keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Postin lakko ampuu itseään jalkaan

Vähemmän ilahtuneena taas luin, kuinka jälleen joku työntekijäryhmittymä uhkaa aloittavansa lakon. Tällä kertaa kyseessä on postilaiset. Sieltäpäin sitten kerrotaankin, että lakon aikana tulee olemaan suuria häiriöitä, katkoksia ja jopa viikkojen viivästyksiä postinjakelussa.

Onkohan postilaiset tässä lakolla uhatessaan huomanneet sellaista seikkaa, että joskus voi käydä jopa niin, että kukaan ei huomaa sitä poissaoloa - ja paluuta yrittäessään huomaakin että tulikin tehtyä itsensä toimettomaksi? Kuinka noloa sekin olisi.

Minä meinaan veikkaan, ettei tavallisen kansan sympatiat nouse kovinkaan korkealle, kun netistä voi lukea uutisia, sähköpostilla saa selvitettyä virallisempiakin asioita ja sosiaalinen media vie jouluiset tervehdyksetkin perille mielin määrin ilman jakeluhäiriön häivääkään (jos ei nyt sähköt mene, luonnonvoimien puhkuroinnille kun ei voi kukaan mitään).

Että voipi olla, posti, että lakkonne menettää tehonsa ja erilaisten jakelujärjestelyjen kehittely saa vaan uutta pontta alleen tämän seurauksena. Siitä siis kiitos, jo etukäteen!

Ei, minulla ei ole mitään postilaisia vastaan. Minä en vaan kertakaikkiaan hyväksy lakkoilua. Vaikka syynä olisi mikä. Minä ainakin kätevästi lopetan sen ainokaisenkin sanomalehden tilauksen jos meinaatte pitkäänkin lakkoilla. Eipä tarvitse sitten tulevaisuudessakaan maksaa mistään mikä ei tule! Koska ilman uutisiahan me ei jäädä, vaikka kuinka mieltänne osoittaisitte.

2 kommenttia:

  1. Sitä odotellessa, että akt päättää liittyä tukilakkoon. Omat sympatiat ahtaajia ja paperiduunareita kohtaan loppuivat jo aika kauan sitten.

    VastaaPoista
  2. Ja sähkökatkoskaan ei haittaa, jos on varavirtaa :) Mua tuo postilakko harmittaa nyt lähinnä, koska tuli tilattua Kesäheinälle lahjaksi Muumitalo joka ei nyt lakon myötä ole liikahtanutkaan. Tyttö ei asiasta tiedä, joten ongelma on lähinnä äidin malttamattomuus :) Ei tämä lakko kyllä munkaan sympatioita saa; lähinnä kyllästyttää.

    VastaaPoista