perjantai 4. joulukuuta 2015

Hyvä, lämmin, hellä

Joululaulun sanat, jotka tuossa mielessä pyöri. Olen nimittäin nähnyt keskustelun, jossa ihmiset ihan oikeasti olivat sitä mieltä, että jos tuntee itsensä kyllin hyväksi äidiksi, niin on ihan saasta ihminen, joka on vieraantunut oikeasta elämästä. Halveksittava ja itsestään liikaa luuleva joka ennen kuolemaansa ehtii vielä ne elämän kurjatkin puolet tuntea. Kyllä, todellakin joku äiti-ihminen on tuota mieltä.

Ei kuulkaa, ei. Tämä ei todellakaan nyt ole oikein. Päinvastoin. Jokaisen joka lapsia on hankkinut pitäisi uskoa ja pyrkiä olemaan se kyllin hyvä vanhempi. Tietenkin! Lapset ansaitsevat sen. Jos minä kokoajan ajattelisin itsestäni, että olenpa yks surkea olio minäkin, niin minkälaisen kuvan antaisin lapsilleni? Että tavallinen parastaan yrittävä äitiys ei riitä? Huhhuh, sellaista taakkaa en haluaisi lapsilleni todellakaan antaa malliksi eteenpäin.

Itsensä kyllin hyväksi vanhemmaksi tunteminen ei silti tarkoita että olisi jollain tapaa virheetön. Tai että olisi jotenkin vähemmän ihminen. Tai että olisi joka tilanteessa suuren onnistumisen tunteen vallassa. Ei todellakaan! Mutta ihan tarpeeksi hyvä kuitenkin toteamaan, että hyvä tästä tulee. Rakkaus ja huolenpito riittää aika pitkälle. Minä olen näille lapsilleni paras äiti ja he ovat parhaita lapsiani.

Itseluottamus itseensä äitinä (vanhempana) luo turvallisuuden tunnetta lapsillekin. Lapset oppivat kasvamaan lapsina. Heidän ei tarvitse ottaa perheen maanvaivan asemaa, tai olla se syy josta otetaan "vapaita" tai joiden kasvamista odotetaan jotta "normaali elämä taas alkaisi". Lapsilla on enemmän oikeuksia kuin aikuisilla ja lasten oikeudet velvoittavat vanhempia siihen vanhemmuuteen. Valitettavan usein näkee puhuttavan vain oikeuksista, joita vanhemmilla tuntuu olevan hurjan paljon. Tästä asiasta puhuminen saa yllättäen jotkut ihmiset toteamaan, että "se on toisen haukkumista". Hmm? Jos on jalat poikki eikä pääse kävelemään, niin sen ääneen sanominen on tosiasia. Tu-li-ko-han nyt tar-peek-si sel-väk-si ?

Vanhempana oleminen, se ei ole mikään pelkkä elämysseikkailu, jossa kokoajan pitää tuntea suuria tunteita- tai se ei ole "oikein" elettyä. Se on paljon tylsyyttä, paljon saman toistamista, monia etenemättömiä päiviä ja pitkäveteisiä flunssakaranteeneja. Mutta se on myös elämysseikkailua. Saat ainutlaatuista pyyteetöntä rakkautta pikku räkänenuilta, liikuttavia ilonhetkiä itseäsi pidemmiltä nuorisonedustajilta. Näet kasvun ihmeen, innostuksen maailmasta, näet ihmisiä joilla on niin paljon edessään.

Elämän ihme on ihmeistä suurin. Vaalikaamme sitä. (Oohhoh, onpas musta tullut paatoksellinen! Ittekin oikein hämmästyin! Se on tää joulu...)

6 kommenttia:

  1. Tuo on minustakin niin kummallista, että äidit ovat usein huolissaan siitä, että eivät ole kunnon äitejä jos ei koko ajan tehdä lasten kanssa kaikkea kivaa. Äiti on äiti ja hänen kuuluu välillä olla myös kurja lapsilleen. On pakko oppia sanomaan ei (tämän kanssa minulla on aina vaikeuksia). Mutta jokainen äiti on paras äiti omille lapsilleen. Ehkä jossain tulee raja vastaan (alkoholisti, narkkari), mutta usein myös näiden äitien lapset ovat sitä mieltä, että oma äiti on paras eivätkä haluaisi tulla sijoitetuksi minnekään. Silloin tietysti tulee yhteiskunnan olla tarkkana, että lapsen elämä pysyy raiteillaan ja hän saa olla lapsi, eikä joudu huolehtijaksi ja vanhemmaksi äidilleen.
    Enkä ymmärrä lainkaan tätä nyky-yhteiskuntaa, että lapset ovat hoidossa myös silloin, kun vanhemmilla on loma, että vanhemmat saavat vapaata. Olisi kannattanut miettiä ennen lasten tekoa mitä oikeasti haluaa eikä tehdä lapsia vain sukulaisten mieliksi. Pitäisi ymmärtää sekin, että kaikki eivät halua lapsia. Jos hankkii lapsia, niin ne ovat vieressä sellaiset 20 vuotta, osa pidempäänkin ja aina ne ovat lapsia. Aina niistä on huoli ja murhe, olivat ne missä tahansa ja minkä ikäisiä tahansa.
    Nautitaan lapsistamme ja joulun ajasta täällä vesisateen keskellä!

    VastaaPoista