tiistai 29. joulukuuta 2015

Hei, maailma!



Tiedättekö sen tunteen, kun tulee suunnaton tarve lähettää koirankasvattajalle ihana jouluinen tervehdys kuvan muodossa? Jepsistärallaa. Vasemmalla ylhäällä on yksi niistä harvoista (ainoa) joista edes erottaa että kuvassa on koira. Asetuimma tyyriinä joulukuusen edustalle, jotta olisi oikein niin kuin juhlavaa. Juu, mää tiedän, eihän siinä mitään kuusta näy, mutta mun päälaeltani sen sijaan näkyy kuinka viherkasvi kasvaa kuin poronsarvet - eiks sekin ny oo jo jotain?! No aikani tota suhlattuani päätin ottaa kuvaan pelkän koiran. Ei ollu muuten helpointa ikinä sekään. Joko hurtta karkas tai sitten tuli ihan liian nopiaan paikalle kun sitä kutsuin. Seittemäntoista kuvaa sen kirsusta pelkästään tai kuvassa vilahtavista perskarvoista. Nin tietysti. Vihdoin sain sitten kuvan kun se istuksi siinä tunnistettavissa jotenkin ja aattelin että koristelen kuvan sitte oikein kauniiks! Juu niin. Kun nuoriso ei ollut hollilla just silloin niin en mä mitään vehkeitä osannu käyttää ja ainoa jouluinen mitä löysin oli punainen väri, jota en osannut sitten pyyhkiä poieskaan kuitenkaan. Siksi siellä yläosassa toinen sydämistä näyttää ihan oikealta sydänlihasmöykyltä, kun tuunasin sitä sittenniin siinä paremman (pyyhekumin) puutteessa. Kirjoittaminenkin oli kuten näemmä yllättävän vaikeeta ja mun kauniiks kehuttu käsialani yllätti varmaan kaikki epämääräisyydellään! Kaiken kruunuks mä en osannut sitä mitenkään lähettää etteenpäin siitä kännykkäni "työpöydältä" tietenkään, enkä löytänyt tallenna-painikettakaan mistään. No otimma kuvakaappauksen sitten siitä ja panin menemään. Hienot tuunausvalikot tuolla sivussa koristamassa kuvaa ninkus sateenkaaren kaikissa väreissä.  Oon mää hyvä!


Ninkus aina perinteisiin kuuluu, niin joulua edeltävä siivous aloitettiin vaatehuoneesta ja jatkettiin huonekalujen siirtelyllä ja muunlaisella isohkolla puhjaamisella. Tuloo sitten niinkun uudistunut olo itte kullekin! (vai olikse niin että tuloo niin väsynyt ettei enää jaksa miettiä onk joku ny ninkun piti vaiks ei).
Roudattiin hylly olkkariin ja lapottiin siihen kirjoja jokka oli evakossa melkein vuoden. Saman verran on vielä jemmassa.
Vanha keittiö eli "mun ohvise" koki isoimman muutoksen ja siittä tuli ny Wanhanaikainen Huone. Mies yritti kuttua sitä mummolaksi, mutta meni siinä mielesä vikaan että mehän ollaan mummola. Koko huusholli, niinkun. Tällä huoneella peljäytettiin opiskelukämpässä toisaalla asuva plikkakin, kun se katsahti sosiaalisesta mediasta äiteensä ottamia kuvia. Meinas ettei enää tunnista kotians! Kehotin seuraamaan ääntä, niistä kun ei voi erehtyä *virn*.

Joulun suurin ihme tais olla täsä. Ei siis siinä että tein tätä sekametelisoppaa, vaan siinä että se oli nin hyvää että kaikki meni, eikä mun tarttenu uhrautua koko urakkaan. Jopa miäs söi puuroa ja soppaa, vaikka ei ole kuulemma puuroihmine! Perinteisesti meidän joulupuurolle tuli toistakymmentä henkeä porukkaa ja kymmenen litran kattilallillen pienellä sivukattilalla varustettuna riitti siähen oikein hyvin.


Tällä kuusella on tehty hyvää. Semmonen pariskunta oli kasvattanu maillaan kuusia ja lahjotti niistä saadut tulot sitten paikkakunnan tarvitteville lapsille ja nuorille, kuten oon jo maininnukki. Kuusi on muuten todella hyvä, ei ole kertaakaan imuroitu neulasia vielä ja joulukin meni jo!


Istukaa siinä nätisti ja ootellaan josko pukki pian tulis. "Joo me istutaanki". Jep.

Eipä olla ennen laulettu niin moneen kertaan koko joululaulurepertuaariakan läpitte ja taas laulettiin, että saatiin spiritti pysyyn yllä ilman että se hajaantu niinkun ympäri taloa. Marakassi toimitti kulkusten virkaa ja ihan hyvin toimittiki, suosittelen kaikille joille kilke ja kalke alkaa tekeen vihlontaa tuol korvien välisä aaton tossa vaiheessa.

