maanantai 29. kesäkuuta 2015

Blogiyhteistöiden vääristämät taloudet

En tiedä onko kukaan muu ihmetellyt, että miten ne bloggarit oikein kustantavat elämänsä? Ja ovatko he ajatelleet minkälaisen kuvan antavat itsestään ja elämästään esimerkkinä sitä ottaville? Jos ajatellaan, että ollaan ajan kuva. Me. Kaikki täällä näytillä olevat. Erityisen paljon enemmän ne, jotka erityisen paljon enemmän ovat näytillä : luetuimmat, suosituimmat, sillä tavalla julkisimmat. For real. Näistä saisi sellaisen kuvan, että eläminen Suomessa juuri nyt on todella halpaa. Kodit pursuilevat astioita jotka maksavat toistakymppiä per kuppi, satalappusia lentelee lastensesonkivaatteita ostettaessa ja matkaillaan joka kesä  tosi mukaviin lapsiperhepaikkoihin jotka mukavasti katkaisevat arjen. Silti ollaan parhaimmillaan äitiyslomalla, työttömiä ja opiskelijoita. Ja nuristaan, kun yhteiskunta vie ne jotkutkin etuudet heiltä maan köyhiltä.

Onko kukaan muu ihmetellyt tätä ristiriitaa?
Tottakai minä ymmärrän, me kaikki ymmärrämme, että ilmaiseksi saadut tavarat ovat ilmaisia, alennuksella saadut matkat ovat helpompia ja jopa mahdollisia toteuttaa. Että ei se heidän talouttaan kaada, vaikka sillätavalla oikeasti elettynä kaataisikin.

Onko kukaan ajatellut mitä se oikeasti tekee? Antaa kuvaa elämästä, jossa jollakin tapaa suoritetaan tätä elämää tiettyjen rajaviivojen sisäpuolella. Ostetaan lapsille nosh organicsia, pidetään pompo de lux kutsuja, matkustetaan perheen kanssa junibackeniin ja katetaan pöytä green gaten lattemukeilla. Kaikillla on tietenkin melkein satasen epäkäytännöllinen kånken selässä ja kaikki tietenkin taittavat matkaa crocksin muotiuutuusmuoviusmaximus kengillä ja lykkivät pienokaistaan citytrooper(pooper) rattailla, jotka ovat korkeintaan vuoden takaista mallia, korkeintaan.

Antaako tämä tästä ajasta ,Suomen aika syvällä olevasta taloudellisesta epävarmuudesta, oikean kuvan? Todellako? Onko oikeasti kaksituhatta viisitoista vuonna lapsiperheillä varaa tälläisiin?

Ei meillä vaan ole. Enkä pidä itseäni millään tavalla vähäosaisena, pikemminkin hyväosaisena. Meillä on koto ja meillä on suojaa ja meillä on ravintoa. Mutta ei meillä ole varaa, joskaan ei olisi aikomusta muutenkaan, sellaiseen elämään jossa määritellään itse ja elämä tuotemerkkien kautta.

Nuorten aikuisten velkamäärä on ennennäkemätön tällähetkellä Suomessa. Ihmisillä on velkaa asioista joita heillä ei edes ole! Näkymättömistä! Syödyistä ruuista, menneistä hetkistä. Mun mielestä tämä on käsittämätöntä, mutta taidankin olla siinä mielessä vanhanaikainen, että velkaa on vain jostakin jota ei ole muuten elämänsä aikana mitenkään varaa kerralla käteisellä ostaa - kodista. Jos siitäkään, kaikilla. Mutta näkyykö se ylivelkaisuus sitten mitenkään ihmisillä tässä ajankuvauksessa, blogeissa esimerkiksi? Ovatko kaikki ne bloggaajat jotenkin hyväosaisia, vauraaseen sukuun syntyneitä, menestyvän ihmisen puolisoita, jonkin mullistavan keksinnön tehneitä äkkirikastuneita? Kaikella järjellä ajateltuna blogeista pitäisi paistaa se vähästä paljoksi, näin nuukaillaan vieläkin nuukemmin ja sisusta kotisi eurolla - tyylin elämä. Näitäkin toden nimessä on, mutta hyvin vähemmistönä. Miksi? Onko ihmisten tarve näyttää ulkokultaisuutta nii suuri? Onko lukijoiden tarve lukea ja katsella ulkokultaisuutta niin suuri? Onko ihmisillä tarve peitellä? Onko kirjoittajat oikeasti se pyramidin huippu, jolla oikeasti on varaa tähän kaikkeen? Tai olisi, jokatapauksessa?

