tiistai 31. maaliskuuta 2015

Äitimyytti nousuun!

Puistatti, kun näin lehdessä otsikon äitimyytin murtumisesta. Mä en ymmärrä. Kaikki vedetään alas.

Mitä se äitimyytti sitten pitää sisällään - mun mielestä? No että on omille lapsilleen se paras äiti. Melkein kaikki onkin! Ja mitäs pahaa siinä on? Aina pitäis olla ruoskimassa itseään, että no surkea mä nyt kuitenkin olen. Pitää tehdä kokonaisia teemoja siitä aiheesta kuinka ollaan olevinaan huonoja. Kutut sitä kuitenkaan kukaan itsestään niin ajattelee. Koska jos mä menisin sanoon yhdellekin (niin kirjoittavalle/sanovalle), että tiätkö ootpa sä surkee mutsi, niin helkatti mikä puolustus purskahtais ilmoille. Että tekopyhinä ollaan olevinaan vaan. Tosi todenperäistä.

Olen ennenkin kyllä kirjoittanut tästä aiheesta, mutta kunhan avaudun taas. Myytin siitä hyvästä äitiydestä tekee se, että ihmiset hakevat hyväksyntää omalle tavalleen olla, jotkut jopa sille tavalleen joka ei heidän itsensäkään mielestä ole hyväksi kenties lapsille. Oma ajatusmaailma heille tasan sen kaiken, syyllisyyden, itsensänoston ja muille äksyilyn, tekee. Sitä ratkaisua ei vaan haeta itsestä vaan ympäriltä - kun mä muutan muiden suhtautumisen minuun niin mun elämä muuttuu paremmaks. No ehkä hei ei! Tai kun mä alennan kaikki muutkin samalle tasolle mun kans, niin mähän muutun siinä paremmaks. Not!

Olkaa ihmiset omia itsejänne! Pitäkää huoli lapsistanne ensiksi ja viimeksi, siinä välissä sitten itsestänne ja parisuhteestanne ja muista tälläisistä asioista. Ei tarvi selitellä, eikä tarvi moittia muita muiden valinnoista. Jos tuntuu ettei sulla pelitä toi äitiys, niin tee asialle jotain, äläkä kitise.

Ei mulla muuta, täällä on ihan kiva kevät, räntää maassa, joutsenet tootottaa joella, olen ekat kerrat nähnyt pikkujoutseniakin (siis oma lajinsa ihan, en tarkoita siis poikasia) ja mitäs vielä. Eilen meillä oli lähistöltä koti-isä leikkimässä lapsensa kans, näin ne muurit murtuu kuulkaa!

Mä taidan olla kipeäksi tulossa, kuumeinen olo. Mutta nyt silti päivän touhuihin... näin se vaan menee :)

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Elettiin sitä meilläkin

Tää laittaa alvariinsa jotain myssyjä päähänsä. Ja jotain selkäänsä. Joskus jopa repun, mutta yleensä kuulosuojaimet tai nää kellukkeet... hyvä se on olla varautunut, vaikka tulvaan? Takana näkyvä karvakasa on koira...

Joskus meillä jopa piirretään paperiin. Paino sanalla joskus :)

Yritys hyvä kymmenen, vai miten se meni! Huone on melkoisen siisti, mutta noi petivaatteet meinaa lähteä päivänviettoon jonnekin muualle! Ja pulpetin koristeena kissa (elävä) :)
Tämän huonees asukki täytti just viisi ja jos ei muuta, niin hän on ylpeä kun opettelee petaan petiään! Aika hyvä, kaikki vermeet on ainakin siellä sängynpuolella :)

t
Strutsi parka roikkuu koivestaan kaihtimennarussa ja ilman saksia ei olla saatu sitä pinteestään. Joten roikkukoon sitten siinä vaikka vähän brutaalin näköinen onkin...


Tässä on... sitten taas yks huone :)

"Yläaula pitää siivota että siellä mahtuu imuroimaan" "Ollaan siivottu jo".

Liian tylsä elämä? Haastetta haetaan sitten leikkiasennoilla...

Tuijotetaa sitten.

Meillä saatto olla jonain päivänä kermavaahtoa. Muun muassa :)


Syödään meillä ruokaakin!

En pysähtynyt kesken kotimatkan ottamaan kuvaa, enhän?

Ei voi olla huono viikko, kun oon ehtinyt lehteäkin lukeen!

Möyhäämiselle on aina aikaa!

Kokeilin ekan kerran eilen bataattiranskalaisia tehdä ja ihan hyviä niistä tuli. Kyllä peruna silti parempaa on :)

Viikko on ollut ihan mukava, koneelle ei ole ollut mitään kiirettä tulla. Äsken sitten ilmoittelin lapsia urheilukesäleireille ja opiskelin meille aikuisille jaettuja ohjeita jalkkispelien seuraamiseen  (oli muuten hyviä! sisälsi kommentointien omassa päässä pitämisen ja muiden neuvomatta jättämisen ja kaiken muun liian innokkaan "osallistumisen"). Kaikkea muutakin on paljon taas ilmassa (siis sähköpostissa ehh hehhh) mutta kaikkeen ei aina tarvihe reagoida, pitää priorisoida. Mä oon mielestäni muuten ollut kamalan lunki, mutta mahaa kipristää silti kahvinjuonti joka halvatun päivä. Inhottavaa. Auttaisko alkavaan mahahaavaan jos nielaisisin laastarin, edes pienen pienen...

Nyt pitää leipoa sämpylöitä ja tehdä pizzaa pari pellillistä. Se on meinaan sadepäivä ja silloin kuuluu huushollissa tuoksua leipominen :) Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Säästä

Ekopaastoa. Nuukaile. Kierrätä. Äläostamitäänikinä. Näin teet makaronilaatikon jämästä itsellesi villatakin ja naapurille joulukortin. 