Tämmottis mielellä joulumuori seuraavana aamuna, kun lahjayöppäri on kiskastu päälle ja kaffekupin kans on pöydällä lahjakirjojen koko repertuaari. Ah onneva!

Tapanina meidän ruokapidoissa kävi vielä vierahia ja saatiin komiat sukat kaikki. Kyllä niin tykkään!

Pakkasilmatkin tuli hallelujaa tännekin ja pääsin lämmittään pirttiä vuoronperään toisesta päästä ja taas toisesta. Rakastan puiden räiskynää (joo oli vähän pihkasia puita) ja sitä jokapaikkaan leviävää lämpöä! Ei nää ilmat ny kauheesti oo meitä haitannu, pyörälenkillä on käyty ja semmosta kesästä touhuttu kunei sitä lunta kerran ole. Olishan se kivaa jos sitä tulis, mutta ei ny oteta siitä murreita!

Eilen tehtiin jo pizzaa, vaikka jouluruuat on meillä tehny kyllä hyvi kauppansa kyllä, ettei ole ollu mitään valittamista. Kinkku meni melkein heti aattona hehhheh vaikka oliki kahdeksan kilonen mötkäle, mutta oli kyllä ihan superonnistunu suolaus snellmannin sedillä, koska vei kyllä kielen mennessäns. Ollaan hyväks katotulla konseptilla muutenki jaksotettu näitä ruokia niin, että yhtenä  päivänä ollaan tehty jotain sorttia siihen kinkun ja lootien kaveriks ja toisena toista. On ollu uunilohta, karjalanpaistia, kinkkusalaattia ja mitä kaikkea. Ollaan tehty just niitä mitä meidän sakki tykkää syödä ja oikeestaan mitään ei oo jääny yli!
Joskus mä mietin niitä ihmisiä, jokka kiroo kuinka pitää syödä taas niitä hirveiltä maistuvia jouluruokia, että mikä ihme saa ihmisen oleen niin kiittämätön lurjus! Hyvän tähen, onpa hirvee ihmiskohtalo täs maailmas jos joutuu notkuvan joulupöydän ääreen! Itte kun tekee niin voi tehdä sitte ihan mitä sielu sietää ja jos menee muualle kylään, niin sopis kyllä olla kiitolline kaikesta mitä on. Niistä varsinkin jokka kutsuu kylään! Ihmiset on ottanu asiakseen valittaa aivan kaikesta, niinkun esimerkiks joulukoristeista (hirveetä krääsää tietenki), joululauluista (liian ilosia tietenki) ja yleensäkin jouluihmisistä ( liian ystävällisiä tietenki). Ei vaan mene mun jakeluun, että jos ei itte oo kiva  ihminen, niin kukaan muukaan ei sais sitte niinku olla. Kun siellä kolossans voi kyllä olla ihan ilman koristeen koristetta ja syödä säilykkeitä ninettei tartte käydä ihmisten ilmoilla ollenkan tän hyytävän positiivisuuden vallitessa muitten ihmisten mielis.

Meidänkin lapset sai nin ihania lahjoja, aikuisista puhumattaka, että ei voi kun taputella ittensä taas olkapäille kuinka olikin mukavaa ja kivaa senkin puolen. Mää en ikinä vois kuvitellakaan, että meillä vietettäs lahjatonta joulua, en kyllä ikinä, koska hyvän mielen ja ilon tuottaminen toisille on vaan niin hieno juttu. Ja itte ilahdun ihan onnessain minäkin kun saan lahjoja, olen ihan avoimesti tän kyllä kertonukin aina! Kuopuksen ekasta paketista ilmesty taskulamppu ja sillä se on leikkiny kaikki nää päivät, kätyri-pyjama päälläns. Ei oo taloudellisesti maata tai emäntää kaatavaa lahjontaa, mutta isot ilot silti saatu. Nih! Jokku sanoo, että ihmisestä tuloo materialistinen kun sitä lahjoo jouluna. Ihan kuin sanois että ihmisestä tuloo ylipainonen kun sille antaa ruokaa lautaselle! Kyllä se kuulkaa niin on, että voihan sitä elääkin niin että hakee jonkun kävyn ja leikittää lasta sillä ninkauan että hakee uuden kuivahtaneen tilalle. Mutta meillä lapset leikkii leluilla ja saa niitä lahjoiksikin. Myöskin meillä käytetään vaatteita ja niitäkin saattaap tulla paketeista. Kirjojaki luetaan ja saadaan ja nin edelleen vähän kaiken kans. Joittenkin ihmisten mielestä vain kärsimällä oppii jotain ja oma kasvatus siinä kaiken keskellä jotenki luokitellaan täysin humpuukiks. Kyllä mä ainakin olen teheny selväks, että kaikilla ei ole täs maailmas kaikkea samalla tavalla. Ja jos meillä on, niin meidän pitää sitä asiaa kans kunnioittaa. Ylitsevuotavaa kiitollisuutta joka menee melkein syyllisyyden puolelle, ei tartte kuitenkan kenenkään tuntea meilläkään. Vaan iloitaan aidosti siittä että meillä on toisemme ja että voidaan toisillemme iloa lahjojenki muodossa tuottaa. Ei nin että olis pakko hei.