Onko jokaisen bloggarin oikeus esitellä iloisin sanakääntein alennuskoodeja asioihin, joita emme oikeastaan todellakaan edes tarvitse? Onko? Eikö kellään ole valistamisen velvollisuutta, eikö kukaan tunne vastuuta antamastaan esimerkistä? Yllättävän moni on huolestunut kaiken vaikutuksesta lapsiin(sa): ruuan, naapureiden, liikenteen, politiikan, työn, kotonaolemisen, kavereiden, nukkumisen, hiusvärin, vitamiinin, rokotusten, uutisten, pikkukakkosen. Mutta onko kukaan (muu kuin minä) huolissaan tämän materialistisen blogimaailmankuvan vaikutuksesta lapsiin? Kun kaikki tänne nettiin jää ja kaiken täältä löytää. Alkaako aikuiseksi kasvanut lapsi tavoitella samaa, mitä hän näkee vanhempiensa elämän olevan näistä blogeista? Ihmettelee, miksei kykene saamaan kaikkea sitä, vaikka kuinka kävisi lidlissä ja asuisi edullisemmalla alueella? Miksei tavallinen elämä riitäkään siihen että saisi epätavallisen paljon? Sanovatko he sitten, että ei se ollut oikeaa elämää se, minkä kuvan sieltä kirjoituksista saa? Vai sanovatko, että oi lapseni, yritä vähän enemmän, niin mekin tehtiin?

Tai voihan se vaan olla, että minulla on vääristynyt kuva ihmisten taloudesta, koska meitä on niin monta. Voihan se olla, että en vaan ymmärrä todellisesta elämästä mitään, mitä on olla jossain isossa kaupungissa ja elää sen kaiken tavarapaljouden ja kanssakulkijoiden katseiden vaatimusten edessä.Voihan olla, että olen muinaisjäänne, koska olen oikeastaan elänyt ja rakentanut elämäni alusta asti omine oppineni, ilman niinkään esimerkkejä miltään sukupolvilta.

 Mutta joskus, niin joskus, mietin muistavatko ihmiset olla tarpeeksi nöyriä sen asian edessä, että ovat kuitenkin vaan sattumoisin onnekkaita jollakin tapaa. Epätavallisen onnistuneita. Että elämä oikeasti ei ole sellaista alkuunkaan ja joskus se toisenlainen elämä oli totta heillekin ja tulee varmaan joskus vielä olemaan uudelleenkin.


Miettikää mikä onni: terassilaudoituksen välistä kasvoi neliapila. Just tämä näin oli päättänyt siitä ittensä ylös pykätä ja minä pykäsin itteni siihen lähelle istuksimaan ja löysin sen.
 
Jälkipuhe: Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole olla katkera tilitys siitä, kuinka toisilla menee lujaa ja hyvin. Tämä ei myöskään kohdistu yhteenkään blogiin, jossa yhteistyöpostauksia on tämän tästä. Tämä ei ole arvostelu ketään ihmistä kohtaan näistä tekemistään valinnoista, tämä oli kirjoitus siitä, mitä tämä meille ja heille ja noille ja tuleville, tekee. Ja onko se alkuunkaan se, mitä me halutaan (itsestämme antaa ja jättää näkyviin). Tämä oli pohdiskelua. Ja erityisen paljon huolestumista.

