torstai 9. heinäkuuta 2015

Elämä on!

Heipä hei taas kaikille siellä! Mitä teille kuuluu? Toivottavasti hyvää.
Me täällä elellään aika leppoisia lomapäiviä. Kuullostan ihan joltain elämäntapaopettajalta, kun sanon, että nautitaan ihan yksinkertaisista jutuista, mutta niin se nyt vaan menee, että niistä sen parhaimman nautinnon saa. Tänäänkin olen hyrissyt tyytyväisyydestä, kun oli niin hitsin hassu sadekuuro, joka tuli kirjaimellisestitäysin kirkkaalta taivaalta ja kasteli ihan totaalisesti meidät parat jotka olimme muutaman metrin päässä kävelemässä kohti autoamme. Sitten kun mentiin kirjaimellisesti kuin vaatteet päällä suihkussa käyneiden näköisinä kaupungille, niin oli ihmisillä hauskaa! Ja meillä *hih*.
Vettä tul niin että aitaakin kaatui! Kiääk!

Muutenkin oli oikein leppoisa päivä (taas), kun käväistiin hakemassa yhdestä vanhasta talosta räsymattoja, jotka oli vaihtoringissä kaupan. Mä rakastan räsymattoja ja haalin niitä aina varuille , koska on ihana talven aikana vetää välillä ihan putipuhtaat matot lattiaan niiden käytössä "pikkusen" harmaantuneiden tilalle. Ja näin kesällä on kiva mattoja peseskellä, tosin nyt mulla tuolla ulkona "kuivuu" kolme, kun unohtui tietenkin sinne roikkumaan ennen kaatosateen päällekaatumista. Eikä niitä nyt enää kyllä liikuta mihinkään, kun ovat ihan umpi märkiä ja painavat enemmän kuin mikään. Mutta siihen alkuperäiseen asiaan; siellä matonmyyjällä oli meinaan vaikka ja mitä siellä talossa ylimääräisenä ja hän ihana rouvasihminen lykki meille sylit täyteen kaikkea (mattoja, vanhoja täkkejä jne) kaupanpäällisiksi. Olin ihan hämmästyksissäni, koska mattonsa eivät muutenkaan maksaneet kuin muutaman euron ja olivat monta metriä pitkiä. Hän oli kuitenkin iloinen, että matot meni jollekin joka niitä rakasti! Aika ihana kohtaaminen, etten sanoisi.

Kävin myös maaseutuvirastossa (MaVi) tekemässä ilmoituksen kanojenpidosta ja meillä oli kyllä niin hauskaa senkin ihmisen kanssa siellä, että en tiedä mikä tänään on kaikkia ihmisiä vaivannut, kun kaikki ovat niin yltiöihania ja hyväntuulisina jokapaikassa! Me muun muassa naurettiin, kun kerroin että yritin tulostaa kotona kaavaketta netistä, mutta mun tulostin ei niitä halunnut pihalle asti itsestään antaa - ja siinä samassa tämän virkailijan tulostin alkoi syytää niitä lappusia, todellakin vaikka "muille jakaa"! Että ajatukseni kuultiin ja sitä saatiin mitä tilattiin ja niin edelleen, eeh heh hee. Ja ihan pikkasen mahat kippurassa naurettiin myös sitä, kun virkailija yhtäkkiä sanoi mun kanoja lampaiks. Hirnuttiin sille mielikuvalle, kun mulla olis kourassa niiden korvamerkkejä ja menisin ihmeissäni ettimään kanoiltani korvia mihin ne kiinnittäisin, sitten soittaisin jonneki Eviraan, että saiskos jonkun tarkemman piirustuksen että jaa niin minne nää laitetaan.... joo mä olen pikkasen hassu, mutta kun elämäkin on!
Hulda, Guldu ja ParisHiltunen

Mulla myös kävi semmonen säkä ruuanlaiton kanssa, ettei ikinä. Otin meinaan pottukattilan hellalta just sillä hetkellä, kun sähköt meni. Että saatiin syödä ihan kypsää ruokaa siinä ja sähkötkin tuli melkein heti kuitenkin takaisinkin - eikä mennyt ees koneet asiasta sekaisin, vaikka pyykkikone hetken miettikin että jaaniin mitä mää olinkaan tekemässä. Yleensä mun tuuri on just päinvastainen, että asettelen vasta kattilaa hellalle ja zzzup, sähköt pois. Tänään vähän jyristeli jossain kauempana, joten siksi ne sähköt varmasti pätki, mutta meille asti ei kyllä pikkuista kumua kummempaa kuulunut.

