perjantai 13. marraskuuta 2015

Kun ihminen on vähän herkkä - jaa VÄHÄN!

Kovin on muodikasta puhua tästä aiheesta, erityisherkkyydestä, kun siitä tuli justiinsa telkkaristakin joku ohjelma. Mutta muodikasta se ei kyllä ole esimerkiks mun elämässäni, koska sehän on ollut aina mun elämääni. Lisää tietoa wikipediasta!

Kuten kaikkia muitakin piirteitä, niin myös näiksi löytyy monia eri vivahteita ja variaatioita, mutta kaikille tyypillisinä lie se, että mitä sitten tunnetaankin (haistetaan, maistetaan, kuullaan, nähdään, kärsitään, iloitaan, murehditaan...) niin se tehdään pikkasen isommilla volyymeillä kuin niin sanotut tavalliset. Joo kuullostaa ehkä ittellenikin enslukemalta hiukan selittelyltä, että joku vaan löytää taas yhden syyn lisää olla äänekkäin hohottaja tai se nurkassa vapiseva ujo. Mutta eihän se sitä tarkoita.

Se tarkoittaa sitä, että ihmisellä on aistimisessaan ja aivojen toiminnassaan sellaisia eroja niihin tavallisiin jotka korostavat tiettyjä asioita. Osa on ajatteluun liittyviä: osataan punnita vaihtoehtoja etu-ja takaperin moneen kertaan jo siinä vaiheessa kun toiset vasta silmittyy tilanteeseen, mietitään kaikki kauhuskenaariot heti alkuunsa -koska jonkunhan nekin täytyy miettiä- ja semmosta muuta. Minä itte oon ajatellut aina, että sehän on hyvä että joku (eli minä tässä tapauksessa) olen kokoajan kartalla kaikesta, koska silloinhan mikään ei tule niin suurena järkytyksenä tahi yllätyksenä yleensäkään, jos ja kun jotain lopputulemaa alkaa tapahtumaan. Kaik on ollu tiedossa, joten oolrait, se meni sitte näin, joten eikun seuraavaan suunnitelmaan käsiksi -siinä vaiheessa kun toiset on jossain ihmetyksen ääriporteilla että kuija täsä nyn näin kävi ja mitä me nyt ikinä tehdään. Olen kuitenkin saanut tietää, että kaikillehan se ei ilmene näin, vaan on myös tästä kaikesta etukäteen päässä heiluvasta vaihtoehtojen laumasta ahdistuvia ihmisiä, jotka joutuvat siinä sellaiseen pyöritykseen, etteivät välttämättä kykene juuri siinä tekemään mitään. Heille saattaa kehittyä tämän vuoksi hyvin huono itsetunto (aivan suotta ja turhaan) , heitä saatetaan pitää ujoina ja vetäytyvinä ja saattavat itsekin tuntea olevansa ujoja vetäytyviä ihan omaks parhaakseen, kun tilanne on vaan liikaa.

Ittestäni jos jatkan, koska olen itteni paras asiantuntija aahhhahh, niin erityisherkkien ominaisuus mennä mukaan toisten ihmisten tunnetiloihin on kans aika melkoista. Jos huoneessa on kakskytä ihmistä, niin sinne sekaan mennessä siis tulee sellaiset fibat jo heti, kellä on niin sanotusti kepakko jossain missä ei ehkä tarttis olla ja toisaalta kuka on ihan mahdottoman herkillä just silloin. Sitten sitä ikään kuin ajautuu siihen samaan pilveen esimerkiks sen kepakkoihmisen kans ja alkaa tunteen ihan hirveetä pelkoa siitä mitä nyt tuleman pitää. Vaikka se ei liittyis mitenkään itseen. Vaikka mistään asiaanliittyvästä ei edes keskusteltaisi.

