan täydellinen valinta (ei ollu mun tekemä, vaan sen etanayllyttäjäystävän sekin), kylmä ja kylmä (ja sanoinko jo kylmä) ja kostea ilma pihalla ja ihanan kuumaa ja maukasta pataa siinä edessä lusikoitavana. N-a-m.

The etanapaikka ja the peurapaikka. UkkoMetso Tampereella


Niin ja olin mä keilaamassakin eilen hei immeiset, etanayllyttäjäystävän ja muiden samanmielisten ihmisten kanssa. Sekin oli ihan huippukivaa, asiaan kuuluvat taisteluarvet on nyt tietenkin laskettu (yksi peukalonkynsi jäi jonnekin ja palanen nahkaakin) ja karvaita kalkkeja ei tullut kyllä yhtään mistään siitä että mun lahjakkuuteni ei nyt oikein päässyt oikeuksiinsa, koska tämä ei ollutkaan keilapallonheittokilpailu, ihme vaan meillä oli kyllä niin hauskaa että aika meni ihan hujauksessa. Hetken ajan päästä(ni) oli pois kaikki muu ja sitä mietti vaan, että mikä kumma siinä on että suoraan menevä kuula siinä radalla ei voi niitä kaikkia keiloja sitten kaataa?! Mikä siinä oikein on?! Mitkä tässä on todennäköisyydet kunei ainakaan logiikan mukaan mitkään?! Kuka tän pelin on oikein kehittänyt?! Ja mitä ihmettä se on oikein ajatellut?! Eli ihan normisettiä, pohdiskelevaa osallistumista ja sellasta *virn*!

Tänään pohdiskelemmakin sitten auringonpaistetta (tsek)) ja joulumieltä (tsek), laitetaan parit tonttupoijjaat lisää jonnekin hyllyinpäälle keikkumaan  ja ollaan iloisia jotta meillä on tääkin ihana aika nyt käsillä (tsek). Joulu! Se nyt vaan on niin ihanaa aikaa, vaikka kuinka yrittäs olla kyynikko (ei sillä, ikinä en oo yrittäny enkä yritä).
Kärsivällisyyskouluttaja Rudolf, 2v. "Mikä toi on?" x 10000000

Semmosta pöytään. Pitäkääs pipoistanne kii ja lisätkää vauhtia tekkiin. Me glögitellään huomenna meidän kylällä ekaa kertaa evö ninettä mää muistan, siis meidän oma paikallinen puolueen yhdistys tervetulottaa ihmisiä tulemaan  jutskaan maan asioista, kylän asioista, mist vaan asioista, kun melkein kaikkia ne kuitenkin kiinnostaa jollain tapaa ja niitäkin joita ei niin kiinnostais, niin koskettaa. Että sinne sitte, jos oot tääläpäin liikenteessä niin torstaina Suvituulessa kello puol seiska. Se on se tän kylän paras ja ainoa kahvilaravintola keskellä tätä kaikkea. Josset oo täälpäin, niin varmasti sunkin lähellä erilaiset kyläseurat, nitojanikkariyhdistykset tai jotkut näistä meidän asioitamma hoitavista puolueista järjestää jotain. (josei järjestä, niin ehdota sää!). Mää haastan sut nyt meneen vaikka ekaa kertaa paikalle, jonnekin. Uskalla!  Mulla kun on tää haave. Että ihmiset siitä välittämättä mihin puolueeseen, rotuun, uskontoon tai sukupuoleen kukakin kuulukaan, niin hoitas yhdessä näitä yhteisiä asioita. Että oikeesti hoidettas hommat kuntoon, kylä kylältä, kunta kunnalta, jobi jobilta.

Kun kaikilla muillakin sais olla tää hyvänolontunne, mää niin mielelläni sen soisin ihan jokaiselle.


Kyllä facebookki tietää! Nih!

P.s. Jos meet ekaa kertaa johonkin, kuten yllä yllytin, niin palaa ihmeessä kertoon mulle minne ja mihinä menit ja miltä se tuntu! Ja meekkö uudestaan? Pompin tääl innosta kuin ilmapallo!! (vaikka eihän se pompi edes, wtf...)

1 kommentti:

  1. jassoo,enpä kerro :D jos meen jonneki ekaa kertaa...ei vaiskaan,nyt mun tekee mieli maistaa etanoita :D täällä tosin tuoksuu lanttu-laatikko ja tuore nisu-pulla :P

    VastaaPoista