torstai 25. kesäkuuta 2015

Sukupuolikasvatuksen trendipellet

Olen pieni pää pyörällä seurannut jo pitkään tätä muoti-ilmiötä, jossa nostetaan medioissa, kirjoituksissa ja mielipiteissä yleensäkin esille kuinka erikoista ja hienoa on että lapsi tai aikuinen käyttäytyy sukupuolelleen epätyypillisesti eli  sen vastakkaisen sukupuolen omaisesti.

 Pikkupoika hameessa: onpa rohkea lapsi ja kannustava kasvatus! Se tyttö hameessaan on ihan yhtä rohkea ja vanhemmat ihan yhtä kannustavia, vaan kehuuko kukaan ja antaako tuhansia tykkäyksiä tästä mahtavasta elämisenmallista? 

Isä vauvan kanssa kotona, äiti töissä : todella edistyksellistä, näin se tasa-arvo toteutuu kuulkaa parhaimmillaan ! Jos äiti kokee suunnatonta hoivaviettiä, eikä haluaisi ikinä lähteä sen pienen nyyttinsä tyköä ja isäkin viihtyy siellä töissään tienaamassa perheelleen rahaa, koska sitä nyt kuitenkin tarvitaan tässä yhteiskunnassa, niin eikö se ole muka tasa-arvoa? 

Nainen armeijassa, mies sivarissa (tai ei sielläkään): esimerkillistä, jotenkin yhtäkkiä tälläisten ihmisten mielipiteet ovat painavampia ja viisaampia kuin esimerkiksi armeijan käyneen miehen ja käymättömän naisen. 

Tasa-arvon puolestapuhujina itseään pitävät syyllistyvät itsessään siihen epätasa-arvoiseen kohteluun, koska mediaseksikkäämpää on olla jotenkin poikkeuksellinen. 

Minä ajattelen, että kaikki ihmiset erilaisina, samanlaisina, poikkeuksellisina, tavallisina, itseinään tai toisinaan, ovat ihan saman arvon ansainneet. Tasa-arvon. Jonkun mielestä naista ei kohdella esimerkiksi työelämässä yhtä hyvin kuin miestä. Mitenkä niin? Puhuuko joku naiselle erilailla kuin miehelle? No luultavasti, koska sateeseenkin pukeudutaan erilailla kuin päivänpaisteeseen. Ei väkisin tasapäistäminen muuta sitä tosiasiaa, että me ollaan erilaisia, sukupuoliltamme ja luonteiltamme. Olen erilainen kuin naapurin isäntä mutta olen myös erilainen kuin naapurin emäntä. Minä en ole koskaan kokenut naiseuttani tai tyttöyttäni esteeksi tai edes hidasteeksi millään alalla tai saralla elämässäni. Jos joku toinen on, niin onko se niinkään ympäröivän kansan syy vai henkilön itsensä? 

Minun mielestäni jokainen julkisuushakuinen puenpa-poikani-tytöksi ja tyttöni-jätkän-vaatteisiin  saisi miettiä, että onko oikeasti sittenkään syynä se lapsi ja lapsen elämä vai oma epäonnistunut minäkuva, joka parantuisi ehkä korjaamalla ennemminkin sitä itseä eikä siirtämällä sitä omaa epävarmuuttaan ja väkisin uhmaamistaan lapsiinsa. Sekin kun on sukupuoleen sidottua, harva mies kun näkyy barrikaadeilla vaatimassa itselleen essua. Joka on by the way tosi kätevä kun paistaa jotakin roiskuvaa, ei tule niin montaa vaatteenvaihtokertaa sitten sillekään päivälle.

Itse kasvatan poikia poikina ja tyttöjä tyttöinä ja lapsia lapsina. Simple as that. Yksikään ei ole muuttunut epätietoiseksi omasta minuudestaan siksi, että olisi leikkinyt pienenä vain kotileikkejä tai vain työmiestä. Kaikille on ollut vaihtoehtoja ja ollut olematta vaihtoehtoja. Lapset ovat kasvaneet omiksi itseikseen riippumatta siitä oltiinko kotona sensitiivisesti tiedostavia tai ei. Tämä onkin monen tätä asiaa korostavan vaikea käsittää, että ei sillä ohjailulla ole kuitenkaan aivoja mullistavaa valtaa siihen lapseen. Että ne kasvaa kasvatuksesta huolimatta. Ihmiset tekevät härkäsestä kärpäsiä pienten lasten suhteen, vaikka oikeasti se todellinen koitos alkaa siinä murrosiän vaiheessa ja silloin se onkin ihan paikallaan, koska lapsesta on itsestäänkin keskustelemaan, ajattelemaan, päättämään ja punnitsemaan omaa elämäänsä, valintojaan ja suhteitaan muihin ihmisiin, muun muassa saamaansa huomioon. Jos pojat meillä tekevät ruokaa ja osaavat pointteja pyykinpesusta, niin ei se tee heistä sen edistyksellisempiä kuin tytöistäkään niin tehdessään. Ja jos tyttö osaa talon lämmitysjärjestelmän hoidon, ajaa traktorilla ja ampua maalitauluun, niin ei ole (tätä lukuunottamatta) sen enempää mainitsemien arvoisempaa kuin pojankaan niin tekemänä.