27 kommenttia:

  1. Täällä on myös sitten ihan kakskytkaheksan vee muinaisjäänne :D
    Oon niin samaa mieltä. Piste.

    VastaaPoista
  2. Voi, neliapila <3 Oot kyllä varmasti onnekas! :D Kyllähän se todellinen onni löytyy jostain muusta kuin noista ulkopinnoista...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Kitta <3 asiasta kuudenteen, mulla ei ikinä ikinä ikinä ole tuuria missään arvonnoissa tai muissa :D

      Poista
    2. <3 Täällä toinen, en i k i n ä voita missään, kaiken eteen täytyy tehdä työtä, työtä, työtä :D Välillä liikaa, välillä sopivasti, välillä... voi hannu_hanhet, mut ehkä me täältä tullaan vielä ;D

      Poista
  3. Ihana neliapila, symppis! <3 Samaa mieltä vaikka muutaman yhteistyöpostauksen olenkin tehnyt, tosin niistä on ollut oikeasti hyvää sanottavaa ja saanut järkätä lukijoille arvontaa. Itseasiassa olen tainnut tehdä kolme yhteistyöpostausta, bloggausta takana 2v :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Cariina ja kiitos kivasta kommentista <3 Juuri niin kuin sanotkin, ihan varmasti minäkin ottaisin ilomielin blogiyhteistyönä jonkun hyväksi kokemani asian vastaan. Se olisi tyhmänylpeyttä olla ottamatta :D Ja itseasiassa on monia blogeja joiden yhteistyöpostauksia lukee jopa ihan mielellään, jos niissä pohditaan sitä asiaa ja sitä yhteistyö"tuotetta". Perimmäinen pohdintani kumpusi kai lähinnä elämäntyylin ihmettelystä, kun alkaa olemaan joidenkin kämpät niin täynnä arvokasta tavaraa ettei voi kuin huhhutella (lapsien keksimä sana tilanteesta jossa sanotaan huh ja huh :D ).

      Poista
  4. Kuplaseni sä teit sen taas! Niin täyttä totta ja mahtava tilitys! Mä jaan tämän mun sivuilla! Ja kyllähän se panee ihmetyttään miten yksinhuoltajat ostaa vain ja ainoastaan merkkiä ja vettäkään ei voi juoda ku muumilaseista, et mistä se valuutta tulee? Nettipokerista???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Lindiz, kiitos ja juurikin näin :D

      Poista
    2. Myymällä persettä Lindiz. Sillä me, muumilaseista vettä juovat yksinhuoltajat kustannamme merkkivaatteet ja ne muumilasit. Harmi kun ollaan menty sun tunteisiin :)

      -Sonja

      Poista
    3. Anonyymi- Sonja, vaikka tunnuitkin vastaavan Lindizille, niin minä nyt kuitenkin tämä blogin bloggaajana toivon, että miettisit vielä vähän ennekuin lähdet tuolle tielle kommentoinneissa. Mieipiteesi saat toki ilmaista, mutta sanavalinta voisi olla toinen, okei?

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus täyttä asiaa! Sillon tällöin mietin sitä, miten esim. kuvilla voi saada niin monenlaista vaikutelmaa...esim. kun rajaa kuvista ne puuttuvat lattialistat, sormenjälkiä täynnä olevat ikkunat, ketsuppi suut ja puuroset paidat. .vaikka nehän jos mitkä vois kuvata just sitä arkee ja todellisuutta. Ite haen kuvilla iloa ja inspiraatiota itelle ja tykkään rajata niistä just ne epäkohdat pois. ..itteni takia. ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Martta, tuokin on tullut huomattua, että niillä kuvilla saa aikaan illuusiota - ja sekin pitää paikkaansa, että minäkin välillä haen (muiden blogeista) niitä rauhoittavia hyvän mielen kuvia :D

