maanantai 1. kesäkuuta 2015

Harrastatko sinä lastasi?

Jokin aika sitten oli blogeissa lastenvaatteista juttuja, lasten muodista, mikä sitten on muodikasta ja varsinkin kuka minkäkinlaisia vaatteita lapselleen hankkii ja miksi. Koska mä olen aika tylsä tässä vaateasiassa, niin en ottanut siitä mitään täkyä kirjoitukseeni, vaikka siitä oli kiivaastikin jossain keskusteltu (nähtävästi).

Nyt on facebookissa, blogikirjoituksissa ja medioissa asti sitten pompahtanut pinnalle kirjoitus erään pojan äidin taholta liittyen myös lapsen vaatettamiseen ja siihen reagointiin. Kirjoituksessa kerrotaan, kuinka ihana tavallinen poika tykkää kulkea vaaleanpunaisessa ja mekoissa ja harrastaakin asioita, jotka ovat ryhmäkoostumukseltaan muuten nähtävästi sen toisen sukupuolen kansoittamia harrastuksia. Jotkut vanhemmat on nyt sitten tilanteissa jos toisissa käyttäytyneet todella sopimattomasti lasta kohtaan ja vielä lapsen kuulleen. Tytötelleet ja osoitelleet, noin niinkuin lyhyesti kerrottuna.

Ajattelin nyt sitten sanoa tähän omankin mielipiteeni, koska sellainen minulla kerran on. Se saattaa olla jonkun mielestä jopa aika radikaalin kuuloinen, mutta lukekaapas taiten loppuun asti. Ja mieluiten jokainen sana niin että varmasti ymmärrätte *hym*.

Olen todellakin kaikkea ihmisten pahansuopaista osoittelua vastaan. Huutelua ja arvostelu, lällättelyä ja vähättelyä, naureskelua ja irvailua. Se on kaikinpuolin kammottavaa ja en voi ymmärtää, että kukaan aikuinen missään koskaan tekee niin. Kellekään. Mistään. Ikinä.

Mutta. Tottakai minä ymmärrän sen että erilaisuus kiinnittää huomiota ja varmasti olisi itsellänikin ihan aito reaktio, jos näkisin vaikka kymmenvuotiaan ville veikkosen korkokengillä ja rimpsumekossa tulossa jalkkisharjoituksiin, että kas onpa siinä asuvalinta. Enhän minä tietenkään sitä nauraisi, mutta taatusti hän huomioni saisi. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Jos haluaa ettei tule huomatuksi niin silloin ei kannata laittaa huomiota herättävää asua päälle - simple as that.

Monet haluavat tehdä tästä nyt sukupuoliasian ja kiinnittää huomiota siihen, kuinka poika ei saa kulkea mekossa kun kaikki huomaa. Oikeasti, kyllä sut huomataan vaikka olisit tyttökin jos menet vaikka talvipakkaseen pikkubikineissä. Koska silloin sä poikkeat siitä ympäristöstä ja silloin se nyt vaan kiinnittää huomiota!

Mä kyllä liputan todellakin oman luovuuden ja vapaan tahdon puolesta, MUTTA. Mä liputan myös vanhempien vastuun ja tilannetajun puolesta. Ei lasta tyrkätä suojatielle rekan eteenkään, vaikka valo kuinka vihreä olisikin. Miksi lapsi asetetaan kenties hänelle kovastikin vahingollisille kommenteille alttiiksi, pelkästään sen takia että vanhemmat eivät halua luopua omista periaatteistaan? Lapsen tahtohan kulkea missä vaatteissa haluaa ei kuitenkaan (ainakaan meillä) muutenkaan toteudu jokapaikassa, koska talvella ei mennä pelkissä kalsareissa ja kesällä taas luistimet jätetään kotikomeroon. Että miksi vanhempi ei kykene laittamaan lapselleen siistejä turvallisuuden ympäröimiä rajoja sen suhteen, missä lapsella on hyvä toteuttaa omaa luonnettaan ja missä on taas vanhempien asia hoitaa se suojeltava puoli vaikka se olisikin kaikkea muuta kuin kaverivanhemmuutta?