Minä itse henkilökohtaisesti ärsyynnyn todella paljon, kun kirjoittaja aloittaa jonkun lausuman kertomalla "olin se armeijan käynyt tyttö", ihan kuin se kertoisi jotakin enemmän. Että tässä on nyt kyseessä vähän harvinaislaatuisempi yksilö, että olkaahan kuulolla. Todellista tasa-arvoahan on se, että moinen jätetään mainitsematta, koska miksi sillä olisi yhtään sen enempää merkitystä kuin millään muullakaan tekemisellä. Olin se soppakattilan ääressä ollut tyttö. Ei ollenkaan niin pysäyttävää, vai.

Itsensä korostaminen on yksi asia ja tasa-arvo sukupuolesta riippumatta ihan toinen asia. Ja minä olen se poikien kanssa lapsuuteni leikkinyt, housuissa kulkenut, nukeilla leikkinyt, mekkoja pitänyt, äitiyteen hurahtanut, miesvaltaisella alalla työskennellyt, keittiössä  viihtyvä, kamppailulajia miesten keskellä harrastava, kauniista kodista pitävä, sukkia kutova, kiroileva, naisellinen, poikamainen, tyttöjen ja poikien äiti, herrasmiehen vaimo, nainen. Enkä vaihtais osaani enkä asemaani mihinkään.

P.s.Vähän samasta asiasta olen kirjoittanut myös otsikolla Harrastatko sinä lastasi , jos et ole vielä käynyt lukaisemassa *virn*.

16 kommenttia:

  1. Niin asiaa, jälleen kerran.

    Ja sitäkin mä mietin, että miksi se tuntuu olevan kovasti väärin käyttää sitten naisellisuuttaan hyväksi tuolla miesten maailmassa. Enkä meinaa sillä tissit edellä menemistä tai avuttomaksi heittäytymistä, vaan sitä, että mä nyt kuitenkin tykkään olla nainen ja pärjään ihan hyvin tuolla miesten maailmassa miesten kanssa ilman "hyvä jätkä"-statusta. Se vaan tuntuu herättävän muissa naisissa pahaa verta, kun lasken, että hymyllä ja asiallisella keskustelulla hoidetaan monta hommaa helpommin. Miks pitäis olla hyvä jätkä, jos naisena pärjää helpommin kuin leikkimällä miestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se nyt vasta onkin, ihan väärin :D Joo olen kans aina pärjännyt omana itsenäni joka paikassa, enkä sitä kyllä anteeks pyytele.... Toisaalta jotkut on sitäkin mieltä ettei nainen sais hoitaa lapsiaan kotona näin pitkään ja siltikin vaan hoidan :D Sun toi viimeinen lause on oikein hyvä!!!

      Poista
  2. Omia kokemuksia taas, minulla on nimensä vaihtanut ystävä. Ei se mitään, mutta hänen mielestään vanhemmilla ei ole oikeutta antaa lapselleen nimeä. On se niin väärin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin :) Voishan toisaalta kaikki olla vaan nimeltään Lapsi(a) ;) Not!

      Poista
  3. Aamen: ))) Niin sammaa mieltä kuin olla voi.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. No hyvä etten ole ainoa *pyyhkii helpotuksen hikeä otsaltaan* :D

      Poista
  5. Huippu kirjotus ♡♡ juuri näin. Oot paras!

    VastaaPoista
  6. "Olin se soppakattilan vieressä ollut tyttö" :D Mä oon varmaan sit se! :D Kiitos tästä tekstistä, Kupla <3

    VastaaPoista
  7. peukut tälle bd!

    Silloin joskus, kun ensimmäiseni oli pieni, tuntui useinkin siltä että "sukupuolisensitiivinen" (mitä sanaa ei silloin tosin käytetty) koski lähinnä poikia: tarkoitus oli kasvattaa pienistä pojista pieniä nukkeahoitavia punaisia sukkahousuja käyttäviä tyyppejä.

    Nykyään yritän ajatella niin, että pääasia kunhan lapsi itse viihtyy omassa itsessään. Tykkää sitten mistä tykkää ja pukeutuu niin kuin parhaaksi näkee, kunhan nyt mennä porskuttaa eteenpäin. (toinen tytöistäni haluaa kasvattaa parran...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Marika :) Juuri näinhän se on, kaikenlainen äärimmäisyys, myös vapauden nimellä kulkeva, rajoittaa yleensä kuitenkin jotain. Peukut porskutukselle !!

      Poista
  8. Vau, tämäkin meni multa aiemmin ihan ohitse kun lähdettiin just tuona päivänä reissulle. Tiedätkö että mulla on ollut ihan samanlaisia ajatuksia - että mikä siinä on niin hienoa ja rohkeaa, jos käyttäytyy sukupuolelleen epätyypillisesti. Eikö ole ihan yhtä hienoa ja rohkeaa käyttäytyä sukupuolelleen ominaisesti, esimerkiksi naiselta ja äidiltä juuri jäädä sinne kotiin hoitamaan lapsia samalla kun mies hankkii perheelleen elannon. Tai miehen tykätä autoleikeistä ja dinosauruksista samalla kun tyttö leikkii vaaleanpunaisessa tylliunelmassa prinsessaa.

    Mä en siis sano että päinvastaisessakaan on mitään väärää - musta olisi pääasia, että ihmisillä olisi hyvä olla sellaisina kuin ovat ja että he saisivat olla omia itsejään vapaasti, muiden reaktioita pelkäämättä. Mutta tuntuu kyllä juurikin siltä, että tänä päivänä vaatii enemmän olla rohkeutta perinteinen nainen, tyttö tms. kuin rajoja rikkova, mekkoon pukeutuva poika. Mitenkään senkään tien haastavuutta väheksymättä.

    VastaaPoista