tiistai 18. elokuuta 2015

Mitä täällä tapahtuu!

Pari kertaa olen ohimennen huomannut tämän. Muutaman kerran ihan suoraan todennutkin. Pakko se kai on myöntää (itselleenkin): meillä ei ole enää vauvaa. Meillä on jo iso pieni kaksivuotta ylittänyt kuopus.


Siitä on seurannut ihan vaivihkaa asioita, joita olen laittanut ihmeissäni merkille.
-Pöytäliinat ovat ilmestyneet! Siis ne muutkin kuin vasaralla kiinni naulatut. Ne pienet ja sievät, joiden päälle pruukataan asetella joku turhanpäiväinen paino esine päälle suurinpiirtein keskikohtaan.
-Pöydälle voi jättää vesilasin ja tulla hakemaan sen vartin päästä ihan ehjänä ja sisältöineen!
-Ulko-oven jäätyä raolleen ei seurauksena olekaan vaippapeppu vesisateessa seisomassa! (sen sijaan siellä saattaa seisoskella koira tai kaksikin ja vaippapeppu luultavasti ovenraosta komentaa niitä sisälle)
-Roskiksesta löytyy yhä vähemmän kenkiä ja pikkuautoja!
-Lautasellisen ruokaa voi laittaa lapsen eteen ja sanoa, että se on kuumaa, ole varovainen (ja hän on!)!
-Elämää suuremmat slaagihuudot tulevat yhä useammin henkisistä patoumista kuin fyysisistä kopahduksista!
-Vaippapeppu käyttää pottaa ja osaa, ollessaan vaipatonpeppu, olla päästämättä housuihin jos erikseen pyydetään!
-Pöydälle kiivetään jos sieltä tarvitaan jotakin johon ei muuten ylletä, eikä enää vaan siksi että pystytään!
-"Pois sieltä kaapilta!" ja hän tulee.
-"Tules äidin kans marjapuskille" ja hän tulee.
-"Pidäs äitiä kädestä kiinni" "En piä!!"

Eilen mittailin isännän kanssa remonttikohteeksi joutuneen terassin "seiniä" ja etsittiin siinä vielä edellispäivänä ollutta niin sanottua Parempaa Mittaa. Hetken päästä tuo kaksivuotias heppu tepasteli paikalle, laski Paremman Mitan eteemme lautojen päälle ja jatkoi tepstelua takaisin leikkeihinsä.

Semmosta meillä tapahtuu. Mulla oli olevinaan jotain apua itken silmätpäästänitätä naisen elämän surua ja epäreiluutta vieroitusoireita siitä, että ei ole ollunna sitä avutonta pientä ihmistä mun helmoissa ja sylissä enää (ikinä!!), mutta onhan tässäkin tilanteessa näitä puolia, kun pysähtyy katsomaan. Ihan suorastaan hykerryttää!

Kohta sekin on näin iso, että tekee kotsantunnilla oppimaansa smoothieta ja kantaa sen äidille sohvalle!

3 kommenttia:

  1. Niisk <3 Niin <3 Niisk <3 *pyyhkii ja niiskuttaa* Kyllä, todella puolensa ja puolensa, kiitos tästä-kin <3 <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. niinpä,ihan sait kyynel-karpalot silmiini <3 on se niiiiiiiiiiiiin haikeeta,ku ei oo nyyttiä sylissä :) rakkautta ja huolenpitoa piisaa muillekin kuin omille lapsille ;) eiks vaa,sulla varsinkin mummin kullalle :P Mitä enemmän sitä jakaa sitä enemmän saa itselleen...joskus tosin toivois ett pysähdy aika pysähdy...

    VastaaPoista