tiistai 8. syyskuuta 2015

Kukaan ei luopuis mistään, silti kaikki haluais lisää


Hallitus julkisti systeeminsä, jolla aikoo tehdä säästöjä tulevaisuudessa. Samoin tein alkoi sieltä ja täältä kuulua, kuinka me ei tähän suostuta, koska meiltä ei viedä. Mä tulin tästä tilanteesta ensin surulliseksi ja sitten vihaiseksi hieman ärtyneeksikin. Miten musta nyt tuntuu, että suurintä ääntä pitää ne, joilla kuitenkin on rahkeita jostain luopua? Vähän niin kuin olisi haavoittuneen äärellä: ne hiljaisimmat on pahiten siipeensä saaneet. Jos jaksaa huutaa, ei ole loppu vielä ihan lähellä.

Tottakai olen huolissani ihmisten pärjäämisestä. Miten vanhukset saavat lääkkeitä, jaksavatko ajaa asioitaan, etsiä teitä josta apua löytyisi? Entä ne, joilta on mennyt kaikki mitä tarvitaan täällä elämässä selviytymiseen? Jossakin tulipalossa, konkurssissa, hometalokiistassa, jonkun yllättävän sairastumisen seurauksena? Kuka heille antaa toivoa siitä, että kyllä tämä tästä?
Eikö jokaisella, jolla on varaa yhteenkään ylimääräiseen asiaan, ole varaa tinkiä jostakin? Miksi ihminen katsoo ensin muita ennen kuin antaa omistaan? Varmistaa, että onhan tuokin varmasti antanut, etten minä tässä ainoana jostain luovu?

Mitä sinä tarvitset ollaksesi onnellinen? Ollaksesi tyytyväinen? Ollaksesi hyvinvoiva? Tarvitsetko sen uuden laukun? Ne kengät joita olet katsellut jo jonkin aikaa? Tämän syksyn uusinta uutta lapselle? Onko todella niin, että kaikki ihmiset ovat niin materialistisia?!

Isossa perheessä menoja riittää. Jokainen voi miettiä, minkälaista on vaikkapa kaksilapsisessa perheessä, jossa toinen vanhemmista käy töissä ja toinen vähän yrittää siinä sivussa?  Entäpä sitten kun lapsia onkin paljon enemmän, mutta edelleen vanhempia on vain kaksi? Jos lapsilisät jonkun mielestä on avain suureen onneen, niin tervetuloa katsomaan todellisuutta. Toki olen äärimmäisen kiitollinen lapsilisästä, mutta ei sillä tämän kokoista perhettä elätetä niin sanotusti loppuun asti. Siinä saa olla nokkela ja nopea, että osaa kaikki ennakoimattomatkin tilanteet ennakoida etukäteen ja nikkaroida vähästä paljon, pienestä suurta. Kun bussilippuja, koulukirjoja, lääkekuureja ja lenkkitossuja tarvitaan, niin yhtäkkiä sitä rahakekoa ei mistään taikinasta taiota. Pitää sumpata niitä pieniä puroja pitkin vuotta jemmaan ja pitää peukalot sitten vakaasti pystyssä, ettei äkkirynnäkkö iske ennen kuin pieni puro on ehtinyt kasvaa vähän isommaksi loroksi. Joulua todellakin mietitään jo hyvissä ajoin etukäteen ja lähes kaikkea ostaessa sitä miettii valinnoissaan kuinka pitkäikäinen tämäkin sijoitus tulee olemaan.

Silti, ainahan sitä on valinnan varaa. Minullakin! Joskus oli kymmenenkin vuotta etten käynyt parturissa, siis ollenkaan. Nyt olen käynyt jo kaksi kertaa tänä vuonna, koska kuvittelin saavani siitä apua päänahkani psoriin, mutta nyt voin kertoa ettei apua kyllä ole tullut, tilanne on aika kaamea. Mutta siis minullakin olisi varaa kyllä kiristää, en voi sanoa ettenkö pärjäisi ilmankin. Tottakai pärjäisin! Pärjäisin myös seuraavat kymmenen vuotta näillä vaatteilla joita minulla nyt on, jos joku hajoaisi, niin paikkaamaan vaan. Yläasteella ostin itselleni talvitakin ja lenkkitossut kesätyörahoillani, ne samat olivat minulla käytössä kymmenen vuotta myöhemminkin rouviintumisen tullessa kohdalle. Pystyisin samaan nytkin ja oikeastaan pyrinkin siihen. Ainoastaan paikkaamisesta olen luistanut, koska ompelukone on minulle hieman haastava kaveri ollut vielä.

