keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

*silittää ja paijaa*

Voi pientä blogiparkaani, ihan olen jättänyt sen tänne omiin oloihinsa. Onneksi TE olette kuitenkin käyneet aina välillä tsekkaamassa, että sillä on kaikki hyvin - kiitos *hih*.

Jotenkin menee välillä niin tää elämä ihan hepskukkelia kiitoa eteenpäin - siis sillätavalla hyvällä tavalla. Koska: mä olen oppinut myös olemaan. Vaikka olis ollut aikaa hetki täällä pyöriä, niin olen kääntänyt lonkkaa sohvalla tai lukenut sanomalehtiä tai piirustanut (siis piirtänyt). Mä olen äärimmäisen huono piirtämään, kaikki lapseni ovat siinä äärimmäisen lahjakkaita ja toisaalta isäni teki taidetta elääkseenkin. Minä totanoin, en :) Nälkämaan laulu sois kyllä aika pikaseen jos koittasin siitä uraa itselleni *ehh hehh hehh*! Mutta ihan hirveä palo mulla on silti kuvittaa! Maalaisin, mutta tiedättehän: öljymaalit, märkää, ei todellakaan pestävää ja sinnetänne ehtivät lapset. Ei-toimiva-yhdistelmä!! Mä tarvitsen siis ihan selvästi ateljeen. Voisko joku kiva miljonääri vähän avittaa ja tekaista sen mulle tohon talonkylkeen? *kiittää nöyrimmästi*

Meillä on täällä päivisinkin (luojatiesmitänenytkintekeetuollatoisessapäässätaloa) aika vauhdikasta, koska meidän yksivuotias on ihan ensiviikolla jo kaksivuotias. Ja se kaikki on kyllä tullut myös mitä siihen ikään luetaankin kuuluvaksi:
 kiipeilyä minne vaan,
 yltämistä mihin vaan,
 minkä vaan avaamista,
minne vaan änkeämistä,
ja tunkeamista,
mistä vaan vänkäämistä,
miten vaan huutamista,
joka tilanteessa karkuun juoksemista.

Kaiken se ottaa, avaa, sulkee, sylkee, nielee, puree, purkaa, palastelee, talloo, mälvää, piilottaa.
Se myös:
pussaa
nauraa
heiluttaa
muiskuttaa
kikattaa
kujertaa
tanssii
laulaa
silittää
halaa
rakastaa.

Ja sen isoveli harjoittelee kirjaimia, keksii pikkuveikallekin sopivia yhteisleikkejä ihan itsestään ja saa äidin sydämen pakahtumaan toteamalla kesken aamupalan syönnin, että mä äiti olen kiitollinen siitä että sää oot mun ihana äiti. Iih!

Miten voikin olla niin ihania. Varsinkin kun niiden äiti on tälläinen :

Tasapainoharjoituksen opastuskuva. Jeah, that`s me... Mutta hei! tää on vaan elämää! Keveesti keskellä viikkoa! Moips!
P.s. Olis varmaan pitänyt laittaa toi ylläoleva kuva siihen #oikeanainen-juttuun, harmi kun sitä vaan ei ollut vielä olemassa eilen :P

3 kommenttia:

  1. Ihana 2-vuotias: ). Ja minä haluan myös tollaset pitkät ja hoikat jalat! Vaihdetaanko? Saat mun tyngät tapit tilalle .:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha Ansku, kiitos mutta ei kyllä ole hoikkaa jalkaa täällä nähtykään, suattaapi tuo ympäristön suuruus hämätä kuvassa :D

      Poista
  2. Kuulostaa aivan todelliselta kaksi-vuotiaalta. Joka paikkaan ehtivä ja kaikkea kokeileva. Siinä sitä saa olla itsellä silmät selässäkin.
    Hauska kuva tasapainoharjoituksesta!
    Tuollaisilla kiitoksilla on muuten ihanaa olla äiti! Meillä niitä ei tahdo herua.....huonommat tilanteet yleensä muistetaan helpommin ja moitteita välillä satelee vaikka kaikkensa tekee niiden eteen.

    VastaaPoista