Sairaalan potilaan yöpöytä. Jostain huutokaupasta meille tullut ja aika monessa käytössä jo ollut, nyt meidän pikkukamarin pikkupöytänä.

Näitä vinkkejä ja teemoja kyllä riittää. Kuka säästää pakosta (kun ei ole mitä tuhlata), kuka säästää aatteen vuoksi, kuka jotakin omaa päämäärää varten. Mä olen sitten miettinyt tätä omaa ja oman perheen kulutusta monilta tahoilta ja olen ajatellut että voisin vieläkin enemmän säästää. Varsinkin sähköä! Kaikenlaista muuta meillä kyllä jo löytyykin kierrätettynä ja kieputettuna.

 Naulakossa roikkuu yksi tuoreista kirppishankinnoista, lasten huppupyyhe, täysin iskemätön oli, pesin vaan ja käyttöön! (maksoi 2 euroa) Samalla reissulla ostin edellisessä postauksessa mainitun euron lentokoneen Rafulle (aka Herra Pötkylä) ja viiskytsenttiä maksaneen pipon kuopukselle.

Vanha renginkaappi on meillä pyykinpesuaineiden säilytyspaikkana, on siihen ovikin, mutta liian äkäisen hätäisen pyykkärin toimesta lähti saranaltaan ja se vaatii vähän fiksausta *krhm*. Mutta kuivausrumpu maksoi satasen, kaks vuotta on jo hyvin kuivannut sillä hintaa! JA huomio huomio, mä kuivatan aina pihalla kun ilmat sallii ja sisälläkin telineellä aina kun siihen mahtuu. Että säästän sähköä siinä (ja kuivuria käyttäessä säästän hermojani!kun joku vaatii kuitenkin sitä lempipaitaa justheti päällensä niin sieltähän se justheti tulee kuivurista....).  Mä ihan hirveesti tykkäisin muutenkin käyttää kaikkia vanhoja juttuja uusiokäytössä - keittiössä meillä on kahvit ja siihen liittyvät vermeet satavuotta vanhassa kulmakaapissa.. Ja niinikään edellisen postauksen narsissikippona on Arabian vanha kulho, jonka ostin joskus itselleni suklaalevyllä.

 Mä koitan, oikeasti aina koitan, hankkia vaan jotain johonkin tarkoitukseen, mä en tykkää että mulla on hyllynreunalla (tai kaapissa) tavaroita ja esineitä joilla ei koskaan (saa) tehdää mitään. Meillä kaikki astiat on jokapäiväisessä käytössä, ei ole siis mitään hienompia tarjoilusarjoja olemassakaan, vaan ne on kaikki siinä, tuomassa hienoutta just jokaiseen harmaaseen sateiseenkin maanantaipäivään (kuten tähän...). Vanhoja Arabian tasseja olen ostanut ihan muutamalla kymmenellä centillä kynttilänalusiksi ja muutenkin ihan vain astiakäyttöön. Vanhat tinakipot on tosihyviä kynttiläkippoja ja moni kolhuinenkin kulho menee kukan suojaruukkuna vähintään.

Ruokaa olen koittanut ostaa halvalla aina sen sesongin mukaan, silloin kun juuri tietyt kasvikset ovat edullisimmillaan ja niistä sitten kokkaillaan. Ruuan laadusta ei travitse tinkiä, kun ei aseta suuria vaatimuksia sille, että mun on saatava juuri tiettyä ruokalajia aina ja kaikkialla. Vaihtelu tekee hyvää itse kullekin, niin kokille kuin vatsallekin!

Yksi asia mua on painanut, kun ei vaan meinaa millään luonata. Toi vaatteiden tuunaus joksikin toiseksi! No osasin mä kietoa sen aamutakin siihen nojatuolin istuintyynyn ympärille , mutta siinä ei tarvittu saksia, lankaa eikä neulaa! Mun osaamistasoni rajoittuu just noihin toimenpiteisiin. Mutta olen nyt antanut itselleni tän haasteen, että aion opetella jollakin tapaa tämän tuunailun jalon taidon.

Oletko sä ekopaastoillut? Oletko ollut ostamatta jotain ihan vaan sen vuoksi, että etpä tarvitsekaan sitä oikeastaan niin paljoa? Sammutteletko valoja, käänteletkö stand by -virtoja pois? Marttailetko makaronilaatikosta jotain muhevaa seuraavaksi päiväksi? Kerro ihmeessä mulle hyvät vinkkisi, sellaiset pikkuruiset! Mä lähden tätä asiaa meinaan viemään eteenpäin ihan pikkuruisin askelin... tip tip tip... *virn* .

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Toiseksi nuorin lapseni on viisivuotias!

No, huomenna, ihan kirjaimellisesti, mutta kuitenkin aika liki se tänäänkin jo on sitä. Ja tänään ollaan meidän Mestaria juhlittukin! Mestari hän meinaan oli kutsumanimeltään muutaman vuoden, koska hän itse itsensä nimesi Mestariksi! Nyt hän on ilmoittanut nimensä muuttuneen, hän kun on kasvamassa isommaksi pojaksi ja Mestari-nimitys ei kuulemma enää oikein ole sovelias. Tämä keskustelu käytiin siis joku aika sitten jo ja kyllä oli naurussa pitelemistä, kun vakavahkon sävyn saanut keskustelu (siitä että hän on kasvamassa isommaksi pojaksi ja hän ei silti halua olla vielä iso mies ja sitten oli vakuutteluja että hän on äidin oma pieni poika aina, vaikka olisi isoksi jo kasvanutkin ja kaikkea tämmöistä) huipentui hänen ilmoittamaan kutsumanimeensä: Herra Pötkylä.


 Herra Pötkylän juhlakaffeilla oli kaunis auringonpaiste, mmutta ulkona oli kyllä hyytävän kylmä sää.

 Iloisenvärinen kattaus lämmitti kyllä mieliä :)

Ja tämä ihana päivänsankari, hän kyllä otti kaiken niin herrasmiehen elkein vastaan! Oltiin kaksistaan kauppareissullakin ja hän totesi kukkaosastolla, että "minä kyllä pitäisin noista kukkasista kotona" joten olihan niitä ostettava :) Hän oli muutenkin hassunhauska seuralainen, suurieleisesti kiitteli kirpparilta ostettua yhden euron pikkulentokoneesta, sanaili että "pieni se on kaunista" ja "maksoi vain yhdden rahan verran ja näi paljon jo iloa!" kun oltiin matkalla kirpparilta autoon *heeh*.
Ja kun jotain sanoin hänelle, että "synttärisankari" niin hän totesi että "se mä olen vasta huomenna, tänään olen vielä supersankari".

Tälläinen ihana päivä meillä siis! 

P.s. Tein muuten tosi hyviä lämpimiä voikkareita, vaikka itse sanonkin. Maalaislimppusiivulle siis sipaisu levitettä, pannulla paistetaan jauhelihaa joka maustetaan ja sekaan pikkusilpuksi pienittyä sipulia ja paprikaa, meillä oli oranssia. Sitten töräys ketsuppia ja kaikki sekaisin kulhossa. Mössö annostellaan leiville, niihin päälle vähän ananasta (yksi pala, siis se pieni pala kahtia per leipä) ja päälle juustoraastetta. Leivinpaperin päälle pellille ja uuniin,  225 astetta ja muutama minuutti. Nam! Älyhyviä myös jo jäähtyneinä :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Ainahan se tähän aikaan mielessä on - pesah

Toivottavasti kukaan ei pahastu, että puhun suoraan, tästäkin. Ihan pikaisesti vain, koska onhan nyt sentään lauantai-ilta ja sauna ja makkarat ja muut tykötarpeet odottavat.

Niin kauan kuin muistan, on ortodoksisuus kiehtonut minua. Turha on moralisoida, ettei uskonnot saa kiehtoa ketään, ei ne ole mitään hauskuutuslaitoksia. Kyllä ne saa ja pitää kiehtoa! Kauheetahan se olis jos ei mikään yhtään kiinnostais ja olis vaan - tapauskovainen. No, ortodoksi minä en ole, mutta voisin aivan hyvin olla - sukujuuret kun sieltä tulevat suoraan ortodoksisuuden sydämestä. (Ne toiset, toiset tuleekin sitten päinvastaisesta ilmansuunnasta). Jostain syystä jo yläasteella uskonnonopettaja tuli hakemaan minut välitunnilta tykönsä ja näytti minulle videonpätkän. Ajatteli että minua kiinnostaa - ja kiinnostihan se: kaunis ortodoksinen seremonia jossa kastettiin (?) nimiseni lapsi.

Näin pääsiäisen lähestyessä ortodoksisuus on tietysti vielä enemmän mielessä, koska ortodokseille pääsiäinen on Juhlien Juhla, vuoden kohokohta. Minulle pääsiäinen on aina tarkoittanut enemmän kuin suklaamunia ja virpomisoksia, mutta se on aina tarkoittanut myös suklaamunia ja virpomisoksia. On kevät, kasvukausi on ovella, on ikään kuin jännitystä ilmassa, että minkälainen tästä vuodesta tuleekaan! Minkälaista satoa kylvetään ja niitetään - sieltä maasta ihan kirjaimellisesti, tai sitten "maasta", elämästämme. Pääsiäisessä aina minulle on ollut ilon sanoma monin tavoin, ilo siitä että ollaan tässä ja ollaan nyt. Ollaan perheenä, läheisten kanssa, saadaan olla yhdessä, syödään ja ihmetellään kevättä. Ilmassa on aina vähän haikeuttakin, mutta ennen kaikkea sellaista juhlaa, johon ei välttämättä liity millään tavoin kulutusjuhla tai mikään krääsä. Tokihan ihmiset saa koristella pääsiäiseksi kotinsa ja hankkia siihen liittyviä hankintojaan, mutta ymmärrättekö mitä trakoitan? Pääsiäismunat ovat kuitenkin melko edullisia sesonkituotteita (nooo, niitä on kai aika kalliitakin versioita, mutta ei nyt mennä siihen!) ja ruohosiemen pussi ei nyt paljoa kustanna. Pajunoksia saa ottaa muutaman ihan imaiseksi maljakkoon (jos ei hirveetä rakoa pensaaseen tee) ja siinähän se sitten onkin. Pääsiäinen on meidän sisällä, se on päässä. Ainakin minulla on :)  Ja niinpä klikkasin ruutuun, kuten monta kertaa aiemminkin, ortodoksisten seurakuntien nettisivun ja kohta jota ennen en ollutkaan huomannut iski silmääni heti ja sen haluan laittaa tännekin ylös.

"Etiikalla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ajattelutapaa, jonka pohjalta ihminen suhtautuu moraalisiin kysymyksiin." Ilari Hetemäen toimittamasta Filosofian sanakirjasta.

Kiehtovaa. Etiikka on kiehtova aihe, ehkä vähän turhan iso näin lauantai-illaksi, mutta mahtava silti minun mielestäni. Koenkin uskonnon, uskonnot, etiikan ikään kuin lähtökohdiksi. Ihmiset määrittävät sitä kautta itselleen kentän jolla pelaavat. Jonkun mielestä noinkaan ei saa sanoa, mutta sanoinpas. Minkälaisella etiikan kentällä sinä juoksentelet? Onko se pysynyt lapsuudesta asti samana, vai onko sitä mielestäsi edes olemassakaan?