Mutta kyllä minä pärjäisin ja pärjään! Hyvinkin. Asenne auttaa moneen asiaan, niin myös tähän. Minun elämäni onni ja tyytyväisyys tulee ihan jostain muusta, kuin uudesta huulipunasta, laukusta tai torkkupeitosta sohvalla. Moni sanoo, että ei ole varaa elämän tarpeellisuuksiin, kuten ruokaan, koska se on niin kallista. Tai lasten harrastuksiin. Tai omiin. Kuka se on määritellyt, että elämä on hyvää vasta kun lapsi harrastaa jääkiekkoa? Tai kun itsellä on salikortti? Tai jääkaapissa aina kinkkua leivänpäälle! Itsehän ne määritelmät tekee, kukin meistä. Minun lapsuudessani ei tainnut olla koskaan kinkkua leivän päällä, mutta en silti koe eläneeni millään tavalla onnetonta elämää.

Maailmassa on oikeasti niin paljon kaikkea, mihin leikkaukset ei yllä. Meillä on toisemme tässä perheessä, yhteisössä, ympäristössä; meillä on vielä aivan valtavan ihana luonto täällä Suomessa, meillä on lapsilla kouluja joita käydä ja kaikilla vapaus saada tietoa ja informaatiota mistä vaan ikinä keksimmekään saada. Miksi tämä kaikki ei riitä, siinähän on jo yllin kyllinkin! Minunkin vatsamakkarani kertovat vain ja ainoastaan hyvästä elintasosta, joten ei meillä kyllä monellakaan olisi mielestäni valittamisen aihetta, mutta jotkut katsovat sen silti asiakseen.

Itse ajattelin ihan oikeasti ottaa heti huomenna asiakseni, miten voisin jotenkin olla avuksi, jollekin tässä maassa joka katsoo apua tarvitsevansa. Jollekin, jolla oikeasti ei ole vaikka ruokaa ja on nälkä ja on toivotonta. En vielä tiedä miten sen konkreettisesti toteutan, mutta teen sen kuitenkin. Laitan itseni ruotuun ja lakkaan miettimästä omaa mukavuuttani. Hoidan vaikka jonkun lapsia ja laitan ruokaa, huvitti tai ei!  Me kaikki voidaan hei olla tukena toisillemme, vaikka se olisikin sitä epämukavuusaluetta. No onpa hirveetä, jos tylsä turvallinen elämä keikahtaa nurin siitä, että on jollekin ihminen. On kyllä silloin aikakin. Siinä kun mittapuuna onkin jotkut muut arvot, kuin hintalaput hihansuissa tai auton keulamerkit parkkiksella. Vanha on sanonta, että mitään ei täältä mukaamme saada. Pätee kyllä edelleen. Jos lamput sammutettais, niin kukaan ei näe minkämerkkiset vaatteet on kelläkin päällä, mutta sen kyllä huomaa silloinkin, kellä on sydän kohdallaan.

P.S. Vähäsen ahdistuin. Mutta nyt olen oikeastaan jo vähän innokaskin! Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Ja voin mä ottaa ruokapöytääni jonkun hyvinvoivankin kansalaisen, joka katsoo hallituksen leikkauksien vievän häneltä "kaiken". Säästyypähän hältä ruokarahat ainakin sitten, niin voi jatkaa muuten sitä elämistä entiseen malliin, jos se olo vaikka siitä sitten helpottais. Multa sais kyllä vaikka vaatteetkin päältä enkä siltikään suostuisi vaipumaan minkäänsortin masennukseen, mutta mä luulen että sillä mun riisuutumisellani saattaisi muuten olla ehkä sellaisia epäkansanterveydellisiä seurauksia, että emme ehkä ota sitä nyt käytäntöön. Vielä.

