tiistai 6. lokakuuta 2015

Ilman hauskaakin voi olla viinaa

Valio-myrskyssä perjantaina

Se on rääväsuisen Petri Nygårdin laulun sanoista ja on kaikessa kauheudessaan naurattanut mua aina. Juuri siksi, että (suomalaisilla) ihmisillä tuntuu nimenomaan olevan etukäteen, keskikäteen ja jälkikäteen tärkeintä se paljonko juodaan, mitä juodaan ja missä juodaan - sitten juodaan - ja sitten pohditaan että paljonko juotiin, mitä juotiin ja missä juotiin. Mutta hauskaa oli kuitenkin aina kaikilla ja kimpassa sitten vaan ihmetellään, että miks pena on muuten kulkenut mustan silmän kans sen hauskan jälkeen tai muistaaks joku muu jotain missä mun takki olis revennyt kun ite en saa mieleeni. Monta törppöä asiaa kuuluu muka siihen juomistilaan ja aika monta ihan tavallistakin asiaa kuuluu muka pelkästään vaan siihen. Mua oikeesti kyllä surettaa, että suomalaiset kattoo aina vähän pitkään, jos joku nauraa ja iloitsee nähdessään muita ihmisiä eikä ole alkoholin vaikutuksen alaisena. Että joku vika siinä täytyy olla, kun se on tommonen ihan selvinpäin. 
 
Lauantaiaamun rauhaa kotisohvalla

Sama bussipysäkki lauantaina ja tukkakin pysyi aloillaan
 
No onhan niitä muunlaisiakin porukoita ja tapoja ja hauskuuksia, onneksi, kuitenkin vielä. Itse olin sellaisissa sekä perjantaina että lauantaina ja todistetusti oli kivvaa! Ja hei, ei siihen mokailuun tarvita sitä juomaa ollenkaan, ainakaan jos minuna on liikenteessä. Minätyttö se pystyn ihan kahvin voimallakin menemään väärään pöytään istumaan (todennäköisyys on tietysti aika suuri jos menet tapaamaan ihmisiä joita et etukäteen tunne ulkonäöltä ja olet sopivasti etuajassakin), esittelemään sujuvasti itseni ja kyselemään siinä mikäs heidät tänne tupsautti, kun näköjään hekin olivat minun sinne tupsahtamisestani niin ylen ilahtuneita (ja hämmästyneitä, daa). Siinä onkin sitten jutut hyvässä vauhdissa, kunnes tulee aika huomata että se sinun porukkasi saapuu paikalle juuri ovesta sen verran kovaäänisesti että tiedät heidän olevan sitä sinun porukkaasi. Kiitti ja hei seuralaisille ja minä se tästä tuota menenkin tuonnepäin...
 
 
Tampereen Siperiassa on bar&bistro Fabric (ollut kai joku sporttibaari siinä ennen) ja minä ja ne minunhenkiseni porukat kokoonnuimme siellä syömään ja jutustelemaan perjantain ratoksi. Jatkossakin aiomme kokoontua porukalla tekemään kaikenlaista erilaista yhdessä, tiedossa on nyt ainakin yhteislenkkejä ja kaikkea mitä nyt mieleemme juolahtaakin. Aloitimme systeemin siis syömällä (mikä on musta aina oikein oiva tapa aloittaa mitä tahansa) ja voi pojat kun olikin hyvää ruokaa! En tiedä minkälaisesta te tykkäätte, mutta minä tykkäsin Fabricin broilerista ainakin tosi paljon. (Pikkasen nauratti muuten jälkeenpäin, kun tulin kotia iltabussilla ja katsottiin miehen kans telkkariuutisia siinä yhdessä. Siellä sitten sanottiin, että Tampereella just kokoontui jotain ryhmittymiä mielenosoituksiin ja ukko rakas kysäisi että jaa niin missä sä sanoitkaan ollees kokoontumassa....) Eikä ollut raasu parka vitseineen edes kovin kaukana, kun musta puhutaan, koska olenhan ollut täysin tietämättömänä Pariisissakin lapsineni sellaisella aukiolla keskellä Egyptiläisten mielenosoitusta. Me vaan istuttiin ja nuoltiin jätskejämme ja kuunneltiin rytmikästä musiikkia mitä ne kivat ihmiset siinä soitteli.
Myrskyn jälkeen oli poutasää. Lauantainakin piti päästä samaan kaupunkiin! Tampereella armon vuonna 2015.
 
Oman puutarhan satoa syödään edelleen, kasvihuone lykkii tomaattia ja puut luumuja. Njam!
 

Aamupala tiistain malliin
Lauantai-iltana, kun pääsin taas kotipaikkakunnalle takaisin, oli meidän kyläseuran kiitosjuhlat ahkerille talkoolaisille ja menin sinne suurinpiirtein suoraan lennosta eikun bussista siis. No kävin mä kotona kääntämässä sen verran, että laps totes että "aina äiti menee". Pikkasen riipasta sydäntä ehkä!  Eihän se lapsen silmiin sano mitään, että en ole käynyt ilman lapsia missään kauppaa pidemmällä just koskaan ikinä ainakaan muista kovin usein (ja oikeastaan lauantainakin olin yhden tyttären kans liikenteessä) vaan lapsen mielessä on se hetki mitä eletään ja siinä äiti oli kokoajan menossa. Sniif. Mutta mä siis kävin kuitenkin syömässä herkullista ruokaa ja nauramassa ihmisten juttusille ihan täysin siemauksin- ja palasin kotiin aika pian, kun uni painoi keski-ikäisen vanhan ja väsyneen äidin reissunaisen silmää.

Poissa hyvä, mutta kotona paras. Nauru tekee niin hyvää ihmiselle sielun pohjia myöten, joten suosittelen sitä teille kaikille muillekin, isoina annoksina, joka päivä! Naurakaa, naurakaa silloinkin kun menee vikkaanvikkaan,, naurakaa itsellenne ja uskaltakaa nauraa vaan siks, että elämä maistuu hyvälle! Ja että saadaan olla ja elää tätäkin päivää!

P.S. Eilen meinas flunssa iskee kimppuun, niistin ja palelin, mutta kaik on mänt nyt ja pääsen nauttiin tästä päivästä jopa tuolla pihan puolella! Wuhuu!

4 kommenttia:

  1. Kyllä se niin totta on, että Suomessa ei ymmärretä hauskan pitoa ilman viinaa! Ja ilman alkoa huvi on kyllä parasta mitä tiedän. Ei tarvitse mitä, missä ja kenen kanssa sitten jälkeenpäin. Varsinkin kun meikäläisen lääkitys vie muistin kokonaan jos ottaa enemmän kuin pari lasillista.
    Kyllä se joskus on äitienkin aika kulkea, vaikka kuinka sydäntä riipaisee. Enimmäkseen sinäkin kuitenkin siellä kotosalla aikaa vietät lasten kanssa. Sitten taas sitäkin jaksaa paremmin, kun on välillä vähän reissussa.
    Mukavaa lokakuuta ja pirteitä pakkasaamuja!

    VastaaPoista
  2. Toi uus banneri on ihan mahtava 😍 pitää tulla vielä ajatuksella lukemaan postauskin kunhan töistä pääsen kotiin

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo väärään pöytään meneminen. Just sellaista, että vois sattua mulle. :D Mähän oon mennyt tuntemattoman hiuksia hipelöimään ja kysellyt että ai ootko käynyt kampaajalla, kun takaraivon perusteella päättelin ystäväkseni. Hih.

    VastaaPoista