Oikein ihanaa illanjatkoa kaikille!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Yskös

Monia asioita on taas tämän melkosen suuren pienen ihmisen päässä liikkunut. Kuten:

-Mikä ihmeen haloo nousi yrityksestä poistaa TOISTA esim amk-tutkintoa opiskelevalta opintotuki. En vaan ymmärrä. Joojoo kyllä pitää tukea opiskelijoita, joojoo monilla on varmasti perheitä siinä vaiheessa ja joojoo mikä ihmeen oikeus toisilla on kieltää joiltain jotain joka toisilla on - vai miten se meni? Täääh, hei kamoon, miettikääs nyt. Jos olet jo opiskellut itsellesi jo korkeakoulututkinnon, niin eikö siitä todellakaan ollut sulle mitään hyötyä? Etkö sä oikein pärjännyt niissä opiskeluissa vai mikä mättää? Yleensä meiltä kaikilta muiltakin oletetaan, että me tehdään jotain itseämme kehittääksemme ja olosuhteita parantaaksemme, emmekä mennäksemme alamäkeä. Jos olet valtion sun elämääs mitä todennäkäisemmin kaikin mahdollisin tavoin tukemana opiskellut jo itselles oman valitsemas tutkinnon, niin mene hyvä ihminen töihin. Elätä itses ja perhees. Laita lantteja säästöön jos oot niin sen toisen maisteritutkinnon perään. Miksi ihmeessä sun pitäis saada opintotukea, kun ei sitä saa edes esimerkiksi peruskoulunsa päättänyt nuorikaan ensimmäiseltä vuodeltaan? Sitä ennen lapsilisä oli tarkoitettu hänen kohdallaan hänen elämänsä tukemiseen kaikkine elinolosuhteineen, vaikka hän opiskeleekin täällä maamme ilmaisessa peruskoulussa. Sitten yhtäkkiä lapsilisä muuttuu opintotuen korvikkeeksi siksi ajaksi kunnes nuori täyttää 17, jolloin rahan nimike vain vaihtuu lapsilisän loppuessa mahdollistaen opintotuen. Mikä ihmeen logiikka tässä on teidän mielestänne? Eikö toisen asteen opinnoissa ole mitään maksuja jotka kohdistuvat oppilaaseen ja ovat pakollisia osissa opintoja? Kyllä vain on, esimerkiksi parturi-kampaamo-alalla aika isokin investointi. Ja maksaa ne kirjatkin opiskelit missä vaan. Pitäisikö sen 16-vuotiaan olla töissä rahoittaakseen opintonsa? Jos vastasit kyllä, niin miksi ihmeessä siihen samaan ei pysty aikuinen ihminen yhdet maisterintason paperit jo kädessään, jos siihen pitää kuitenkin pystyä vasta peruskoulunsa päättäneen nuorenkin? Että tommottis vaan mietin, kun jotkut niin äläkän siitä nosti. Että eiköhän olisi vaan aika toimia, ihan jokaisen tutkintoineen tai ilman. Pääsääntöisesti mun mielestä kuitenkin yhteiskunnan tehtävä ei ole kokoajan olla vastaamassa yksilön tekemistä ratkaisuista maailman loputtomaan tappiin asti. Ja se raja sopis mun mielestä olemaan ihan hyvin tässä. Enemmän tukia nuorille opiskelijoille ja pois sieltä loppupäästä, niin sanoakseni. Aikuiset ihmiset kattokaa ny itte peräänne.


-Minä en ymmärrä sitä asiaa, että mitä ihmeen pahaa terveydenhuollon yksityistämisestä on. Kun sanotaan, että julkinen puoli on aivan yhtä hyvää jos ei jopa parempaa, koska sitä ei raha ole pyörittämässä vaan niiden ihmisten puhdas sydämen palo auttaa kanssaeläjiään, niin mikä hyvän tähden estää heitä edelleen jatkamasta siellä hyväksi katsomallaan julkisella puolella käymistä?! Miksi ihmeessä suomalaisen lääkärikoulutuksen (esimerkiksi lääkärikoulutuksen) taso laskisi yhtäkkiä ja saisimme b-luokan lääkäreitä koulusta ulos - ja ne a-luokan valmistuneethan menisivät tietysti kaikki sinne yksityiselle puolelle töihin. Näin tapahtuisi eriarvoistuminen joka tarkoittaisi käytännössä sitä, että köyhät joutuisi tyytymään huonompaan hoitoon ja rikkaat saisi sitten parempaa. Mikäs niille auttajasieluille nyt tuli? Eiks ne halunneetkaan jatkaa siellä toimivalla julkisella puolella? Vai halusko ne vieläkin enemmän palkkaa? Jos Suomen kokoisessa maassa tulisi tilanne, että yksityisiä lääkäriasemia esimerkiksi olisi joka nurkalla ja jokaisessa parveilisi niitä lääkäreitäkin vielä, niin kai kaikki nyt ymmärtävät, että eihän niille enää niitä pelkkiä hyväosaisia hyvinmaksavia asiakkaita riittäisi. Ei vaikka mikä epidemia iskisi. Jolloin kilpailutilanne saisi aikaiseksi joko vaihtoehdon A) hinnat laskisivat , jolloin palvelut avautuisivat kaikille yhteiskuntaluokille (mitä ihmettä tämä luokkajako sitten onkaan muka)  tai B)osa yksityisistä lopettaisi, jolloin lääkäreitä riittäisi sinne julkisellekin puolelle oikein mainiosti. Kumpikin vaihtoehto on mielestäni hyvä meidän sairastavien kansalaisten kannalta enkä oikein ymmärrä kenenkä muun kannalta näitä täytyisi edes ajatella.

