tiistai 10. helmikuuta 2015

Heissan!

Toivottavasti tämä nyt pääsee eetteriin asti, kun kaiken maailman tietokoneen katkokset on heitelleet mun tekeleitä hukkaspiiloon nyt oikein urakalla. Ei siinä, että mulla mitään asiaa olis *he hee*, kunhan vaan höpöttelen!

Meillä on ollut oikein pirtsakka päivä tänään, liikkeelle lähdettiin jo aamusta, kun mentiin kyläilemään ystävälle, jolla oli uusi koiranpentu! Iik, vähänks oli söpö mopsimyttyrä! Sieltä kaahotettiin kauppaan, jossa treffattiin sattumalta esikkokin ja pusuttelin mummon mussukan huomisien nimppareiden johdosta etukäteen *laav*. Sieltä tullessa olikin jo kova nälkä ja tänään meillä syötiinkin tosipikaruokaa : neljä-vuotias mustaamakkaraa, nuorimmainen ja minä eilistä lämmitettyä . Hyvin maistui! Sitten jaksoikin taas miettiä päivän kulkua ja killitellä ympärilleenkin, keittiö oli vähän sikinsokin, mutta ainakin se oli valoisa, kun aurinko paahtoi taivaan täydeltä sinne koko päivän (verhot oli kyllä edessä, mutta eipä se nyt onneksi sitä valoisuutta peittänyt... ei kyllä kuumuuttakaan....). Väsäsin uuniperunoille täytteen valmiiksi jääkaappiin (kermaviiliä, mausteita, tonnikalaa) ja ooteltiin muu porukka koulusta/töistä/soittotunnilta kotia. Isoimmalla tytöllä olikin asiaa, kun hänen kouluunsa on tulossa vaihto-oppilaita ulkomailta ja niille haetaan isäntäperheitä. Aiemminkin jo tästä on ollut puhe, mutta aattelin että meillä on kalenteri niin täynnä, etten ota siihen mitään mikä lisäis stressiä ja unettomia öitä, joita koitan tässä kovasti varjella... no mutta kyllähän te mut tunnette! Tottakai me otetaan vaihto-oppilas, vaikka useampikin, jos ei niille muuta paikkaa löydy *aaah hah hah*, no onpahan jotain mitä vanhana (siis vielä vanhempana) muistella. Nyt sitten mietitään kuumeisesti kaikkia suomalaisten riittejä, mihin ne tutustutetaan täällä  ollessa. Sauna, kylpytynnyri ja se musta makkara nyt ainakin...

Toisen ison tyttösen kielimatkakin lähestyy huimaa vauhtia kun kesäkin (ollaanpa me nyt niin kansainvälisiä että!) ja matkanjärjestäjä oli muuttanut sen vielä kolmeksi viikoksi kahden tilatun sijastakin, joten tässä äiti potee tyhjän pesän syndroomaa ihan just! Siinä kun vanhempi tytärkin mietti tulevaa autokouluaan ja mitä kaikkea, niin mä mietin ettei meille jää tänne kotiin kyllä yhtään ketään. Kaks vanhaa varista ja muutama pikku pirpana vaan, haahuillaan täällä tyhjissä huoneissa ja ihmetellään missä kaikki on. *hah*. No juu ei se ehkä ihan just noin mene, eikä tosiaan just ihan vielä, mutta silti! Aina sitä sanotaan, kun lapset on pieniä, että se on yks vilaus vaan  ja ne kasvaa isoiks. Nyt se vilaus on ohi, ihan kohta ja multa alkaa näitä lapsia pelmahdella pesästä vilikkaaseen tahtiin. Yhtä aikaa sekä ihanaa ,että haikeeta. Huikeeta, että jännittävää. Samalla kun taputtaa rohkaisevasti olalle, sitä meinaa tarttua paidan liepeeseen ja pitää kiinni.

Muuten ei tänne kuulu tämän kummempia, tätä aika ihanaa perhe-elämää vaan! Saunotaan joka ilta, ulkoillaan joka päivä, ollaan yhdessä ja jutellaan joka hetki kun samaan tilaan satutaan. Isojen lapsien projektit- elokuvantekemiset, tanssikilpailut, työssäoppimiset, leirikoulut - tahdittavat kevättä mukavasti ja kaikilla on kovasti kivaa siellä edessäpäin odotettavana. Minä koitan elää jokaisessa hetkessä , siinä viivähtäen, etten miettisi jo sit seuraavaa, vaan että tämä kaikki on tässä ja nyt. Koska se on. Ja mä niin rakastan tätä.

1 kommentti: