keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Tällaisia päiviä

Mulla oli eilenillalla kielenpäällä kirjoitusta todellakin, mutta kun jo valmiiksi ihan liian myöhään täällä kupeksin ja yritin olla tietysti rivakka, niin netti se siinä sitten jökki ja odottelin sen korjaantumista (eli korjasin sen, *röyhistys*) ja sitten piti päivittää kone (tai siis se vaan päivitti, piti taikka ei *öhh*) ja sitten en kyllä enää jaksanutkaan mitään. No nyt se aihe on sitten tyystin kadonnut mun mielestä ja saatte tyytyä vaan tähän sekalaiseen kuulumisjöpinään, mitä multa nyt aina tulee (halus kukaan tai ei, muahhh):

Maanantaina puuhasin muun muassa tätä. Onko teidän kunnissa tätä mahdollisuutta? Valtuuston kokousta pystyy seuraamaan livenä netistä! Oli muuten mielenkiintoista (välillä, välillä meinasin pudota jakkaralta), vaikka en ihan juu viittä tuntia jaksanutkaan palaveerausta seurata, kuhan nys sev verran että sain sämpylät väännettyä!
Jos (eikun siis kun) noi näyttää sun silmääs pikkasen löysiltä läjiltä, niin se johtuu siittä, että ne on löysiä läjiä. Kuuluu reseptiin, jonka olen muuten ennenkin täällä julkaissut (enkä ota siitä ittelleni mitään krediittiä kun se tuli partiolaisten leipojaisiin osallistumisen mukana mullennii). Klik, jos kiinnostaa (kyseistä tekstiä saa selata jonkinkin verran alaspäin ennen kuin hunaja-porkkana-sämpylät sieltä tulevat eteen, olen ollut vissiin jorinapäällä silloinkin *viheltelee*)!

 
Mä ilahduin äsken ihan oikeesti, kun löysin tän sylikuvan puhelimesta. Se on maanantailta ja olen siitä ääri onnellinen. Mulle meinaan tuli aamun tunteina (kyllä, olen ollut köökissä jo ennen kuutta tänäaamuna ja silloin tulee ajateltua kaikkea aina jonkun ihmeellisen ahdistuksen kautta) sellainen olo, että en näe lapsiakaan ikinä tällä viikolla, kun on noita (kivoja!) menoja muka niin paljon kalenterissa. Sitten kuvissa olikin toi ja mulle tuli hyvä mieli. (muutenkaan mun ahdistuksella ei ole mitään todellisuusperää, kun ajattelee, että olen kaikki muut vuorokauden tunnit lasteni kans, paitti muutamat iltaisin nyt kun on menoja , mutta aamupää.... tiedättehän te sen olon. Ennen kofeiinia ja sillai.)

En ole tämänkään heppulin kuulumisia päivitellyt hetkeen, mutta Papu Papanaattori Pablondeeruksen olo ja elo on pelkkää hyvää täynnä vaan. Koira on kiltti, ihana, rakas, tärkeä, iloinen ja terve. Kaikkea hassunhauskaa hän kyllä osaa järjestää, menemällä esimerkiksi jostakin aidan raosta (mitenniin meillä aita vähän vaatis fiksausta) joka kesällä oli vielä korsiston peittämä pöhheikkö ja nyt sellainen sopiva kolonen siitä mennä, niin toiselle puolelle - ja sitten alkaa hirveetön hätä, koska samaa reittiä EI voi tulla takaisin ja sitten tämä pieni pörrönassu on pihaportin takana vinkumassa ihan yksin. Että josko joku päästäis takaisin kotiin, kun vähän pelottaakin olla sillä puolella. Yhtenä iltana, kun piti vielä illan viimeiseksi päästää koirat pihaa haisteleen, niin tätä ei tietenkään löytynyt mistään, siis talon sisäpuolelta! Hetken siinä sitten kipsittiin etsimässä jo nukkuvien lastenkin huoneissa ja sieltähän se poeka löytyi, yhden koululaisen kainalosta peiton alta! Tää on niin lasten kainalokaveri, että ei voi olla enempää. Tunkee aina sinne missä on ahtainta ja eniten vaan porukkaa, niin sinne sekaan sitten! Voiko enempää olla koira just lapsiperheeseen sopiva? Tosin meidän toinenkin koira  on just samanmoinen, joten ollaan kyllä onnekkaita - ja onnellisia näistä.

