tiistai 16. kesäkuuta 2015

Vähemmän reipas ja enemmän ankea

Mä olen välillä niin eksyksissä itseni kans ettette uskokaan.

 *Mä olen erityisesti panostanut sikeisiin ja pitkiin yöuniin nyt ja silti olen ihan nukkuneen rukous aamulla. Ei voi olla! Vaan on.

*Mä olen koittanut syödä keveesti ja simppelinkokoisia annoksia (ja kukaan ei tässä nyt muista edellisen kuvan ravintolapihviannosta eihän, mutta todistajien läsnäollessa voin vannoa teille että en jaksanut syödä kaikkia), jotta energiat palautuisi, niin kuin ne aina ennen on palautuneet, vaan mitään ei ole tapahtunut tällä kertaa. Ihan tattismoro olotila yötä päivää ja naamataulukin jotenkin turvoksissa. Ehkä mä olen joku alkuintiaani ja mun elimistö kerää kylmillä ilmoilla rasvaa varuiks ja lämmikkeiks.

*Mä tahkoan ja tahkoan tätä samaa ammattiasiaa, vaikka aina menen sen saman ympyrän ympäri ja päädyn asiain pakosta siihen missä jo olen. Ja eikun hetken päästä uus ympyrä pyörimään ja taas tahkotaan. Menee hermot ja ikä ja terveys. Ja varmaan järkikin kohta. Sanomattakin selvää, että nykyinen tilanne ei ole mulle se omin. Numerot on mulle täyttä hepreaa, ne näyttäytyy mulle kuin tälläisenä kirjoituksena " zxcbmkhgfrtpswqklzxmn". Mä en siis vaan ymmärrä niitä mitenkään ensivilkaisemalla ja mun täytyy pinnistellä ihan hirveästi, että saan jutunpäästä kiinni. Juu ehkä ei olisi ihan kaikkeist ekana mielessä tälläselle ihmiselle tämä ammatti, jonkun ammatinvalintapsykologin mielestä ainakaan. Useimmiten olisin mieluummin hammaslääkärissä kuin tuijottelemassa jotain prosentteja, mutta minkäs tällekään nyt teet. Ja mä olen äärimmäisen kiitollinen kuitenkin kaikesta mitä mulla on ja sen kiitollisuuden vuoksi tätä teenkin päänsärystä huolimatta ja annan tälle kaikkeni, koska tiedostan olevani hyväosainen ihminen jolla on työtä jota voi tehdä melkeinpä omien aikataulujen ja varsinkin siis perheen aikataulujen mukaan ja ilman työmatkaliikennettä ja muutakaan sellaista. Useimmiten olen ihan sinut elämäni kanssa ja tyydyn siihen mitä minulla todellakin on, koska se on paljon se. Sitten välillä alkaa tää hullu tahkoaminen ja meinaa lähteä (viimeinenkin) järki päästä sen myötä. Kunpa vaan jonain aamuna heräisin ja huomaisin rakastavani numeroita ja matematiikkaa. Se helpottais niin paljon!

*Mä olen jotenkin ihan kylmä möykky rinnan päällä katsellut tätä elämän kulkua täällä kotona. Kun on paljon lapsia, niin on paljon lapsia. Se vääjäämättä kuitenkin tarkoittaa, että joskus nekin kasvaa isommiksi ja itsenäisimmiksi ja isossa perheessä se vääjäämättä tarkoittaa sitä että niitä kasvaa sinne isouteen peräkanaa aika monta.  Ei tämä pesä nyt tyhjä ole, lähimainkaan, mutta tuntuu ettei täällä ole kohta yhtään ketään siltikään, koska kokoajan täällä väki vähenee ja se on epäloogista ajatellen aikaisempaa elämää, jossa väki lisääntyi vaan vuosien myötä. Kyllä, onhan tässä pientä haikua ilmassa siitäkin, että täällä ei ole vauvaa. Oikeastaan olen sen itkun itkenyt jo niin monta vuotta sitten, että se ei ole mikään itku, se on laiva joka lähti eikä ikinä palaa ja sen mukana meni jotain jota en ikinä saa enää. Välillä se tulee mieleen ja sitä on kipeä muistella, välillä se ei todellakaan tule mieleen ja olo on ihan hyvä ja sees ja sellainen jollainen sen pitääkin olla.