Ja mä en edes vielä sanonut, että mikä ihme saa ihmiset ryhtymään lääkäreiksi, jos eivät kertakaikkiaan osaa työtänsä. Meidän täytyy sellainenkin asia tehdä itsellemme selväksi, että kun on huonoja opettajia (on, niitäkin on), on huonoja poliiseja (ei edes tarvitse sanoa), on myös huonoja lääkäreitä. Jos olet sitten yksityisellä, siis yrityksellä, töissä ja tunaroit sen homman joka sulle on annettu, niin mitäs luulette, kauanko sä siellä sitärataa saat jatkaa? Että kai me nyt toi markku pidetään, kun se tuo aina hyvät kahvipullat. Vaikka väkee lakoo kuin pipoo sen käsissä, mutta ne pullat nyt kuitenkin. Ja on silläki joku perhe, kai. Ajatellaan nyt sitäki sitte. Not. Jos taas oot julkisen puolen työntekijä, niin on olemassa työvoimapula (joka tarkoittaa että kuka vaan kelpaa jotta saadaan nimi paperiin ja soteratkaisutsunmuutperkeleet tyytyväisiksi) ja sitten se kaikkein viimeisin, eli virka. Sillä nimikkeellä on niin moni tunari ittensä elättänyt, vaikkei mitään hyvää elinympäristössään aikaan saisikaan. Kuka haluaa mennä toista kertaa lääkärille joka ei tutki potilastaan (selkä kipee vai, no ota särkylääkettä), kysyy potilaalta että miten sä nyt tän asian eteen itte tekisit (no, jos vaikka parantaisin tän korvatulehduksen?) tai joka pitkän litanian potilaan unettomuuskertomusta kuunneltuaan toteaa, että mutta nukuttua kuitenkin saat ihan hyvin vai (ei oma kokemus, mutta tutun)? Ja sitten kun ei mennä enää, mennäänkin yksityiselle puolelle, jossa ne rahanahneet tohtorinplantut sanoo jo aikaa varatessa että ei kuullosta kyllä normaalilta nenäntuhinalta (no ei, kun on vaahtomuovipatjaa nenässä) koska kuuntelee mitä hänelle kerrotaan, jossa sua tutkitaan viisi tai viisikymmentäminuuttia ja aina tiedät mitä ja miksi ja miten tästä eteenpäin ja jonka jälkeen ennenkaikkea olet saanut apua. Se on sitten niin väärin ja pitäisi kieltää? Meidän kaikkien pitäisi olla samassa jamassa, siellä kuuden tunnin päivystysjonoissa saamassa mitätöntä hoitoa vaivaamme. En voi ikinä tätä tajuta. Ja olen silti kuitenkin saanut hyvää hoitoa sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta, mutta todella huonoa hoitoa (eli ei hoito ollenkaan, melkeinpä hoitovirhekin ) ainoastaan julkiselta puolelta.

Mutta nyt iltapalahommiin, mies treeneissä ja isot omissaan (tanssia ja kuntosalia), yhdellä on jo ollut jalkkisharkat ja kahdella taekwondotreenit. Ihan puuhakas torstai alkaa siis olla paketissa! Seeya!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

How not to do it

Tiiättekö mitä. Istun tässä sohvalla ja mietin ihmisen sietokyvyn rajaa, joka on kyllä ihan näkymättämissä jossain horisontissa. Olen meinaan tässä kuunnellut t-o-d-e-l-l-a pitkän aikaa jo taustahälynä (puolenmetrin päästä) raikuvaa biisiä, jonka vielä-hetken-yksivuotias rakas nuorimmaiseni painaltaa aina uudelleen ja uudelleen pienestä ihanasta soittovehkeestään kuuluville. Biisi on The Sting Theme ja sen voi kuunnella vaikka tästä KLIK. Kaikille hyvin tuttu pimputus varmasti. Mutta. Kuvitelkaa - siis kuvitelkaa nyt vaan! - tähän kuus(toista) kertaa hitaampi rytmi, joku pahaääninen  puhallintorvi soittimena JA.... kaikenkaikenkaiken.... huipennuksena.... tasaisin väliajoin sekaan kuuluva MMMUUU ja MBÄÄÄ ja MMMUUU ja MBÄÄÄ ja ja ja ja. Oih. Ymmärtänette? osittopeli on siis sellainen "näin maatilan kivat eläimet ääntelee sulle kaikki tutut biisit ihan uudesta sävelkorkeudesta".... tai jotain... Ja siis, mä en edes huomannut koko hälämölöä ennen kuin se vihdoin loppui!! Tuli hiljaista ja meikäläisen pää alkoi pyöriä ympäriinsä että mitämitä täällä tapahtuu. Että kuinka menetetty sielu olen mä?!

Ja koska aamu meni ihan murheiks - no meni kai, vaihtarit lähti!! - niin kututtiin vieraita päiväkahville syömään lättyjä ja kermavaahtoa. Njaamm. Ja koska mulla oli  paljon muutenkin ylijäänyttä energiaa (jotain mekaanista ehkä, koska muuten olin kyllä täysin univajeessa, koska mun kroppani ei ole tottunut iloiseen seuraelämään ja multilinguaaliseen puhumiseen ja kävin ehkä siksi yliväsymyksestä ylikierroksilla) niin näpsänä tyttönä otin ittestäni kuvia. Sitten niin. 

Kattokaas kun ijjäät ajathan on blogeissa, mun mielestä tosi kivasti!, näytetty miltä niiden fiinien sisustuskuvien takana oikeesti näyttää. Vilauteltu sotkuja ja semmosta. Nyt on näkynyt jo vähän sellaisia erilaisemmistakuvakulmistakin otettuja henkilöotoksiakin ja ne vasta hyviä on! Heti tunsin suurta samaistumista! Johtuen ehkä siitä, että mun blogissa on vaan niitä persoonallisiakuvakulmia ja tämmönensenttiroskaatälläkertaalattialla- näpsyjä. Ehh. Joku vois luulla, että ei tolla ainakaan enempi pieleen voi mennä kun mitä noi kuvat on jo täällä. Että pohja on niin nähty ja ehkä siitä joskus noustaankin. Juu, ehei kuulkaa! Mulla on vielä piiiitkä kuilu sinne alaskinpäin, oottakaas vaan!

