tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pitkä parisuhde hellerajoissa ja sen ulkopuolella

Uusi ihana ihmissuhde. Kaikki ympärillä muuttuu kauniiksi ja elämisen arvoiseksi. Kaikki toisessa on ihanaa ja mielenkiintoista, sitä palaa halusta saada tietää ja tuntea toisesta kaiken ja pelkkä ajatuskin siitä, että on koko loppuelämä yhdessä elettävänä ja yhdessä opittavana, tuntuu lottovoitolta. Sitä ei malttaisi odottaa sitä elämistä! Miten sinä käyt kaupassa? Menetkö listan mukaan vai fiilistuntumalla? Miten teet ruskean kastikkeen? Siitä tuli ainakin maailman parhainta juuri noin. Pestäänkö yhdessä hampaat? Mennään yhdessä ekaa kertaa maakunta-ajelulle! Oi, meidän eka mökkiloma! Tykätään molemmat katsoa samoja elokuviakin!

Elämä on yhtä uteliaan hykerryttävää tutustumista ja ekoja kertoja sen maailman ihanimman ihmisen kanssa.

Pitkä parisuhde alkaa varmaan hyvin monituisilla eri tavoilla. Ei niistä tässä nyt sen enempää, joku tie johtaa siihen pitkään yhteiseloon ehkä varmemmin kuin toinen, mutta onnistumisprosentti sille kaikelle selittyy varmasti ihan muilla syillä.

Kun oikeasti on pitkään sen toisen ihmisen kanssa. Kun oikeasti se parisuhde on piiitkä. Ihanuuden hetket liittyvät pikkuhiljaa kaikkeen muuhun kuin toisen hengittämiseen samalla tontilla. Paskat hetket näyttäytyvät paskoina hetkinä, eikä niitä reunusta minkäänvärinen kimaltava reunus. Toisesta tietää tasan kaiken, eikä yllätyksiä sisälly mihinkään toimintoihin minningäänmoisissa tilanteissa. Kun kaikki on yhdessä koettu, nähty, ihasteltu, pierty, ensikertaisteltu ja pariskunniteltu.

Silloin sitä tarvitaan sitä tahtoa ihmiseltä. Tarvitaan sitä tutun sietämistä. Yllätyksettömyyden ylistämistä. Loruissa ja lurituksissa naurettua "tietää toisesta kaiken mutta haluaa silti olla sen kanssa". Siinäpähän sitä on kuulkaa olemista. Ja haluamista.

Sitä kun tietää kauppaan lähteissä mitä reittiä toinen pujottelee hyllyjen välissä ja mitkä asiat se silti reittinsä varrelta jättää huomaamatta.. Kun tietää toisen tyylin laittaa turvavyö hitaasti hinkuttamalla ja katsoa nenäkarvojaan auton peilistä ennen kuin lähtee liikkeelle. Kun tietää mihin paikalle pöydän ääreen toinen istuu ja mitä kanavaa se katsoo telkkarista joka aamu kello seitsemän.

Kun tietää toisen kysymykset ennen kysymistä, vastaukset ilman vastaamista, mielipiteet ilman sanomista.

Miten sitä silloin jaksaa pitää mielenkiintoa yllä? Miten sitä pystyy ilahtumaan siitä, että kaksi ihmistä pystyy olemaan tuntikausia keittiössä törmäämättä kertaakaan toisiinsa kaiken hääräämisen keskelläkään, kun jokainen askel on etukäteen käyty läpi niin moneen kertaan?

Miten jaksaa kulkea katsomassa vanhoja paikkoja vanhojen mielipiteiden kanssa? Puhua vanhoista uutisista ja katsoa vanhoja reaktioita? Kun samat kukat on tuotu niin moneen kertaan ollakseen yllätys ihan ilman mitään syytä?

Sepä se. Jostain sitä sitkoa löytyy ja jostain sitä uteliaisuutta syntyy. Jostain sitä löytää sen pienen pilkkeen, jostain sitä jaksaa hönkiä ilmaa siihen tummaksi päässeeseen hiileen. Jostain sitä löytää energiaa huomata, että toinen kävikin tänään ensin pytyllä ja vasta sitten pesi hampaansa. Jostain sitä löytää uusia puolia vaikka vaan harmaiden hiusten muodossa siitä vanhasta tutusta hiuspehkosta viereisellä tyynyllä.

Pitkä parisuhde on sanansa mukainen. Nykymaailmassa kun uusia parisuhteita putkahtelee ihmisille enemmän kuin lapsia konsanaan tähän maailmaan, on joskus vaikea perustella ihan itselleenkin miksi sitä jaksaa ja haluaa olla siinä vanhassa kiinni. Ei siinä että siinä edes olisi mitään vikaa, mutta joskus se voi muuttua aika näkymättömäksi koko suhde. Sen olemassaoloa ei edes välttämättä huomaa, koska sen kanssa on voinut viettää aikaa enemmän kuin oman itsensä kanssa koskaan yksinään. Parisuhteesta on saattanut muotoutua yksilön ainoa olomuoto ja joskus sitä voi haluta ravistella itseään, vaikka mitään varsinaisia syitä muutokselle ei olisikaan.

