maanantai 10. elokuuta 2015

Vanha kunnon #itutus

Olis niin kiva päästellä tänne vaan lisää ahkuja ja ihkuja, kuvata aurinkoisia pihakuvia ja vielä aurinkoisempia naamoja.

Mutta ei tällä kertaa, huoh. Meillä on siis pärskeles sentäs mahatautia. Joo. Oikein sellaista perinteistä mallia olevaa, että vaivaa yhtä aina kerrallaan, sitten näyttää että olisko jo niinkuin päästy näin vähällä (HAH) ja sitten alkaa seuraava. Oksua on siivottu petivaatteista, pehmoleluista, lattioilta koko talon matkan pituudelta ja tossa viimeks brion työntökärrystä. Onhan se tietysti kätevää kuljettaa yrjökärryä mukanansa.... *ei ees naurata*. Meille kun tämänsortin taudit rantautuu, niin se on kuulkaa viikko jos toinenkin, kun ollaan taudissa ja tautisia. Kelleen et voi mennä kylään, ketään et voi pyytää kylään ja kaupassa käymisestäkin tulee rikollinen olo. Että kaikki varmaan näkee että olen yrjötalosta kotoisin ja tartutan nyt puolen kauppaa siellä haahutessani. 

Just tällä nimenomaisella hetkellä omassa mahassa käy senpäiväinen melske, että oksat pois (tai oksut, ehhhehhe). Saas nähdä koska meen pönttöä kurkisteleen vähän tarkemmalla silmällä. Nuoriso teki tossa ruokaakin, kun istuin vaan sohvalla puhelin kädessä enkä oikein kyennyt liikkumaan. Oottelen meinaan soittoa Kaupungilta, koska yllättäen meidän lapsista ei ole kuin yksi koulukuljetuksen piirissä, vaikka kaupungin oma määritelmä teiden vaarallisuuksista (jotka on muuten ihan perseestä, anteeks nyt vaan karski kielenkäyttöni, mutta kun perusteina on mm. "ei ole vielä kukaan jäänyt auton alle" niin onhan se perseestä teidänkin mielestä?) määrittelee että viidesluokkalaiset vasta voi uhrata itsensä tossa liikenteen alttarilla ja meidän tuo poika menee neljännelle. Silti se on kaikista järjestelmistä ulkona ja liikennöitsijä oli jo itkua vääntämässä, että jos sille kuuluukin kuljetus, niin samalla kuuluu aika monelle muullekin ja niiden menee tietenkin koko systeemi ihan päin puuta. Tottakai! Joka syksy ne menee, koska kaupunki tekee kuljetussuunnitelmat väärillä perusteilla ja liikennöitsijät suunnitelmansa väärillä perusteilla ja sitten kun ne tuodaan julki kaksi päivää ennen koulun alkua, niin helvettihän siinä on valloillaan - JOKA AINOA SYKSY. 

Pikkasen pistää miettimään, että vienkö mä kaksi alle kouluikäistä jonnekin päiväkotiin, ettei niiden tarvitsis viettää koko päiväänsä autossa koululaisia mun kans kuskaamassa. Kolme lasta jo muutenkin viedään ja haetaan eri aikaan eri suuntiin joka alvarin aamu ja haetaan joka alvarin iltapäivä niistä eri suunnistaan eri aikoinaan. Siihen kun lisätään vielä pienempiä koululaisia, jotka viedään ja haetaan siinä aikaisemmassa iltapäivässä (koska jos mä joudun sen neljäsluokkalaisen viemään autolla niin kai mä tokaluokkalaisenkin siihen kyytiini otan, etten jätä tienposkeen kyytiä oottelemaan), niin ihmettelen vaan koska me ollaan oikein kotona - ja koska meillä nukutaan päiväunia. Ja koska me voidaan elää ihan normaalia tylsää kotoelämää?

Paska ja perse oltilassa ykkösenä ja kakkosena. Nyt oon kyllä kironnut koko vuoden edestä, suonette anteeksi, ja vaikka ette soisikaan niin tulipahan sanottua jo.

Kaiken tän keskellä saatiin kuitenkin kahta kirjaa vaille kaikki lukiokirjat tytsälle (käytetyistä ei toivoakaan, kun tuolla luetaan eri kustantajien sarjoja kuin täälläpäin) ja kolmesataa meni niin että viuhahti. Siihen vielä kaksi bussikortin latausta (43 euroa skipale) niin johan kävi lompsassa holina. Ei siinä, olen äärimmäisen iloinen tuosta Kelan koulumatkatuesta, jossa siis omavastuu on 43 euroa (30 päivää voimassa, joten ens kuussa sama pieti eessä taas), koska muuten meillä maksais 40 euroa PÄIVÄSSÄ noiden koululaisten kulkeminen opinahjoissaan (ja siihen ei siis sisälly meidän kyyti sinne tuhannen seljän taa bussipysäkille). Ja siis hei, opintorahaa ei saa lapsilisästä ulos kasvanutkaan. Koska vanhempien kuukausitulot ylittävät tietyn summan vuodessa, ilman että ajatellaan montako ihmistä niillä rahoilla oikein elätetään. Mutta, tämähän on jo ihan tuttu juttu, joten ei se mitenkään yllätyksenä tullut eikä tule tähän talouteen, aattelin vaan sanoa kun välillä on niitä nirisijöitä liikkeellä, joiden mielestä isot perheet on yhteiskunnan loisia. Kyllä tässä ihan veronsa maksavia työtätekeviä kansalaisia koitetaan kovasti kasvattaa näissäkin hälvetillisissä olosuhteissa jotka yhteiskunta meillä tänne järjestää. Ihan pienituloiset perheet eivät välttämättä edes ymmärrä kuinka paljon nuoren opisekeleminen maksaa käytännössä, koska pienituloisten lapset saavat siihen tukea yhteiskunnalta. Me ei olla suurituloisia todellakaan, me elätetään täällä isoa perhettä yhden ihmisen kokoäiväisellä työpanoksella ja toisen ihmisen yritelmällä olla jonain panoksena *heh*. 

Tälläisinä mieleenpainuvia oksennuksen huuruisina hetkinä sitä miettii todella, mikä järki on asua hevonkuusenkorvessa, tai mitä järkeä tässä missään yleensäkään on. 

Mä niin niin toivon, että seuraavassa postauksessa voisin kertoa kuinka kaikki on jo taas niin hyvin. 

P.s. Ai niin muistinko mainita, että nyt olis ihanat kelit ja me ollaan sisällä, koska oksennus? *jauza*


9 kommenttia:

  1. Voi ei.. :( "jaksuhallit" täältä <3
    Toivottavasti pääsette mahdollismman nopeesti tosta inhottavasta taudista eroon! Vaikka teillä toki monta nassua siinä kahlattavana..
    Ja siis huh mitä maksuja siitä että lapset käy koulussa!!! Apua, onneksi on tuo Kelan tuki olemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadja <3 ja kiitos aiemmistakin kommenteistakin, meinaa vallan tämä vastailu unohtua kun kännykällä näppäilen niitä julkaistuiksi ja sitten avaan koneen postausta varten -ähh! Joo koulunkäynti ois olla kalliimpaakin, jos esim asuis jossakin vuokrakämpässä. Tsösses. Saas nähdä joudutaanko sellaiseen ryhtymään, jos likka ei jaksa kellon viiden ylösnousuja ja opiskelua yhtäaikaa...

      Poista
  2. No, voi, voi ja voi :( Se on kyllä älytöntä ku tuo tauti rantautuu :( Se pyykinpesu ja siivous ja sellainen kaikenlainen siitä aiheutuva show, mut tsemppiä kovasti! <3 Ja siihen kaikkeen muuhunkin koulukuljetuksien järjestelyyn ym tsemppiä! <3 Uskallanko ees sanoa, että asiat järjestyvät kyllä, vaikka nyt ei tunnu siltä! *väistää halkoa tai vesilintua!* :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kitta, ei lennä mikkään <3 Kyll tää tästä muuttuu kovasta pärräämisestä ihan normaaliksi ärsytykseksi taas. Ja hei tunti!! kulunut ilman ainuttakaan ykää. Elämme jänniä aikoja :P

      Poista
  3. Ymmärrystä tippuu täältä kaikelle syksyn showlle... ja taudille. Toivottavasti nyt edes ne kuljetukset järjestyis. Mä nään jo painajaisia lukiokustannuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täänks :) Meillä toi lukiojuttu on vähän tollanen , kun tytär käy siis Tampereella asti erikoislukiota. Jos olis mennyt täkäläiseen tavalliseen lukioon, niin vaihtoringit pursuili kyllä niille kuuluvia kirjoja aika edulliseen hintaan (tai osa oli riistohinnoissa ja osa lähes ilmaisia, no eipä kummatkaan hyödyttäneet meitä) edellisvuoden opiskelijoilta - joten älä vielä nää painajaisia, koska kaikelle voi olla onneks se vähän edukkaampikin vaihtoehto :D Kyllä mä tälläisellä hetkellä kaipaan isompien kaupunkien joukkoliikennesysteemeitä tännekin, vaikka maksaahan kai niidenkin käyttäminen, mutta olis edes pysäkkejä. Meidän molemmat nuoret käy nyt eri ilmansuunnissa ja eri kaupungeissa koulujaan ja käyttävät pikavuoroa, jonka "lähi"pysäkki on viiden kilsan päässä meiltä helketillisen "valtatien" poskessa. Sinne viedään lapsia sitten aamupimeeseen seisoskelemaan... Tässä kohtaa tää asuinpaikan valinta on ihan arsesta. Ennen bussivuoroja meni "kyliltä" sentäs, jolloin sinne pystyi menemään hätätapauksissa skootterilla tai filalrilla ja jättämään lukittuna kioskin kulmalle välineensä päiväksi. Nyt ei tod voi, kun kaikki viedään sen siliän tien sieltä isomman tien poskesta, vaikka kettingillä sitois kiinni... argh!

      Poista
  4. Voi ei,en tykkää en sitte yhtää :( Tsemppi-halaukset sulle ystäväni <3 Viis siitä vaikka tauti tarttuis virtuaalisesti...( no en mä ny oikeesti sitä tänne taho,en,vaikka maksettas)..Tuo kyyti-homma on kyllä niin typerä juttu,ku olla ja voi,saatikka miten paljo sitä joutuu opiskelijaa vanhemmat oikeesti tukemaan. Ei sitä opinto-lainaa niin hepposesti myönnetä niinku mun nuoruudessa,ilman sitä ois koulut jääny käymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 joo kamala tauti! Toivottavasti ei tuu kelleen :) Joo olispa joka koululla asuntolat niin olis paljon helpompaa tääkin homma, mutta näinhän se menee ett kaikki nykyään kait maksaa aina.

      Poista
  5. Voi ei...kaikesta! Kamala tauti, toivottavasti menee pian ohi! Tsemppihali!
    Täytyy mainita että sinulla on sana hallussa ikävästä tilanteesta huolimatta. "Yrjökärry" sai hymyn huulilleni ja nyt on niin syyllinen olo, että alan varmaan myötätunnosta tutkiskelemaan tuota omaa pönttöä ensi yönä lähemmin. :D

    VastaaPoista