27 kommenttia:

  1. Mä en (vielä) ole kahlannut koko leikkurilistaa, muttei nuo palkattomat sairauslomat ja parin pyhän menetykset meille pääse tuntumaan mitenkään. Mennyt lapsilisäleikkaus on heijastunut kyllä meidän tämän vuoden kulutukseen, vaatteisiin kulunut raha on meinaan tipahtanut tänä vuonna justiinsa lapsilisän leikkauksen verran... liekö syynä sitten se, että siitä vielä pystyi vähän nipistämään.

    Eniten näissä leikkauksissa olen huolissani päivähoidosta, meillä se nyt tulee näkymään niin, että hoidossa olevat lapset jäävät yksiselitteisesti kotiin, kun vauva syntyy (eli pistän päivähoitopaikat jäihin maaliskuun alusta alkaen). Käytännössä mua todellakin hirvittää pärjääminen neljän sairastelevan alle kouluikäisen kanssa ilman päivähoidon tukea, mutta siihen tukeen meillä ei sitten enää yksinkertaisesti ole varaa, se on vain selvittävä. Ja selvitäänhän me, kun on pakko. Ja hengissä, päivähoidon varaan jäävien hengissä säilymisestä en kyllä pistä päätäni pantiksi.

    Ei kun siis, asiaahan sä taas. Oon niin samaa mieltä. Turha valitus seis ja vähän yhteisöllisyyttä nyt ihmiset. Meiltä joutaa lastenvaatteita sikasäkissä-meiningillä, jos jollakulla on niistä pula.

    VastaaPoista
  2. Mä en oo käyny reiluun viiteen vuoteen kampaamossa, onhan mulla kotona sakset :D (oikeesti: ois varmaan pitäny, mut en raaski.) Ja nyt sit oikeesti alkaa ne vaatteetkin hajota, siis kulua puhki, lopullisesti, peruuttamattomasti, olen kohta resupirjo. Mut oikeesti kaikki on hirveen hyvin (mulla on ihan kaikki mitä tarviin), niin hyvä kirjoitus taas, Kupla <3 Asenne ratkaisee todellakin, vaikka kirpaiseehan se aina aluksi, kaikki muutos siis. Ymmärrän kyllä sen toisenkin puolen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ymmärrän ja on se kirpaissut minuakin ja meitäkin. Saavutetyista eduista ei mielellään luopuisi. Mutta loppujen lopuksi asiat ON niin hyvin <3 <3 Hyvä kommentti ja pointti, kiitos!

      Poista
  3. Kyllä meihin vaikuttaa todella paljon nuo leikkaukset, kun on vuorotyössä ja kyllä minä hieman narisen. Jo nyt mennään kaikki mikä tulee,myös menee-meiningillä, niin entäs sen jälkeen. Ensin loppuu kalliit harrastukset, kuten futis, johon uppoaa vuodessa paljon. Ja näin ne säästöt kostautuvat lapsiin. Että kyllä olisi se fucking Sipilä voinut ensin keksiä leikkauksia hyvätuloisilta ennen kuin kyykyttää vähän lisää köyhiä. Mutta sielläpä herrat vetelee aamukahvejaan ja myhäilee tyytyväisinä, miten tuli taas luokkaerot vähän selvemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän, luopumistahan se onkin, kuten sanoin. Mutta joillakin ei ole jokatapauksessa koskaan ollut varaa lapsien kalliisiin harrastuksiin ja silti voi olla ihan tyytyväinen elämäänsä, sekä lapsena että aikuisena. Kuten Kitta sanoikin niin luopuminen kirpaisee mutta ei se ole elämän loppu sentäs, kai?

      Poista
    2. Ihan mielenkiinnosta kysyn Anskulta että mitä hyvätuloisilta leikataan? Ja kuka on mielestäsi hyvätuloinen? Suomessa jo keskituloisia monet sanovat hyvätuloisiksi mutta esim. meidän perheessä (kai jonkun mielestä hyvätuloinen) verottaja vie palkasta 40% eli mielestäni se on jo aika paljon. Ja esim. kotihoidontuki on minimi mutta päivähoityomaksut ovat korkeimmat mahdolliset. Eli se käteen jäävä rahan määrä ei ole loppujen lopuksi paljoakaan suurempi kuin pienempituloisella joka saa valtiolta tulonsiirtoja. Että siksi ärsyttää kun aina ollaan vaatimassa "hyvätuloisilta" enemmän ja ennemmän yhteiseen kassaan. Siitä rangaistaan että on viitsinyt käydä kouluja tai tekee pitkää päivää vaativassa työssä.

      mutta moni jo täällä on sanonut että ei ne isot tulot vaan pienet menot. Jos on pakko harrastaa kalliisti tai pitää laitattaa ripsiä ja hiuksia ja kynsiä kuukausittain tai tupakoida jne. niin kyllä varmasti saa kaiken menemään eikä riitäkään. usein ihmettelen sitä miten ennenvanhaan pärjättiin kun ei ollut mitään valtion tukiaisia tai päivähoitoa yms.? Nyt kun vähän jostakin pitäisi leikata niin alkaa hirveä kitinä. Miksi se on niin vaikea ymmärtää että se vaan on pakko tehdä jotain ennenkuin uppoamme kokonaan.

      Kyllä meidänkin pöytään voisi tulla joku pienempituloinen jos on hätä. Autan mielelläni mutta sellainen ehto siinä vain olisi että niitä asioita on yritetty hoitaa eikä vaan odoteta käsi ojossa muiden apua. Ymmärrystä löytyy sairaille ja työttömille mutta ei laiskoille ja vaativille.

      Kiitos kupla kirjoituksesta. Hyviä ajatuksia taas kerran. Tähän tulee varmasti paljon kommentteja.

      Poista
  4. Hyvä,hyvä,noin se pitää ollakin ! Mä oon sitä mieltä,ett edellinen hallitus kyll puhui samoista asioista,muttei ruvennu sanoista tekoihin vaan siirsi vastuun muille. Ja jotenkin tuntuu,ett parempi tämäkin kuin ett seurattas Kreikan jalanjälkiä,sittehä me vasta ongelmissa oltaiski... Valitettava tosi-asia on,ett nykyään elämä on semmosta kertakäyttö-elämää,siis just materiaalista...pukeudutaan muodin mukaan jne.. Ei ennen semmoseen ollu ees varaa,vaatteet kesti vuosia ja sukupolvelta toiselle. Nyt ne hajoo (tai ei oo enää muodissa) jo parin käytön jälkeen :( Mulla itellä on muuten takki,jonka oon ostanu 16v.na ja vielä toimii ;) Ainoastaan uusin siihen vetoketjun,ku edellinen hajos :D Senkin oisin tehny ite,jos osaisin tosiaan ommella koneella :P Mitä tohon auttamiseen tulee,facebookissa on ryhmä,joka tekee just tätä työtä. Olin viime talven siinä ja monta ihmistä pystyin auttamaan,lahjoittamalla vaatteita,joista toisella oli tosi puute.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Suvi <3 Siellä viime hallituksessa tais olla yleinen sekamelska, kun Rinne ei muistanut olioo ministeti vai ay- mies..... no joo pientä huumoria tähän :) Oot niin oikeassa että mikään ei kestä enää, laatu on huonontunut vaatteissa mutta toisaalta ihmisten vaatimukset ulkonäöllisestikin kasvaneet. Katson sitä ryhmää ihan pian! Kiitti :D

      Poista
  5. Unohdin laittaa lisäyksenä vielä,että entä vuorotyössä käyvät yksinhuoltajat? Jos vielä käy huono tuuri ja lapset sairastelevat paljon ja eka päivä on palkaton, millainen vuosi hänelle tuleekaan? Minusta aihetta valitukseen on vaikka mitä se ketään auttaa. Aivan paska päätös. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se koskenut lapsien sairasteluja?

      Poista
    2. Ainakin alustavasti Sipilä lupaili, että palkattomuus ei kosketa lasten sairasteluja... mutta onhan tuota takkia ennenkin käännetty. Lasten sairastelujen palkattomuus olisi meillekin katastrofi, jos sillä niiden sairastelut ovat muutenkin ihan täyskatastrofi. Paras olisi kun saisi kotiin sairaspäiviksi "varamummon" tai vastaavan järjestelyn työnantajan puolesta.

      Poista
    3. Joo, ennenhän sai kodinhoitajan (70-luvulla?) . Kannattaisin samaa systeemiä kyllä minäkin, ei se työnantajallekaan ole helppoa meinaan työntekijöiden poissaolot, oli ne mistä syystä tahansa.

      Poista
  6. lain mukaan pitäs edelleen saada niitä ns.kodinhoitajia kotiin? paikkakunta-kohtaista sekin lienee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs muuten onkin, tuliko tänä vuonna voimaan tämä...? Hyvä kun muistutit :)

      Poista
    2. Ei täällä saa sairaalle lapselle työpäivän ajaksi, kun ei meinaa saada edes sairaan äidin lekurikäynnin takia... Kiven alla. Kodinhoitajan apua kyllä saa lakisääteisesti, mutta silloin kun niillä on kalenterissa tilaa, ei lapsenvahdiksi akuuttiin tarpeeseen. Valitettavasti.

      Poista
    3. No tätä mä vähän uumoilinkin, kunpa tähän saataisiin nyt joku muutos.

      Poista
  7. Jos olen lukenut joskus oikein, teillä on oma firma. Tällöin nämä päätökset eivät suuresti vaikuta teidän elämään. Ei ole pyhälisiä, ei vuorotyötä eikä korotettuja lasten hoitomaksuja, kun lapset kotona. Minusta sinun onkin liian helppo sanoa, että tämä päätös oli hyvä,sillä ei se vaikuta teihin. Korkeintaan positiivisessa mielessä, kun työnantajana teidän ei tarvii maksaa ensimmäistä sairauslomapäivää,ylitöiden korvaus pienenee ym. Työnantajalle loistava päätös siis. Ja luopuuko teidän lapset harrastuksista päätöksen vuoksi? Kaveripiirissä näkyy äkkiä jako,kellä on vara harrastaa, kellä ei.Vaikuttaako se millään lailla? Tästä syystä olet mielestäni väärä henkilö puhumaan asian puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin pitkään miten vastaisin sinulle. Tavallaan olet oikeassa, mutta et kuitenkaan. Työnantajan ominaisuudessa en tähän oikein pysty sinulle kaikkea vastaamaan, koska jos et ole yrittäjä itse niin et pysty kuitenkaan niitä ymmärtämään täysin. Kyseiset "kiristykset" eivät kuitenkaan kilahtele meidän pussiin, jos niin luulet. Hallituksellahan on tuossa nimenomaan julkinen sektori tähtäimenään, eli tulisi valtiolle säästöjä sitä kautta. Meillä yrittäjillä ei itseillämme ole tähänkään asti ollut ylityö-tai pyhäkorvauksia todellakaan, ja esimerkiksi maatalousyrittäjät ovat aina töissä ilman erillisiä pyhälisiään tai muita viikonpäivään liittyviä erilliskorvauksia. Käsityksesi yrittäjyydestä lienee siis aivan väärä mitä ainaki meihin tulee. Jos yrittäjä säästää jossakin kohtaa euron tai kymmenen, niin voin kertoa että se ei tule sieltä meidän possumme täytteeksi vaan se on maksamassa firman kassasta kohoavaa sähkön hintaa tai vaikkapa raaka-aineita. Mielestäni ihmisten pitää vain asettaa nämä oikeisiin mittasuhteisiin päässään ja elämässään ja laittaa elämänsä niin sanotusti suu säkkiä myöten. Lapset olen toki saanut ihanasti kotona hoitaa, mutta jokainen joka sanoo ettei ole näin tehnyt, on sanonut tekevänsä ratkaisunsa siksi että ei ole varaa olla kotona, eli tienestit ovat suuremmat siellä töissä käydessä JA silti hoitomaksuja maksellessa. Miksi tämä nyt yhtäkkiä olisikin jotenkin minun syytäni, että joku toisenlaisen ratkaisun tehnyt joutuu luopumaan jostain? Eikö nyt vähän ole jo kaukaa haettua tuo esimerkki? Jokainen joka EI pysty niitä hoitomaksuja hoitamaan, voinee jäädä sitten kotiin ja katsoa miten siinä pärjää, jos sinusta täällä elellään ihan ilmaiseksi kaiket päivät. Kyllä minä lapseni ruokin, sähköä kulutan ja dieseliäkin menee täällä "lapsia hoidellessa". Ja mikään noista edellämainituista ei juurikaan ole halventunut viime aikoina ("halpuuttamisesta" huolimatta), joten kyllä se kaikki on täällä tuntunut. Lapsieni harrastuksetkin on jo alun perinkin katsottu siltä kantilta, että niissä on sisaralennuksia esimerkiksi. Kalleimpiin jääkiekkoihin ei todellakaan ole edes lähdetty - miksi siitä pitäisi jotakin äläkkää nostaa tai huutaa kokeneensa suurta vääryyttä joltain taholta? Ihmisten valinnat elämän suhteen on ihmisten valintoja, nämä on meidän ja ei se tee meistä sen ihmeellisempiä. Kahtiajaon ajatus lapsien keskuudessa on kyllä aivan outo asia meilläpäin ja se lähtenee täysin kyllä sieltä kotoa vanhempien asenteista, ei ne lapset lähtökohtaisesti kavereitaan jaottele rahojen perusteella, mutta luonteen perusteella varmasti hyvinkin. Se että joitakin yhdistää sama harrastus ei todellakaan tarkoita ettäkö olisi jotakin toista vastaan, tämä täytyy aina muistaa, eikö vain?