Tämän kun itsestään tiedostaa, niin sen pystyy jotenkin nielemään, korkeintaan kun joku sanoo viikonpäästä että mulla oli sillon sitäjatätä mielessä, niin sitä on vaan että "joo mää kyllä niinkun tiesinkin". Hehh. Mää kyllä jätän jo tonkin sanomatta, koska en jaksa alkaa selittään aina että mitenniin. Koska sitenniin. Sen näki susta päältä hei kamoon. Muut ei vaan osannut kattoo, tai jotain.

Toi tuollainen ilmapiirien haistaminen johtaa kyllä usein siihen, että sitä haluais aina ilmapiirin olevan hyvä ja kaikilla olevan asiat niinku buenosti.Sitten sitä ottaa itte omille niskoilleen sen ilmapiirin ylläpitämisen. Joomitäsullemuutenkuuluukunoottäälläihanyksin, niinhänvarmaantarkoittiyleisestieikäniinkuinettäjuurisinä, onkokaikillanyttarpeeksikaikkeavaivoinkotehdäjotainvieläteidänhyväksenne. Sen jälkeen, oli tapahtuma kuinka kepeä ja iloinen hyvänsä, sitä on ihan poikki, kaikkensa antanut, kaikki tuntosarvet ihan lerpallaan, koska kaikki mahdollinen empatiasympatiahömpätiä on käytetty niihin tilanteisiin. Tankit tyhjinä sitä raahautuu kotikoloonsa ja miettii montako päivää menee tästä toipuessa tällä kertaa.

Noiden tunneilmastojen haistelusta päästäänkin siihen viralliseen haisteluun, meinaan ihan kaikki muutkin immeisellä olevat aistit saattavat olla huomattavasti tarkemmat kuin normaalisti muilla. Itselläni on aina ollut äärimmäisen tarkka hajuaisti ja se nyt ei onneksi elämää kovin paljoa rajoita (kun en anna tehdä niin edgä dinägään haide pahalle didden edhän), mutta voin vain kuvitella kuinka kärsimystä on niillä jotka esimerkiksi kuulevat kaiken äänimaailman "liian" kovaa. Kakofoniaa toisensa perään, luultavasti hermoja vihloen. Auh.

Usein erityisherkkiä pidetäänkin jotenkin juroina, kun me vetäydytään aina välillä jonnekin tuijottamaan tyhjyyteen. Mutta se on sitä itsensä kans toimeen tulemista, akkujen lataamista, kaikesta toipumista ja uuteen valmistautumista. Erityisherkkä ei välttämättä ole siis sisäänpäinkääntynyt vaikka tarvitsee välillä aikaa omissa oloissaa. Vähän kuin ralliferrariformulakaara, senkin tarvii pysähtyä kuitenkin tankkauksen ajaksi, vaikka kuinka olisi moottoritie kuuma...

Se, mikä ihmisessä sitten on erityisherkkää ja mikä ei, niin lie veteen piirretty viiva ihan tavallisessa kanssakäymisessä ja elämässä, tai ei sellaisia viivoja tarvinne edes vedellä. Ihminen on mitä on, vähän tunteikkaampi jossain, mutta silti minäkin osaan olla aika teräshermo toisissa asioissa. Olen nimittäin hyvinkin tyyni toisissa tilanteissa, kuten lasteni syntymissä esimerkiksi. En muista itkeneeni , vaikka ne ovat olleet elämäni kaikkein ihmeellisimmät onnellisimmat hetket. En minä häissänikään kyynelehtinyt, en ilosta enkä kauhusta eeeeh hehh. Mutta kun Maamme-laulu soi, niin itku tulee heti. Vertaistukiryhmässä mainittiin myös Veteraanin iltahuuto- laulu ja minä en meinaa pystyä sitä edes kirjoittamaan, ilman että ihan oikeasti itken oikein kunnon itkut. Urheilijan noustessa palkintopallille olen aivan liikutuksesta likomärkä naamaltani, yllätysyllätys. Eläinlääkärin vastaanotolla avustaessa näki vaikka mitä, mutta vaikka sydän oli mukana ja välillä säpäleinä, niin en minä siellä koskaan itkenyt. Mutta ilahtuessani jonkun ystävän, jota näenkin vaikka lähes päivittäin, jostain yhtäkkisestä kivasta lauseesta, saatan purskahtaa siitä hetkellisestä onnentunteesta itkuun. Joo tälläinen minä oon! Yllätyitkö? Vai tunnetko kenties jonkun kaltaiseni?

Jos joku nyt aattelee, että onpa kiva, taas jotain juttuja vähän niin kuin allergiset ja vegaanit jotka täytyy nähdä toisesta korvallansa suurinpiirtein ja ottaa jokapaikassa huomioon ettei vaan Yliherkät Persoonat Ry loukkaantuisi. Eipä suinkaan! Me herkkikset pidetään kyllä hyvin huolta itseistämme ja samalla kun me opitaan aina itsestämme uutta ja lisää, niin sunkin kannattaa avartaa omaa ajatusrepertuaarias niin, että et ehkä oletakaan aina kaikista jotakin tiettyä, ennen kuin tiedät. Anna mahdollisuuksia omalle ajatuksen vapaudellesi. Jos se näyttää ankalta ja kävelee kuin ankka, niin tiedättehän.. se voi silti olla joku muukin vesilintu. Vaikka joutsen.

Minä rakastan olla juuri tälläinen. On aivan suunnattomat hienoa, että tunnen tunteita niin syvästi. Ehkä siksi juuri kiinnynkin joihinkin ihmisiin niin kovin (liiankin kovin)? Koska jos joku tuntuu mukavalta, niin sehän on suoraan mun sydämeni pohjassa heti. Ja voi olla varma, että minä otan ystävyyden tosissani ja aitona asiana. Sama pätee kyllä myös itsensä puolustamiseen ja sen sellaiseen. Katson aika pitkään kun minua heitellään pikku heitoilla. Tai paskalla. Sitten otan tykin ja laukaisen kaikki sileäks. Minua saa ja pitää ja voi venyttää, mutta jos ei ole valmis seurauksiin, niin kannattaa jossain vaiheessa vetäytyä.

Erityisherkkänä sitä suhtautuu toisiin ihmisiinkin niin kuin erityisen herkästi. Jonkun vaikka poliitikon töksähtävä ilmaisu saa usein erityisherkän miettimään, että mitä tällä on oikeasti tarkoitettu sanoa mutta olosuhteiden ollessa kenties tietynlaiset, tuli asia ulos sitten noin. Sitä koittaa oppia ymmärtämään jokaista ihmistä perinpohjin sieltäkin mikä ei päällepäin näy. Toisaalta toisia ei vaan voi ymmärtää, vaikka kuinka haluaisikin ja oikeasti yrittäisi kaivaa sieltä pimeydestä. Jos joku esimerkiksi valehtelee, vaikka vähän, vaikka harmittomasti, niin sitä ei vaan voi ymmärtää. Että miksi! Mitä ihmettä se ihminen on ajatellut?! Onko se noin tyhmä vai luuleeko se että me muut ollaan?! Erityisherkkä on usein äärirehellinen, raadollisuuteen asti.

Pitääkö kaikkien herkkisten nyt sitten hengailla vaan kaltaistensa seurassa ja kulkea tuolla antennit sojossa, että missä olet mun lajitoverini? Nojuuei! Jotkut meinaa, että on pareekin ettei esimerkiks puolisoissa ole molemmat hyvin herkästi reagoivia ihmisiä ja ymmärrätte varmaan miks. Ja ihan muutenkin, on hirveen vapauttavaa kun oppii siltä toiselta niitä hetkiä elämäänsä, jolloin ei tarvi hytkyä vaikka hytkytyttäiskin, että maailma rakentuu kyllä vaikka en just minä oliskaan sitä yötämyöden rakentamassa välttämäti. Ja sellainen tavallisiin ihmisiin lukeutuva voi opetella suunnitelemaan, varautumaan ja pohtimaan vaihtoehtoja jo ennakkoon, varsinkin jos se on sille itselleen kannattavaa toimintaa. Mutta kuten kaikessa, niin tässäkin: ei oo parempaa kuin istahtaa vaikka tuntemattomien keskelle ja huomata kuinka vierustoveri on just samaa maata. Kun joskus sitä tarvitsee niitä hetkiä, jolloin tuntee tulevansa ymmärretyksi jo puolesta sanasta. Se on huikeeta se.

Mutta, jottei nämä elämän realiteetit NYT unohtuisi, niin makaronilaatikko uuniin ja jotain viihdykettä kuumeessa makoilevalle kuopukselle. Omaa päätäkin särkee ja silmää kirveltää juuri leikattu sipuli. Revi siitä sitten ittelles perjantai.













10 kommenttia:

  1. Taisin tunnistaa itseäni tuosta aika paljon. En kyllä ole koskaan ajatellut olevani varsinaisesti herkkä, mutta jollain tavalla pystyn lukemaan ihmisiä, vieraitakin. Voin myös itkeä jostain aivan mitättömästä asiasta mutta jos tarvitaan nopeaa toimintaa kriisitilanteessa niin täältä löytyy kylmät hermot :D Mielenkiintoinen aihe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minä kans kuulun niihin jotka ehkä normaali elämässä vaikuttaa kaiken kestävältä :D Herkkyys ilmenee minullakin juuri noin kuin sinäkin mainitsit. Se on ehkä pikemminkin niin että kuinka "herkässä" on aistimus ! Tää on todella mielenkiintoista :) Olen ihan innoissani!

      Poista
  2. Tiiäkkö mää kyllä uskon ja jotenkin tiesinkin että olet juurikin tällainen kun kirjoitit <3 nimim.toinen herkkis <3

    VastaaPoista
  3. Hei SINÄ! Kiitos tästä taas! <3 <3 T:Toinen (Tänään ujo ja vetäytyvä, tänään taas koko maailma on ihan liikaa, *kotokolossaan käpertyneenä hän*)

    VastaaPoista
  4. Samassa veneessä.
    Ja tuo Iltahuuto, voi Iltahuuto, ei muuta kuin niistämään.
    Ja sit tää että olen ystävänä aito. Ja kestän ne kakan heittelyt. Mutta sit kun naps niin sit on naps. Juuri tässä yhden kamun kanssa on käynyt niin. Ja se saakeli ei edes tajua miten suuri asia on tämä on minulle. Ja miten on loukannut kun olen tunteistani kertonut ja olettanut että ymmärretään. Mutta ei. Välillä tuntuu että ei kannata puhua kenellekkään mitään. Kun ei sillä ole merkitystä mitä mieltä jostaon asiasta olen. No meni nyt tää avautuminen vähän ohi aiheen. Mutta kun tämä on taskasta tuntea kaikki tunteet näin isoina. Olen tätä pohdiskellut miehelleni joa kauan ennenkuin 'tää tuli muotiin' että kuinka paljon helponpaa olisi tuntea näitä tunteita hieman tasaisemmin. Ei haittais.
    Tyrvis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin, Tyrvis! Oih. Mää oon sun kaveri :D

      Poista
  5. Mää oon aina aatellu, että erityisherkkyys on äiti-ihmisten ominaisuus. Joskin tuon termin oon kuullut vasta nykyvuosina ja äitiyteni on kestänyt jo 28 vuotta. :) Eihän se paljon oo maailman kaikkeudessa, mutta minun elämästäni sen on yli puolet, kevyesti. :)
    Sitä kun katsos joutuu olemaan tuntosarvet sojossa ensi 9 kuukautta raskaana ja sen jälkeen ottamaan selvää leikki-ikäisen, koululaisen, murrosikäisen ja aikuistuvan lapsen asioista. Aikamoista erityisherkkyyttä siinä vaaditaan. :)
    Mielenkiintoinen ja upea keskustelun aihe! Kiitos!

    Tällä kommentilla en siis halunnut mitätöidä kenenkään kokemusta tai tulkintaa, vaan heittää yhteiseen soppaan oman mausteeni. :)

    -Taina-

    VastaaPoista
  6. samassa veneessä ollaan,kuten ennenki :D

    VastaaPoista