Mun poikani tanssii balettia vaaleanpunaisten hörhelöiden keskellä, poikana pojan trikoissaan. Eipä ole näkynyt eikä kuulunut naureskelijoita, yksi ihmettelijä aluksi (joka tiesi ettei minulla ole ainakaan sen ikäistä tyttöä jonka ikäisten ryhmään olin katraineni änkeämässä) mutta sen jälkeen se oli aivan cool että meiltä siellä käy poika. Minusta nämä asiat ovat juurikin niin suuria ja pieniä kuin itse niistä teemme.

Me aikuiset hallitsemme jo sen taidon, että mietimme olemmeko välittämättä katseista joita persoonallinen pukeutuminen vaikkapa saa aikaiseksi, vai haluammeko kulkea anonyyminä massana ja tulla esille vaikkapa vain ajatustemme ja niin kutsuttujen asioiden kautta. Me valitsemme, koska tiedämme. Minusta lasta ei saa laittaa kestämään sellaista mihin hän ei ole valmistautunut, eikä mitään sellaista missä hän joutuu naurunalaiseksi ilman omaa syytään. Se itseasiassa sanotaan jo unicefin lasten oikeuksien julistuksessakin - lasta ei saa nöyryyttää.  Tietenkään yllä mainitussa mediaankin nousseessa tapauksessa vanhemmilla ei ole ollut mikään paha tarkoitus, en sitä hetkeäkään epäile, mutta pikkusen pistää kyllä mietityttämään, että minkälaista reaktiota he sitten odottivat for real?

Ja nyt sitten arvotaan moniko ymmärsi ja moniko pitää minua lapsille naureskelevana hirviönä.

*****************************
Lastenvaatteiden maailmaa yleisemmin kun myllätään, niin pinnallahan on aina nämä seuraavat asiat:
-pojille ei ole mitään muutakuin räkäsuisia hirviövaatteita synkistelyväreissä
-tytöille ei ole mitään muuta kuin keijuja ja hopeahippusia ja napapaitoja ja glitteripopoja

Vaatteiden ostajissakin, eli meissä vanhemmissa, on muutama helppo kategoria:
-ostan halvinta koska tärkeintä on että lapsi on verhottu jollakin ja ihan sama millä
-ostan vain tätä merkkiä koska haluan että lapsellani on laadukkaita tai nimekkäitä vaatteita käyttömukavuudestakin tinkien

Ja kaikki välimuodot mukaan.

Itse ostan lapsilleni ennenkaikkea käytön mukaan vaatteita. Siis suojaamaan. Ja kyllä, joskus se suoja voi tarkoittaa myös katseilta suojaamista. Aina ei minusta ole idealismin paikka, jos lapsi tuntee haluavansa kuulua johonkin ryhmään jollakin asuvalinnalla. Joskus se oikein vaihtoehto onkin antaa niin tapahtua, eikä aina se että äiti siellä kotona voi kirjoittaa blogiinsa kuinka avarakatseinen ja oma persoonansa se oma lapsi onkaan.

