keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kotiinpaluuhype

Kotoranta

Olette saaneet taatutsi jo kuulla kyllästymiseen asti, kuinka aina hehkutan tän konkkaronkan kans reissaamista. Mutta kun se on ihanaa, niin mitäpä sitä huijaamaankaan. Etukäteen jännitetään matkakohteen kivuuksia, sitten kuljetaan yhdessä monenkirjavana poppoona ja kotiintultua ollaan ihan onnessamme, että olipas taas kivaa.
Niin oli tälläkin kertaa, kun (ihan ilman mitään maksettua mainosta sanon että) Siljan club one-pisteillä risteiltiin niin että päätä huimas. Isosta perheestä on siis hyötyä edes jossakin: yhdestä reissusta tuli niin paljon niitä kerättäviä pointseja, että niillä mentiin seuraavalle, ja taas siitä saaduilla seuraavalle. Kauheen kätevää, kun ei korttikaan maksanut mitään kun se hankittiin jostain kampanjasta joskus ( me hankittiin = mies hankki). Toki joku vois haluta vaihtelua, mutta me tykätään tutustakin kyllä. Ei pidä olla niin paljon vaatimuksia etukäteen kaiken suhteen, niin voi saavuttaa aika paljon ihan huomaamattaan.
Joitain jatkuva laivoissa ramppaaminen kyllästyttää, mua ei vaan koskaan (tai ainakaan vielä!). Aina voi löytää jotain uutta, kuten nyt Turun sataman katosta hienot valaisimet! Vähän tuli tärähtänyt kuva, kun yritin rajata pois kaikki ympärilläseisovat ihmiset ja niitä meinaan riitti *muahh*.
Isolla porukalla reissaaminen ei ole yhtään sen haastavampaa kuin muukaan eläminen isolla porukalla. Kaikki otetaan huomioon, niin kaikki viihtyy.
Tää ei tarvi sanoja, eihän?
 





Kaikenikäisten lasten kanssa voi olla ja mennä kokemaan kaikenlaisia erilaisia asioita, poistua sieltä paljon puhutulta mukavuusalueelta ja heittäytyä. Yhdessä.
Antti Tuiskukin heittäytyi. Olipahan hikinen ja mahtava show. Meidän kaksivuotias veteli sikeitä koko keikan ajan keskellä sitä räiskettä ja rytkettä, me muut annettiin kaikkemme heilumalla kuten käsky kävi *eehhh hehhe*.
Ja niin ihanaa kun reissussa onkin, niin ihanaa, niin kotiinpaluu vasta onkin jotain. Kun ne ryppyiset sohvanpäälliset, linttuun istutut tyynyn reppanat, ikuisennäköiset tapetit joissa on värikynän jälkiäkin jo - ne kaikki näyttää yhden vuorokaudenkin jälkeen yhtäkkiä maailman ihanimmilta. Kotoisilta ja rakkailta. Vaikka ei uskois, niin näyttää ne.
 
Nuorimmainen riisui heti kaikki vaatteensa ja paineli puoli kymmeneltä tiistai-iltana pitkin taloa pelkässä vaipassa pikkuautoa hurutellen, onnellisuudesta hyristen. Siihen hetkeen ja olemiseen kiteytyi itselläkin se fiilis, mikä iski heti kun tieltä näkyi kodin valot. Meidän koti, sinne me kuulutaan. Siellä sitä voi eniten olla oma itsensä.
 
Ja tietysti suurena luksuksena meille on vielä maailman parhaimmat kotimiehet, jotka hoitaa täällä kaiken, kun ollaan reissussa. Harvalla koti on reissusta palattaessa siistimpi kuin sieltä lähtiessä, mutta meilläpä on! Rakkaat ihmiset mahdollistaa niin monta asiaa, joita ei pidetä edelleenkään itsestäänselvyyksinä, vaan kiitetään täydestä sydämestä ja ajatellaan rakkaudella.
 
Elämä on niin ihanaa, kun sen laittaa olemaan. Ihanuus on ennenkaikkea kokemisen tunteita ja niitä voi jokainen säädellä ihan itse omalta kohdaltaan. Helposti sitä erehtyy luulemaan, että kaikkihan nyt haluaa tyytyväisinä olla ja elää, mutta eipä se aina menekään niin. Joillekin se tyytymättömyys on voimavara, olevinaan, josta ammennetaan sitkeästi energiaa jatkaa tyytymättömänä olemista ja elämistä. Joskus voi olla liian pelottava ajatus päästää irti ja pysähtyä siihen hetkeen ja sanoa että tää on mun elämäni parasta aikaa.
 

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia teidän reissulta <3 ja borta bra, hemma bäst <3 niin se menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Nadja, kiitos, näinhän se menee! <3

      Poista
  2. Se on just noin. Reissussa on kiva käydä, mutta kotona on aina paras!

    VastaaPoista
  3. Huikea reissu teillä ja mikä parasta,tulla siivottuun kotiin :) Ihanat kotimiehet ;) <3

    VastaaPoista