keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Mitä sinulle annan, mitä sinulta saan (blogielämän sietämätön keveys)


No hei taas kaikille! Hieno kukka, eikö? Kyllä tulppaanit on monimuotoisia ja kauniita luomuksia, ei voi muuta sanoa. Mä tykkään tosi paljon. Niiden lehdetkin on jotenkin mua viehättäneet aina, kun ovat sellaisia paksuja natisevia vihreitä mötiköitä - kunnon leehaleita siis, eikä mitään pikku hipsuja siellä vedessä muuttumassa sekunnissa lietteeksi. 

Mä lueskelin tossa joku päivä sitten blogi-sanan alkuperästä (tulee sanasta weblog eli loki, eli käytännössä nettiin kirjoitettu päiväkirja) ja mietin, että mun bloggaamiseni tarkoitus on vuosikaudet jo ollut päiväkirjamainen kirjoittaminen. Välillä jokapäiväisyyksistä käytännön puolelta, välillä siltä miltä tuntuu just sinä päivänä. Tai jostain ajankohtaisesta uutisesta tulevat mietiskelyt. Tai v#tutus. Wikipediasta löytyi kaikenlaista bloggaamisesta, minkä me jo kaikki tiedämmekin, eli nämä eri tyylilajit (muoti-lapsi-ruoka mm.) ja eri näkökulmat kirjoittamiselle (kriitikot, auttajat, yritykset jne.) ja pysähdyin tähän sinänsä aika kevyen tuntuiseen lauseeseen:
"Blogin tyylille on tunnusomaista ajankohtaisuus, spontaanius ja henkilökohtaisuus."

Niin. Mikä tässä onkin niin vaikea ymmärtää joidenkin lukijoiden mielestä? Blogi, minun blogini nyt ainakin ja wikipedian mukaan aika monen muunkin blogi, on nimenomaan spontaania puhetulvaa, ajatusten virtaa ja sitä omaa henkilökohtaista mielipidettä.  Joskus lukijat heittäytyvät sellaiseen mielentilaan, että bloggaaja on satunnaisille päivänsä jo jossain muualla pilanneille ärsyperseille jotain velkaa. Selityksen, haukutuksi tulemisen, jonkun nyt kumminkin siinä ketutuksen tuiskeessa. Mistä ihmeestä tämä luulo kumpuaa?


Bloggaaja saa tasan itse päättää mitä kirjoittaa ja mitä jättää kirjoittamatta. Hän ei ole velkaa millekään asialle mitään selitystä, jos asiat vaikka muuttuukin matkan varrella. Jollain on onnellisen kodin kuvia ja sitten tulee ero. Ei se mukavan sisustuksen tai päivän asun kuvaaminen sitä ennen ole silti asia josta voi kukaan mennä sanomaan, että valehteli ja feikkasi sekin bitch, siinäs sai. Mä olen ollut -ja olen sitä hyvin harvoin, mutta ihme kyllä viime aikoina yhä enenevässä määrin - suorastaan mykistynyt tästä asioiden saamasta piirteestä (tai kai se jo aika kauan on ilmoilla ollut, en vain ole ymmärtänyt sitä). Että kirjoittajien koko elämää haukutaan sillä perusteella mitä blogissa seisoo niin sanotusti (tai mitä siellä ei seiso).  Jos et kerro ensimmäisenä siis koko maailmalle, että nyt kyllä ukko retale teit viimesen temppus, niin sähän ilmiselvästi salailet jotain. Osoitetiedot vaklataan ja paasataan, että sinä päivänä kun sen mies virallisesti muutti pois niin sen blogissa oli kuva lumiukosta , kyllä täytyy olla itsekäs ihminen, ei ihme että ero tuli mokomalle prinsessalle.

Vaikka se blogin pitäminen on saattanut olla jonkun ihmisen henkireikä vaikeina ja muutoksia vaativina aikoina. Se on saattanut olla se paikka jossa voi ajatella jotain muuta kuin menetyksiä, epäonnnistumisia, suruja ja tulevia.

Kellään ei mielestäni ole asiaa mennä siihen vaatimaan mitään. 