Eilen meillä oli vieraita, kun kahviteltiin yhdet synttärit ja syötiin taas ihanaa mansikkakakkua. Siihen ei sitten muuten kerkee kyllästymään vielä tässäkään vaiheessa kesää! ja sen näkee kyllä peilistäkin  Mä laitan näistä tuoreista mansikoista kakun sillätavalla, että viipaloin mansikoita ihan tiiviiksi kerrokseksi sinne väliinkin ja kermavaahtoa oikein reilusti päälle. Sitten "kansiosa" ja siihen ekaks kerma ja päälle mansikkaviipaleita. (eilen tosin oli myös sinisiä strösseleitä-mitälie-pimpelipompeleita koska päivänsankari niin toivoi). Haluatteko muuten idioottivarman kakkupohjaohjeen? Siis mä en ole tätä saanut epäonnistumaan, joten sillätavalla on idioottivarmaksi todistettukin ihan.

Kakkupohja
6 munaa
muumimukillinen sokeria
muumimukillinen vehnäjauhoja jonne laitat
1 teelusikallisen leivinjauhetta

Homman juju on siinä, että munien on oltava huoneenlämpöisiä. Mä en tajunnut ettei mun munani ennen olleet, vaikka kuinka muka luulin. Sitten luin joskus jostain jonkun kakuntekijän (ettei olis ollut Ulla Svensk?) vinkin, että laittaa itse aina munat kuumaan vesihauteeseen muutamaksi minuutiksi, joten varmistaa että ne on lämpimiä. Toimii!
Toinen juju on siinä, että mun vatkaimella mä en saa vatkata kuin hitaimmalla nopeudella. Vaikka se kestää oikeasti ikuisuuden (en oo aikaa kattonut mutta kyllä siihen enempi kuin 5 minuuttia menee ja onhan se tollasta käsivatkainta aika pitkä aika pitää siinä turraamassa) niin, mutta muuten se vatkain alkaa erotteleen munista keltuaisen valkuaisista ja (vaikka et sitä siinä vatkatessa silmilläsi näkisikään niin) uunista otettaessa lopputulos on päältä marenginoloinen ja pohjilta keltuaisjunttainen linttu. Että hitaasti mutta varmasti vaan vatkaten, niin tulee hyvä!
Eli vatkaa munat ja sokeri, niin kauan että vaahto on paksua ja valkoista melkein (tää kyllä vähän riippuu munistakin, jotkut tosi-kotikanojen-munat on jäätävän keltaisia vaahdoltaankin).
Vatkauksen jälkeen lisää varovasti jauhoseos, älä enää vatkaa.
Laita korppujauhotettuun vuokaan, sellaiseen kaupan normikokoiseen pyöryläiseen (Mä laitan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin ja siihen sen reunusrenkaan päälle, leikkaan vaan ylimääräiset sitten sivuilta pois. Voitelen vain reunat ja jauhotan ne.)
Uuniin,  n 170 astetta, alin taso ja noin 30 minuuttia.

Toi oli varmaan ihan perusjuttua monelle (kaikille), mutta mä tein ihan liian kauan niin eritasoisia kakkupohjia, että meinas hermo mennä. Aina oli samat ainemäärät, mutta silti tuli ihan sekalaista laatua - vähänks olin pärkkeleellisen raivon partaalla ihmeissäni ja lopetin yhdessä vaiheessa kakkujen teon vallan. Sitten tääkin vaan piti pässinpään oppia ja nyt on kakkupohjanteko se helpoin juttu ikinä koko leipomisten maailmassa!
Ai niin muuten. Kun mä olen aina kehunut, ettei olla niin kovin hätäisiä toteuttamaan näitä meidän projekteja (vaikka mä olisin, tietenkin!! mutta kun rahapussit ei ole ja toisaalta ei tolla miehelläkään ole kuitenkaan yli kahtakymmentä neljää tuntia vuorokaudessa käytettävissään...) mutta tää vuos on ollut kyllä aika maksimaalinen jo tähän mennessä:

-Meille on tullut kanat, joita ollaan varmaan kymmenen vuotta harkittu ja haluttu ja jahkattu ja kaikki on ollut vaan kanalan teosta kiinni, joka taas oli kiinni sen paikan miettimisestä ja joka taas oli mulle ihan liian hirveen iso asia miettittäväks tässä kaikessa elämisen melskeessä. No nyt ne on ja täydellisessä paikkaa ja ne on ihan kuin olis aina ollut meillä. Meidän vastarannan naapurikin (joka on maatalo jota ei kyllä edes näy eikä kuulu meille tänne vaan niiden pelto näkyy) tuli jututtamaan kaupassa ja kiitteli kuinka on ihana olo, kun kuuluu kukon kiekunaa heillekin nyt pitkästä aikaa. Se kun kuulemma kuuluu maalaismaiseman äänimaailmaan. Ihanaa! Niin kuuluukin! Ja meidän kukolla on vielä hyvin hieno ääni, sellainen suht matala eikö ollenkaan korviinpistävä ja eihän se edes kiekase niin kuin sanonnoissa sanotaan, siis aikaseen, vaan vasta kun ollaan jo aamukahvitkin juotu *hih*

-Meillä on se keittiönpöytä, jota kolmisen vuotta sitten ainakin jo mietittiin, että "tehdään itte kun ei muuten löydy". Oikeesti, kärsivällisyys palkitaan todellakin, koska nyt se aika tuntuu todella pieneltä, vaikka silloin kun katteli sitä liian pientä ja vääränlaista pöytää muutenkin siinä köökissä, niin olihan se sellainen olo pinnalla aika usein, että se olis kyllä saatava tähän nyt!! N-y-t !!  Siinä oli oikeesti yksi ihan käytännön hankaluus, joka joka päivä näyttäytyi, kun se meidän pöytä oli siis normaalia korkeampi pöytänä. Sen alkuperäiset tuolit oli ihan susipaskot huonot ja ne meni jo ajat sitten jonnekin pois. Vaan siinäpä oltiinkin tilanteessa, ettei mitkään valtakunnan tuolistandardit olleetkaan oikean korkusia meidän pöytään! Eihän se aikuista nyt niin paljon haitannut, että tuoli oli vähän matala, mutta noi lapsparat. Melkein joutuivat joskus seisomaan, että ylsivät lautasille! Että semmonen pöydäntarve, ei ollut siis mikkään rouvan turhamaisuudesta johtuva (pelkästään). Hehe.

-Meillä on olkkarissa vihdoin paikoillaan se miehen ostos taannoisesta huutokaupasta reilu kahden vuoden takaa. Olin nimittäin silloin vastasyntyneen vauvelin kanssa kotona, kun mies läks kylille katteleen ja tuli takaisin kertoen, että "ostin sitten kirkonpenkin". Jos nyt ajattelette, että jonkun kinkeripenkin tai muun vastaavan, niin e-hei. Kirkonpenkin! Pitkän, puisen, sellaisen mitä on kirkoissa riveissä rivien perään. Tämän kyseinen oli seurakunnan varastossa ollut, aikoinaan irrotettu kuulemma paikoiltaan jonkun asian takia ja jäänytkin sitten sinne varastoon. On siis meidän kylän, Kiikan, kirkon penkki ja vanha kuin aika monta elämää yhteensä. Se oli kyllä tosi huonossa kunnossakin, vinksallaan ja maalit irti sieltä täältä. Me sitä vähän oikastiin, mutta muuten jätettiin aika sikseen, pojat iskänsä apuna innoissaan vähän hiekkapaperilla sitä hioskeli tossa jokupäivä ja sen jälkeen nuoriso maalasi sitä kuusi pitkää ja helteistä tuntia. En tiedä mitä mieltä muut on, mutta meidän mielestä se on hieno ja erikoinen ja just meille sopiva, vähän semmonen kummallinen juttu olla niin kuin tavallisten tallaajien olohuoneessa *eeeeh*. Maali jätettiin sen näköiseksi, että siitä näkyy vanhuus ja ne taotut naulat ja muutkin kuopat ja muikurat mitä siinä on. Aikoinaan ukko penkkiostoksineen pääsi oikein paikallislehteen sen ansiosta ja niin monet ihmiset on tän mieleensä kuulkaa painaneet ja kyselleet vähän väliä "mitä kirkonpenkille kuuluu", että oikein mietin pitäiskö järjestää avoimet ovet ja keitellä kyläläisille kirkonpenkkikahvit *muaahhah*! Kyllä se kummasti vetää ihmisiä puoleensa ja kaikki siinä istuneet on kehuneet kuinka on yllättävän hyvä istua ja me ollaan kyllä täysin samaa mieltä. Että semmonen tarina on tässäkin takana.



