sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Perheestä(ni)

Monikaan ei sitä taida tietää, että me ollaan oikeastaan sellainen uusperhe. Oikeastaan ihan hassua tässä on itsellekin se, että aikain kuluessa sitä ei jotenkin enää sillä tavalla tiedosta normaalista poikkeavaksi, koska ei ole ollut toisin, niin se on se mitä on aina ollutkin. Ja se kaikkein ihmeellisin kohtahan on se, että jos meitä katsoo tänne kotiimme ulkopuolelta, niin ydinperheeltähän tämä kovasti näyttää, kun täällä asuu isä, äiti ja heidän (siis meidän!) lapsensa. Itse pidän silti meitä aina uusperheenä - siis rakenteellisesti, en niinkään ilmaisullisesti. Meidän perhepiiriimmehän siis kuuluu myös jo aikuisia lapsia, jotka eivät ole biologisesti meidän molempien - sekä tietysti heidän puolisoitaan ja lapsiaan. Joskus sitä ihan havahtuu ihmettelemään, kuinka laaja joukko ihmisiä linkittyykään jotain kautta yhteen. Pienessä kylässä asuessa sitä huomaa istuvansa kakkukahveilla milloin kenenkin ennestään tutun seurassa ja aina löytyy joku linkki miksi nuokin nyt ovat näissä samoissa häissä ja että onpa mukavaa kun ollaan täällä taas kaikki, missäs viimeksi nähtiinkään.

Vaikka itselle on ollut aina luontevaa sanoa joka paikassa, kun puheeksi tulee, että "meitä" on muitakin kuin mitä tässä ympärillä nyt pyöriikään, niin kaikille se ei ole yhtä luontevaa. Eikä todellakaan tarvitsekaan! Minusta on hienoa, että ihmiset uskaltavat tässäkin kohtaa elämässään piirtää ne omat rajansa ja määritelmänsä - aina ei tarvitsekaan määritellä kaikkea niin kamalasti, ei ole syytä ylianalysoida perhettäkään. Ei se silti poista ketään ympyröistä tai elämästä, olemassa olokin riittää usein aika pitkälle.

Silloin kun parisuhteen lisäksi elämään tulee myös iso joukko siihen tiiviisti kuuluvia muita ihmisiä, lapsia ja aikuisia, niin sitä saattaa olla hieman hämmentyneessä tilanteessa ihan huomaamattaan. Kaikenlaisia tilanteita traagisista koomisiin mahtuu kyllä monellekin aikajanalle. Jollakin (kieroutuneella) tapaa olen niistä hulluimmistakin kiitollinen just nyt. Eipä ole elämä ollut tylsää! Ja vanha tuttu klisee: jos kaiken sen tietäisi, minkä tietää nyt, niin olisihan se tyystin erilaista koko ihmisen eläminen. Siksi sitä ei kannatakaan jäädä sinne menneeseen jurnuttamaan - se on eletty jo! -, vaan katsoa ihan reilusti eteen ja sivuille.

Tässä ollaan tänä päivänä, toivottavasti väki ympärillä pelkästään vaan lisääntyy, kun elämää eletään tästä eteenpäin. Yksi pieni ihanuus onkin jo saapunut.  Joten, uudet perheenjäsenet: tervetuloa ja vanhat: kiitos että olette olemassa.
Lähimmät. Aseteltu satunnaisesti eikä geenikarttaa käyttäen.
 Päiden koko ei ole millään lailla yhteydessä itse henkilön kokoon, ikään tai pääasiaan whatsoever :)

P.S. Jos jotakin ei blogissa mainita, niin sehän ei tarkoita etteikö sitä olisi, vaan että sitä ei vaan mainita. Siksi tämäkin ilmiasutapa on mitä on. Läppärinruudun takana on paljon kiintymystä, uusia elämän alkuja ja aitoa iloa hyvin kääntyneistä elämän poluista. (aika monta kertaa sanoin tässä postauksessa että elämä. VOI ELÄMÄ.)

5 kommenttia:

  1. Kyllä teitä on paljon <3 <3 Hurrjan ihanaa! <3 Mäkin oon alkanu jo (vähän) miettiä tuota "mummoutumista", mut vain vähän, koska se on ehkä niiiiiin kaukana tulevaisuudessa, mut aattele, mahtavaa, et siellä se on tulossa! Sit joskus (- toivottavasti) :D :D <3 <3 ihquu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meitä, sitä ei aina meinaa edes tajuta kuinka paljon :D Siksi ehkä tämä päivittäinen kotona oleva perhekoko ei tunnu itsestä ollenkaan suurelta :P Kyllä tämä(kin) on ihanaa aikaa <3 voin suositella!

      Poista
  2. Joo, näinhän se on että ihan kaikkea blogeissa ei sanota mutta ei se tarkoita, ettei näitä asioita/ihmisiä olisi... Ja itse asiassa: mekin ollaan uusperhe. Mutta kun tää asetelma on tuntunut luotevalta alusta asti ja hetimmiten ollaan hitsauduttu toisiimme kiinni, ei edes tahdota muistaa että tää ei ole ollut se alkuperäinen asetelma. Ja vaikka me ollaan "uusperhe" niin ei se siltä tunnu, koska tässä kuviossa ollaan oikeasti vain me :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä muistankin sun jossain niin kertoneen. <3 Kaikkeist tärkeintä, oli se perheen biologinen tai maantieteellinenkin muoto mikä tahansa, on että ne ihmiset tuntee kuuluvansa toistensa elämiin jollakin tapaa, niin siinä ei ulkopuoliset määritelmät heilauta puoleen tai toiseen! <3

      Poista
  3. <3 ihana perhe,sanoinhan mää sen jo äsken ;)

    VastaaPoista