Näin meillä on matto yleensä. Koska koira. :)
Toisissa blogeissa, kuten täällä ehh hehh hehh, kerrotaan aika paljonkin pään tuuletuksia ilmoille. Kerron minä päivänä just nyt meinaa mennä hermo ihan vaan siihen että on joku torstai vaikka, tai että siltikin haluan lisää lapsia vaikka kuus lasta olis just oksennustaudissa ja meinaan muuttaa naapuriin sitä ökää pakoon ihan just kunenkestä. Silti, vaikka lukija olisi mitä mieltä ja sen kirjoittaisi kommenttinakin, niin ei kellään ole ole oikeutta vaatia keltään mitään selityksiä koskaan. Kirjoittajat elävät ihmisen elämää. Siitä kirjoitetaan osa näkyviin, joskus se osa saattaa olla kaikki mitä on, joskus se saattaa olla hyttysen kokoinen asia siinä kaikessa mitä on. Kommenteilta minä ainakin odotan sitä, että ihmiset saavat sanoa sanottavansa - joskus toivoin myös sitä mukavaa keskustelua mikä syntyy kommentoijienkin kesken, mutta nykyisessä tilanteessa se on aika hankalaa, koska joudun pitämään kommenttien tarkistuksen päällä. Mutta eiköhän siitäkin joskus päästä taas - ja enköhän minä laiskuri pian muista vastaillakin niihin kommentteihin, on muuten pikkasen haastavaa, kun puhelimella saatan näpätä julkaistuksi jonkun kommentin ja kun vihdoin olen koneella joskus niin en edes muista kurkkia niitä kommentteja jotta niihin vastaisin. Kääk!  *ruoskii itseään* 

Mä tykkään, että joku sanoo erilaisenkin mielipiteensä, jostakin kirjoittamastani asiasta. Mutta siitä en pidä, että kirjoitetaan esimerkiksi että "se on ollut vuosikausia kotiäitinä eli sen lapset ei ikinä opi tekeen töitä". Tuo on sellaista ajatustenjuoksun rataa, jota en koskaan ole ymmärtänyt enkä ymmärrä. Ja minä toivon, niin toivon, ja uskon, että tälläisetkin ihmiset oppisivat muotoilemaan ajatuksensa hieman rakentavammalla tavalla, jos kokee kuitenkin jotain sanottavaa olevan. 

Vähän järkyttyneenä luin tänään, että jälleen yksi Kaksplus-bloggaaja päättää kirjoittamisensa, koska... niin. Koska niitä ylläkin mainitsemiani (ja jo aiemminkin valitettavasti sekä kokemiani että mainitsemiani) mieleltään jossakin muualla kuin ihan meidän aalloillamme ratsastavia anonyymejä roikkuu kiusaamassa häntäkin. Huomasin monissa kommenteissa samoja tuttuja lauseita kuin itsekin olen saanut, että sama vinksin vonksin mennyt porukkahan siinä on kyseessä. Miettikääs! Jotkut tekee sitä ihan kaikkialla! Muotia näyttää varsinkin olevan tämä "miksi poistat kokoajan viestejäni" "hahaa osui ja upposi koska poistit näköjään viestini" ja muita vastaavia - mainittakoon, että tietenkään yhtäkään poistettavaa ei ole edes tullut. Tuollaiset ihmiset elävät harhoissaan ja ihmeellisissä maailmoissaan ja toivoa sopii ettei heidän elämässään ole esimerkiksi lapsia. Pahoin pelkään... 

Mutta mehän ei anneta tämän itteämme tämän enempää vaivata, annetaan palaa vaan ja kevätkin se tulla lirisee! *heeh* 

13 kommenttia:

  1. Asiaa! Tuota samaa olen itsekkin monesti ihmetellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Koitetaan muodostaa uusi tyyli! Rakentava-on-uusi-musta ;) Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Mitenkä sä nyt näin asiaa juttelet?