      Poista
  6. olen miettinyt joskus ihan samaa. Tai mietin oikeastaan useinkin :)

    Ja mietin sitä, miten monessa "tietoisen kuluttamisen" tai jopa minimalismin blogissa esitellään nimenomaan ostoksia, jotain mihin on kulutettu.
    Ristiriitaista sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Oikeasti, kuinka vähän me loppujen lopuksi tarvittaisinkaan yhtään mitään, jos sille tielle lähtis. :)

      Poista
  7. Oon miettinyt samaa, tosin koitan pitää ihan aina mielessä sen että blogista ei selviä koko totuus. Ja että blogissa näytetään mitä halutaan. Blogi ei välttämättä edes ole totuus.

    Mutta joo, kyllä toi mietityttää. Ja varsinkin kun itsellä on sen ikäisiä lapsia jotka on siinä iässä, että koko ajan pitäisi saada jotain. Ei vielä ymmärretä täysin sitä rahan arvoa eikä sitä että kerskakuluttaminen nyt ei vaan ole se järkevin vaihtoehto. En usko että mun lapset blogeja juurikaan lukee mutta oonkin miettinyt tätä lähinnä niiden bloggaajien lapsien kannalta, jotka elelee niissä kodeissa, johon sitä ilmaista tavaraa tulee. Että kun nekin lapset kasvaa. Nekin tulee siihen ikään kun pitäisi saada, saada, saada. Että vähän vääristynyt kuva syntyy jo pienestä pitäen sen ilmaisen tavaran myötä. Toivon että ne vanhemmat osaa handlaa ne tilanteet ja ennenkaikkea heräisi huomaamaan sen ristiriitaisuuden jo silloin kun ne lapset elelee sitä varhaislapsuutta. Kun vaikka se kuvio olisi aikuiselle selviö, niin se ei todellakaan ole sille lapselle ja tulevalle nuorelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aivan näin, sitäkin kyllä mietin miksi joillakin on tarkoitus esittää sitten muuta kuin on? No ehkä sellainen palvelee sitten jotain osa-aluetta, tosin ei minusta ole hyväksi edes kellekään itsekseen itselleen "valehdella". Ja sitä minäkin mietin, että tuleeko perhe-elämän määrittämisestä nyt sellainen käsitys, että siihen tarvitaan materiaa, tietynlaista vieläpä erityisesti, että "suorittaa sitä oikein". Toivottavasti ei!

      Poista
  8. Toivottavasti peruskoulussa opetetaan nykyään medialukutaitoa. Kyllähän tällainen vanha muikkeli, kuten minä, tunnistaa maksetun mainonnan ja myynninedistämiskirjoitukset ja ehkä senkin, millainen on kirjoittajan "motiivi" bloggaamiseen. Sen enempää erilaisia motiiveja arvottamatta, kukin siten, kuten hyvältä tuntuu, mutta monille voi tulla paineita ja jonkinlainen illuusiokin ehkä siitä, että mitä kaikkea tavaraa ns. "hyvään elämään" tarvitaan.

    Oli joskus jossain talouden tasapainotus tv-sarjassakin esillä muutama henkilö, joka oli velkaantunut eläessään sellaista elämää kuin joissain blogeissa.

    Tällainen pitkän linjan blogiseurailija kyllä tykkää enemmän sellaisesta blogisisällöstä, joka ei pyri aikakausilehtimäiseen tuotteiden ja hyödykkeiden makasiinijulkaisuksi.