Pitkän suhteen salaisuus on välillä totaalinen tylsyyden sietäminen. Sen että kestää ettei tapahdu mitään. Että kestää, ettei ole mitään uteliaisuutta herättävää tiedossa millään saralla. Että kestää olla hiljaa kaksin.

Pitkässä parisuhteessa yhteiset tavoitteet on tavoiteltuina, yhteinen maailmanparannus on paranneltuna ja enemmöityminen siitä että meitä on kaksi, on muuttunut venyneeksi ihoksi joka peittää meidät molemmat.

Se ei tarkoita että se olisi huono. Se ei tarkoita että olisi onneton. Se ei tarkoita etteikö rakastaisi. Se on vaan välillä niin tavanomaista.

Sitten sitä huomaa pieniä merkkejä, siitä että tavanomainen muuttuukin joksikin hyvin omanlaisekseen. Omanlaisesta tulee meidänlainen. Meidänlaisesta meidän yhteinen juttu. Ja yhteisillä on tapana tuplata ilonsa. Ilo taas leviää muuallekin kuin sen kantajansa pirtaan. Ja pian sitä huomaakin nauttivansa ihan täysillä taas siitä tutusta, pitkästä, tylsästä, ihanasta, mielenkiintoisesta, turvallisesta, omasta parisuhteesta. Kun elämä on helppoa ja kevyttä, kun siinä on vain tuttuja elementtejä. Kun ei tarvitse kyseenalaistaa itseään eikä toista. Kun aika ei tunnu pitkältä vaikka olisikin kulunut pitkä aika.

Sellaista se on, elämä.
Minä käyn elämässäni läpi monenlaisia asioita ja tämä parisuhde on tämän elämäni pisimpiä asioita. Jatkukoon vaan vastedeskin samanmoisena.

8 kommenttia:

  1. Näin tuossa yhtenä iltana lenkillä jotain, mikä pysäytti. Harmaantunut pariskunta kävelyllä, mies hidasti askeleitaan, jotta nainen pysyisi rinnalla. Ja juttua niillä tuntui riittävän. Sitä jäi toivomaan, että omakin suhde vanhenisi samoin, että olisi taitoa siihen. Että vielä kun kaikki olisi nähty, viitsittäisiin kävellä rinta rinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3 niisk! ja miten mä vasta nyt nään nää kommentit?! mähän ne olen kuitenkin tänne klikannutkin hyväksytyksi :D)

      Poista
  2. Totta turiset taas! Ei mulla mitään lisättävää. No, ehkä se, että sen toisen kanssa on myös kasvettava yhdessä (ja erikseen -ja sekin on hyväksyttävä-), kun elämä saattaa heitellä odottamattomia tilanteissa, joita luuli ennalta-arvattaviksi. Halu ja tahto on todella kaivettava välillä vaikeimman kautta. Että olis taas helpompaa, ehkä hetken, ehkä kaksi, joskus pitempäänkin. Todellakin: sellaista elämä on. Ja ehkä voi muistella joskus vanhoja ihania muistoja, kun on oikeen vaikeeta. Menipä taas synkäks. Ou nou.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kasvua tapahtuu, sivuille ja etteenpäin eeh heh. Ja kun sen hyväksyy niin senkin kanssa osaa elää. joskus se kasvu on parempaankin nimenomaan! <3

      Poista
  3. pari-suhdetta pohdiskelimme viikonloppuna miehen kanssa..miten totta ajatus "kun toinen käy heikoilla,toinen jaksaa paremmin!"...se konkreettisesti on nyt näkynyt ihan meidän arjessa ;)

    VastaaPoista
  4. Itse tässä joku aika sitten mietin, miten me ei olla vieläkään siinä tylsistymis- vaiheessa. Vieläkin tuntuu,ettei niitä toisen ajatuksia ja vastauksia osaa etukäteen arvailla. On kiinnostavaa kuunnella mitä toinen puhuu. Ja mielenkiintoista suunnitella tulevaa. Sanoinkin miehelle, että odotan nyt todella paljon sitä tylsää arkea, missä ei ostella taloja eikä synnytellä vauvoja. Eletään ja ollaan, nautitaan. Mies sanoikin, että sitten me keskitytäänkin juuri siihen olennaiseen, elämiseen, ei sen suorittamiseen. :) Kummasti tämä kesä, loma ja aurinko kyllä tuovat lisää potkua suhteeseen. Ihan ollaan oltu kuin ekana kesänä tavatessa,kiinni toisissa: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oi teitä <3 Meillä on ollut kyllä välillä tylsääkin :D tai sanotaanko nyt että liiankin tuttua välillä :D mutta yhdessä ollaan silti! Ja huumori auttaa aika pitkälle <3

      Poista