sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Naamablogi

Aina silloin tällöin joku ottaa aiheeksi tämän lasten kasvojen paljastamisen blogissa. Aika usein keskustelut rönsyää myös koskemaan yleensäkin lasten kuvaamista, kuvien julkaisemista netissä ja mistä kukin on kenenkin lapsen kuvia bongannut. Mullahan on tähän tasan yksi kanta ja se on: minä kyllä voin näyttää ja näytän lasteni kuvia blogissani. Ei meillä mitkään paljaat pyllyt täällä silti vilku ja isommat lapset ovat asia aivan erikseen, mutta ehkä vähän eri syystä kuin saattaisi äkkiseltään olettaa. He ovat niin kriittisiä omien naamanilmeidensä ja hiuksiensa asentojen kanssa muutenkin, niin että kotialbumiinkaan ei päädy heidän mielestään epäedulliset kuvat, vaikka niitä ei kukaan ikinä koskaan edes katselisi, joten en heistä edes paljon kuvia tule ottaneeksi, ottavat itse mitä ottavat ja kyllähän he todellakin ottavatkin. Näin se vaan menee. Moni sanoo, että kysyy jo vähän vanhemmalta lapselta lupaa kuvan julkaisemiseen. Tämäkin on minusta ajatuksena tietysti oikein jalo ja nöyrä, mutta kamoon hei, noin niin kuin aikuisten oikeesti. Tietääkö joku kymmenenvuotiaskaan mitä oikeasti tarkoittaa kuva netissä? Tietääkö todella? (ja jos muka tietäisi, niin miksi ihmeessä kymmenvuotias sen voisi lopullisestikaan käsittää, kun aivan selvästi facebookia ja instagramia katsoessa edes teini-ikäiset eivät sitä mitenkään käsitä kaikkine toppi-törö-kuvineen) Miten tällainen asian lopullisuutta käsittämättömän "lupa" tekisi mistään asiasta sen enemmän luvallisempaa (jos se jonkun aikuisen mielestä muuten kovin luvatonta olisi siis)? Ei se lapsi siitä silloinkaan vastuuta kanna.


Yllättävän, yllättävän!, moni bloggaaja pyrkii itse omalla naamallaan kyllä sinne ja tonne missä vaan julkisuutta jaellaan. Kerrotaan nimi, paikkakunta ja ammattikin. Samalla kaksinaismoralismi kukoistaa ja ollaan kuitenkin olevinaan niin kovin häveliäitä, että näytetään vaan jotain varpaan kuvia, koska yksityisyys. My a...men.


Jos oikeasti haluaa pysyä anonyyminä, niin sitten ei tee julkisia asioita! Ei kirjoita, ei kerro totuutta, ei kerro itsestään. Niin simppeliä kuin kakka joka sinne pyttyyn solahtaa. Kertoo, että mulla on kaksi lasta (vaikka oikeasti ei ole yhtään), asun Madridissa (oikeasti Mikkelissä, mutta kukaan ei arvaa!) ja kaiken lisäksi sanoo vielä olevansa viiskytviisvuotias professori ja  isoisä, vaikka siis todellisuudessa on seittentoista kesäinen teini joka on pudonnut koulutuksen pyörästä. Noin sitä pidetään yksityisyys, niin halutessaan. Tietenkin siinä tulee kysyneeksi ihan viattoman kysymyksen, että miks ihmeessä sitten edes kirjoittaa mitään, harjoitellakseen satukirjaa vartenko ehkä? No joo, onhan tässä lievempikin versio olla anonyymimpi ja se on tietysti sellainen, ettei näytä ollenkaan ihmisiä kuvissaan. Ei laita välttämättä kuvia ollenkaan! Siitähän se kirjoittaminen nettiin kai varsinaisesti on lähtenytkin! Yllättävän moni vaan ei enää edes mieti sitä sanomaa. Ja ensin pitää tietysti olla jotain asiaakin, ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan. Oikein harmittaa, kuinka monia hyviä blogeja hukkuu tässä pinnallisuuden maailmassa, jossa vaan viukutetaan oikeanlaatuisten kuvien perään, vaikka kuvattomia (tai vähäkuvaisia) blogeja on paljon ja niissä on äärettömän ihania, herkkiä, oivaltavia ja fiksuja ihmisiä niitä kirjoittamassa.
 
Jokainen tekee tietysti sen päätöksensä itse, että mitä haluaa näyttää. Mun ei tarvi ymmärtää jonkun toisen päätöstä, mutta voin antaa niiden päätösten olla omassa rauhassaan ja kunnioittaa niitä sellaisinaan. Sama päteköön myös toisinpäin. Mun blogiin ei siis kuitenkaan tulla hurskastelemaan, että lapsen työpaikkahakemus menee aikuisena pilalle, koska sen vauvakuolakuva on netissä. Että mieti ny sääkin. Mä olen ihan itse päättänyt tänne laitettavat kuvat ja päätän jatkossakin. Minä niistä lapsistani muutenkin olen tuolla vastuussa ja kannan heitä läpi tämän elämän. Sitä oikeutta ei kukaan ulkopuolinen omista , eikä ota.
 
Asia on tasan just niin suuri kuin siitä tekee. Tai just niin pieni, kuin siitä tekee. Sama pätee suhtautumisessa maailmaan.





6 kommenttia:

  1. Itse pidän blogista pois A-murun kasvokuvat, mutta henkilökohtainen fb onkn niitä sitten täynnä - pieni ristiriita! :D Vaikka olenkin blogissa todella TODELLA avoin, niin en ole suostunut kertomaan missä asun, vaikka sitä on kysytty monesti. En ole ketonut myöskään nimeäni. No meitä on moneksi ja kukin tekee tyylillään. Mielestäni kaikki on ok. jos itsellä on hyvä olla siten miten kirjoittaa blogia tai tuo itseään esiin.

    VastaaPoista
  2. Hymynkare nousi huulille :) Näpsäkästi kirjoitettu mutta totta. Tiettyyn rajaan asti pidän minäkin kiinni jostain (en nyt sentäs osoitettani ja täyttä nimeäni noin vaan jakele). Lapset saa olla kuvissa, ei kukaan niitä OIKEASTI tunnista 15 vuoden päästä työhaastattelussa. Ja mitä sitten, vaikka onkin ollut esittelemässä mekkoa tai hupparia blogissa? Onhan niitä lapsimallejakin H&M:n nettikatalogeissa. Ja niitä katselee varmasti "muutama" tyyppi enemmän kuin blogiani. ;)

    VastaaPoista