Eilen oli aurinkoista kuin misä, ny on pilvisempää mutta sopivan hämyistä mun makuuni. Legot on kilissy torneiks tuolla koko tän ajan kun kirjotin ja ny meen ihaileen niitä ja tartun samalla kattilan kahvoihin jotta saamma ruokaa.

Sitten tähän lopuks voin kertoa teille viä yhden jutun. Kun tehän kaikki tiedätte, kuinka niiltä omilta lapsilta saa sitä ihailevaa palautetta joista voi sitte synkkinäki päivinä ammentaa ittelleen niinku voimaa ja muuta semmosta. Kun ne lapset on siinä semmosessa iässä jossa ne ihailee vanhempians. No se ikä mitä ilmeisimmin ei ole meillä.

Viisvuotias oli yökylässä niinkun meidän vanhempien makuuhuoneessa ja oltiin siinä asettumas yöpuulle söpösti vierekkäin 
Viisvee: -Hyi kamala kun sun henki haisee, multa loppuu mun oma henki täällä kohta kunemmää pysty hengittään! Yäk!
Minä, äiti:- Ai jaa... no  milles se ny sitte haisee (kysyin siinä sitte sisäänpäin hengitellen, samalla peläten vastausta)
Viisvee:- No PUHTAALLE!!

Ja aamun tullen:
Viisvee:-Ai kamala mää en pysty katteleen sua paljaana!! (ja peittää samalla päänsä tyynyllä)
Minä reppana ( yöpaita päällä ja ihmeissäni): -No kuis ny sillai? (ja mietin paljonko täsä pitäs oikein olla jotain vaatetta päällä sitten...)
Viisvee:- LAITA NYT NE SILMÄLASIT ETTÄ MÄÄ VOIN KATELLA SUN NAAMAAS!

Elämä on tässä ja just nyt, kiitos siitä siis.

5 kommenttia:

  1. Nyt taas jäin jumiin tuohon sohvaan ja ryijyyyn. NIIN ihanat. Ja ne sukat. Voi miten kaunis ja ihana lahja nuo villikset!
    Täälläkin monenmoista. Enimmäkseen kaikki pieleen vaikka kaikki on hyvin.
    No osansa varmaan on sillä oman vanhemman kuolemalla.
    Mutta tuo ryijy ja tuo sohva.. Ja nuo villasukat.
    Vieläkö toistan, tuo ryijy...
    Mukavata jatkoa!
    Tyrvis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tyrvis, emäntämäinen halaus sulle <3 Ja kyllä, mekin niin nautitaan ryijystä ja sohvasta ja sukista ja ja ja :D Hyviä hetkiä sulle vielä loppuvuoteen!

      Poista
  2. Ja jos ne jouluruoat on kamalan makuisia niin kuka sitä nyt pakottaa niitä edes tekemään?? Voihan sitä jouluna syödä jotain muutakin kuin jouluruokia, jotain mikä on omasta mielestä hyvää. Tartte taas ihan turhasta ihmisten nillittää. Ja onhan se kamalaa kun ihmiset on ilosia.

    VastaaPoista
  3. Voi sitä viisivuotiasta, joka antoi äidille oikein kunnon palautetta elämän tosiasioista. Sun ei ainakaan parane ajatella tota silmäleikkausta. :)
    Kyllä teillä on ollut mukava joulu ja kivoja kuvia olet laittanut. Olen samaa mieltä kanssasi, että jouluun kuuluvat lahjat ja ruoat. Ei ne ole koskaan meistä ketään pahentaneet, miksi se siis alkaisi seuraavasta sukupolvesta. Nautitaan me vaan joulun laittamisesta ja antamisen ilosta jatkossakin.
    Enkä todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka inhoavat jouluruokia. Miksi sitten syövät niitä? Ei se ole jouluna mikään pakko! Voi mennä tavallisella pizzalinjalla silloinkin jos se kaikille maistuu. Kummallista porukkaa.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  4. ihana tuo teijän tupa ja koti ja kaikki ja ja...sinä :D :P

    VastaaPoista