*Henkisen ryhtymisen kausi on jotenkin mennyt, olisi niin paljon kaikkea ajatustyötä, jota pitäisi tehdä, liittyen siis moneenkin asiaan - yhteisöllisyyteen, "vapaa-aikaan", kanssaihmisiin. Sensijaan mieluummin tartun kirveeseen tai ruohonleikkuriin ja mäiskin menemään, puita ja ruohoja. Kamala kynnys päättää asioita, tai oikeammin aloittaa siitä mitä on ensin päättänyt. Mitähän tämäkin nyt meinaa, tälläinen vatulointi *anteeksi sanan käyttö kaikki sille allergiset*.

*Olen alkanut pelkäämään. Pelkään elämän loppumista kesken, pelkään tulevaisuutta, koska en tiedä siitä mitään, pelkään omaa väsymystä ja mistä se ikinä johtuukaan, pelkään että kirjoitan viiden vuoden päästä blogiini että täällä minä istun ja ahdistun, tahkoan ja vatuloin vuoronperään. Talking about elämäni kauhuskenaariot.




Onneks tekniikka auttaa jos meinaa olla ihan lost! Ajelin tossa eilen jalkkiskentälle kun kiinni ollut navigaattori pompahti päälle ihan itseikseen ja näytti missä mä olen *muah hah*! Että kartalla ollaan! Mitäs sulle kuuluu? Ahdistaako kylmät juhannussäät? Mä olen niistäkin ihan whatever- tunnelmilla, ainakin päällisin puolin. Oikeesti haluan auringon tänne ja heti, koska melkein en kestä!

4 kommenttia:

  1. <3 <3 <3 <3 <3 ja vielä se yks kaupan päälle eli <3 Täällä toinen vatuloija! Takkutukan matka itsensä juurelle tai jotain... osa 1000001 eikä loppua näy! Ai, joku jussi jossain, niin missä?????? (Couldn't care less...)

    Tsemppiä Kupla!!!!!!

    VastaaPoista
  2. voi ei,ihan samoja ajatuksia täälläki pyöritellään päivästä toiseen..ahistavaaki...kaikin puolin..mutt lohduttaa tosi paljon,ett sinä ja moni muu on ihan samassa veneessä :) Toi vauva,niin sillon,ku se haluais olla äitin vauva,ei taho olla äitillä aikaa ja sit ku ois aikaa,ni pikkuinen ei suostu vauvateltavaks...täällä paistaa aurinko mutt keli on kylmää :D mitä kuuluu? sekameteli-soppaa ja kaaosta pää täys,huoh....

    VastaaPoista
  3. <3!

    tämäkin eksynyt liittyy hukassaolevien kerhoon.
    mitämäteen ja mihinmäämeen? mitä musta tulee isona? miksen tiedä, vaikka lapsetkin sen tietävät jo?

    <3!

    VastaaPoista
  4. Toivon että kesällä saan nukuttua, että tää hemmetin väsymys lähtee, että mä olisin mä takaisin.
    Vuos aikaa olla luvallisesti kotona. Sen jälkeen pitääkin alkaa selittelemään miksi on kotona. Miks ikinä ei riitä että on 'vaan' kotona ja läsnä ja hoitaa tän elämän tän perheen kanssa.
    Miks sitä eniten pitää pohtia ja selitellä sellaisille joilla on ne kaks normaalia, rauhallista, etevää, helppoa ja hyvin nukkuvaa lasta.
    Olenko jotenkin superhuono kun en opiskele jotain samalla?
    Kun lapsi täyttää kolme, loppuuko muka se hoitaminen, huolehtiminen ja syöminen ja pyykinpesu siihen, että kukaan ei enää tarvi mitään?
    Mun kokemuksen mukaan se työ vasta alkaa(toisellalailla) ja koululaiset ja teinit ne vasta sitä aikaa tarviinkin (ja syövätkin enemmän 😝)
    Miksi hitossa naisena oleminen on näin vaikeaa?
    Vatuloi rauhassa, kyllä se siitä parin viinon päästä helpottaa. Hetkeksi 😉
    T:tyrvis

    VastaaPoista