Vaikka mä miellän itteni todella kärsimättömäksi luonteeksi, niin väistämättä tässä oppii kiiruhtamaan hitaasti, kun asioilla nyt on tapana putkahdella kohdilleen, kunhan vaan aikaa vähän tai pikkasen enempikin kuluu eteenpäin.
Mutta vaikka onkin kolme done - listalla merkittyinä, jo, niin silti uusi projekteja putkahtelee kuin sieniä tonne pihanurmikolle satehella. Niinpä meillä taas on runkopuita pihalla läjässä (edellisten läjien vieressä) ja ollaan mittaiiltu ikkunoita ja mietittty ruutujakoja. Meidän semmonen unhoittunut päätyterassi, jota ei siis olla koskaan oikein käytetty, on tarkoitus "umpioida" ja sitä tässä nyt sitten räknäillään (seuraavat kolme-neljä vuotta). Meidän talon takaosan terassilaudat oottelee edelleen paikoilleen laittajaa, kun siis meidän kodinhoitohuoneestahan menee hieno ovi ulos. Sitä vaan ei voi käyttää, kun hehhhe ei ole mihin astua... mutta kiirekös tässä, valmiissa maailmassa!
Nyt mie oottelen pikkupirpanan kanssa uimamaistereita rannasta ja sitten mennään taas saunaan. ihania nää kesillat, kun kaikki venähtää sillai sopivasti - myös pikkupamperoisen päikkärit venyi, joten hyvin tuo jaksaa ootella saunaan pääsyä (kylpeminen on siis paras juttu numero yks kaks ja kolme tolla pikkuisimmalla just nyt!). Telkkarista soi tango ja kaikenpuolisen tasapainon vuoksi pamautin toisen ukkovarpaani kynnen halki just porrasaskelmaan tossa, kun kävin pienintä potattamassa (jäbä huutaa "kissa tulee" ja sittenhän me mennään "kissalle".....eeeehhhhehhhe). Sopivasti meinaan on ton toisen varpaani (jonka pamautin kahvakuulaani halki) olotila siinä vaiheessa, että turtumus on poissa ja kipu tilalla. Nyt on sitten somasti molemmissa yhtä kipiät!
P.s. Ai niin juu, mulle tuli yhtäkkiä postia, että mä olen voittanut jossakin kodin kuvalehden "bucket list" jutussa! Eppu Nuotion kirjoittama kirja on sieltä vissiin tulossa. Ihan uskomatonta, kun mä joskus ihan ohimennen jotain sinne näpyttelin, enkä edes muistanut koko asiaa. Ja mä en edes ikinä voita mistään mitään!! Mutta elämä se jaksaa yllättää välillä, jopa mutkin. *laav*



13 kommenttia:

  1. Olipas ihastuttavan hyväntuulinen postaus ja tarinaakin vaikka muille jakaa! Kirkonpenkkikin ihan mainio <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hompsan Tuusa <3 Meillä täällä on tämmönen, tarinoiden talo näemmä. Ja elämä :D :D Kiva kun kommentoit!

      Poista
  2. Juu, kivoja tarinoita! <3 Upeat penkki, kakku, matto ja kanat! Niin ne asiat vaan järjestyy, ja onnea voitostakin, wau <3 Mahtava päivä kertakaikkiaan ollut teillä siellä!!

    VastaaPoista
  3. Ihana hyvän mielen postaus! <3 Ja räsymatot!

    VastaaPoista
  4. Hauska lukea näitä sinun juttujasi! Ja ai miten on komea toi kirkonpenkki!!

    Toi lista oli kyllä kiva - sellanen elämäniloinen! Oon monta vuotta aina keväällä ajatellut, että pitäisi edes kerran kesässä maata ruohikolla ja katsella pilviä. Kesät menee, enkä oo sitä toteuttanut... ja taas oon jotenkin pettynyt itseeni, etten osaa relata ja nauttia elämästä!! Mä oon liian usein asioista liian järkevästi ajatteleva, ja unohdan elämästä sen ilon... huomaan sen niin usein, että ihan ihmetyttää, etten vaan pääse tavoistani eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Heli ja kiitos kivasta kommentista! Joo mä oon vähän sellainen loikooja.... tuntuu välillä melkein epäuskoiselta tietkö kun itse nauttii maisemista ja muu maailma jotenkin vaan menee oravanpyörässään.... mutta sellaista se kai on että meille jokaiselle on paikkansa! :)

      Poista
  5. Mahtava tuo kirkonpenkki!
    Ihana lukea, miten leppoisaa teillä on näin kesällä. Uiminen ja saunominen on kyllä kesän ykköspuuhia. Tällä yskällä ei vain uskalla vielä mennä uimaan. Ihan järkyttävää edelleen. Ja väsyttää aivan hirveästi koko ajan. Eli ihan kunnossa ei täällä vielä olla.
    Onnittelut voitosta!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari ja kiitos! Ja voihan sentään, ikävä kyllä kesäflunssat pruukaa oleen pitkiä. Harmillista! Toivotaan nyt pikaista paranemista!!!!! Ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Kivoja kuulumisia ja herkullisen näköinen tuo kakku! Tuo kirkonpenkki on kyllä upea ja tulipahan tuossa hyvä lista siitäkin, mitä kesällä pitäisi ehtiä tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Janni <3 ja eikun tekemään! :D

      Poista
  7. toi räsy-matto tuo mieleen mun edesmenneen mummuni,joka kutoi elämänsä aikana varmaan satoja kilometrejä mattoja :) Niin samanlaiset raidat ku mummun matoissa ;) kirkonpenkki on just teille paikallaan :D

    VastaaPoista