    Tässä kohtaa voisin myös tunnustaa, että olen Kupla sun bloggaustasi seurannut monta monituista vuotta, ihan aina en ole ihan joka asiasta 100% samaa mieltä :D, mutta ehkä se osoittaa, että kirjoitat niinkuis tykkäät. Ja siitä minä tykkään. Tässä kirjoituksessa ei ollut kyllä mitään, mitä en allekirjoittaisi.

    t. täti-ihminen Tuomarilasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan täti-ihminen! Kiitos kommentista ja lueskelusta :D Mukava jos joku on kulkenut pitkänkin matkan meidän mukana!! :D Ja nimenomaan jotenkin minäkin olen huolissani niistä, jotka eivät ehkä osaa määrittää sitä elämän hyvyyttä itse, että pärjäämistä on muukin kuin listalta katsottujen asioiden hankinta. Nuoret, nuoret aikuiset, paikkaansa ehkä äitiyden saralla hakevat. itsetuntoa tarvitsisi heille saada ja paljon (jotenkin annettua).

      Kiva että totesit tuon että et ole aina samaa mieltä, mutta silti olet jatkanut lukemista. Koska (välillä siinä onnistumatta) yritän kovasti tuoda ilmi sen, että mielipide ja asia kuin asia on VAAN asia ja mielipide, että jokaisen kanssa voi olla ja elää (ja keskustella ja lukea ja kirjoittaa) vaikka joku asia olisikin mielessään erilailla. Mukavia kesäpäiviä sinne! <3

      Poista
  9. Voi, kiitos tästä tekstistä! Niin totta! Olen monesti miettinyt samansuuntaisia. Viikonlopun Hesarissa oli juttu jotenkin otsikolla "Elämää köyhänä". Siinä joku tutkija sanoi, että hyväosaisten ja huono-osaisten välillä oleva kuilu Suomessa kasvaa - ne joilla menee todella hyvin, eivät pysty enää ajattelemaan millaista on todella olla köyhä tässä maassa. Silloin ei ole noita muotireppuja eikä uusia lastenvaunuja, kun ei ole jollakin hetkellä edes kymmentä euroa taskussa.
    Itselleni tämä on tärkeä muistutus: vaikka minulla menee kohtuullisen hyvin, yritän muistaa sen, että se ei ole ainoa totuus eikä mikään itsestäänselvyys. Ihmisyys ja ihmisen kohtaaminen on kaikkea muuta kuin sitä pintaa, vaatteita, reissuja ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria ja kiitos kommentista! Ihanaa kun tämä on muidenkin mielessä ollut. Ehkä tämä on tässä ajassa juurikin se pinnalle noussein asia, kun kaikki on tavallaan erilailla saatavilla kuin ennen. Toivotaan, että ihmisten mielet pysyvät kuitenkin "kaidalla tiellä" sen suhteen,, että vanha kunnon välittäminenkin olisi arvossaan! <3

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus kyllä. Itse epävarma äitinä vielä muutama vuosi sitten koin huonommuutta,kun en kyennyt samaan materiaali hysteriaan kuin osa blogeista on. Onneksi olen saanut itsetuntoani kuntoon terapian avulla,ja ymmärtänyt sen,että ihmisen sisin on Se tärkein. Kultainen sydän, Se ei näy ensivilkaisulla niinkuin merkkivaatteet/sisustus. Meillä on jo nuoruudessani ostettu paljon kirpparilta ja ostan edelleen. Vain poikkeustapauksessa uutta. Taloudellinen tilanteemme koheni hieman pari vuotta sitten, siitä huolimatta "shoppailemme" edelleen kirppiksellä,kierrätyskeskuksessa jne. Ja ylipäänsä yritän lapsiani opettaa,ettei shoppailu ole ajanviete, jos jotain tarvii niin toki sitten. Mutta ei hyvään/huonoon oloon tms.
    Sekava sepustus,mutta sainpas lusikkani tähän soppaan :D
    hyvää kesää!
    t.2 tytön äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kahden tytön äiti! Kiitos kommentista, ei ollut ollenkaan sekava, ymmärsin ihan täysin - ja olen samaa mieltä ja toimin itsekin samoin, koitan lapsilleni opettaa sen ettei se ostelu ole hyvän eikä huonon olon mitta tai lääke. Vaan joku ihan muu. Ja erityisesti mua ilahduttaa ajatus jostakin käytetystä asiasta, että vaikkapa jakkarasta, että kuinkahan monta pirttiä ja ihmistä tämäkin on jo nähnyt! Huisia! Hienoa muuten että olet saanut itsetuntosi kohdalleen, tiedän itse sen äitiyden epävarmuuden ja kun ei ole oikein mistään mistä saisi kiinni , jos on "erilainen" kuin kaikki "esillä" olevat - esimerkiksi juuri materian suhteen. Juuri tästä olen niin huolestunut ja toivoisin että kaikki ymmärtäisivät kuinka tärkeät asiat ovat ihan muuta. Hyvää kesää sinulle ja mukavia hetkiä äitiydessä jatkossakin <3