    Olis kyllä kiva, kun jengi oppis eriävänkin mielipiteen esittämään rakentavasti. Mut ei kaikki vaan opi. Ja aina on joku joka luulee tietävänsä kaiken. Joskus ennen vanhaan ne sun kuulumiset ties parhaiten kyläkaupan kassa. Tulipa muutaman kerran käytyä sieltä sit kysymässä, mitä mulle kuuluu. Nykyään sen voi tehdä helposti blogissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin vahingossa pääs niin käymään :D

      Just näin. Ja täällä ei kyllä mitään jäänyt sinne ennenvanhaanaikaan vaan ihan nykyäänkin, tosin se on eräs toinen ammatinharjoittaja joka on kaiken tiedon keskus täällä... :D Mä otan sen huumorilla, koska olen täällä aina elänyt, jotkut toiset saattaa siitä ehkä hiukan hämmentyä ;)

      Mutta totta turiset! Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Näinpä. Meillä muuten samalla tavalla matot, kiitos kahden keskenkasvuisen kissan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista Helinä :) Joo, kissat saa niitä kaahotuskohtauksia! Mä en ennen ollut edes huomannut kuinka matot lentää, ennenkuin on noi keveet ikean matot.... :D

      Poista
  4. Mä oon tullut siihen tulokseen, että nää netti-ilkeilijät on kateellisia, itsensä kanssa hukassa olevia ärsytyksiä jotka purkaa pahaa oloaan toisten niskaan.. ja voin kertoa että tämä anonyymi-mahdollisuus täällä netissä on näitten ilkeiden ihmisten taivas! Voi antaa täyslaidallisen kenenkään tietämättä kuka siellä "en halua arvostella tai olla ilkeä, mutta.."-kommentin takana seisoo, tai se että he mieltävät kritiikiksi sen että haukkua louskuttavat koko elämäsi ja valintasi ihan tuosta vain negatiiviseksi pskakasaksi :/ argh. Ja tosiaan, minäkään en halua tietää kuinka monella näistä on omia lapsia..sääliksi käy!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa :D Olen täysin samaa mieltä! Kiitos Salla kommentista <3

      Poista
  5. Ja asiaa taas kerran.

    Mä en ylipäätään pidä siitä, että ihmiset ryhtyy tekemään päätelmiä bloggaajasta tai hänen elämästään pelkän blogin perusteella.

    On raivostuttavaa lukea arvosteluja, joissa esim. päivän asuja kuvaavia, kauniita kotejaan esitteleviä bloggaajia arvostellaan tai syytetään kulissielämästä (tai mistä milloinkin) koska blogissa ei kerrota, että just nyt oli riitaa miehen kanssa, Yrjö tuli kylään, tammikuu tuntui kaatavan talouden... Ja monesti heitä syytetään pinnallisuudesta. Hassua, ettei ymmärretä että kyseessä on vain blogi - pinnallinen tai ei, niin ei se koko elämää kata.

    Eihän kenenkään blogista kuitenkaan kaikkea löydy, olipa ne tekstit kuinka henkilökohtaisia tahansa. On mahdotonta vuodattaa koko elämäänsä ja minuuttaan blogiin - miksi se on joidenkin niin vaikea käsittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen juuri tätä samaa asiaa järkyttyneenä seurannut, että jotkut keskustelupalstat vatvoo bloggaajien elämiä juurikin noin kun sanoit :( Ihmisillä todellisuudentaju hämärätynyt tosiaan.
      Kiitos Janni kommentista :)

      Poista
  6. Ihana kukkanen siellä sulla :) Mutku ihmisiä kiinnostaa se muiden elämä, ettei tarvii elää omaansa! Ja sit sillä varjolla, voi kommentoida mitä tahansa... On tää niin kummallista ku pitää blogata julkisesti, onhan omat henk.koht.päiväkirjatkin keksitty :D Mutku! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin :D Ja näinhän se on - ei kukaan mitään juorulehtiäkään tunnusta lukevansa ja silti niiden levikit kukoistaa :D No mutta meillähän on suorastaan velvollisuus jo blogata, että muut oppii elään niinkun me, ehh he he.... ;) Kiitti ihana Kitta kommentista!

      Poista
  7. kukin tyylillään,parasta on se omanlainen tyylinsä,josta tunnistaa bloggarin kuin bloggarin.. Sun blogissa alun alkaen ihastuinki näihin ihan tavallisiin asioihin ja siihen samanlaiseen arjen jutusteluun mitä ite elän parhaillaan.Yks parhaimmista sulla meinaan ;)

    VastaaPoista