torstai 29. lokakuuta 2015

Laihduttamisen anatomiaa - osat Aaa ja Bee (ja vähän Cheekin)

Kiitos kiireelle! Ommeinaan pysytty kuosisa niin että kilotgrammat vaan paukkuu. Mutta tiättehän te ittekin tän saman: kun on sopivasti tekemistä ja menemistä (muttei mitään stressiä niistä kuitenkan, koska siitähän me EI tykätä) niin sitä ei kerkee seisoskeleen jääkaapin ovella miettimässä mitä sitä seuraavaks söis - ja siinä miettiesä tietenkin suu käy kun täytyy maistella. Kun on etukäteen päässä ne jutut mihin täytyy ehtiä, niin sitä miettii jo etukäteen koska syö. Ja se on kuulkaa jotain se.

Mää vähän avaan teille tätä mun näkökulmastani, ei oo mikään uus juttu ja varmaan kaikki muutkin oppaat ja ohjeistajat (mitä mää en suinkaan siis ole kumpaistakaan mutta kuhan sanon) sanoo, mutta mun oma pää ei meinaa pysyä siinä mukana.



A NIINKUIN NÄLKÄ
Kun nälkähän on semmonen asia, että se pitäis oikeestaan länsimaiselta ihmiseltä poistaa. Nälän tunne. Kun kyllä me muistetaan syödä (vähän liiankin usein) ja ei nyt tosta vaan heitetä veiviämme, vaikka ei kokoajan telttailtaskaan siinä keittiön lattialla. Kun ommeinaan olemassa semmosia sapuskoita, että kun niitä laitat suuhus, niin sun ruhos huutaa hetken päästä että ei olla muuton syöty kuukauteen, ruoki mut nyt heti jollain karhunkokosella köntäleellä. Sun oma kroppas siis huijaa sua ihan sata nolla ja sää uskot sitä. Vaikka sää oot itte se, joka sitä sapuskaa laitto suusta sisään hetki sittenki ja laitat siis vaan lisää.

Sitten toisaalta jotkut aattelee, että laihtuu sillä hetkellä kun tuntee nälkää. Että kun mun maha onny kurninu kaks tuntia, nin kai mää edes vähän oon laihtunu ja voin sitte taas ottaa illalla pullan. No ei. Se ei mee noinkaan.

Kun oikeesti, sekä painoa pudottaessa että muutenkin, sun täytys olla sitä sun nälkääs ovelampi. Sun täytyy olla sitä kokoajan edellä. Sitä ne aina tarkottaa kun ne hokee että säännölliset ateriavälit. Kun syöt terveellistä sapuskaa tasasesti (sillonkin kun sulla ei oo nälkä! How weird is that?) niin sulla on elämäs niinku hallussa niiltä osin. Sää ruokit sun kroppaas ja se toimii kuin kone siittä palkaks. Hehh.
Koska noinhan se menee. Ihmisen kroppa on semmonen, että se alkaa luuleen nälänhädän iskevän mualimaan, jos sää pidät liian pitkät ruokavälit. Sitte se jemmaa kaikki pahikset (rasvat) varmuuden vuoks ja siinä sää sitte oot, nälisäs kärvistelly ja löysät ei vaan lähde.

Onhan toi epäterveellinenkin puoli  (ittensä näännyttämine) tietysti tossa laihtumisessa olemassa, mutta en suosittele kellekään. Hyi sentään. Koska ihminen tarttee energioita pitkin päivää ja kaiken pelittämiseen, niin kantsis sitte syöttää ittelleen sitä hyvää ja tehokasta oloa eikä mittää unettavaa koomaa, eiks ni.

Eli: ruoki ittees tasasesti ja terveellisesti ja senlisäks liiku, niin sulla pitäs olla kaikki niinku hanskas.