Paljon ostan vaatteita sellaisina, että ne menisivät mielestäni kummalle vaan, sukupuolesta riippumatta. Enkä ole tehnyt sitä osoittaakseni lapseni neutraaliutta, vaan ihan sillä ajatuksella, että tätä voi jatkossakin käyttää kumpi vaan. Ennenvanhaan se oli kieltämättä vähän helpompaa, kun ei ollut vielä vyötärökorostettuja naisten tyttöjen paitoja erotuksen poikien paitojen muotoihin, tai vaikka muotoiltuja trikoohousuja. Lapsieni vaatteet on aina olleet käytössä mukavia ja erityisesti pesunkestäviä, todella monen pesun. Mielestäni olen löytänyt poikalapsilleni (joita on siis viisi nuorimmaista) hyvinkin värikkäitä ja iloisia kuoseja, sekä merkkivaatteista että "halpiksissa". Silti mulla ei ole mitään tarkoitusta todellakaan pukea pojilleni mekkoja ja miksi olisikaan. Eikä ole ollut koskaan tarkoitus olla tytöttelemättä tyttäriä, miksi olisikaan. Lapseni ovat syntyneet tytöiksi tai pojiksi ja herratietää että niissä on tasan kahdeksan täysin erilaista persoonaa, siinä ei paljoa sukupuoli määritä kun luonteet jytisee ja tärrää täällä. Yksikään ei taatusti ole kuitenkaan kärsinyt siitä, että tyttövauvalla oli vaaleanpunaiset potkarit päällänsä vauvana, koska niitä nyt vaan satuttiin saamaan sukulaislapsilta vaaleanpunaisina. Ei tullut tarvetta pukeutua vaaleanpunaiseen loppuikäänsä, ei ole muuten tullut minullekaan, vaikka olenkin ollut mekoissa (kuulemma) koko pienen lapsuuteni. Että vaatteillakin on lapsen persoonaa määrittävä arvo loppujen lopuksi vain sen verran, kun me sille arvoa annamme. Jos teemme asiasta ongelman, niin se mitä luultavimmin sitä onkin jo. Jos olemme ihan sujut asioiden kanssa, niin ehkä mutkaton suhtautuminen pukeutumiseen jatkuu vanhempanakin siitä.
**********************
Ja liittääkseni nämä kaksi ylläkerrottua vaateasiaa toisiinsa, niin tehdäänkin lopputulema siitä, kuinka ihmiset ihan liikaa määrittävät asioita vaatteiden kautta. Vanha paita on väärää väriä tänä sesonkina, joten vaihdetaanpas muodikkaampaan. Miksi? Jos sä tykkäät siitä vanhasta, niin eiks se oo sun asias kuitenkin? Mutta jotkut ihmiset haluavat olla tulematta huomioiduiksi nimenomaan sillä trendien mukaan pukeutumisella. Kun asukokonaisuus on suoraan kaupan mallinukelta haalittu, niin sitä ikään kuin suojautuu sinne jonkun toisen tekemän valinnan taakse. Ja se on ihan fine mun puolesta, kun se on sen ihmisen oma juttu.

Lapsien kohdalla meillä vaan on vähän erilainen vastuu, koska me kuitenkin teemme vielä ne päätökset (siitäkin että teemmekö vai emmekö tee) mutta seuraukset kantaa aina se lapsi. Ketään ei kiusata saa, mutta riittääkö se lause sinulle selitykseksi, jos lasta kuitenkin on jo kiusattu sinun tekemän vaatevalinnan seurauksena? Lohduttaako se kiusattua lasta, että äiti kuitenkin tykkää? Kirveleekö vähemmän, kun selitetään että kiusaaja tekee väärin?

Itse kiusattuna voin sanoa, että ei kuulkaa auta pissin vertaa. Syy ja selitykset on ihan se ja sama. Ainoa mikä merkitsee siinä vaiheessa, kun olet vielä itse täysin vanhempiesi armoilla, on että olet yhteiskuntakelpoinen kaikin puolin, hyväksytty ja tykätty. Vaikka joku muu vaihtoehto olisikin oikeampi, niin sillä ei ole loppujen lopuksi edes merkitystä sille lapselle. Aikuisten taistelut jostakin oikeudesta ja vapaudesta, joita käydään lasten kautta, ovat ihan vastuuntunnottomien vikustelua.

Olipahan paatosta. Toivottavasti kuitenkin kaikesta käy ilmi, että olen sen lapsen kannalla, aina.


12 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! Niin samaa mieltä kuin vaan olla voi! (Paitsi vilkuilen aina kuitenkin vielä varmuuden vuoksi sinne tyttöjen vaatepuolelle... jos jos jos löytyis jotain pitsitöntä, hörhelötöntä ym josta joku tykkäis...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kitta! Mä rupesin yhtäkkiä näkemään joka puolella vaaleanpunaista, kun tyttärentytär syntyi. Kun äitinsä onkin sitten vähän sellainen eko-pukeutuja, niin siinä saa kuule mummo hillitä itsensä toden teolla ettei ala änkeämään vääränvärisiä vaatteita mussukalle :D

      Poista
  2. Ihan asiaa kyllä :) Siitäkin huolimatta, että pojat saa täällä kiskoa niskaansa prinsessamekon leikkeihinsä, sukat tai paita saattaa kaupungillakin olla vaaleanpunaiset tai ainakin heppakuvioiset. Ja isoin pojista kasvattaa pitkää tukkaa...

    Ristiin meillä vaatteita käytetään, mutta perusvaatteen perusvärit (punaiset, siniset, vihreät, keltaiset) käy kyllä kaikille. Mummin synttäreille ei pojat lähde hameissa eikä tytöt farkuissa, toteuttaa voivat itseään ihan vapaasti kotona ja kotipihassa.

    Inhoan päiväkodin "tyttöjenpäiviä" kynsilakkoineen ja hepeneineen ja ärsyynnyn, kun joku sanoo, ettei pojat käytä mekkoja. Silti munkin mielestä on aikuisen homma vetää rajat ja opettaa paitsi sitä itsensä toteuttamista myös sovinnaisuutta ja toisten huomioon ottamista. On ihan ok erottua massasta, jos siitää tahtoo erottua, mutta nelivuotias on vielä turhan pieni tekemään sellaista päätöstä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kyllä kotona ollaan millai halutaan :D Ja meillä on vaaleanpunaisia kauluspaitoja pojilla aika monetkin, kun ne nyt vaan on mun mielestä tosi siistejä :D (ja oli alennuksella).

      Poista
  3. No, eräs pieni poika puettiin isosiskolta jääneisiin vaatteisiin pienestä pitäen. Pieni poikanen ilman hiuksen hiusta, pinkki body ja punaiset sukkikset päällään päivät päiväkodissa, pihalla punainen haalari ja toppalakki. Näin meidän kesken, näytti tytöltä, ja monenkin mielestä. Äitinsä oli sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä ostaa vaatteita häntä varten, kun hyvät, suvussa kymmenen vuotta lapselta lapselle kiertäneet olivat jo olemassa. Tänä päivänä tuo pieni poikanen on menossa kouluun, ja hänen jäätelönsäkin pitää olla pojan värinen. Hän itse on sitä mieltä. Ihan oikeasti on ollut surullista seurata pienen pojan kamppailua punaisista pojan värisiin. Vaikka kuinka me aikuiset yrittäisimme ajatella neutraalisti ja olla suvaitsevaisia.

    VastaaPoista
  4. Puit loistavasti sanoiksi sen, mitä en itse ole osannut sanoa vaikka vastaavanlaisia ajatuksia olen mielessäni pyöritellyt. Niin että samaa mieltä täälläkin. Vanhemmillahan se vastuu on, aina. Sittenkin, kun lapsi on jo itsenäisempi :)

    VastaaPoista
  5. Jälleen samaa mieltä! Ja hyvin kirjoitettu :). Tuota kiusaamista minäkin olen pohtinut. Miksi tahallaan saattaa lapsi kiusatuksi? Itse en syö lihaa,mutta en minä lapsille omaa aatetta tuputa, he valitsevat sitten kun ovat tarpeeksi kypsiä tekemään omat päätöksensä. On turha selittää lapselle, että kiusaaminen on väärin,kun hän itkien tulee koulusta pois. Tottakai on väärin,mutta rehellisesti en usko,että se koskaan kokonaan loppuu. Kiusaaminen on uskomattoman julmaa, en minä tarkoituksella omaa lastani pukisi erilaiseksi ja heittäisi leijonille. Mutta todella ilkeitä kommentteja pieni poika on joutunut kuulemaan. :( ja ennen kaikkea aikuisilta. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Ansku :) kiitos kommentistasi! Samaa mieltä joka sanasta!

      Poista
  6. Hyvä teksti, vaikken ihan täysin samaa mieltä olekaan! :)
    Onhan se totta että poika mekossa herättää takuuvarmasti huomiota, mutta onko oikein lapsen, saatika aikuisen kommentoida asiaa ikävään sävyyn? Ja mitä se lapsen itsetunnolle tekee jos hyssytellään ja käsketään ulos pukemaan housut sen halutun hameen sijasta sen takia ettei muut kiusaa, itselleni tulisi ainakin olo että pitäisi hävetä itseäni. Tää on mun mielestä vähän kakspiippunen juttu! :/

    VastaaPoista
  7. Heissan! Ja nimenomaan ei ole oikein, ideaalissa maailmassahan näin ei tapahtuisi. Mutta onko oikein aikuisen asettaa lasta näille asioille alttiiksi, koska aikuinenhan sen reaktion pystyy järjellä aavistaa, lapsi ei? :)

    VastaaPoista