torstai 5. maaliskuuta 2015

Pertti Kurikan Nimipäivät eilen vietettiin, vierahiksi ystävät ja tutut kutsuttiin

Kyllä nyt on taas Suomi oikein elämänsä lennon saanut sellaiseen korkeuteen, ettei mitään rajaa. Nyt ollaan trendikkäitä, kun sanotaan kehitysvammaisia tuttavallisesti kehareiksi ja paukutetaan omaan rintakehään siitä ylpeydestä "ettei kumarreta edes kehitysvammalle, se on sitä oikeaa tasa-arvoa". Voi fiikuksen persiljat!! Kun joku erehtyi edes päästämään mieleensä ajatuksen, että nyt Suomi antaa itsestään suvaitsevaisen kuvan, kun tämä yhtye valittiin euroviisuihin maata edustamaan - niin nanosekunnissa läjähti ilmoille vastareaktio, jossa moititaan moittimisen ilosta, koska on nykyään in sanoa, ettei tykkää erilaisuudesta. Kun kaikki pitää olla niin avointa ja kaikkien pitää vaan kestää se sinällään. Että siis en mä millään pahalla, mutta mä en vaan tykkää susta - deal with that. Voi hyvä hääväki, kohta varmaan kuljetaan sanomassa lapsillekin, ettei niistäkään tykätä. Että siis voisiks noi mini-ihmiset olla niinku jollain muulla planeetalla, kun mä en niinku haluis katella niitä. Kato kun, näist asioist pitää puhua!!

Kukaan ei ole tainnut kuulla käytöstavoista? Tai taiteesta? Tai erilaisuudesta? Tai ihmisyydestä? Tai Lordista?? Tai parrakkaasta tyypistä pitkä hame päällä, joka voitti viimevuonna euroviisut? Tai punkista?!

Punk on 1970-luvulla syntynyt nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. Punk-kulttuuriin kuuluu kiinteästi rockmusiikin tyylilaji, jolle on luonteenomaista nopea tempo, yksinkertaiset kappalerakenteet, aggressiivinen esitystapa, rosoinen soundi ja tekninen viimeistelemättömyys. Sanoituksiltaan punkrock on usein kantaaottavaa. (lähde: wikipedia)

Pertti Kurikan Nimipäivät on punk-musiikkia. Onko tässä nyt joku ongelma jollain?

Aina mun pitää
PKN - Aina mun pitää, eurovision 2015
 
aina mun pitää siivota
aina mun pitää tiskata
aina mun pitää käydä töissä
aina mun pitää käydä lääkärissä
ei saa mennä koneelle
en katsoa telkkarii
en saa edes nähdä mun kavereita
aina mun pitää olla kotona
aina mun pitää hoitaa tehtäviä
aina mun pitää syödä kunnolla
aina mun pitää juoda kunnolla
en saa syödä karkkia, juoda limua
en saa edes juoda alkoholia
aina mun pitää levätä
aina mun pitää nukkua
aina mun pitää herätä
aina mun pitää käydä suihkussa 


No hiivattilainen. Tämähän on niin täyttä asiaa!!! Nään jo niin itseni oikein rosoisella ärjynällä yhtymässä näihin sanoihin ja täydestä sydämestäni.

1 kommentti:

  1. En ole itse laulua kuullut, mutta nuo sanat ;))) ,voin niiiin samaistua niihin. Useampaan kertaan on kuultu mun suusta nuo aina mun pitää. :) Nytkin pitäis laittaa pyykkiä kuivumaan, puolet on jo narulla,mutta ihan rehellisyyden nimissä, ei paljoo hotsita. Hyvvee viikonloppua!

    VastaaPoista