 "Otetaas tässä tälläinen viimeinen kuva vielä ennenkuin toi kauhee tukka syö meidät molemmat" "Ei oteta"!

 Tsiisus mutta pelästyin! Ei mitään aavistusta tämän ottamisesta, mutta luultavasti siis kuten yleensä, vahingonlaukaus kun oon jotain kelloo koittanu kattella. Tai jotain.

 Do I really need to say more? No I don`t.

Ehkä mä pysyttelen sitten näissä ulkokuvissa vaan, kun ne ihan tavallisella kännykällä onnistuu näin hyvin! Kaunis ilta Kokemäenjoella eilen - wuhuuu!

Kiikka-city kuittaa tältä päivältä :)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ciao!

Terrrveee! Me ollaan jotenkuten jopa toivuttu eilisestä sydäntä ja vatsaa hellineestä spektaakkelista jonka meille järjestivät kaikki täkäläiset vaihtarit ystävineen!! ja uusi päiväkin on polkaistu käyntiin jo monta tuntia sitten, aamutohinoilla ja kuskaamisilla. Aurinko paistaa ja pakkanen oli vielä aamulla, kai se taas tässä päivän mittaan lämpiää.

Kattelin tätä otosta ja mietin että voiko olla enempää niin beessiä niin beessiä että ja vaan joissain mummoloissa on tän näköstä. Kunnes tajusin, että täähän on mummola! HAAH! Että joskus sitä harhautuu todellisuudesta kun on muka vaan kokoajan se sama ihminen, kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tai niinhän mä olenkin! ulkokuoren murentuessa ei sisäpuolessa välttämättä tapahdu mitään :D

.....ja Driving Miss Daisy. Aika paljon on tullut huristeltua sinnesuntänne, mutta ajokelit on olleet mahtavuuksia. Asiat vois olla siltä osin aivan toisinkin näin maaliskuussa! (Kyä on kaunista katteltavaa kun suomalainen nainen pukee ittensä: värien kirjo on taattu! Mä en muistanut tai siis tajunnut, että mun takissa on turkoosi vuori kun tota vaaleanpunaista huivia kaulaani kiedoin. Ehh.)

Vähän Huittista eli meidän naapurikaupunkia, missä nuo vaihtarit muun muassa opiskelee (kuva on kyllä joku satunnainen rakennus parkkikselta kuvattuna...).

Ja mitkään maailman sanat ei riitä kertomaan oikeastaan mitään eilisestä illasta.Se oli aivan mieletöntä! Meille siis pelmahti väkeä kansainvälisesti isoon ääneen poristen (sopii siis kuin nakki suuhun meidän perheeseen! ) ja aika vierähti ihan hetkessä siinä illanvieton lomassa. Kaikkea tuli höpöteltyä ties millä kielellä (välillä puhuin omille pienillekin englantia ohimennessäni ja ihan hyvin meni viestit perille ehhhehhh), kaikkea tuli mustasta makkarasta lähtien maisteltua (tykkäsivät!) ja lopuksi italialaiset tekivät pastaa! Kymmenen litran kattila oli ääriään myöten täynnä sitä ja no niin, tuossa kuvassa viimeiset rippeet jotka pistelin suuhuni heti kuvan oton jälkeen. Oli sitten elämäni parhainta pastaa. Nam. Yksinkertaista mutta hyvää! Ja olisitte olleet paikalla , kun sitä kokattiin! Se oli kuin elokuvasta, varmaan kymmenen meistä oli kattilan ympärillä ja kaikilla meillä oli jotain sanottavaa siitä keittämisestä - minä lähinnä painelin induktiolieden säätöjä kohdilleen, kun aina joku vahingossa nojas siihen reunaan ja koko hella joko sammui tai meni liian pienelle :D Meillä oli niin hauskaa!! Ja koska illantullen ilmakin viileni, niin pääsi porukka vähän kokemaan suomalaista säätä hytisemäänkin kun vielä pihalla kokoontuivat lopuksi. 

Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin, että huomenna on hyvästien aika. Osa meistä on aina näiden ihanien ihmisten matkassa ja osa heistä on aina täällä, suomalaisen joen mutkassa, ison kuusen vartioimassa talossa.  Snif. 

Mutta nyt joku kierii leikkiteltan sisällä pitkin olohuonetta, joten it`s time to go... tsau beibes!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Spurt!

 Nopeesti vaan täällä koneella, kun kohta lähetään katteleen maisemia meidän vaihtareiden kanssa! Aattelin vaan postata kuvia paikasta missä mä vietän aikaani aika paljon ja se kilpailee koko ajan keittiön kans eniten aikaa vievästä huoneesta tässä huushollissa! (keittiö on vielä voitolla, kuten kaikista bloggaajan omakuvista olettekin varmaan päätelleet *muah hah*). Pikkuapulainen on vaan niin peijoonin nopea, että kokoajan saa olla silmät selässä ettei säädä vähän pesuohjelmia tai muuten värkkää mun "järjestystäni" uusiks :D


 Ette ikinä arvaa mitä. No juu siis kuvassa on tollainen virkattu pussukka (ei tod oma tekemä, kirpulta olen ostanut joskus tusen året sitten). Vaan simmottis mä tässä meinasin, että löysin ton pussukan välineineen puhtaiden pyykkien kasan alta! Ja tässä on joululahjaks saatu emännän-ja-isännän-suihkusaippuat , korkkaamattomina.... Etten kauheen syvältä ollu sitäkään kasaa meinaan pöyhiny (saati viikannu pois). Näin siis meillä! Mutta tiedättehän, siinä on kasa ja on tilanne. Sitten tulee lisää siihen kasan päälle, joku ehkä siitä jotain välillä käyttää mennessäänkin ja sitten on taas niitä tilanteita....

 Juu! Nakuna ei ole (sen takia) täytynyt vielä kulkea, koska kyllä mä sen pyykin aina pesen...

 Tai nää pesee. Ja kuivaa, joskus. Nyt on tosin jo ulkokuivaus korkattu ja AHH! Meinasin heti mennä vaihtaan just vaihdettuja lakanoita, koska olisin halunnut kaikille ulkonakuivatetut lakanat peteihin!Sitten kokosin itseni.

 Mutta. Aamulla oli pakkasta, päivällä kesä. How weird is that?! Nautin päiväkaffet terassin rappusilla istuen, seuranani gtuhannen pikkutsirpusta puissa ja aidan takana pellolla isoon ääneen kukluttavat joutsenet. Jees!

Hassu akkanen. Tätä se aurinko teettää (jaa aurinko....). 

Oikein todellisen supermahtavaa sunnuntainjatkoa teille kaikille ja ihanaa maanantaitakin, kun se kohtapian tulee sekin! (By the way, nukuin viime yönä kuin tukki(mies). Ukkorakkaan mukaan kuorsasin. Oh. My. God. Ehkä mun insomniani lannistuu ainoastaan kahdesta italialaisesta talossa? Cool :D )

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Eih!

 Niin maan vetämätön perjantai. On kyllä kuulkaa positiivisuudet ollut kaukana. En ole nyt sentäs ihan äkäillyt, mutta ihan kaikesta toiminnasta olen ollut melkosenlailla pihalla. Vaikka olen syönyt:



Ei vaan voi ymmärtää (täh vai voiko). Siksipä postaankin teille kuvan jääkaapistani, ilman mitään syytä:


Tossa sitten ne kamat ennen ... (tai ei edes ne kaikki kamat, pieni täydennys vaan *hmph*)

Siis ei voi olla tämmöstä, sormenpäitä myöten ihan vetelä ja uninen olo. Ei paljoa inspaa tulevat päevät (eikä varsinkaan siis illat ja aamut) kun täytys jaksaa olla hereillä!! (muuten kyllä inspaa). Uih. Pitkä tarina, mutta siihen liitty italialaisia vaihto-opiskelijoita, meidän yläkerran pari pikkukamaria, joku-ihmeen-mökki-ilta-myöhään lauantai-iltaan, joku-ihmeen-varhainen-sunnuntai-aamun -kouluun-meno  ja sitä rataa sitten ne seuraavatkin päivät (ja illat ja aamut ja ja ja). Kauheen kiva, jos en olis kuin nukkuneen rukous jo valmiiks. En ole nukkunut oikeasti pätkää enempää viime yönäkään ja nyttenkin oon edelleen niin kipiä sen kahvakuulailun jäljiltä, että hyvä kun sain auton viereen pudonneet avaimet nostettua ilman että menin kontilleni sinne maahan ähisemään

Kaiken kukkuraksi olen ottanut c-vitamiinilisää, D-vitamiinilisää ja tota ylläolevaa. Mikseimikääntehoa?! Vaadin selityksen.

Muuuttamutta. Superia perjantaita teille sinne kaikille. Me ollaan kaikesta huolimatta ulkoiltu, haettu pesusieni-kylpysetti-nöttöset vieraille kunnon hotellin tapaan *muah* (ja parit varatyynyt, ikinä ei tiedä monellako ne on tottuneet nukkumaan ja vähän ehkä noloa lähteä keskellä yötä toisten päiden alta tyynyjä niille hakemaan!). Hankittiin jo valmiiksi pienet Suomi-paketitkin niille, muumimukit ja suklaata ja salmiakkia - oliks hyvä? Ja joka päivä jotain suomalaista ruokaa pöytään, ei nyt kuitenkaan sitä mämmiä ja mustaamakkaraa, vaikka leikilläni niin sanoinkin, vois olla vähän liian rajua sellainen ruskea läjä lautasella ja toisella lautasella sitten musta pötikkä :D 

P.s. Kaikki viksut on varmaan tän jo tiennykin, mutta jos nyt joku ei oo, niin tämän jälkeen tietää: jos oot laittanut sun kippoon rahkan sekaan jo jäisiä marjoja (esmes mustikoita niinkun eräs) niin ei ehkä olsi kannattanu vitkoa sinne heti perään noita gojimarja-litkaleita. Alta ällistymis-yksikön ne oli jäätyneet kohmeisiksi jööteiksi jotka sitten arpo suussa kuka jää hampaaseen jumiin ja kuka muuten vaan tuntuu kököltä kikkareelta siellä ettien paikkaa mihin laskeutua. *inh*. Muuten ihan jees!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Eilen oli minunkin loppuelämäni ensimmäinen päivä (kuten on muuten tänäänkin) , joten siksi kuvia

 Look at this, hei porukat! Mulla on kestotiskirätti! Aivan sikamakee, mä rakastan tota raikkaan sinistä ja arvatkaas mitä, tää on mun ihka eka kestorättini. Mä oon tästä tosi iloinen, koska oon näitä kateus mielessä katteluut muiden kuvissa, saamatta mitään kuitenkaan aikaiseksi. Kiitos tästä ihanuudesta kuuluu Sisustustikkaat-blogin ihanalle bloggaajalle, joka mua näin ilahdutti. Kiitos <3

 Tässä ehkä maailman iloisin leipuri! Kotiäitiyden ehdottomasti parhaimpia puolia on, kun voi mennä tilanteen mukaan ja tää tilanne vaati omenapiirakkaa! Poikanen osas hienosti tehdä melkein kokonaan sen itse, minä hoidin rasvan sulatuksen ja omenoiden kuorimiset - ja ne uunihommat. Mun rakas!

 Tässä on sitten lopputulos ja oli kuulkaa hyvää! Koululaisten neniin haisi jo ovella hyvä haisu ja kyllähän se väkisinkin vetää viisarit positiivisuuden puolelle, kun saa tälläistä herkkua vedellä napaansa...

 Kyllä meillä eilen joku leikkikin...as you can see...

 Ja tehtiin kalakeittoa, niin hyvää kun laittaa kunnon köntit Koskenlaskija-sulatejuustoa sekaan!


 Eilinen asu (hahaa, huomaatteko, näin sitä postaillaan asukuvia! eeeh hehhhehheh) mätsäs tiskirättiin täyrellisesti!

 Kaikki maailman kuunasennot oli iltapäivällä kohillaan ja mähän lähdin lenkille tän tenavan kans, kun mies hääräs pihahommissa ja muut sotki polkupyörillä elämänsä innolla. Ilma oli yhtäaikaa sekä kaunis että kylmä, suojaisissa paikoissa oli hiki, mutta kuten kuvasta näkyy, niin aukeeta meillä täällä joenvarrella piisaa..... (onneksi sitä osaa pukeutua, kun on täällä vuosia tallustellut)

 Ekat! En poiminut, vaan jätin ilahduttaan muitakin ojanpielen kulkijoita :)

 Kotipihassa jatkoin haravan kans, kun juniorikin nukkui sikeitä ja intoa piisasi. RAKASTAN haravoimista!

 Mä olen tälläinen ekohippihörhö ja mulla on poikkeuksellisen tiivis kiintymyssuhde joihinkin pihamme puihin, kuten tähän kuuseen. 

 Joelta puhalsi senverran, että koiruudenkin karvat hulmusi! Mutta me maalaiset tykätään tuulesta tähän aikaan vuodesta, se meinaan kuivattaa kaiken sen kosteuden (eli kuran) maasta!

 Tää tuoli on ootellut viimevuodesta tässä kohtaa, muistaakseni tää on ostettu yli kymmenen (viistoista?) vuotta sitten (koska asuttiin vielä meidän vanhassa talossa) ja ihan jollain tyyliin viidellä MARKALLA. Kaiken se kestää, kun on kerralla hyvin tehty!

 Ekohippihörhöys näkyy myös näin: kuvaan lehdetöntä puskaa. Mutta ole aikoinani valinnut tän kasvin, koska tässä on punaiset oksat. Tää on viirulaikkukanukka ja ei se ole mikään hullumpi lehdilläkään, mutta aivan ihana mun mielestä näin!

 Kun kirjoittaa blogia, niin sitä löytää itsensä aina tekemästä vähän kummallisia asioita muka ihan luonnollisina. Eilen illalla koin äärimmäisen tärkeäksi ottaa valot sammutettuani vielä kuvan siitä mitä kello oli kun mun silmälamput sammui. Aika aikaisin. Syynä oli elämäni IHAN ENSIMMÄINEN KAHVAKUULApuoltoistatuntinen, jossa olin vielä illalla. Kaiken sen lenkkeilyn (6km) ja haravoimisen jälkeen, miettikääs ny. Mutta kun oman kylän likka vetää tunteja, niin tässähän se mun tilaisuuteni oli ottaa taas se askel tunemattomaan ja kokeilla jotain uutta. Kuulailimme ulkona, kaupungin hiekkarannalla ja se oli aivan sairaan mahtavaa. Maisemat hiveli silmiä, joka ikinen kropan osa oli ihan hyytelöä, mutta mieli oli superhyvä ellei jopa paras! Ahh! Mutta seuraavaksi otan kyllä ekstratakin mukaani, koska nyt kun kävelin noin viiskytämetriä sellaisen puiston halki autolleni, niin aurinko oli laskenut ja kylmä iski luihin ja ytimiin. Sain heittää melkein koko ämpärillisen verran löylyä saunassa, että vilu lakkasi tuntumasta. Korvalehdet oli jo kyllä siitä kuumuudesta rullalla, mutta hyvin ne näyttää edelleen mukana roikkuvan, joten ei huolta sen puoleen.

 Tää aamu alkoi KuntoKaura-puurolla, pikkukattilallinen riittää meille kolmelle syöjälle. Tässä KuntoKaurassa on täysjyvää ja vehnänleseitä mukana jo valmiina. Keittoaika kolme minuuttia, eli ei mikään tuntikausien hauduteltava tämäkään, ihan mahdollisuuksien rajoissa vielä mulle, joka yleensä käytän sitä minuutin keitettävää puuroa!

 Tämän aamun asu, joo mä olen nykyään tämmönen bloggari joka kuvaa näitä päättömiä asukuvia ihan solkenaan! Huomionarvoista kuvassa on laastaroitu varvas. Ei , en pudottanut kahvakuulaa kintulleni, vaikka olis voinut kyllä kuvitella. Mä kävin yöllä juomassa vettä ja kuvittelin pärjääväni ilman valoja (kun jotain haikua tuli ulkoota ja kyllähän mää nyt reitin tiedän). Saakuta joku  polvenkorkuinen rekka oli parkkeerattu mun kulkutielleni! Pam ja eikun verta pitkin lattioita. No varvas olikin ehkä se kohta mihin ei vielä sattunut sen kahvakuulailun jäljiltä, että nyt se jakaantui sitten tasaisesti pitkin kroppaa sekin. No sattuuhan näitä :)

Puuro ja siinä sokeritonta mustikkakeittoa, ihan parasta. Tällä lähtee maailman paras päivä liikkelle! (ja kahvilla)