B NIINKUIN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS
Niin. Kun ei me olla tääl missään elokuvassa kuitenkaan (vaikka mää aika julkisesti ny olenkin tässä mun projektissa, ei mitään paineita, ei mitään paineita, ei mitään paineita) niin noinkin suht yksinkertanen elämäntapaohje ei ole yhtä selkee siinä vaiheesa kun elät sitä sun elämääs. Kun on niitä kaikkia muuttuvia osasia siinä mukana, kuten perhe, hetkittäinen vakava-asteinen laiskuus, kaupan just sulle sopimaton valikoima, yleinen vitutus ja alati piinaavat mieliteot. Ne pikkasen laittaa kapuloita sun rattaisiis, tsiisös sentään. Mikään ei ole ihanampaa, kun hyvän mielen hyristessä koko huushollissa mennä pöydän ääreen ja juoda pullakahveet. Tai illalla lasten mentyä nukkumaan syödä ihanat savukalaleivät aikuisten kesken. Tai katsoa yks tunnin hassunhauska ohjelma ja samalla harjotuttaa käden liikettä sipsipussista suuhun ja takasin.

Nynnoihin täytyy keksiä jotain muuta tilalle. Ei oo ihan maailman helpointa. Henkilökohtaisesti kun mulle ei riitä, että syön porkkanan. Mää en voi syödä MITÄÄN. Muutaku sillon kun ittelleni sanon että ny on aika syödä jotain luvallista. Ei siis mitään napostelua mulle, ei edes tervellisillä aineksilla, koska seKIN riistäytyy käsistä ihan tosta noin vaan.


Miä teen niin, että päätän etukäteen miten tää homma menee. Ja tälläi se sitten menee:

-yks herkkuruokapäivä viikossa, EI! tarkota mättöpäivää vaan jotain ekstraa vaan, esimerkiks kolme ruisleipää ruuan kans, oi nam

-syön vuorokaudessa tietyn määrän ja tietyt ateriakerrat vaikka mikä olis, illan viimenen ruoka on illan viimenen, eikä muutu toiseks viimeseks vaikka joku alkais paistaan keittiössä ihanaa kinkkumunakasta josta riittäs sullekin

-annan itelleni luvan mieluummin johonkin vähän kuin kiellän kokonaan jos tulee erikoistilanne , kuten eilen kun leivoin pullia ja pipareita: päätin jo ennen alottamista että voin ottaa yhden pullan ja yhden piparin ja se tosiaankin riitti mulle, ei ees tehnyt mieli enempää mikä on siis taivahan toiseks suurin ihime melkein, ja nautin joka suupalallisesta täysin siemauksin, väittäsin että jopa enempi mää niistä nautin nyt kuin sillon kun tungen suuhuni seisaaltani jo kaks pullaa ennen kuin pääsen edes kahvipöytään asti

Sitten viä tää yks kaikkeist vaikein päätös:
-jos joku menee överiks niin se oli sitten se hetki ja siitä jatketaan niinkun ei mitään, periks ei anneta

Miltäs kuulostaa? Onko joku muu tässä alkuvaiheessa prosessia just nyt?

P.S. Taustaa vähän sitä tietämättömille: mää olen ollut sillä kuuluisalla superdieetillä muutama vuos sitten ja se onnistu mulla täydellisesti. Noudatin ohjeita pilkuntarkasti ja painoa läks niin että korvissa soi. Punnitsin siis kaiken ruokani ja en mää nyt mitään suurensuurta nälkääkän nähnyt, välillä suorastaan en meinannut jaksaa syödä mutta söin silti tietenkin, koska käskettiin (ja määhän oon hyvä tekeen mitä käsketään jos sille päälle satun).Mulle vaan, ehkä ehkä ja ehkä sano lääkärikin, puhkes psoriasis ja ppp just sitte sen rääkin päätteeks ja yhtenä isona sysäyksenä saatto olla se mullistava aineenvaihdunnallinen muutos elimistössä ja no, semmonen ittensä rääkkääminen äärirajoille (kuka kuulee just nyt Cheekin laulun korvissaan?) suoraan sanottuna. No, mutkien kautta ollaan aika hyvässä tilanteessa just nyte ja olenkin nyt ihan mun oman elämäni supernaisdieettikuurilla, jossa koitan ihan omin päiten ottaa huomioon mun kaikki omat juttuni ja kroppani reagoinnit eri asioihin. Paino putoo varmaan hitaammin, mutta putoohan se. Eniten toivoisin energiamäärän lisääntymistä ja semmosta yleistä hyvää oloa. Ja sitä että läskit lähtis, emmää sitä kiellä, koska näinhän se on.

P.S.2. Mää ny sitte mainitten viä tänkin, yhtenä vinkkinä mikä mulla on käytössä, vaikka se joillekin saattaa olla ahdistava ajatuksenakin: käyn joka aamu vaakalla. Käyn. Siinä sitte on silmien edessä faktaa ja itte päätän sitte päivän aikana mitä sille faktalle teen. Jos mulla ois esim mielestäni menny edellinen päivä keveellä sapuskalla ja silti vaaka näyttäs jotain muuta, niin ehkä mun kantsii miettiä oonko keränny nestettä vai mikä ny on (eli oonko juonu tarpeeks vettä, tahtoo hän suomeks tällä sanoa). Tai sitte jos ittellä on kevyt olo ja vaaka on samassa kun eilen, niin jatkasin vaan samaan malliin, koska se olo kertois mulle että oikeella tiellä ollaan.  Ja koska yleensä tälläi aluks (keski-ikää kolkuttelevasta naisihmisestä nyt ainakin) lähtee sitä nestettä reippaasti, niin kyllä vaan: joka aamu on vaaka näyttäny vähemmän kuin edellisenä aamuna, näinä huimana kolmena kertana kun olen siihen kapineelle astunu siis.


6 kommenttia:

  1. Mä en ikinä jaksais syödä viittä kertaa päivässä, vaikka se ilmeisesti olis se ihanteellinen määrä. Mä syön ite aika epäsäännöllisesti ja välillä huomaan iltaisin, että mulla on mennyt koko päivän aikana vaan kaksi leipää aamupalalla :0

    Siitä olen aika tyhmä, etten syö samaan aikaan kun Evelyn. Hänellä nimittäin on säännölliset ruoka ajat. Jotenkin mulle ei vaan maistu ollenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinno mä en pysyisi tolpillani kahdella leivällä joten huomaisin asian aika pian :D Mutta sä ootki niin hoikka että sulla ei nyt ole hätäpäivää kunhan itse jaksat <3

      Poista
    2. No siitä en tiijä mut kyllä mulla maha välillä iltasin kurnii ihan mielettömästi :D

      Poista
  2. NYT on pakko kommentoija! En enää voinut pidätellä! :D
    Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa. Pari kuukautta. Kahlannut läpi kaikki (melkein) postauksesi.
    Sinulla on mainio tapa kirjoittaa. Viihdytät, vaikka kirjoittaisit vaikeistakin asioista.
    Tyylisi uppoaa minuun kuin pissi lumeen. Tekee mieli toimia kuten "käsket". Tekee mieli uskoa se, mitä sanot.
    Asiat tulevat lähelle, iholle, sisälle. Ne jäävät muhimaan, kunnes putkahtavat minun olomuodossani jostain pintaan ja laittavat minut toimimaan.
    KIITOKSIA! :)

    -Taina- (myös suurperheellinen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohh, kiitos! Olen ihan häkeltynyt täällä :) Kiitos kun olet jaksanut lukea ja kiitos tästä kommentista... tuntuu oikeastaan aika uskomattomalta, että joku ymmärtää <3 Koska aika usein joku ei ymmärrä :D

      Poista
  3. pienet ateria-välit,sopivasti liikuntaa,eikä ressiä laihtumisesta :) kyll se siit...

    VastaaPoista