Näillä on kans aina joku pyrkimys jonnekin ittensä tunkea! Mun ihanat! Pikkasen oli vilakka keli ja hanskat lämmitti hyvin taskussa. Ehh heh. Mun rakkaat nuorimmaiseni.

Jostain (oisko taivaalta?) se aurinkokin iski paistamaan taas eilen, vaikka ensin olikin pelkkää harmaata. Piti oikein ottaa kuva, kunei ikinä tiedä koska se todellinen pimeys iskee ja seuraava arskanpaiste olis vasta joskus ( kevväästi). Kattokaa kuin hienosti mun uus tukka kimaltelloo! Mä oon ottanut nyt näköjään tän äläteetätäkotona -hoitomuodon osaks elämääni, eli vaalentamalla hiuksiani (siis tahtoo sanoa PÄÄNAHKAANI) olen saanut psorin oireita lievennettyä oikein todella. Monella muulla on alkanut taas syksyn  (ja "talven") tullen oireet paheneen, mulla onneks kopkopkop lieveneen näillä konstein. Tai emmää tismalleen tiedä millä konstein, mutta ainakin tässä vaiheessa luulen sen johtuvan tästä värjäyksestä.

Eilen mä sitten kokoustin uudessa pestissäni puolueen kunnallisjärjestön hallituksen jäsenenä ja mua rupes melkein naurattaan se (kolme tuntia kestänyt) tilanne. Kun tais (eikun oli) olla melkein elämäni ensimmäinen paikka, missä mun ei tarvinnut sanoa mitään, koska kaikki muut sanoi jo ne asiat joista mäkin olin samaa mieltä! Tiedättekö, ei tapahdu ihan joka hetki, eikä kerta, eikä vuosi. Saivat varmaan musta ihan väärän kuvan, kun vaan nyökyttelin siellä, mutta enkai mä päivänselvyyksiä ala siellä toistelemmaankaan heh. Toisaalta, kaikki toimintamallit on mulle edelleen vielä opettelua, vaikka paljon olenkin yhdistyksissä kokoustanut ja peruskäytännöt kyllä tiedän, niin näissä on silti vielä opettelmisensa (joten viisas immeinen istuu ja kuuntelee ja opettelee ja joskus myös jopa minä teen niin). Kunnallisjärjestö kun on tämän kunnan kaikkien yksittäisten itsenäisten järjestöjen yhteistoimintaelin ja hetken menee, että silmityn näissä nimissä ja porukoissa, että mihin kukin kuuluu, mitä edustaa ja mistä kukin tulee niin sanotusti. (ja mistä tuulee...) Kiva on kuitenkin olla mukana, tosi kiva ja olen ihan rauhallisin mielin edelleen siitä mitä tuleman ikinä pitääkään. En tiedä kuinka paljon te muut mietitte tällaisia, mutta kyllä mua, vaikka kuinka telkkarin eduskunnan täysistunnon ääressä ääntäni korotankin, silti jännittää sinne itse aiheeseen  mukaan meneminen. Että menen ja todellakin annan itsestäni sinne jotakin, että minä olen osa sitä (saatikka se puoli kuinka paljon sieltä saan ihan vaan itselleni). Se on vähän sellainen huima tunne (aika paljonkin itse asiassa), vaikka suurimmalle osalle täkäläisilläkin se on varmasti jo niin tuttu juttu, että eivät ehkä nää asiaa enää mitenkään ihmeellisenä, vaan ihan normaalina osana elämäänsä, jopa elämäntapana (niin kuin se onkin. Aate ei ole mikään harrastus. Se on mukana aina, vaikket ikinä osallistuis mihinkään!). Huomenna olen menossa yhteen tilaisuuteen mukaan tuonnemmaksi maakuntaan ja nään taas uusia ihmisiä tältä saralta.

Jonkun mielestä kaikki tää on varmaan ihan tylsintä hommaa ikinä, mutta mä olen ihan liekeissä. For real!




1 kommentti: