keskiviikko 19. elokuuta 2015

Pentuasiaa!

Tää jeppu tässä (vasemmalla!) on ollut meillä nyt yli kolme kuukautta. Millään ei uskois, koska tuntuu että ainahan tuo pörröturri on meillä ollut. Toisaalta, ihan hirvittävän paljon on tapahtunut koirankin elämässä tänä aikana jo (saatika meidän ihmisten).

Haa! Pikkasen ottaa koville Papusellekin nämä aikaiset herätykset, sitä ollaan sitten niin väsyneitä niin väsyneitä että! Mutta tässä kuvassa piti erityisesti huomata tuo selän tummunut väristys : Papusta on tulossa ihan aikuisen keeshondin värinen! (äläkä kato sitä tornadon kouriin joutunutta telttaa siellä takana! katoit sittenkin!) Nämä kuvat tältä aamulta (tuo yllä ja tuo alla).

Puhuitko mulle? Pitääkö mun nousta??

Kessuille tyypilliseen tapaan meidänkin Papu tykkää olla aina jossakin päällä, aina jossakin vähän korkeammalla kuin maan (tai lattian)pinta. Penkille kiipeäminen sinänsä on sangen huvittava näky, koska Papu ei hyppää kenkille vaan kapuaa. Ensin etutassut, sitten maha ja lopulta takatassut!


Kesemmällä turkki selän päältä oli vielä näin vaalea!

Nukkuminen on kuitenkin ollut aina Papun erityinen lahjakkuus. Nimenomaan päiväunet. Niitä vedellään niin autuaana, että alkaa itteäkin välillä ramaseen, kun toinen on niin ihana nautiskelija!

Aluksi raasuparka ei meinannut osata nukkua pihalla ja tää isäntäväki oli vaan kokoajan ihan pihalla! Sitten pieni haukkurassu oli silmät sikkuralla, kun jäi päikkärit välistä monena päivänä. Mutta kun sen ulkonanukkumisen jalon taidon vihdoin oppi, niin sinnehän meinattiin jäädä joksus ihan vallan ja muutaman kerran väsynyt kesänviettäjä kannettiin sisälle yöunille nurmikolta makaamasta...

Ollaan niin tomeraa vaikka ollaan vielä ihan vauva!


...ja vielä vauvempi!

Eka yö uudessa kodissa vietettynä ja ihmetellään kun ei ole maassa sitä valkoista juttua!

Jakkaralle kiivettiin heti kun sellainen taloon ostettiin! Voi nökö.

"Papsanteera" on edelleen aivan superihana koira. Juuri meidän perheeseen sopiva, en voi vieläkään käsittää, että tämä rotu oli ennen meiltä aivan pimennossa. Tai ei kai sitä kukaan meiltä pimittänyt, ehhhhehh, mutta siis eipä ollut tullunna vastaan missään. Niinkuin mää edes missään kävisin, mutta.... Rotujärjestön sivuilla (KLIK) kerrottava määritelmmä rodun luonteesta on muuten hyvin osuva, ainakin tämän meidän kokemuksemme mukaan. Tsekkaa se, jos mietinnässäsi on tämäntyyppinen koirarotu!

-Keeshond on miellyttämishaluinen ja oppivainen. Jos ei juustonpalaa ala kuulua, vaikka pieni pikisilmä istua nököttää sitä siinä odottamassa, niin sitten voidaan opetella ihan itseikseen vaikka pelkillä takajaloilla istuskelu, josko tällä tempulla kävisi juustoflaksi? Autoon meneminen on kans ihan parasta ja hyvä kun jännitykseltä pystyy paikallaan olemaan, kun valjaita puetaan päälle, koska se tietää aina autoreissua! Autossa istutaan sitten nöpösti "turvavöissä" ja mielellään vielä emännän käsilaukun päällä, että näkee paremmin minne ollaan matkalla.  Sisäsiistiksi tämä oppi melkein samointein meille tullessaan, vaikka yritinkin sitä sanomalehtitaktiikalla harhauttaaa, niin sitä ei käytännössä käytetty, koska tämä teki hädät silloin kuin hätä oli (noh tota, kaikkihan ne tekee niin, voi että, onneks mun ura ei ole tällä genrellä muahhhahhah). Kun me ihmiset sitten opittiin aineenvaihdunnalliset aikataulut tulkitsemaan, niin sisälle tekemiset jäi siihen paikkaan. For more details read this: kakkasia tuli aina kahden ryppäissä. Ensin eka ennen ruokaa, sitten toinen vartti ruuan syömisen jälkeen. Ei ollu vaikeeta! *muah*

-Keeshond on vekkuli ja huumorintajuinen. Kyllä vain, isännän sortsit on kuskattu piiloon monta kertaa peräkkäin ja Bruno-koiralta jekutettu puruluu suusta mitä moninaisimmilla hännästä-nipistys-tempuilla! Myös kukon kuukokiekuu-ääntä on todistajien läsnäollessa tämä kessunpoikanen osannut imitoida erehdyttävän aidosti! Kenkien kuskaaminen pihalle puskien alle piiloon on myös Papun feivöritti puuhaa ja eritoten kaikkien vieraiden kenkien kuskaaminen. Mutta ans olla, kun sen saa itse teosta kiinni, niin se ilme on niin nolo, että melkein alkaa väkisinkin naurattaan siinä...

