tiistai 10. marraskuuta 2015

Mitä meille kuuluu juuri nyt?

Huomenta *sumun keskeltä lausahtaa hän*. Meillä on ollut ihan tavallinen aamu taas (tähän asti) kun koululaiset on saatu matkoihinsa ja pienten kans leikit aloitettu heti siitä salaman paikasta kun silmänsä auki iskivät. Molemmat on alkaneet heräileen samaan aikaan kun kellotkin, mutta ei se nyt niin haittaa, kun menevät illallakin tarpeeksi ajoissa sitten nukkumaan (tänk juu pimeys että se mahdollistuu).

Havahduin tossa miettiin, että hitsi vie, joulukin tulee ja pitäis vissiin alkaa tonttuinpuuhiin. Mä itse asiassa tykkään siitä ihan hirveesti, vaikka se onkin vähän bittersweet - tilanne joka vuosi. Kun on hiki (ja märkää ja kuraa ja harmaata) ja sitten tungeksit niis kaupoissa ja sitten tietenkin kun koitat olla taloudellinen ja mielikuvituksekas yhtä aikaa, niin tietenkin silmiis osuu seuraavasta kaupasta halvemmalla nekkiin mitä ostit kauheella vaivalla sieltä edellisestä! Hetkellisesti ottaa ehkä pattiin hei! No sellaista se on. Joka vuosi. Silti mä tykkään, koska mä haluan ilahduttaa lapsiani ja läheisiäni nyssäköillä ja nyyteillä, mä jokaisen ihmisen kohdalla mietin että tästä se varmasti erityisesti tykkäis - mä jopa valkkaan joulukortit saajan mukaan ja kyllä vain: katson meille tulleiden joulukorttien kuvia sillä silmällä, että ne on meille valkattu *virn*!

Syksy on ollut mukava, tietyllä tapaa rauhallinen oikein ja ollaan paljon oltu ihan vaan keskenämme (vaikka on meillä porukkaakin käynyt, että ei sen puoleen). Eilenkin kävin kirjastossa yhden mukaan ilmoittautuneen nassikan kans ja tuotiin silti kaikille halukkaille lukemista mukanamme, joita sitten innolla alkoivatkin heti tutkia kun kotia asti pääsimme. Ihan tollasia tavallisia, mutta kivoja juttuja siis ollaan tehty. Mä jotenkin kiinnitän niihin nyt ihan hirveesti huomiota ja ne tuntuu sydämessä asti, jokainen.

Marraskuu on tuomassa mukanaan myös muutoksia sen suhteen, että muualla opiskeleva tyttönen alkaa ehkä hivuttautumaan kohti opiskelijaboksia, jotta vuorokauden tunnit riittäis nukkumiseenkin joskus. Heh, olen kyllä henkisesti valmistautunut, mutta onhan ne aina kuitenkin muutoksia myös meille, tänne kotoväelle. Niinhän se on, että kun on paljon lapsia ja ne on enste aina "kaikki" pieniä porukalla - niin sitten ne yhtäkkiä on (melkein) kaikki isojakin yhtä aikaa. Joukkokato iskee huusholliin meinaan! Oikeesti, kuullostaa varmaan hassulta, mutta mun mielestä meidän kaikki lapset on jo ihan isoja, vaikka siis nuorin on kaks ja puoli! Mutta ei se ole mikään vauva enää ja mä niin tiedostan kuinka nopeesti se kasvaa tosta kaksjapuolesta kahteentoistajapuoleen ihan hujauksessa. Ja vielä nopeemmin se on koululainen, toiseksnuorin menee jo ens vuonna eskariinsa ja eka hammaskin on lähtenyt. Ei ole mikään taapero sekään enää. (pikkasen hirvittää tää vauhti mutta koitan kestää kuin nainen)

Eipä tässä nyt muuta sitten, sille paremmalle elämälle kuuluu sitä samaa tasaisen hyvää, eli hiljaa hivutellaan lukemia alaspäin ja oloa ylöspäin, niin sanotusti. Jotta jostain valittaankin pääsisin tähän, niin mainittakoon, että toinen käsi on itkupotkuraivarin arvosesti kipee ollu taas ja mä melkein en kestä. Mutta eiköhän se tästä, kun en oo huomaavinani.

Loppukevennyksenä pätkä mun eilisestä elämästäni, kun 8-vuotiaan kans olin sillä kirjastoreissulla ja tuli puheeks koululla käyvä kirjastoauto (josta koululaiset luokittain saavat lainata kirjoja kouluun).
Äiti: Silloin ei käynyt koululla kirjastoautoa kun mää olin pieni.
Poika: Niin kun siittä on niin kauan aikaa, ettei tainnut olla kirjojakaan vielä.

Ihan tässä tuntee elävänsä kuulkaa! Nyt kutsuu autoleikit ja tiskikone (ja ryppyvoidepurkki ehhehh)!










4 kommenttia:

  1. Ihanan tavallista perhe-elämää ja tavallisia touhuja. Ne juuri ovat niitä lapsille tärkeimpiä. Meillä ainakin pojat ovat aina viihtyneet hyvin kotona. Ei ole tarvittu merkillisiä menoja ja harrastuksia. Mukavaa marraskuuta kodin lämmössä! Ja vaikka siihen kuinka varautuu, että ne lapset lähtee kotoa, niin se on kyllä ihan kamalaa!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin sovitaan joka vuosi, että ei sitten mitään lahjoja, mutta kun se lahjojen valitseminen, hypistely ja laittelu juuri tietylle ihmiselle on niin kivaa. <3

    VastaaPoista
  3. Ajalta ennen dinosauruksia :D Mutta tiiätkö, mä oon nyt harjoittelemassa eli hienommalta nimeltään työssäoppimassa eskarissa, ja ne lapsethan pitää mua todella vanhana, ennen jatkosotia syntyneenä... ja oman perspektiivin mukaanhan sitä ei oo sen 20. ikävuoden jälkeen vanhentunut näissä kuudessa vuodessa pätkääkään...)

    Kyllä ne lahjat on vaan jotain <3 Meillä on ostettu pienimmäiselle Brion vedettävä kirahvi (oli pakko, koska se oli alennuksessa ja niiiin suloinen) ja isompia ajatellen paksu, suloisilla kuvilla höystetty Petteri Kaniini- aiheinen satukirja. Jotain leluja näille isommille varmaan kanssa tulee, mutta mielessä olis jotain kehittävääkin... Miestä ja muutamia muitakin voisi muistaa. Joulukortteja pitäis alkaa näpertelemään ja joulukalenterikin pitäisi (näin kolmen luovan suunnitteluvuoden jälkeen!) pikkuhiljaa ryhtyä tekemään ;)

    VastaaPoista
  4. sitä perus-arkea,parasta mitä olla voi :D <3 hih,hauska kommentti tuo ettei meidän lapsuudessa ois ollu kirjoja ;)

    VastaaPoista