      Poista
  8. Minä kuulun myös näihin valittajiin. Katson oikeuteni kunnolliseen pyhäkorvaukseen, koska en mielelläni niitä pyhiä edes tee, niin kuin ei moni muukaan, mutta korvaus pyhistä helpottaa. Ja mitä tulee kunnan työntekijöiden lomaoikeuden leikkaamiseen... silloin kun kunnan työntekijät saivat nämä ylimääräiset 8 vuosilomapäivää, neuvotteli yksityinen sektori tuntuvan palkankorotuksen... Eli yks yhteen mennään, mutta yksityisiltä ei leikata samassa suhteessa. Ja mulle on alkanut tulemaan kuva, että ne joiden mielestä tämä on ihan jees paketti, eivät itse tee keskeytymätöntä vuorotyötä. Joten leikkaus ei niin rankalla kädelle heitä kosketa. Nämä leikkaukset ovat ihan ok siinä vaiheessa mulle, jos virka-aikaa tekevien tuloja leikataan prosentuaalisesti samassa suhteessa, kuin keskeytymätöntä jaksotyötä. Silloin kaikki osallistuu talkoisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri sitä mitä kirjoitin, katsotaan että onko varmasti kaikilta otettu saman verran ennenkuin itse luovutaan mistään. Koko ajattelutapa on niin materialistista, itsekästä ja (toivottavasti) kaukana todellisuudesta, että toivon todella siihen muutosta, kuten kirjoitinkin postauksessani. En tiedä mitä tarkoitit kommentillasi saavuttaa, koska minä vain vain vahvistusta alkuperäiselle kannalleni :)

      Poista
    2. Tarkoitus olikin tuoda esille sinulle sitä toista puolta, jonka perään kuulutat. Kun minulla näistä uusista leikkauksista johtuen saattaa tulot kuukaudessa tippua 200-300€, joka on oikeasti erittäin tuntuva tiputus näissä ansioissa, joilla muutenkin juuri ja juuri pärjää. Se mitä yritän sanoa, että olisitko myös itse hiljaa, jos sinulta leikattaisiin sama summa kuussa? En tarkoita tätä pahalla. Ja voin myös kertoa, että ymmärrän hyvin yksityisyritäjiä. Meillä on perheyritys, jossa olen ollut mukana koko aikuisikäni. Eli ymmärrän kyllä myös työnantajan puolen. Mutta nyt puhunkin näistä, jotka oikeasti ovat pieni tuloisia! Nämä leikkauset ovat suuret heille ja se vaan johtaa toimeentulotuen asiakkaaksi... Eli raha vaihtaa vain toista kautta.

      Poista
  9. Kyllä minä ymmärrän ja olen ollut ihan hiljaa, vaikka leikattu on. Sepä siinä just onkin, kun luullaan ettei tiedetä toista puolta. Tiedetään kyllä ja ollaan siellä oltukin ja ollaan oltu pahemmassakin. Kun ei ääntä ole pidetty niin se ei tarkoita etteikö ole tuntunut.

    VastaaPoista
  10. Mä olen seurannut mielenkiinnolla aihetta koskevaa keskustelua ja vähintään yhtä suurella mielenkiinnolla paneutunut myös näihin kommentteihin.

    Kyllähän se on ikävää, että näitä leikkauksia tehdään ja joudutaan tekemään. Ihmisiä ne poliitikotkin kuitenkin on, eivätkä ne näitä leikkauksia mitenkään pahuuttaan tai huvikseen tee. On totta, että heistä monet ovat paremmassa taloudellisessa asemassa kuin esim. moni matalapalkka-alan työntekijä. Mutta entäs, kun väistämättä ollaan sen tosiasian edessä, että jotain on pakko tehdä ja jollakin konstilla hakea niitä säästöjä? Voi kun se olisikin niin yksinkertaista vain antaa tasaisesti kullekin oma osana ilman, että mitään tarvitsisi ottaa pois... Vaikka tuskin silloinkaan oltaisiin tyytyväisiä.

    Enkä mä nyt missään nimessä tarkoita, että ihmiset valittaisivat turhasta; kyllähän nuo toimenpiteet mietityttää itseäkin. On tosi monia lapsiperheitä, joissa nämä leikkaukset heijastuu juuri lapseen... vaikkapa nyt juuri niiden täälläkin mainittujen harrastusten kautta. Onhan se kova paikka lapselle joutua luopumaan rakkaaksi muodostuneesta harrastuksesta, jonka parissa on viettänyt vuosia, kun ei enää olekaan varaa. Vaikka toisaalta mun mielestä voi olla miettimisen arvoinen paikka, jos lapsen harrastus oikeasti maksaa pienen omaisuuden verran. Eli että onko se ihan oikeasti kaiken sen rahan arvoista ja voisiko halvemmallakin harrastaa. (Ihan vain näin ajatuksia ilmaan heitellen, mitenkään tätä kenellekään suuntaamatta vaikka tässäkin ketjussa joku niistä harrastuksista puhui.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ymmärrän sua! Mutta olen myös sitä mieltä, että lapsien mielipahan mukaan ei voi kyllä elämäänsä järjestää, koska niin monia muitakin asioita voi tulla eteen, ja tärkeämpiä kuitenkin. Mutta totta turiset, ei kukaan pahuuttaan näitä tee. Todellakaan!

      Poista
  11. Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. ;) mä,oon nuori (alle 25v) kolmen lapsen äiti. Kotihoidontuella. Meidän perheen bruttotulot kaikkine lapsilisineen alle 3000,- . Silti me pärjätään vallan mainiosti. On omakotitalo ja kaupassakaan ei tarvi niin tarkkaan katsoa ja vertailla hintoja (eli vielä pystyis kiristämään). Sen takii ihmettelen mihin ihmiset saa rahat kulumaan. Me ei toki käydä joka päivä ulkona syömässä tai jossain huvituksissa. Eikä kerran pari vuodessa ulkomailla. Mutta ihanaa elämää pystytään tolla rahalla viettämään, eikä ole vielä tullut sellaista tilannetta, että on pakko mennä töihin. En tiiä et oliko tässä kommentissa päätä eikä häntää, mutta samaa mieltä oon kyllä! :)

    VastaaPoista