-Keeshond on haukkumalla ilmoittava vahtikoira. Kyllä ja se on se homma ja sitä ei kyllä pidä minusta estää sitä tekemästäkään. Toinen on niin tärkeenänsä ilmoittamassa, että joku tulee tai ainakin menee naapurin mökille! Tai jotain! (kauheen montaa kertaa EI ole erehtynyt, että siinämielessä ollaan voitonpuolella oikeeseen osuneissa haukuissa). Ja mikä parasta. kun ilmoitus isäntäväelle on tehty, niin haukkuminen lopetetaan kyllä melkeinpäsano siihen paikkaan, joten tämä ei ole ollenkaan (täällä meillä maalla ainakaan) ongelma. En tiedä haukkuisiko kessu esimerkiksi kerrostalossa (yksin tai yhdessä ollessaan) kaikki mahdollisia ääniä? Tämä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon rotua valitessaan. Luin muuten silloin aluksi oppaista (tottakai, kaikkihan me luetaan aluksi kaikkia oppaita niin lastenkasvatuksesta kuin koirienkin....), että "turha" haukkuminen pitää päättäväisesti kitkeä kessunpennulta pois, mutta en todellakaan tajunnut mitä se (turha) olisi (koska ainahan niillä on joku asia miksi haukkuvat hhehhe) ja miten se edes tapahtuisi (välttämällä vai huomiota kiinnittämällä), koska tuntui että kimakkaääninen pentu haukahteli korviaviiltävästi vähän kokoajan ja jokatilanteessa. Nooo, parin päivän päästä ajattelin, että (hautumassa olevalle) ruoka-annokselle haukkuminen ainakin otti niin paljon hitto hermoihin korviini, jotta siitä on päästävä. Ja en vaan antanut sapuskaa koiralle jos vouski siinä lasit särölle. Sitten kun oli hiljaa, niin ruoka ilmestyi eteen. Hyvin toimi, koska haukkuminen on täysin aisoissa ollut melkeinpä siitä lähtien. (mietin oikein, että kyllä, ei se hauku kyllä kuin jonkun tulemiset ja menemiset)

-Keeshond on kaikessa mukana kulkeva seurakoira. Nimenomaan! Aluksi sitä meinasi talloa tuon pötkäleen päälle, kun oli todellakin ihan messissä, mutta pian pentukin oppi, että kannattaa ainakin sellaisen asekeleen päässä kuitenkin tuolla kulkiessa olla ettei jää niinsanotusti alakynteen - muuten voikin sitten tulla ihan syliin asti heti kun tilaisuus iskee (eli aina kun joku istuu jonnekin). Kaikki lapset, omat ja vieraat, aikuisista puhumattakaan, voivat pallutella Papua ja se vaan niin tykkää! Joskus tietenkin sitä miettii, että onko sen ihan pakko tykätä esimerkiksi kukkapenkeistäkin niin paljon, että menee sinnekin kaiveleen ja makkoomaan, jos itse siinä jotain yrität niiden kaunistukseksi tehdä. Mutta kai se on! Kessu on vähän joko tai. Se ei mitään niinkuin ole vaan vähän. Puutarhahommissa ollaan puutarhahommissa! 

Ennestäänhän meidän Bruno oli jo kokoajan siellä missä mekin ja nyt niitä on sitten kaksi siinä suhertamassa meidän muassa. Tämä kaksosuus onkin meidät kirvoittanut kaikenlaiseen hellämieliseen lempinimittelyyn, jotka näiden kahden humppaheikin luonteet tuovat (joissakin satunnaisissa tilanteissa) esille: Hönö ja Pönö. Maltti ja Valtti. Urpo ja Turbo. Matti ja Teppo. Papu ja Soppa *ahhhhahhhhha*. 
Lapset tykkää ihan hirveesti touhuta koirien kans, aina joku tekee jotain niin että siihen leikkiin kuuluu joku koirakin. Itsekin ollaan kyllä me aikuiset niin leimauduttu noihin elikoihin, ettei sitä osaa ollakaan täällä kotosalla ilman, että kokoajan vaisttomaisesti rahnuttaa sitä seurana olevaa karvakasaa. Eläimen silittely muuten kuulemma vähentää ihmisen stressitasoa, joten mä oon kyllä tätämenoa lopunelämääni ihan zen. Tai sitten mulla just näitä täytyykin olla enemmän kuin yks, koska tasot saattais muuten nousta aika huipulle nääs!

Semmottis mietintöjä taas tästä koira-ajasta meillä. Saattoi olla samaakin asiaa mitä ennen olen jo pälpättänyt, mutta sallinette sen (ja vaikette salliskaan, niin tulipahan jo kirjoitettua).
Saas nähdä onko se se karvanlähtö, joka sitten tässä suurimman työn aiheuttaa, vai mikä, mutta tähän mennessä meillä on ollut niin mukavaa aikaa koiranpennun kanssa, että ei moni usko kun kertoo. 

Kai se on vähän niin, että ihan kuin ihmisillekin on se yhteensopiva puoliso, niin on yhteen sopiva koirakin. Meillä ainakin on! Ja jos jottain purnattavaa tulee matkan varrella, niin lupaan senkin kyllä teille ilmoottaa. (oottakaa vaan syksyn kuraa ja sitä kaikkea semmosta...)

Edellisen kerran olen muuten Papusta kertonut tälläin enempi näissä postauksissa:

Nyt myö laitetaan jotakin suuhun ja mäännän sitten vielä hetkeks nauttiin auringosta. Kunhan ekat kaksi koululaista kotiutuu, niin mennäänkin tänään vähän kyläilemään, kun on tiedossa lättykestit! Mä niin syön! Aah!

2 kommenttia: