perjantai 27. helmikuuta 2015

Uskonto, politiikka, kasvatus - kaikki yhtä ja samaa ihmisyyttä

"Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä." Artikla 1, YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 1948
 
 
Olen jo aika pitkään pohdiskellut mikä tässä on ihmisille ensiksikin vaikea hyväksyä että ne on yhdistetty (esimerkiksi uskonto ja politiikka) ja toiseksi tehdä kokoajan selvä ero niiden välille.
 
Koska. Kaikkihan se on sitä samaa, mitä minä ainakin ihmisyyden edesauttamisella ymmärrän. Kun mennään kaiken alulle ja juurelle, niin minä ainakin olen ymmärtänyt ja haluan edelleen ymmärtää, että kaikki lähtee oikeastaan tuosta mitä ylläolevassa artiklassa sanotaan.
 
Nyt pitkä tauko, jossa mietitään annetaanko me kaikille ihmisille sama arvo. Oikeasti. Annatko sinä? Annatko, tai olisitko edesauttamassa, samoja oikeuksia kaikille?
 
Minusta me ei olla minkään kirjan oikeuttamina luokittelemaan ketään mihinkään. Ei lakikirjan eikä esimerkiksi raamatun. Toki säännöt pitää olla, ettei ketään satuteta eikä kenellekään tehdä väärin. Mutta ihminen joka elää omaa elämäänsä ei olisi kuitenkaan saman arvoinen kuin joku toinen elämäänsä ihan yhtäläillä elävä? Niinkö omat lapsetkin nykyään kasvatettaisiin?
 
Minusta uskonto on turvan tunnetta lisäävä asia. Noin kiteytettynä. Politiikkakin on, meidän ihmisten asioiden hoitamista parhaaksi katsotulla tavalla. Suunnitellaan ja toteutetaan, mietitään uudelleen ja uudelta kantilta.  Lasten kasvattaminen on sitä samaa - rakastetaan noita nappuloita, koitetaan tehdä heille olotila joka kantaisi läpi elämän kantavana voimana ja vielä tehtäis sellainen suunnitelma tähän kasvuprosessiin, että olis reppu täynnä luottamusta (itseensä ja ympäristöönsä) ja oikeudenmukaisuutta (itseä ja ympäristöä kohtaan), järkeä ja tunteita ja lapsi itse tiedostaisi itsensä ja toisaalta ympäröivän maailmankin.
 
Joskus tilanne niin sanotusti vie mukanaan, asia vie mukanaan, joku aate vie mukanaan. Unohdetaan se lähtökohta ja jäädään sikiöasentoon kippuraan mököttämään, koska. Jurnutetaan jurnuttamisen vuoksi, vaikka jokaisen, ihan jokaisen, pitäisi miettiä olenko minä edistänyt nyt mitään asiaa käyttäytymällä tai toimimalla näin. Joskus joillekin tulee vähän niin kuin AMMATTI pelkistä epäkohtien osoittelusta. Harvoinpa he itse ovat se eteenpäin vievä voima silloin. Lapsiakin pitäisi enemmän kasvattaa vahvistamalla positiivista kuin merkitsemällä kaikki negatiivisuudet muistiin. Sama pätee kyllä uskontoon - ja politiikkaan. Uskonnossa on paljon hyvää , kun sen ottaa niin. Meidän yhteiskunnassammekin on todella paljon hyvää. Mitäs jos vaikka tehtäis kerrankin mieleemme lista asioista, jotka on hyviä ja hyvin ja mietitään sen jälkeen miten niitä saadaan lisää. Miten hyvinvointia voisi lisätä, ihan jokaisen omalta kohdalta vaikka. Miten minä voin vielä paremmin. Tarvitsenko lisää ruokaa, paksumman katon pääni päälle? Tarvitsenko hymyjä, voisinko antaa niitä itse? Haluanko enemmän yhteisöllistä toimintaa, voisinko olla järjestämässä sellaista? Minkälaisia aikuisia haluan lapsistani kasvavan, olenko itse sellainen kuin haluan? Onko kotikunnassani asiat mielestäni suurinpiirtein hyvin, voisinko minä antaa sille vielä jotain? Olenko minä ottanut tänään huomioon sen ihmisen jolle kukaan ei puhunut perhekerhossa, tai sen joka kulkee aina yksin tienviertä¨, sen joka työpaikalla on hiljaisin ja ei osallistu suuriäänisempään keskusteluun?
 
Eduskuntavaalit on tulossa ja poliittiset aiheet on niin paljon medioissa ottaneet valtaa, ettei kukaan enää oikein ymmärrä mistä tässä puhutaan. Meidän asioistamme. Minä olen ainakin siinä luottamuksessa, että jokainen puolue lähtökohtaisesti haluaa meidän parastamme. Tämän maan. Oli mistä puolueesta vaan, niin kyllä ne syövät leipää, nukkuvat, pesevät hampaitaan ja istuvan vessassa. Miksi kuvittelisin, että he tekisivät työkseen jotain vain siksi, että haluavat olla muille ihmisille pahoja tai ilkeitä? Niinkö sinä toimisit? Vaikka joutuisit jostain ottamaan että pystyisit jollekin antamaan - niin tekisitkö sen "hähhähhää" ajatuksella niitä kohtaan joilta otit? Vai ajattelisitko, että nyt on tehty tämä laskelma ja tämä päätös ja jotain täytyy tehdä ja me teemme tämän näin kun parhaaksi katsomme tässä tilanteessa. Sitten jos joku toinen tekisi toisin, niin voi asettua ehdolle hoitamaan maamme asioita ja tehdä kuten suunnitteli. Näin se menee, mielestäni. Kyse kun on painotuseroista  ja se täytyy hyväksyä tässä maassa, että kaikki puolueet eli näkemykset eivät voi olla päättämässä. Siksi on vaalit, jotta nähdään enemmistön päätöksellä ketä eniten kannatetaan. Aina on niitä, jotka ovat toista mieltä, mutta jos uskovat siihen omaansa, niin sitä pitää tuoda enemmän julki ja koittaa saada siitä seuraavissa vaaleissa enemmistönkin mielipide. Haukkumisella ei pitkälle päästä, koska samassa maailmassa eletään, oli kuka vaan päättäjänä. Pitäisi kyetä ottamaan kustakin tilanteesta se hyvä esille, jotta kaikilla olisi olosuhteisiin nähden hyvät oltavat. Aika paljon on meistä itsestäkin kiinni, kaikki käännökset elämässä ei ole poliitikkojen harteilla, meillä on myös itsellä vastuu siitä minkälaista ilmapiiriä ja tulevaisuutta me luomme.
 
Ajattelin vain. Että joskus pienten asioiden perään huutaminen vie ihmisiltä kaiken huomion, kun senkin ajan voisi käyttää oikeasti hyvinvointia lisäävään positiivisuuteen. On vaan niin paljon helpompi yhdessä kiukutella, yhdessä inhota hallitusta tai vihata kirkon sanomisia tai sanomattomuuksia.  Paljon vaikeampaa on kokoontua yhteen olemaan hyvällä tuulella ja jakaa eteenpäin iloisia ajatuksia toisista ihmisistä ja maailmasta jossa elämme. 

8 kommenttia:

  1. " Miten hyvinvointia voisi lisätä, ihan jokaisen omalta kohdalta vaikka. Miten minä voin vielä paremmin. Tarvitsenko lisää ruokaa, paksumman katon pääni päälle? Tarvitsenko hymyjä, voisinko antaa niitä itse? Haluanko enemmän yhteisöllistä toimintaa, voisinko olla järjestämässä sellaista? Minkälaisia aikuisia haluan lapsistani kasvavan, olenko itse sellainen kuin haluan? Onko kotikunnassani asiat mielestäni suurinpiirtein hyvin, voisinko minä antaa sille vielä jotain? Olenko minä ottanut tänään huomioon sen ihmisen jolle kukaan ei puhunut perhekerhossa, tai sen joka kulkee aina yksin tienviertä¨, sen joka työpaikalla on hiljaisin ja ei osallistu suuriäänisempään keskusteluun? "

    Noihin kysymyksiin voisin yhtyä. Aivan liikaa kysytään - tai ei, ei edes kysytä vaan todetaan ja haukutaan, että kunta ei tee tätä ja tätä, valtio ei tee tätä ja tätä, päättäjät eivät tee tätä ja tätä. Vaan eikö tämä ole meidän kaikkien? EIkö kunnat ja valtio ole me kaikki yhdessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan, niinhän me ollaan :) - Kiitos kommentista, Etna!

      Poista
  2. Siinäpä pohtimista kerrakseen :D

    VastaaPoista
  3. Hyvää pohdintaa! Ja muistetaan äänestää sitten kun sen aika on, eiks niin? :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä tässä taas on järkeä (ja edelleen mä pohdin omaa asennettani, uskoani ja koko kuviota... toisaalta, miten voisi yht'äkkiä päättää, että uskookin eri tavalla, eri asioihin, poimiikin vain ne kaikki lupaukset ja unohtaa kiellot? Eihän se ihan niinkään mene, vaikka olis helpompaa niin.)

    Turha valitus politiikassa muakin nyppii. Kaikki keskustelut tuntuu jämähtävän jankutustasolle esimerkiksi meidän kuntapolitiikassa, vastakkain asettelussa päättäjäpuoli jopa yrittää perustella, mutta äänestäjäpuolen tyytymättömät vain jankuttavat vastaan eivätkä edes perustele.

    VastaaPoista
  5. Noin se juurikin on, mikä sanoma sulla taustalla on, eli että ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Riippumatta siitä, tästä tai tuosta. Valitettavan harva sen vaan ymmärtää :)

    VastaaPoista