      Poista
  11. mahtava kirjotus! samasta aiheesta oon iteki aikonu kirjottaa postauksen,jahka saan ajatukseni kasaan ;)

    VastaaPoista
  12. Tosi hyvä kirjoitus!!!!!

    Jotkut tollaset bloggaajat, joille tavaraa tulee, on kirjoittaneet "selityksiä" asiasta blogeissaan. Eli siis ne tavarat on heille verollista tuloa, eivät sillä lailla ihan ilmaisia juttuja kuitenkaan. Mutta en tiedä onko näin kaikille, tai edes useimmille, vai onko tilanne tuollanen lähinnä vaan heillä, jotka melkeimpä ammatikseen bloggaa.

    Olen miettinyt omaa asennetta yhteistyöhön. Mun blogia pyydettiin aikanaan Indiedaysiin, mutta en lähtenyt... nimenomaan siksi, kun en vaan halua olla joku mainoskanava. Mun tutut on sanoneet, että miksi en lyö rahoiksi blogin kautta, jos kerta tilaisuus tarjoutuu.. en tiiä, en vaan halua. Mä en korkealle arvosta sellasia blogeja, joissa koko ajan mainostetaan, oli ne kuitenkan ihania vaan visuaalisesti tms. Joten miksi sitten kääntäisin takkini ja lähtisin itse sille tielle...?? Oikeesti vaikea asia, sillä tokihan mullekin raha kelpais, jos sitä bloggaamalla vois saada. Mutta kun sit mun blogi ei enää olis mun blogi, vaan se olis jonkun toisen talutusnuorassa. Sellanen tunne mulle tulee.

    En tiiä olenko jotenkin kade vai sittenkin vaan ärsyyntynyt siitä, että toiset saa ja ite joutuu kaiken eteen töitä tekemään. Ja olisinko sit oikeesti kuitenkaan valmis ite siihen, että koko ajan pitää toitottaa jotain tavaraa tai reissua tai vaatetta ja olla velkaa johonkin suuntaan, vaikkakin vain velka olis niitä postauksia ja kehuja.

    Joka tapauksessa useimmiten lopetan paljon mainostavan blogin lukemisen, koska ne mainostukset vaan niin kovasti tökkii mulle. (Toisaalta ärsyttää myös sellaset blogit, jotka koko ajan kaiken maailman arvonnoilla kaikkien mahdollisten kanavien kautta koittaa kalastella lisää lukijoita...) Kuten sanoit, ei ihminen oikeesti tarvii paljon mitään, enkä minä oikein jaksa sellasia tyyppejä, edes blogistaniassa, jotka koko ajan hommaa jotain uutta. Siis en edes, vaikka ne kamat hommattais kirpparilta, mutta ennen kaikkea jos koko ajan on jotain blogiyhteistyötä ja sitä kautta saatua kamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli, kiitos kommentistasi! Olen juurikin samaa mieltä. Mulla on itsellä sellainen suhde materiaan, että en millään hankkisi mitään vaikka tarvitsisinkin, sitten toisaalta en luopuisi mistään vanhasta vaikken tarvitsiskaan. Että pikkasen on viilaamista vielä tässäkin :D

      Poista